Speyside

Mortlach 20 yo 1978/1998 Rare Malts 62,2%

Keppana Kellarissa oli hyllyssä muutamia Rare Malts -sarjan viskejä. Itseltäni oli niistä kolme entuudestaan maistamatta: Benromach, Dufftown ja Mortlach. Kun yhden sai valita, valintani osui niistä viimeiseen (vaikka kaksi muuta olisivat olleet kenties hiukan harvinaisempia).

Mortlach 20 yo 1978/1998 Rare Malts

(62,2%, OB, Rare Malts Selection, 1978–5/1998, 70 cl)

Tuoksu: Mineraalinen ja lihaisa, hedelmäinen ja mausteinen. Maukas tammisuus, hunajaa ja tervaista lakrisisuutta. Ruohoisuutta, sitruksisuutta. Tumman paahteinen ja uloitteikas. Nam. Maltaisuutta, muromaisuutta, paahtoleipää. Yrttisyyttä riittää. Öljyinen ja painava vaikutelma. Vesilisällä löytyy savumakkaraa, pientä turpeisuutta.

Maku: Täyteläinen ja runsas, hedelmäinen ja öljyinen. Valtavan suuri viski. Tammista mausteisuutta, tervaa, lihaisuutta. Mineraalisuus on pinnassa. Tätä voisi melkein vain pureskella. Tammi on varsin purevaa ja mausteista, maltaisuuttakin löytyy. Jälkimaku on yrttinen ja suolainen, tamminen ja kihelmöivä. Mineraalisuutta, kuivalihaa, turvesavua. Vaniljaisuutta, hunajaa. Pitkä ja voimakas finaali. Vesilisä tuo sitruksisuutta ja vihreää omenaa pintaan.

Arvio: Hieno, hieno Mortlach. Suurta herkkua. Ylitti odotukset isosti. 90/100

Mitähän mieltä muut ovat olleet? Whiskyfun 85/100. Whisky Monitor Database 85/100 (per 10).

The Balvenie 40 yo 48,5%

Huipennuksena David Stewartin vetämässä upeassa Balvenie-tastingissa lasiin kaadettiin 40-vuotias. Melko hiljaiseksi veti.

The Balvenie 40 yo

(48,5%, OB, +/- 2013, Batch No. 5, 3 American Oak Casks + 3 Sherry Butts, 250 bts., 70 cl)

Tuoksu: Tumma ja syvä, marsipaaninen ja mausteinen. Sherryinen, toffeemainen, hunajainen ja yrttinen. Tammi pysyy hienosti taustalla, ikääntyneenä ja arvokkaana. Toffeefudgessa on rommirusinainen sävy. Kanelinen ja jouluinen mausteisuus mukana. Vesilisä tuo esiin kiteistä sokerisuutta ja kukkaisia, herkempiä sävyjä.

Maku: Tumman suklainen, hunajainen ja elävä, tammi ei dominoi vaan tuo mahtavasti syvyyttä. Siirappisuutta, kahvia, pähkinäisyyttä. Tammessa on vahamainen ja hienon ikääntynyt ja kuiva luonteikkuus. Suutuntuma on sulaa kultaa, öljyinen ja runsas. Jälkimaku avaa täysin uuden galaksin, tulee yrttinen ja kahvinen syvyys esille oikein kunnolla. Suklaisuutta, saksanpähkinää, marsipaania. Uskomatonta, miten hyvin hunajaisuus säilyy tunnistettavasti mukana. Mausteisuus tulee vahvana finaalissa, maustepippuria ja joulukakun mausteita riittää. Neilikkaa, kanelia. Fantastinen, pitkä finaali. Vesilisä tuo sitruksista makeutta hienosti pintaan.

Arvio: Loistava viski, syvyydessään ja luonteikkuudessaan silti herkkä. Tammen kuivuus kulkee rajoilla mutta pysyy kuitenkin likimain täydellisenä. 93/100

Mitähän mieltä muut ovat olleet? Whisky Monitor Database 92/100 (per 1).

The Balvenie 25 yo 1974/2000 Single Barrel 46,9%

David Stewartin vetämään Balvenie-tastingiin kuului myös tällainen herkku, single cask -pullote vuodelta 1974.

The Balvenie 25 yo 1974/2000 Single Barrel

(46,9%, OB, 2.8.1974–26.9.2000, Cask No. 10145, 70 cl)

Tuoksu: Iäkkään oloinen, kauniin tamminen ja kiteisellä tavalla hunajainen. Makeaa päärynää, apilankukkaa, metisyyttä, minttua, makeaa sitrusta. Hieno ja klassinen Balvenie-tuoksu. Marsipaania, vaahtokarkkia, vaniljaa, tomusokeria. Maltaisuuttakin löytyy, hienostuneesti. Tammi pysyy myös kuivana ja eleganttina, tuo hienosti mausteisuutta mukaan. Vesilisällä kevyttä limoncelloa ja vaniljajäätelöä alkaa löytyä.

Maku: Tumman yrttinen ja hunajainen, kuivan tamminen ja upean tasapainoinen. Vaniljaa ja sokerisuutta, hiukan rusinaa ja toffeefudgea. Sitruksisuus on makeaa ja liköörimäistä. Jännittävä pieni lihaisuus taustalla, tumma luumu ja rusinaisuus. Suutuntuma on öljyinen ja melko kevyt, joskin kantaa kokonaisuuden varsin täydellisesti. Jälkimaku tummuu entisestään, tulee jopa kevyen kahvisia sävyjä ja yrttisiä ulottuvuuksia mukaan. Makeaa sitruksisuutta, liköörisyyttä, yrttisyyttä. Pitkä ja komean tumma jälkimaku. Vesilisä keventää ilmettä ja korostaa makeita, metisiä piirteitä.

Arvio:  Tummasävyinen ja hienosti ikääntynyt viski. 91/100

The Balvenie 17 yo DoubleWood 43%

David Stewartin hienossa Balvenie-tastingissa maisteltiin 12-vuotiaan DoubleWoodin jälkeen tämä 17-vuotias.

The Balvenie 17 yo DoubleWood

(43%, OB, +/- 2015, American Oak and Sherry Oak, 70 cl)

Tuoksu: Hunajainen ja hedelmäinen. Tummempi ja syvempi kuin 12-vuotias. Päärynää, pehmeää yrttisyyttä, makeaa minttua. Viisi vuotta lisää ex-bourbonia tuntuu vaniljaisuuden ja tammisuuden syvenemisenä. Vihreitä kuulia, makeaa omenaa, apilaisuutta. Kaunis mutta silti aavistuksen raa’an oloinen. Vesilisä tuo ruohoisia sävyjä pintaan.

Maku: Hunaja on kärjessä, mutta tammen ote on voimakas, samoin tietty toffee ja tumma yrttisyys. Maltaisuus tulee hapokkaana läpi, suutuntuma on keskitäyteläinen ja reippaan mausteinen. Jälkimaku on metinen, kiteisen sokerinen, tamminen ja mausteinen. Kuivattuna hedelmäpaloja myslissä. Rusinaa, kuivaa luumua, toffeefudgea. Melko pitkä finaali. Vesilisä korostaa tiettyä kovaa puolta tästä.

Arvio: Rotevan mausteinen ja tyylikäs, toisaalta toivoisin vielä hiukan lisää tasapainoa. 85/100

Mitähän mieltä muut ovat olleet? Whiskyfun 78/100. Whisky Monitor Database 86/100 (per 5). Whisky Magazine 81/100 (Neil Ridley), 79 /100 (Rob Allanson).

The Macallan 30 yo Sherry Oak 43%

Kerta kiellon päälle, ja pari vielä varmuudeksi. Macallan Oscuro oli niin luja pettymys, että pakko oli jotain Macallania vielä lasiin löytää. Nyt kokeillaan kolmekymppistä. Josko nyt osuisi maaliin.

The Macallan 30 yo Sherry Oak

(43%, OB, +/- 2005, 70 cl)

Tuoksu: Suklainen ja mausteinen, erittäin intensiivinen ja runsas. Nyt on homma kohdallaan. Luumuhilloa, rusinaa, tummaa suklaata, joulukakkua, neilikkaa, yrttisyyttä. Kermaisuutta ja maltaisuutta, hienostuneen kuivakkaa tammisuutta, antiikkinahkaa ja herukkaisuutta. Marjaisuudessa on nätti kirpeys mukana. Tiettyä mineraalisuuttakin löytyy. On kyllä upea.

Maku: Kepeä ja runsas. Tammi on vahvasti pinnassa, kuivana ja kauniina. Yrttisyyttä, rusinaa, makeaa sitruksisuutta, mineraalisuutta. Hieno eucalyptus. Sherryisyys on kuivan pähkinäistä ja vain hennosti suklaista. Suutuntuma on kermainen ja miellyttävä, mutta huomattavan kevyt silti. Jälkimaku alkaa hienosti tammella ja rapealla maltaisuudella. Tumma suklaa, luumu, kirsikka ja lakritsi ovat läsnä. Pähkinäisyyttä, paahtoleipää, hilloisuutta. Komea ja erittäin pitkä finaali, joka kuivuu hienosti niin, että mineraalisuus ja minttu korostuvat loppua kohti.

Arvio: Nyt on Macallan kohdallaan. Kepeys ja helppous ovat kerrankin toimivia piirteitä. 90/100

Mitähän mieltä muut ovat olleet? Whisky Monitor Database 89/100 (per 1).

Longmorn 24 yo 1990/2015, The Whisky Cask 51,2%

The Whisky Caskin 10-vuotisjuhlan kunniaksi pullotettiin myös hiukan iäkkäämpi Longmorn.

Longmorn 24 yo 1990/2015, The Whisky Cask

(51,2%, The Whisky Cask, 10th Anniversary, 1990–2015, Bourbon Cask, 4 cl miniature)

Tuoksu: Hedelmäinen, hunajainen ja tyylikäs. Varsin kuiva, hienon tamminen ja mausteinen kokonaisuus. Kiteistä sokerisuutta, metisyyttä, kukkaisuutta. Vaniljaa, mehiläisvahaa. Makeaa sitruksisuutta ja mineraalisuutta. Maltaisuudessa aavistus heinäisyyttä ja saippuaisuutta. Vesilisä tuo sitruksista kepeyttä.

Maku: Rasvainen ja ”painava” suutuntuma tulee ensimmäisenä. Ananasta, omenaa, mandariinia. Ruohoisuutta, yrttisyyttä. Tammi on vahvasti pinnassa, mausteisuus on napakkaa ja tanniinit kuivattavat suuta nopeasti. Mehiläisvaha ja hunaja jäävät taka-alalle, kun hapokas ja hapan maltaisuus valtaa alaa. Heinäinen ja puuromainen, hiukan saippuainen lenseys uhkaa syödä tämän ulottuvuudet. Onneksi jälkimaku pelastaa kokonaisuuden. Se alkaa hienon hunajaisena ja mausteisena, kasvaa hedelmäisyydessä ja lakritsissa komeisiin mittoihin. Paahteisuutta, pihkaa, hedelmäteetä, minttua – varsin pitkä finaali. Vesilisä korostaa puisevuutta eikä vie makua oikeaan suuntaan.

Arvio: Tunnistettava Longmorn, jossa on paljon hyvää. 86/100

Glenfarclas 40 yo 1971/2011 Family Casks for Silver Seal 52%

Glenfarclasin Family Casks -sarjaan kuuluu myös muutamia tällaisia julkaisuja, jotka on tehty jotain erikoista tarkoitusta varten. Nyt maistelussa on 40-vuotias yksilö, joka on pantu pulloon italialaiselle Silver Sealille.

Glenfarclas 40 yo 1971/2011 Family Casks for Silver Seal

(52%, OB for Silver Seal, The Family Casks, 8.1.1971–12.12.2011, Cask #148, 473 bts., 70 cl)

Tuoksu: Kahvinen, rusinainen ja tumman suklainen. Erittäin intensiivinen. Saksanpähkinää, antiikkista huonekalua, vanhoja kirjoja, sikaria. Upea, kuiva tammisuus. Hiukan mentholia, kirsikkamarmeladia, vahaa. Joulukakun mausteita, minttua. Loistava tuoksu, ei voi muuta sanoa. Vesilisällä löytyy briossia ja makeutta.

Maku: Pähkinäinen, karvaan suklainen ja tamminen profiili. Tammi on rutikuivaa, aivan puisevan rajoilla. Iäkkääseen Glenfarclasiin kuuluvaa hapokasta espressoa riittää. Rusinoiden lisäksi ei kovin paljon makeutta löydy, mutta antiikkiset piirteet ovat kiistatta hienoja. Suutuntuma on varsin kuiva, mausteet runsaita ja vain hiukan joulukakkumaisia. Mentholia, kurkkupastillia, raikasta yrttisyyttä löytyy. Jälkimaku liikkuu myös aivan rajoilla tammen suhteen, karvautta ja kuivumista riittää todella pitkään, kunnes suklaa, pähkinä ja kahvi ottavat vallan. Luumua, kirsikkaa, mausteita. Huima, pitkä finaali. Vesilisä tuo kiteisen sokerista, hunajaista makeutta mukaan, ja sitä tämä myös kaipaa.

Arvio: Upean tuoksuinen, kuivan kahvinen ikäviski. Todella hieno ja voimakas. Huippulaatua Glenfarclasin tyyliin. 91/100

Mitähän mieltä muut ovat olleet? Whisky Monitor Database 90/100 (per 2).

Benromach 10 yo 43% (2015)

Pidin aiemmasta Benromachin peruskympistä todella paljon. Vuonna 2014 Benromach sai uudet pakkaukset, ja joidenkin lähteiden mukaan myös makuprofiiliin tehtiin pientä hienosäätöä.

Tiettävästi tämä uusi kymppi on kypsynyt ex-bourbontynnyreissä (80 %) ja ex-sherrytynnyreissä (20%). Lopuksi sitä on viimeistelty first fill olorosossa vuoden verran.

Vaikka en yleensä ota minkäänlaista kantaa viskien pakkauksiin, tämä uusi Benromach on kyllä helvetin komea.

Benromach 10 yo

(43%, OB, +/- 2015, 70 cl)

Tuoksu: Mineraalinen ja appelsiininen, napakan mausteinen ja melko kuiva, hiukan heinäinen tuoksu. Miellyttävä konsentroitunut makeus, jossa on kiteistä sokerisuutta ja hunajaa. Pieni savu leijuu taustalla. Maltaisuus tulee melko reippaana esiin, mutta muromaisena ja tavallaan myös hallittuna. Tammi on hyvin läsnä, löytyy vaniljaa ja kanelisuutta. Mainio tuoksu, jos tykkää pienimuotoisesta ja rosoisen tyylikkäästä viskistä. Ja minähän tykkään.

Maku: Yllättävän suolainen ja mineraalinen, kuiva ja kepeän savuinen avaus. Mandariinin makeutta, hunajaa ja kiiviä. Maltaisuus on pinnassa, mutta varsin kuivana sekin. Tammi tuntuu melko robustina ja mausteisena, osin myös aavistuksen puisevana. Weetabixia ja paahtoleipää. Vaniljaa, vanilliinisokeria, ruohoisuutta, apilaa. Suutuntuma on kuiva ja napakan mausteinen. Jälkimaku maistuu suolaisena, kuivan turpeisena, mineraalisena, tammisena ja kuivuvana. Kovia hedelmäkarkkeja, anista. Keskipitkä finaali.

Arvio: Edelleen ikäluokkansa ja tyylinsä erinomainen edustaja, joka on monessa mielessä jopa parantanut otettaan. 86/100

Mitähän mieltä muut ovat olleet? Whiskyfun 86/100. Whisky Monitor Database 84/100 (per 1).

Convalmore 36 yo 1977/2013, 58%

Nyt on käsissä dream dram. Diageon edellinen Special Releases -sarjassa julkaistu Convalmore oli taivaallista tavaraa, ja moni on ollut sitä mieltä, että tämä on vieläkin parempi.

Käsittämätöntä, että alkoholiprosentti on näin korkealla, kun on todellisesta ikäviskistä kuitenkin kyse. Suomeksi: tynnyreiden on täytynyt olla erinomaisia.

Convalmore 36 yo 1977/2013

(58%, OB, Special Releases, 1977–2013, Refill American Oak, 2680 bts., 70 cl)

Tuoksu: Minttua, katajaa, tammisuutta, hunajaa. To-del-la intensiivinen tuoksu. Tammi on erittäin kuivaa ja muhkean mausteista, menee läpi kaikesta. Mehiläisvahaa, toffeeta. Savun aavistus, tippa yrttistä lääkettä. Karamellisoituja hedelmiä, sitruksisuutta, kiteistä sokeria, pihkaa. Huh huh. Vesilisä avaa hienosti kukkaisuutta ja ruohoisia sävyjä.

Maku: Voimakas ja tiivisrakenteinen. Minttuinen ja tamminen yleisilme, aivan mahtava. Tammi maistuu tyylikkäänä ja rouheana, mausteisena ja hallitsevana. Vahamainen suutuntuma on loistelias. Hunajaa, sokeria, toffeefudgea, vaniljaa. Herukkaisuutta, sitrusta, pihkaisuutta. Yrttistä lääkemäisyyttä, edelleen. Tammi kyllä hallitsee palettia. Jälkimaku iskee kuin miljoona volttia, kiteisen hunajaisella ja vahvan mausteisella aloituksella. Minttu ja eucalyptus ovat tiivisti läsnä. Sitruksisuutta, toffeeta, havuisuutta, yrttiteetä, kovia päärynäkarkkeja, vaniljaa, aavistus savua. Erittäin pitkä. Wow. Vesilisällä tulee Pectus-pastilleja pintaan.

Arvio: Aivan loistava viski, mestaruussarjan tavaraa. Silti nuorempi versio pysyy itselläni kärjessä, sen tammisuus ja vahamaisuus ovat jopa vielä vähän lähempänä täydellisyyttä. 93/100

Mitähän mieltä muut ovat olleet? Whiskyfun 94/100. Dramming 86/100.

The Macallan Oscuro 46,5%

Kerta kiellon päälle: petyin jo The Macallanin Travel Retail -valikoimista Whisky Maker’s Editioniin ja Estate Reserveen, mutta nyt lasiin päätyi vielä yksi Mäkkäri sieltä tax free -osaston kalliimmasta päästä.

Oscurossa on sekoitettu vuosien 1987–1997 välillä tislattuja viskejä. Etiketin mukaan tynnyreinä on jälleen käytetty sherry seasoned oak casks -osastoa eli puuteknologian puolelle on menty, huljutettu sherryä eurooppalaisessa tammessa ja todennäköisesti myös varsin pienissä tynnyreissä. Iso osa tynnyreistä on ollut first filliä, mikä on tietysti tällaisissa tapauksissa luonnollista.

Yleinen epäilys tätä kohtaan on suuri, mutta maistetaan.

The Macallan Oscuro

(46,5%, OB, NAS, Travel Retail Exclusive, +/- 2015, 70 cl)

Tuoksu: Taatelia, luumua, viikunaa, suklaata. Oikein roteva sherrytuoksu. Tallia, satulaa. Vieno lakritsi. Ylikypsiä sekahedelmiä, hiukan pekonia, siirappisuutta, toffeefudgea. Varsin herkullinen tuoksu. Vesilisä avaa mausteisuutta mukavasti.

Maku: Sherryisen makea mutta tuoksuun nähden yllättävän ohut. Tekstuuri on huokoinen, vaikka makupaletissa puskee suklaata ja taatelikakkua. Rusinaa, mausteisuutta, kanelia. Maltaisuus tulee happoisena ja hiukan karvaana läpi. Tammi tuntuu yllättävän kireänä. Jälkimaku on alkuun jopa häiritsevän karvas ja hapan, maltaisuus ja sherry eivät oikein keskustele keskenään. Tummaa suklaata, saksanpähkinää, kuivaa hedelmäkakkua. Melko pitkä finaali, mutta loppunousu jää puuttumaan. Vesilisä tuo suutuntumaan kermaisuutta, mutta syvyyttä tähän ei saa mitenkään.

Arvio: Nykypäivän Mäkkäriä hiukan runsaammassa ja suklaisemmassa muodossa. Helppoa juotavaa, sitä tällä on ilmeisesti tavoiteltu. 86/100