Viskin Ystävien Seuran Iäkkäät harvinaisuudet -tastingsarja saapui lauantaina 26.11.2016 jo 21. osaansa. Nyt tastingin fokus oli Cadenheadin vuonna 2016 julkaisemissa Islay-viskeissä, joista varsinaisena iäkkäänä harvinaisuutena voi oikeastaan pitää vain setin viimeisenä nautittua Bunnahabhainia. Oli miten oli, hieno kattaus oli jälleen pöydässä.

Tastingin paikkana oli tälläkin kertaa hyväksi havaittu ravintola Carelian kellari Töölössä. Paikalla oli kolmisenkymmentä maistelijaa ja naapuritilassa jonkinlainen juhlaseurue, jonka metakka levittäytyi välillä viinikellarin ulkopuolelle. Onneksi tastingin vetäneen Petri Vesasen ääni kantoi myös salin takaosaan.

Vesasen tastingien tyyliin asiaan käytiin rivakasti. Kattaus oli koottu keväällä 2016 julkaistuista Cadenheadin Islay-pullotteista, ja nyt syksyllä julkaistavista tulisi vielä omat tastingista keväälle. Ensimmäisenä lasissa oli Lagavulin 7 yo, Cadenhead’s 59,1%. Pullossa ei lukenut Lagavulinia missään, mutta Campbeltownin pojat olivat kanta-asiakas Vesaselle asian kuitenkin vasikoineet. Pullotusvahvuudenkin perusteella tarkoituksena oli ottaa maistelijoilta kärki pois.

Pullote oli varsin lähellä juhlavuoden virallista 8-vuotiasta Lagavulinia. Moni puhalteli kovastikin maistamisen jälkeen, mutta vesilisä avasi viskiä mukavasti ja taittoi kovinta alkoholisuutta. Itse pidin sitä kohtalaisen onnistuneena pullotteena lajissaan, ja jos settiin oli muuten valikoitunut todella epätyypillisiä Islay-viskejä, tämän kyllä tunnisti Lagavuliniksi kaikin tavoin.

Tuoksun vegetaalinen turpeisuus ja paksu öljyisyys olivat hyvin synkassa sitruksisen, mineraalisen ja painavalla tavalla rasvaisen maun kanssa. Jälkimaku jäi seitsemänvuotiaan viskin tapaan hiukan karkeaksi ja lyhyeksi, mutta kaikesta huolimatta tastingin avaukseksi Lagavulin ei ollut missään nimessä huono.

Toisena viskinä oli vuorossa Bowmore 15 yo 2001/2016, Cadenhead’s 54,8%. Authentic Collectionissa julkaistusta pullotteesta ennakkotieto oli, että kyseessä olisi trooppisen hedelmäinen ja herukkaisuudessaan varsin klassinen Bowmore. Ja sitä se kyllä olikin. Lagavulinin jälkeen viski avautui nenässä kirpeän marjaisuuden ja kookoskerman kautta. Maussa oli mukavasti turvesavua ja salmiakkisia piirteitä – ja runsaasti sitä hedelmäisyyttä. Vaikka mikään aivan loistava Bowmore ei ollut kyseessä, karaktääriä oli sentään runsaasti.

Tässä kohdassa Vesanen valitteli, ettei Islayn jättiläiseltä Caol Ilalta ollut tastingissa mukana yhtään pullotetta, mutta lupaili, että niille järjestetään vielä ihan oma sessionsa. Bowmoren jälkeen vuorossa oli Bruichladdich, jälleen vähän epätyypillisessä muodossa. Vesanen kertoi juuri päässeensä flunssasta eroon ja mainitsi jonkun kaverin antaneen ohjeen, mikäli nenä ei ole ihan auki tastingissa: ”Kolmesta sanot, että haisee savulle, yhdestä sanot, että haisee sherrylle, ja yhdestä sanot, että haisee vehkeelle.”

Jääköön arvattavaksi, mistä oli kyse tässä kolmantena maistetussa viskissa. Bruichladdich 22 yo 1993/2016, Cadenhead’s 48,9% oli jälleen hiukan epätavanomaista Islay-tavaraa – ja todella persoonallista jopa Bruichladdichiksi. Ruohoisten ja heinäisten Bruikka-piirteiden lisäksi nenässä tuoksahti selvästi erottuva rikki. Se oli enemmän ruutista kuin kananmunaista, joten itseäni se ei etonut, mutta muutama valitteli sitä kyllä häiritseväksi.

Maussa Bruikka oli heinäisyydessäänkin varsin imelää sorttia, vaniljainen ja karkkinen. Rikkisyydestä ei päässyt eroon edes hapokkaassa ja pippurisessa jälkimaussa. Yleensä olen tottunut yhdistämään sen ex-sherryssä kypsyneeseen viskiin, mutta tässä bourbon hogsheadissa oli selvästi jotain, mikä aktivoi rikkisyyttä.

Kolmen ex-bourbonin jälkeen näytti siltä, että tastingissa päästäisiin ex-sherryn pariin, mutta neljäntenä maistettu Ardbeg 22 yo 1003/2016, Cadenhead’s 55,3% oli silti sekin bourbon hogshead. Cadenheadin Small Batchin dumpyn kanssa samankaltaiseen pulloon pakattu Single Cask -sarjan pullote oli siis harvinaisen tumma ex-bourbon. Vesanenkin myönsi, että tumminta Ardbegiä, mitä hän on koskaan ex-bourbonista nähnyt.

Viskinä tämä Ardbeg oli koko setin hämmentävin tapaus. Tynnyri oli ollut ilmeisesti erittäin aktiivinen, koska jo tuoksu oli todella tunkkainen, lihaisa ja rasvainen. Kaiken savun ja ylikypsän banaanin seasta nousi erittäin pureva yrttisyys, joka toi itselleni mieleen Carmolis-munkkitipat. Maussa tunnelma oli vähän selkeämpi, mutta todella tuhti ja öljyinen suutuntuma toi mieleen kyllä enemmin jonkin muun Islay-viskin kuin yleensä niin napakan Ardbegin.

Kaikesta huolimatta kyseessä oli setin ehkä kiehtovin viski, joka omaan suuhuni maistui todella hyvältä. Olisin mieluusti maistellut sitä enemmänkin, jotta olisin saanut siitä vielä paremman otteen. Savuinen, greippinen ja jykevän tamminen jälkimaku toimi hienosti ja pitkään.

Illan viimeinen viski oli ainakin itselleni se kaikkein odotetuin. Bunnahabhain 39 yo 1976/2016, Cadenhead Small Batch 49,4% oli kypsynyt koko ikänsä ex-sherryssä. Pullomäärä 648 kappaletta viittasi näillä volteilla siihen, että kyseessä olisi kahden tynnyrin vattaus, ja piirteet haiskahtivat voimakkaasti olorosolta. Serge Valentin jaksaa aina kehua näiden Small Batchien hienoutta ja sitä, miten iäkkäiden viskien tynnyrisekoituksesta voi saada aivan maagisia, kun naitetaan kaksi iäkästä tynnyriä yhteen. Odotukset olivat siis Bunnaa kohtaan korkealla.

Eikä viski pettänyt. Pehmeän rusinainen ja huonekaluvahainen tuoksu ei ollut ehkä ihan tyypillisintä Bunnaa, mutta kuten Vesanenkin muistutti, tislaamo on melkoinen kameleontti, ja joskus sokkotastingeissa Bunnahabhainin kanssa mennään pahimmin metsään. Itse löysin sentään pientä mineraalisuutta tämän tuoksusta ja mausta tietyn suolaisen vivahteen, jonka olen tottunut yhdistämään Bunnaan, mutta sherryisissä pääpiirteissään viski olisi voinut mennä ikääntyneestä speysiderista kevyestikin.

Kaikkineen Bunnan profiili oli kyllä selvästi nuorekkaampi kuin normaalin 39-vuotiaan viskin. Jos olisi pitänyt veikata, olisin ehkä sanonut iäksi 28 vuotta. Mutta kaikesta huolimatta kokonaisuus oli hyvin läjässä. Maussa antiikkiset ja huonekaluvahaiset piirteet kohtasivat elävän hedelmäisyyden, ja tammi oli kaikesta aktiivisuudestaan hyvin balanssissa joka käänteessä. Jälkimakukin kuivu omassa suussani pitkään ja upeasti.

Tasting sai toisen maistelukierroksen ja pitkällisten pohdintojen jälkeen yllättävän käänteen, kun siirryttiin VYSin tastingien tapaan laittamaan viskejä järjestykseen. Jokainen siis kertoi vuorollaan kolme mielestään parasta ykkösestä kolmoseen ja antoi sanallisen palautteen. Jo ensimmäisten jälkeen peli oli yllättävän tasaista, kun aiemmissa tastingeissa pari kolme voittajaviskiä on ollut selvillä jo parin kommentin jälkeen. Nyt ei ollut.

Itse asiassa palaute alkoi mennä hetkittäin jo melkein epämukavaksi. Kaikesta rehellisyydestä huolimatta on tuskin kovin kohteliasta sanoa järjestäjälle, että pöytään oli haettu tiskin alta vissiin tiskivettä, mutta sellaistakin kuultiin. Epätyypillinen kattaus oli tuottanut monelle pahan pettymyksen, se tuli selväksi. Itse kyllä pidin setin viskeistä kovasti juuri niiden haastavuuden ja erikoisuuden takia. En ollut ikinä maistanut esimerkiksi vastaavaa Ardbegiä, ja pidän tätä kokemusta suuressa arvossa.

Arviointikierroksen jälkeen laskettiin pisteet. Tastingin 5. sija meni Lagavulinille, joka keräsi 14 ääntä. Nelos- ja kolmossijasta käytiin kamppailu, mutta nelossijan otti Bowmore 25 äänellä ja kolmossijan Bruichladdich 26 äänellä. Kakkoseksi tuli Bunnahabhain 55 äänellä, ja voittajaviskiksi kruunattiin Ardbeg 71 äänellä.

Tasting oli tällä kertaa epätyypillinen, ja Iäkkäät harvinaisuudet -teemaa itse mietin niin, että tämän Cadenhead-session olisin nimennyt tällä kertaa jotenkin toisin. Jos kattauksessa suurin osa ei ole iäkästä harvinaisuutta, säästelisin kovaa mainetta nauttivan sarjan nimeä hiukan. Mutta ne ovat tietysti sellaisia päätöksiä, jotka eivät rivijanttereille kuulu. Pääasia toki on, että homma toimii. Kiitos jälleen kerran järjestäjille ja muille osallistujille. Oli ilo.