Aika ajoin tulee hankittua mitä ihmeellisimpiä kirjoja. Viime aikojen viskikirjoista merkillisimpiä on ollut Dr. Michael J. Rossin Scotch Malt Whisky Investment & Enjoyment 2015 (omakustanne, Printed in Poland by Amazon Fulfillment, 2015).

Kun 55-sivuinen pehmeäkantinen kirjanen saapui, odotukset eivät olleet järin korkealla. Jo pelkkä nimi herätti epäilyksiä, eikä ajatus investoimisesta viskiin nosta ylipäänsä harrastajan mielialaa. Mitä enemmän investointihalukkaita kikkailijoita markkinoilla liikkuu, sitä varmemmin kiinnostavat viskit katoavat pölyttymään jonnekin luksuskartanoiden kellareihin sen sijaan, että viskistä kiinnostuneet ihmiset pääsisivät niistä nauttimaan.

Ja ylipäänsä – onko tosiaan tarpeen erillisellä investointihenkisellä kirjalla buustata jo valmiiksi ylikuumentuneita viskimarkkinoita? Tähtääkö tällainen teos siihen, että kirjan kirjoittajan omien hankintojen arvo mieluusti nousisi, kun niitä samoja viskejä varmasti ihan erikseen suositellaan?

Asetelma oli siis jo valmiiksi tällainen, kun kirjaan tartuin. Skeptisenä ja synkkänä ryhdyin katselemaan näitä sivuja, jotka eivät visuaalisuudellaan tosiaan loista. Ainoa kuva on kirjan kannessa, eikä siitäkään saa oikein mitään tolkkua. Kahdenkymmenen dollarin seteli rullalla viskipullon ja Glencairnin välissä, mitä ihmettä? Ja sen ympärillä Word Artilla tehdyt ”hehkuvat” otsikot.

Kaikesta huolimatta Michael J. Ross pääsi yllättämään ihan positiivisesti, koska ohuen teoksen perussävy on sujuva eikä pröystäilyä esiinny. Kemian tohtori Ross kertoo omasta viskipolustaan heti esipuheessa niin vilpittömän tuntuisesti, että siihen on vaikea pistää vastaan. Nuoruuden Bell’sistä ja Jack Danielsista hänkin on edennyt Laphroaigiin ja Caol Ilaan, kunnes on ostanut tynnyrin Bruichladdichilta ja ryhtynyt sen kypsymistä odotellessa ostamaan erinäisiä viskipulloja.

Ross vakuuttaa, että hän ei edes yritä esiintyä Jim Murrayn, Charles MacLeanin tai Dominic Roskrow’n rinnalla asiantuntijana tai tasting-eksperttinä, mutta viskien ostamisesta hän tietää yhtä ja toista. Ja on hänellä sentään Whisky Course Certificate hankittuna University of the Highlands and Islayn eli UHI:n Moray Collegesta.

Sisällöllisesti tuntuu hiukan hassulta, että Ross käyttää 55 sivusta osan hiukan turhaan esittelemällä viskin perusteita (”What is whisky?”) ja viskialueita (”The whisky regions”). Esittelyt ovat niin pintapuolisia, että sekin tila olisi kannattanut käyttää vaikka viskin ostamisen problematiikkaan.

Ostamisesta käsittelevät luvut ”What to buy” ja ”Where to buy and sell” ovat kirjan kova ydin, ja sen jälkeen Ross kertoo vielä tiedonhankinnasta (”Building the knowledge”) sekä viskiä harrastavista naisista, cocktaileista ja muusta sekalaisesta (”More than just a dram”). Myös uusille tislaamoille (”What’s next for whisky?”) ja viskitastingin järjestämiselle (”How to hold a whisky tasting”) on varattu omat lukunsa. Kirjanen päättyy makukuvausten tietoiskuun ja tasting-alustan mallikuvaukseen (”Whisky tasting note sheet”).

Sanomattakin on selvää, että 55 sivussa kaikki tämä on ehdottomasti liikaa. Mutta ilmeisesti kirjoittaja on päättänyt, että tällä kirjasella tulisi voida kattaa jokaisen aloittelijan tiedontarve, mutta tavoite on ollut hiukan liian kunnianhimoinen. Oikeastaan vain ostamista koskevat huomiot ja pohdinnat ovat sellaisia, joiden takia tämän teoksen olemassaolo on oikeasti perusteltua. Ja nekään eivät tietysti tässä laajuudessa ylitä paljon keskimääräisen blogipostauksen ulottuvuuksia.

Rossin mukaan viskin ostamiseen on kolme syytä, ja tämä jako on kieltämättä aivan hämmentävä:

There are 3 main reasons to buy whisky:
1) to drink;
2) to collect – which I consider a form of investing; and
3) to invest.

Keräily on siis investoimisen alatyyppi, mutta silti nämä ovat kolme pääsyytä ostaa viskiä? Häh? Nopeasti voisin keksiä liudan lisäsyitä viskin ostamiseen: lahjaksi, jaettavaksi, tastingiin, porukalla sampleja varten, vahingossa, kauniin etiketin takia, huijaamista varten… Okei, tämä menee ehkä jo saivarteluksi, mutta en silti kelpuuta näitä kolmea syytä. En tajua niitä. Eivätkö ne voisi olla vain vaikka juotavaksi, myytäväksi ja säästettäväksi?

Milloin viskipullo on ostettu investoinniksi, ja mistä tällaisen investoinnin oikein erottaa muista hankinnoista? Entä jos satunnainen hankinta paljastuukin viskiksi, jonka arvo räjähtää käsiin? Niin kuin kävi Alkosta sopuhintaan myydyille Highland Parkin Thoreille? Tuleeko siitä silloin äkillisesti ”investointi”?

Investoinnin käsitemaailma on teoksessa siis aivan hämärä. Yleensä kai investoinnilla käsitetään jonkin sellaisen ostamista, mikä pitkällä aikavälillä maksaa itsensä takaisin. Investointi myös edellyttää säästämistä eli pidättäytymistä kulutuksesta – käytännössä siis viski-investoinnissa pulloja ei tulisi milloinkaan avata. Disinvestointi eli myyminen on sitten vielä asia erikseen.

Olisin mieluusti lukenut Rossilta vielä jonkinlaista perustason pohdintaa siitä, ”kannattaako” viskiä ostaa. Hintakehityksestä olisi ollut tukevaa tilastodataa saatavilla esimerkiksi Whisky Magazinen kautta.

En aina täysin tajua, milloin Ross kirjoittaa ”investoinneista” varaston arvon kasvattamisen (pullojen keräämisen) kannalta ja milloin myyntivoittojen keräämisen (pullojen myymisen) kannalta. Jotain eroa näillä tuntuu kuitenkin olevan. Esimerkiksi Feis Ile -pullotteet ovat hänen mukaansa olleet festivaalien sateisista jonoista huolimatta hyviä hankintoja, koska niiden jälkimarkkinoilta hankituilla myyntivoitoilla on voinut kuitata matkakulut. (Toki Ross on itse skotlantilainen eikä laske esimerkiksi mannertenvälisiä lentoja mukaan laskelmiinsa.)

Kaikkineen Ross pitää sarjojen ensimmäisiä pullotteita hyvinä hankintoina, samoin kuin suljettujen tislaamoiden tuotteita, vain tislaamoilla myytäviä pullotteita, festivaalipullotteita sekä kaikenlaisia rajoitettuja eriä, joita on voinut mennä esimerkiksi lehdistölle tai viskiklubeille. Kaikkineen dekantterien ja vanhojen viskien suhteen kirjassa pyöritään no-brainer-osastolla. Tynnyreiden hankkimista Ross ei suosittele investointimielessä, koska pullojen myyminen voi olla vaikeaa. Totta.

Ross vetää rajoitetuissa erissä hyvän investoinnin rajan 2 000 pulloon ja siihen, että pullot ovat numeroituja. Vasta-argumenttina voisin mainita Taliskerin 25-vuotiaan, joka on useiden tuhansien pullojen eristä huolimatta ollut viime vuosien hintakehityksen valossa erinomainen sijoitus, mikäli on sattunut saamaan käsiinsä vuosina 2004–2009 julkaistun pullon ja onnistunut sen säilyttämään. Toki nuo pullot on numeroitu, mutta erät ovat silti varsin suuria.

Viskin nettiostamista Ross pitää hankalana, koska kaikki muutkin näkevät sieltä ne samat diilit. Kaikkineen hänen mukaansa kannattaa kuitenkin tarttua sellaisiin pulloihin, joiden hintaerot ovat alkaneet repeillä eri kaupoissa – tällainen ”vanhaan hintaan ostaminen” lienee viskiharrastajan yleisin argumentti, jolla ostokrapulaa yritetään lieventää. Toki selvää on, että parhaat diilit löytää sellaisista viskikaupoista, jotka eivät operoi online-markkinassa eivätkä tarkista hintojaan viikoittain.

Täytyyhän Rossin vielä listata kaikenlaisia viime vuosien hyviä viskejä sijoitusmielessä. Lagavulin 30 yo ja Laphroaig 30 yo, viralliset Port Ellenit ja Brorat, Highland Parkin Valhalla-sarja… Myös Flora & Fauna -sarja on mahtunut Rossin listoille mukaan, vaikka siinäkin arvot vaihtelevat rajusti – cask strength -versiot ja puulaatikkomallit ovat hinnoiltaan ihan toiselta planeetalta verrattuna viimeisen erän peruspulloihin.

Investointiosuuden jälkeen Ross käsittelee vielä kaikenlaista yleispätevää viskin maailmasta ja viskien maistelusta. Kaikesta huolimatta ostettujen viskien myyminen myöhemmin voitolla jäi kaihertamaan mieltäni, koska sitä käsitellään varsin pintapuolisesti. Kuitenkin teos päättyy tällaiseen yhteenvetoon:

So enjoy drinking the old ones, because they will soon be gone. And remember, you can’t take it with you. But with a little bit of shrewd investing, you can look forward to having a damn good retirement party either paid for, or supplied with, the best whiskies in the world.

Voi kai sitä investoida maailman hienoimpiin ja kalleimpiin viskeihin koska tahansa, mutta maksukyvykkyys ja saatavuuteen liittyvä ajoitus lienevät ne ratkaisevat tekijät. Niihin Ross ei tässä teoksessa juuri kajoa.

Kokonaisuutena Scotch Malt Whisky Investment & Enjoyment 2015 pysyy juuri niin kevyenä kuin mitä sen ulkoasu antaa odottaa. Mutta sen sisältö pysyy asiassa eikä sävy pääse ärsyttämään. Ne ovat nykypäivän viskikirjallisuudessa jo arvoja sinänsä.