Month: tammikuu 2015

Michael Jackson: The Whiskies of Scotland

Michael Jacksonin vuonna 2001 julkaisema The Whiskies of Scotland. Encounter of a Connoisseur (Duncan Baird Publishers, uudistettu laitos 2011) alkaa matkakertomuksena pysäyttävästi. Jackson saapuu Skotlantiin viskintislaamisen reittiä Irlannista, päätyy Wigtowniin ja sieltä Bladnochin tislaamoon yhdessä Raymond Armstrongin kanssa. Armstrong on tuolloin juuri ostanut Bladnochin ja puhuu projektistaan toiveikkaaseen sävyyn. ”When something feels right, I am hard to stop.”

Armstrongin tislaamohanke oli vuosituhannen vaihteessa vielä hyvissä kantimissa. Myyjä ei tahtonut, että hän käyttää tislaamoa muuna kuin kotinaan, mutta lopulta sitkeä mies sai neuvoteltua mahdollisuuden tislata siellä myös pieniä määriä viskiä. Hän avasi tislaamon yhteyteen myös juhlatilan. Siellä on järjestetty Jacksoninkin mukaan diskoja, hääjuhlia ja perinteisiä ceilidh-juhlia, joissa on lausuttu kansallisrunoilija Robert Burnsin säkeitä. Jackson on vaikuttunut Armstrongin tarmokkuudesta. ”We toasted Burns, many times, in Bladnoch whisky.”

Tällä hetkellä Bladnochin tislaamon saitilla on edelleen sama tyly ilmoitus, joka siellä on ollut viime keväästä saakka. Ernst & Youngin selvitysmies on nimitetty 10. maaliskuuta 2014 hoitamaan Armstrongin yhtiön Co-operated Development Services Ltd:n konkurssipesää.

Armstrong oli ostanut tislaamon United Distillersiltä (nyk. Diageo) lokakuussa 1994 ja saanut tislaustoiminnan aloitettua loppuvuodesta 2000. Vuonna 2008 tislaamo julkaisi kolme kuusivuotiasta pullotetta, jotka oli kaikki tislattu Armstrongin aikana, mutta todella nopeasti sen jälkeen alkoi alamäki. Varat yksinkertaisesti loppuivat. Se ei sinänsä ole tavatonta, jos varastoa ei ole myytäväksi: viskibisnes on äärimmäisen pääomaintensiivistä toimintaa. Tuotantoa ensin kevennettiin, sitten se pysäytettiin kokonaan. Nyt Bladnoch on ollut kiinni jo pitkään. Uusia sijoittajia on etsitty kuin Talvivaarassa konsanaan, mutta huonolta näyttää.

Ja tämä on se tislaamo, josta Michael Jackson aloitti viskimatkansa vuoden 2001 kirjassaan. Se, johon kaikki tuon ajan toiveikkuus tiivistyi.

Edesmennyt viski- ja olutkirjailija Michael Jackson (1942–2007) tunnetaan totta kai parhaiten The Malt Whisky Companionista, jota hän ehti elinaikanaan tehdä viiden laitoksen verran ja josta on postuumisti julkaistu kuudes laitos. Sehän myös lanseerasi viskien pisteyttämisen: Jacksonilla suositeltava viski sai pistemäärän 75/100 tai enemmän. Klassikkoihin lukeutuu myös The World Guide to Whisky (1987), joka tavallaan aloitti modernin viskikirjallisuuden. Vuosituhannen vaihteessa syntyi tämä nyt käsissä oleva The Whiskies of Scotland, jonka Jackson teki yhdessä valokuvaaja Harry Cory Wrightin kanssa.

Jackson_The_Whiskies_of_Scotland_002Jacksonin tunnetuimmat teokset ovat täynnä tislaamoesittelyitä ja makukuvauksia, mutta The Whiskies of Scotlandissa hän pääsee varsinaisesti irti lennokkaana maisemakuvaajana ja tarinallisena impressionistina. Tislaamoesittelyt ovat tässä enemmänkin ohimeneviä hetkiä, ja tislaamoiden yksityiskohdat ovat koottu tiiviiseen luetteloon kirjan loppuun. Pääosa teoksesta keskittyy Skotlannin luonnon ankaruuden ja kauneuden kuvaukseen. Tarina kulkee tislaamolta toiselle, mutta pysähtyy niitä ympäröivään maisemaan eikä paneudu tislauspannujen ajoaikoihin, varastojen arviointiin, pullotevalikoiman läpikäyntiin tai muihin detaljeihin. Tavallaan se on myös virkistävää ja vapauttavaa.

Olen lukenut The Whiskies of Scotlandin aiemminkin, mutta nyt uudella lukukerralla kiinnitin huomiota selvästi eri asioihin kuin ensimmäisellä kierroksella. Esimerkiksi Speyside Way -kävelyllä eräopas Alison Wilsonin kanssa Jackson saa todella kaikki aistit auki:

Only a couple of miles into the walk, I swore I could smell peat. It turned out to be the tar-like, resiny aroma of Scots pine. I began to wonder how much this omnipresent tree contributes to the atmosphere of whisky warehouses. The squirrels certainly enjoy the seeds, stripping the cones to the core. The crossbills are more painstaking, twisting off the bracts one at a time. On the floor of this wooded stretch were also wild sage and woodruff. ”The smell of Scottish woodland. I love it,” commented Alison.

Jackson haastattelee kirjassaan suoranaisesti vain hyvin harvoja ihmisiä, muutama on mukana vain irtonaisena kommentoijana. Pääosassa on selvästi luonto. Tarinat Skotlannin historiasta elävöittävät kokonaisuutta, ja niissä koko maanosan mytologia pääsee valloilleen. Islayn hallitsijat, viikingit ja kaikenkarvaiset norjalaiset lyövät kättä jättiläisten ja noitien kanssa. Jackson ei kuitenkaan sorru täyteen satuiluun, vaan pitää paketin mielekkäästi kasassa.

Jacksonilla on myös silmää yksityiskohdille. Hän esimerkiksi poimii Isle of Juran tislaamon läheisyydestä kyltin:

Opposite the distillery is a tearoom and gift-shop. I was amused by a notice I once saw outside: ”Anyone who arrives on the island after the shop has closed, please phone Jura 372 for supplies (excluding alcohol).”

Jackson_The_Whiskies_of_Scotland_004Tarinoista mukaan mahtuu myös sama anekdootti kuningatar Viktoriasta, mitä Jackson käytti jo The World Guide to Whiskyssä: että kuningatar tykkäsi sekoittaa Royal Lochnagariinsa Bordeaux’n punaviiniä, jolloin hän tuli tuhonneeksi kerralla kaksi hienoa juomaa. Mielenkiintoisista henkilöistä Jackson kohtaa esimerkiksi Alan Winchesterin, joka oli tuohon aikaan Aberlourin vetovastuussa. Winchester vie Jacksonin katsomaan Aberlourin ja Dailuainen tislaamojen perustajana James Flemingin hautaa, mutta jostain syystä mitään tarinaa siihen ei liity.

Jos The Whiskies of Scotland -teoksesta etsimällä etsii heikkouksia, ne tulevat esiin nimenomaan näiden ohikiitävien hetkien paljoutena. Henkilöitä tulee ja menee, tapahtumiin viitataan, suuriakin tislaamoita voidaan ohittaa muutamalla lauseella. Kirjan uusitussa, vuonna 2011 julkaistussa laitoksessa oman vääntönsä tarinaan tuovat myös alaviitteet, joissa kerrotaan, mitä on sittemmin tapahtunut. Esimerkiksi Alan Winchesterin kohdalla lukee asteriskin perässä näin: ”Note: Now employed by Chivas Bushmills.”

Jackson_The_Whiskies_of_Scotland_003Maailma kuitenkin menee eteenpäin, ja nyt myös tuo tieto on autuaasti vanhentunutta. Chivas myi kesällä 2005 Bushmillsin Diageolle, joka taas myi sen marraskuussa 2014 Jose Cuervolle. Alan Winchester on sen sijaan edennyt räjähdysmäisesti urallaan. Hän on nykyään Glenlivetin Master Distiller, jonka taitoja Chivasin ostanut Pernod Ricard mittaa koko ajan siinä, nappaako Glenlivet maailman myydyimmän single maltin aseman Glenfiddichiltä. Myös muut alaviitteet ovat kirjassa sellaisia, että niistä jää miettimään, mitä pitäisi jälleen täydentää. Ehkä tästä kirjasta saadaan vielä uusi laitos esimerkiksi vuonna 2021?

Jacksonin kirjassa suuressa roolissa ovat tietysti myös Harry Cory Wrightin valokuvat. Wright on nimenomaan maisemakuvaaja, jonka osaa sommitella jylhiä kallioita ja rujoja nummia vaikuttaviksi panoraamoiksi. Jonkin verran mukana on myös kuvia tislaamoista, varastoista ja baareista, mutta mikään yksityiskohtien mies Wright ei totta vieköön ole.

Kuvituksellisena heikkoutena on ehkä pakko pitää kirjan varsin kompaktia formaattia ja sitä, että kuvien etäisyydet kohteista ovat kautta linjan varsin samankaltaisia – etäisiä. Lähikuvien ja maisemakuvien vuorottelu olisi tuonut selvästi lisää vaihtelua ja jännitettä kokonaisuuteen, mutta kun kyseessä on maisemakuvaaja, tuollaista jälkikäteistä pyyntöä on kaiketi kohtuutonta esittää. Tunnistettavien ihmisten puuttuminen kuvista on jo sinänsä niin mielenkiintoinen ratkaisu, että sitä jää väkisinkin miettimään. Oli miten oli, maisemat ovat hienoja ja matkakuume herää. Se kai on ollut tarkoituskin.

The Whiskies of Scotland on miellyttävä kirja nojatuolimatkailijalle, ja tislaamoesittelyiden kepeyden ansiosta se tuntuu kuitenkin myös kestävän varsin hyvin aikaa. Skotlannin myyteillä ja taruilla mässäily on sen verran rosoista, ettei sekään tunnu kliseiseltä. Sen lisäksi luontokuvaus on monin paikoin niin konkreettista, ettei matkailumainoksenkaan tunnelmaa synny. Mutta selvästi kyseessä on kepeämpi työ Jacksonin suurteosten rinnalla, ja sellaisena sitä kannattaa arvioidakin. Mukavaa aikamatka Skotlantiin, sen luontoon ja tislaamoihin.

Talisker 2002/2013 Distillers Edition 45,8%

Taliskerin ex-Amorosossa viimeistelty Distillers Edition ei ole koskaan kuulunut suuriin suosikkeihini. Yleensä viimeistely on ottanut aivan liikaa valtaa eikä tasapaino ole pitänyt loppuun saakka. Katsotaan, miten käy tämän uusimman kanssa.

Talisker 2002/2013 Distillers Edition

(45,8%, OB, 2002–2013, Distillers Edition, Batch TD-S: 5PB, Double Matured in Amoroso Cask Wood, 70 cl) 

Tuoksu: Hedelmäinen ja hiukan pistävällä tavalla turpeinen. Viinisyyttä ja savua, imelää siirappisuutta. Sekahedelmäsoppaa. Yllättävän terävä lääkemäisyys, antiseptisiä aineita. Salmiakkijauhetta, suolaisuutta. Pieni tervaisuus myös mukana. Silti hiukan ohut kokonaisuus. Vesilisä nostaa pintaan hunajaisia sävyjä.

Maku: Hedelmää ja salmiakkia. Lääkemäisyys on selvästi pinnalla myös maussa, tyyli muistuttaa joitain uusia Laphroaig-pullotteita (vaikkapa An Cuan Mòr). Pisteliäs savu, salmiakkijauhe, tervaisuus ja suola maistuvat myös vahvoina. Sitrusta ja karvasta, tummaa suklaata. Sekahedelmät, siirappisuus, pieni lihaisuus (pekoni) ja rusinaisuus kertovat viimeistelyn vaikutuksesta. Suutuntumassa on tammista kovuutta, paletti ei ole lopulta erityisen kompleksinen. Jälkimaku maistuu hedelmäisenä, tervaisena ja salmiakkisena. Viiniä ja yrttejä. Suola ja hunaja toimivat nätisti yhteen. Keskipitkä finaali. Vesilisä pehmentää yleisilmettä heti.

Arvio: Lääkemäinen ja tervaisen hedelmäinen Talisker, joka ampuu joka suuntaan. 85/100

Mitähän mieltä muut ovat olleet? Smoke On The Water, ”Ihan ok nykyajan Talisker”.

Tomatin 18 yo 46%

Tomatinin 18-vuotias on kypsynyt ex-bourbonissa mutta viimeistelty ex-olorosossa. Vaikea käsittää, että vielä parikymmentä vuotta sitten viskin finistely oli keskimäärin aivan ufoa toimintaa, kun näitä on nykyään kaikilla tislaamoilla. Tosin tämän viskin värissä ei ihan kovin tummana se sherryviimeistely näy.

Tomatin 18 yo

(46%, OB, +/- 2014, Oloroso Sherry Casks Finish, 70 cl)

Tuoksu: Omenainen ja sitruksinen. Hieno yrttinen hapokkuus, IPA-olutta ja valkoviiniä. Vaniljainen, hiukan sokerinen makeus on hyvin tasapainossa maltaisen ja tumman puolen kanssa. Tammi maistuu kuivana ja herkullisena. Mausteisuutta löytyy neilikkaa, kanelia, anista. Vesilisällä tulee orvokkimaista kukkaisuutta.

Maku: Maltainen ja tuoksusta pykälää tavanomaisempi paletti. Sitruksisuus on mandariiinimaista, alta paljastuu runsaasti lakritsia. Tammi on kuivaa ja paahtunutta, suutuntuma on silti pirteä ja mukavan vahamainen. Hienoa, kukkaista yrttisyyttä riittää. Ja IPA-oluen herkkää hapokkuutta. Jälkimaku alkaa tummana ja lakritsisena, menee hyvin maahtuneeksi eikä juuri makeudu. Mausteinen, inkivääriä ja pirteää pippuria. Kuivuu vahvasti keskipitkän finaalin lopuksi. Vesilisä nostaa pintaan sitruunamehua ja makeaa päärynää.

Arvio: Kukkea ja tyylikäs viski, joka vahvistaa käsitystäni Tomatinin nykyisten tislaamopullotteiden korkeasta laadusta. Jos jälkimaussa olisi enemmän vivahteikkuutta ja mittaa, tämä olisi aivan loistava. 87/100

Mitähän mieltä muut ovat olleet? Whiskyfun 85/100. Whisky Monitor Database 83/100 (per 12). Whisky Magazine 75/100 (Martine Nouet), 79/100 (Rob Allanson).

The Singleton of Dufftown 18 yo 40%

Diageo panosti kesällä 2014 Dufftownin tuotannon uudelleenlanseeraukseen, ulos tuli vino pino uusia NAS-tuotteita. Nyt kokeilussa jo vähän aiemmin markkinoille tullut 18-vuotias, uudehkoa tuotantoa siis sekin.

Aiemmat Dufftown-kokemukseni eivät ole olleet kovin mairittelevia, mutta ehkä siihen nyt tulee muutos, kun on vähän iäkkäämpi tapaus lasissa.

The Singleton of Dufftown 18 yo

(40%, OB, +/- 2014, 70 cl)

Tuoksu: Appelsiinimehua ja maltaisuutta. Toffeeta ja kinuskikastiketta, mutta samaan aikaan ympärillä leijuu hapan mustan teen sävy. Hiukan räikeä, robusti tammisuus pilkistaa seasta. Omenapiirakkaa, rusinaa, Snickers-patukkaa. Tällainen yhdistelmä makeutta ja happamuutta ei oikein toimi, ulottuvuudet jäävät vähiin eikä mikään vedä puoleensa.

Maku: Alkuun hunajaisen makea ja pehmeä. Appelsiinimehu on makeaa, toffee ja maitosuklaa korostuvat, kunnes kirpeä mausteisuus tulee mukaan kuvaan. Samalla appelsiiniin ilmestyy hapan vivahde. Maltaista hapokkuutta, karvasta pähkinäisyyttä, mustaa teetä. Tammisuus maistuu yhtä nuorekkaana kuin se tuoksuikin. Suutuntuma on pienestä kermaisuudesta huolimatta varsin ohut. Jälkimaku alkaa karvaana, saksanpähkinäisenä ja jotenkin rujolla tavalla tammisena. Maltaisuus maistuu edelleen epäkypsänä. Mausteisuutta, kanelia, hiukan minttua. Melko vaatimaton finaali, joka ei säväytä miltään osin.

Arvio: Hapan ja teemäinen, silti tavanomaisen maltainen esitys ei tee vaikutusta. 80/100

Mitähän mieltä muut ovat olleet? Whiskyfun 79/100. Whisky Monitor Database 83/100 (per 1).

Broraa Tammisaaressa

Pimeänä tammikuisena perjantaina joukko Viskin Ystävien Seuran jäseniä nousi Punavuoren Ahvenen edestä bussiin ja matkusti Tammisaareen. Perillä odotti Sydspetsens Malt Whisky Sällskapin kanssa yhdessä järjestetty Brora-kattaus.

Sessio oli jo kahdestoista VYSin Iäkkäät harvinaisuudet -tasting ja ainakin itselleni se kaikkein odotetuin. Parhaiden Brora-pullotteiden hinnat ovat jo kauan sitten karanneet tavallisten kuolevaisten ulottumattomiin, joten tällainen tasting on suurin piirtein ainoa mahdollisuus päästä käsiksi tislaamon tuotantoon niin, että rinnakkain on maisteltavana useampia pullotteita.

Tastingin pitopaikkana toimi Sydspetsens Malt Whisky Sällskapin kotiluola, Odd Fellows -järjestölle kuuluva kellariholvi, jossa oli järjestetty yhteistasting VYSin kanssa jo pari kertaa aiemminkin tammikuussa. VYSin puheenjohtaja Jarkko Nikkanen kehuikin seuran jäsenten tuntevan Tammisaaren nimenomaan hienona talvikaupunkina.

Itse olin ensimmäistä kertaa mukana ja pidin paikkaa varsin vaikuttavana. Aikoinaan kellari oli ollut kuulemma täynnä hiekkaa, se oli kaivettu maan alta esille ja pantu kuntoon. Katosta törröttävät lihakoukut lisäsivät jylhää tunnelmaa. Lämpötila oli säädetty tällä kerralla noin 18 asteeseen, ja kun ulkona ei ollut enempää pakkasta, viskitkin olivat likimain juotavassa lämpötilassa saman tien. Pöytäkaverini tiesi kertoa, että vuotta aiemmin tastingissa oli Rare Malts -viskejä lämmitelty patterienkin päällä, kun oli ollut sen verran kylmä päivä. Nyt laseille riitti pieni pyörittely käsissä.

VYS_Brora-tasting_002Broran ääreen saapui yhteensä kolmisenkymmentä viskin ystävää. Tammisaarelaiset avasivat tilaisuuden ja toivottivat porukan tervetulleeksi jo perinteeksi muodostuneeseen tammikuun tastingiin. Puheenjohtaja Martin Kevin pahoitteli, että eteen oli katettu vain (!) neljä viskiä mutta toivoi niiden maistuvan – ja lupaili tastingin jälkeen vielä lisää juotavaa janoisille. Tastingin pullojen hankinnasta oli vastannut Tammisaaren viskiaktiivi, VYSin hallitukseenkin kuuluva Henrik Malmberg. Seinustalle katettuja pulloja käytiin ihailemassa ja valokuvaamassa ahkerasti, ennen kuin päästiin aloittamaan.

Tastingin vetäjäksi lupautunut Jarkko Nikkanen myönsi heti kärkeen, että Broran mutkikkaan historian takia lunttilappu on poikkeuksellisesti mukana. Olen itsekin lukenut Broran historiaa verran, että tiedän, kuinka erityisesti Brora/Clynelish -vaihe 1960–1970-lukujen vaiheessa pistää pään sekaisin keneltä tahansa. Käytännössä siis ennen vuotta 1969 julkaistu Clynelish-viski on Broraa, sen jälkeen uudessa tislaamossa tehtiin Clynelish-viskiä ja vanhassa Clynelishissä Broraa. Got it?

Nikkanen nosti esiin vuonna 1819 perustetun alkuperäisen tislaamon aloituksesta kaksi pointtia: 1) se avattiin heti lailliseksi viskitislaamoksi ja 2) se avattiin sellaiseksi suoraan, eikä sitä konvertoitu esimerkiksi puuvillatehtaasta.

Tislaamo oli aloituksensa aikoihin nykyisen Teerenpelin kokoluokkaa, yhdessä pannuparissa oli noin 900-litrainen wash still ja noin 400-litrainen spirit still. Siellä oli myös tiettyä kokeiluasennetta tynnyreiden suhteen jo 1910-luvulla. Arkistoista löytyneen dokumentin perusteella tislaamolla oli käytössä viskin kypsyttämiseen entisiä sherry-, portviini- ja malagatynnyreitä. Nikkanen muistutti, että malagakypsytettyjä viskejä ei tänä päivänä näe juuri missään, mutta Valamon luostarista sellaista on näillä näkymin tulossa. (Tuo kyseinen marraskuun 1911 kirjanpitosivu löytyy muuten Serge Valentinin ylittämättömästä Brora-historiikista, sivulta 4.)

Clynelishin nimellä kulkeneen Broran tarina oli omalla tavallaan varsin normaali 1960-luvulle saakka. Toki fokusoiminen mallasviskiin on nykyharrastajan näkökulmasta mahtavaa ja ajan oloihin nähden poikkeuksellista, kun muut tislaamot tuottivat viskiä lähinnä blendien tarpeisiin. Nikkanen muistutti myös, että Brora oli Pohjois-Skotlannin ensimmäinen kylä, joka sai sähköt vuonna 1965. Kylästä tuolloin käytetty nimi ”Electric City” herättää kieltämättä nykyisellään hilpeyttä.

Kuusikymmenluvun lopussa luonto puuttui peliin ja muutti historian kulun. Islay kärsi kuivuudesta eikä Caol Ilasta ja Port Ellenistä saatu riittävästi tuotantoa Johnnie Walkeria varten. Tuolloin Distillers Company Limited (DCL) päätti rakentaa uuden tislaamon vanhan Clynelishin viereen: vanha lopetti tuotannon toukokuussa 1968 ja uusi aloitti kesäkuussa 1968. Erityisesti kesä 1968 oli Islaylla erittäin kuiva, joten raskaasti turpeistetulle viskille oli akuutti tarve – tuolloin Port Ellen oli veden puutteen takia jopa kokonaan alhaalla. Tarvittiin korvaavaa tuotantoa, ja sitä päätettiin tislata Brorassa. Kun toinen tislaamo oli pystyssä, tapahtui kuitenkin jotain, mikä saa pään hiukan sekaisin.

Uudella tislaamolla haluttiin hyötyä Clynelishin nimestä, joten uusi tislaamo oli Clynelish I ja vanha oli Clynelish II. Sitten ne olivat Clynelish A ja Clynelish B. Loogista olisi ollut nimetä ne vähintään toisinpäin, mutta skotlantilaiset ovat aina olleet varsin innovatiivista porukkaa.

Brora-nimi otettiin käyttöön joulukuussa 1969. Tislaamo tuotti turvesavuista viskiä, jonka savuisuus oli luokkaa 40 ppm. Kuivuuden jälkeen tislaamojätti DCL päätti panna Caol Ilan remonttiin, joten turvesavuisen viskin tuottaminen Brorassa jatkui. Kesällä 1973 DCL sai tuotantonsa Islaylla lopulta rullaamaan täydellä teholla, millä oli välittömiä vaikutuksia Broraan. Tuon kesän jälkeen ei kukaan tiedä, millaisia turvepitoisuuksia Brorassa milloinkin käytettiin. Välillä tislattiin myös ilman savua.

Broran 1970-luvun jälkipuoli oli tuotannoltaan varsin vaihtelevaa, mutta yleinen trendi oli turvesavuisuuden jatkuva väheneminen. Turvesavun määrä laski vähitellen nollaan, kun tultiin 1980-luvun alkuun. Silloin viskiteollisuudella alkoi tulla ylikapasiteetin takia suuria vaikeuksia, ja maaliskuussa 1983 Brora lopetti toimintansa kokonaan. Eikä sitä sen jälkeen enää avattu uudelleen milloinkaan. Nikkanen kertoi, että vuonna 1986 tislaamopäällikkö Bob Robertson yritti saada Broran tuotantoa herätettyä henkiin, mutta epäonnistui. Sen jälkeen Broran tarina päättyi lopullisesti. Mutta legenda alkoi kasvaa.

VYS_Brora-tasting_003Illan setti oli valittu mielenkiintoisesti. Ex-sherrytynnyrissä kypsyneet olivat vuosilta 1972 ja 1981, toinen siis vahvasti turvesavuiselta aikakaudelta ja toinen hyvin vähäisen turpeisuuden ajalta. Kaksi muuta valittua viskiä näytti jo sävyltään paljon enemmän ex-bourbontynnyreissä aikansa viettäneiltä, ensimmäinen ennen vuotta 1973 tislattua ja toinen vuodelta 1982. Jälleen toinen siis vahvasti turvesavuiselta ajalta ja toinen savuttomalta. Tällä perusteella tuo neljän viskin kattaus oli siis tasapainoisesti ja loogisesti rakennettu.

Ennen kuin ryhdyttiin maisteluhommiin, Nikkanen kysyi, kuinka moni ei ole maistanut Broraa aiemmin. Huomattava osa käsistä nousi pystyyn. Oma käteni pysyi alhaalla, koska olin sentään yhden Broran päässyt kokemaan. Nikkanen muisti, että vuonna 2006 Suomeen tuli ravintolamyyntiin muutama Brora, mutta Alkossa sitä ei kukaan muistanut nähneensä.

Tein tässä Brora-tastingissa poikkeuksellisesti kunnolliset muistiinpanot. Pöydässä oli tarjolla kurkkua ja vesikeksejä, joilla sai neutraloitua suun viskien välillä. Neljän viskin kanssa oli aikaa tehdä analyysia, tunnelma oli keskittynyt. Kellariin oli tultu maistelemaan vakavasti, vaikka yleinen fiilis oli toki rento ja hauska.

Viskihankinnoista vastannut Henkka Malmberg oli maistellut tuotteet etukäteen läpi (ikävä duuni!), ja hänen ehdotuksestaan ensimmäisenä maistettiin Brora 30 yo 1972, Douglas Laing Platinum 49,7%. Ex-sherrytynnyrissä kypsynyt yksilö oli viski, mistä odotin etukäteen kaikkein eniten, joten sen paikka oli äärimmäisen vaikea. Tuote kuitenkin ylitti odotukseni monin verroin – olin täysin myyty. Sen tasapaino, moniulotteisuus ja kompleksisuus olivat omaa luokkaansa verrattuna mihinkään, mitä olin koskaan aiemmin maistanut. Kaikki, mitä olin lukenut ja kuullut Broran 1972-vuosikerrasta etukäteen, tuntui pitävän paikkansa.

Malmberg sai Nikkasen pyynnöstä myös kertoa, minkä hintaista viskiä maistettiin: pullon hintaluokka oli tässä tapauksessa 3 500 puntaa. Vaikka en ole koskaan pystynyt maistamaan viskistä sen hintalappua, hiljaiseksi tuollainen vetää. Monelle Brora 1972 on tullut valkoiseksi valaaksi, etenkin ne Rare Malts -julkaisut, joista maksetaan jo aivan käsittämättömiä summia. Tällainen Iäkkäät harvinaisuudet -konsepti on juuri siinä mielessä pirun toimiva, koska ei tällaisia kattauksia pääsisi koskaan missään muualla maistamaan.

Seuraavaksi maistetulla viskillä oli hankala paikka tuon Douglas Laingin jälkeen. Brora 23 yo 1981/2004, Chieftain’s 46% oli totta kai aivan eri hintaluokkaakin, pullon hinta noin kymmenesosa edellisestä, minkä lisäksi PX-kypsytyksessä on aina omat riskinsä. Viski oli siis viettänyt koko aikansa Pedro Ximenez -tynnyrissä, minkä näki väristä ja haistoi tuoksustakin välittömästi. Se oli myös illan ainoana ei-tynnyrivahvuinen, joskin vain parin tilavuusprosentin verran laimeampi kuin aiempi viski. Chieftain’s oli mielestäni erittäin kompleksinen ja mielenkiintoinen viski, mutta pienet tasapaino-ongelmat pudottivat sen aivan terävimmästä kärjestä. Mutta kun illan vertailukohdat olivat mitä olivat, huippuviskistä oli mielestäni kyse.

Kolmanneksi maistettu Brora oli jälleen näitä 1970-luvun alun uskomattomia viskejä, Brora 30 yo 2003 Edition 55,7%. Tuoksu oli jo täysin poikkeuksellinen kahden sherrykypsytetyn viskin jälkeen, jälleen mahtavan turpeinen ja merellinen. Maussa oli sellaista vahaisuutta, joka toimii omaan makupalettiini aina täydellisesti. Pohdin todella pitkään, oliko kyseessä jopa ensiksi maistettua viskiä suurempi yksilö. Kuitenkin Douglas Laing -pullotteen mahtava tuoksu ja huima sherryisyys pitivät sen omalla listallani kärkipaikalla.

Viimeiseksi vuorossa oli Brora 20 yo 1982/2003, Rare Malts 58,1%. Se oli ennakkotietojen perusteella siis täysin turpeistamatonta, mutta itse huomasin poimivani siitä jatkuvasti turpeisia elementtejä – ei tietenkään suoranaista savua, vaan kosteaa turvetta, sellaista maanläheistä sävyä, joka Broralle paljastui minulle tässä tastingissa varsin tyypilliseksi.

VYS_Brora-tasting_004Rare Malts oli fiksusti sijoitettu sarjan viimeiseksi, koska sen voimakkuus oli aivan omaa tasoaan. Siinä vesilisälle oli todella käyttöä, koska fiksulla vedenkäytöllä makujen tasapaino nousi erinomaiseksi. Tämä viski oli siis vielä muutama vuosi sitten noin 200 euron pullo, mutta nykyisellään senkin hinta on kivunnut jo 500 euron pahemmalle puolelle. Setin kolmantena maistetusta 2003-pullosta saa nykyisellään maksaa jo yli tuhat euroa. Yritin olla tastingin loppuun saakka ajattelematta, että joukkue kumosi neljän pullon setissä nykyhinnoilla ilmeisesti vähintään kuuden tuhannen euron arvosta viskiä kurkkuunsa. Ja setissä oli tosiaan tuo vuoden 1972 Douglas Laing -pullote, joka oli yksi 222 pullosta. Kuinkahan monta niitä on vielä maailmassa avaamattomana? Eipä silti tee mieli ryhtyä hankintaa tekemään, vaikka hurjasta kaverista oli kyse.

Illan päätteeksi toteutettiin VYSin aiemmista tastingeista tuttu arvostelukierros, jossa jokainen antoi viskeille omat sanalliset arvionsa ja asetti ne paremmuusjärjestykseen. Yleinen mielipide oli lopulta sama kuin omani: ensimmäisenä maistettu nousi ykköstilalle, kolmantena nautittu vuoden 2003 julkaisu oli kakkospaikalla ja Rare Malts kolmosena. Chiftain’sin oli tyytyminen jumbosijaan, vaikka mahtava viski sekin oli. Kaikkineen kattaus oli mielestäni erinomaisen tasapainoisesti rakennettu ja laadultaan ensiluokkainen. Vain vuoden 1972 Rare Malts -julkaisua olisin kaivannut, ellen tietäisi sen hinnan siirtyneen pahimmillaan jo viisinumeroisiin lukemiin.

Tastingin päätteeksi nautittiin asiallinen illallinen ja siinä ohessa vielä muutama Martin Kevinin etukäteen mainostama lisäjuoma. Helsingin joukko-osasto nousi linja-autoon yhdentoista jälkeen ja aloitti moottorimarssin takaisin pääkaupunkiin. Olipa uskomaton ilta, kiitos järjestäjille ja osallisille.

Brora 20 yo 1982/2003, Rare Malts 58,1%

VYSin Brora-tastingin viimeisenä yksilönä oli vuonna 1982 tislattu 20-vuotias Rare Malts. Se edustaa myöhäiskauden vähemmän turpeista tyyliä. Voltteja on kuitenkin niin runsaasti, ettei se setin viimeisenä jää ainakaan sen takia jalkoihin.

Brora 20 yo 1982/2003, Rare Malts

(58,1%, OB, 1982–2003, Rare Malts Selection, 70 cl)

Tuoksu: Makean vaniljainen ja tumman salmiakkinen, heti mielenkiintoinen. Kosteaa, pehmeää turpeisuutta, makeaa leivosmaisuutta. Hedelmäsalaattia, omenaa. Suolaisuus ja merellisyys tulevat hyvin esiin. Uhkuu silkkaa voimaa. Vesilisä vapauttaa ruohoisia ja huonekaluvahamaisia sävyjä.

Maku: Suolainen ja kirpeän hedelmäinen. Tammi tuntuu rapsakkana ja mausteisena, varsin valkopippurisena. Merellisyyttä, mausteisuutta, hiukan ruutiakin. Suolaista voita, vaniljaista makeutta, kauniita bourbonsävyjä. Turpeisuus leijuu taustalla pehmeänä ja jokseenkin kosteana. Jälkimaku on suolainen, tamminen, lakritsinen ja sitruksinen. Vaniljaa, voitaikinaa, murokeksiä, omenaisuutta, mietoa turpeisuutta. Erittäin pitkä ja vaikuttava loppuliuku, voima tulee todella esiin. Vesilisä tuo makuun ruohoisia sävyjä ja lisää tasapainoa, ja kun tällaisissa alkoholiprosenteissa liikutaan, veden lisäämisestä on todella jo hyötyä.

Arvio: Rare Malts -tyylille uskollinen, voimakas ja tyylikkään tamminen viski. Hieno on. 92/100

Mitähän mieltä muut ovat olleet? Whiskyfun 87/100. Whiskynotes 90/100Whisky Monitor Database 87/100 (per 11).

Brora 30 yo 2003 Edition 55,7%

VYSin Brora-tastingin kolmas viski oli vuonna 2003 pullotettu virallinen 30-vuotias. Nopeasti laskettuna siihenkin käytetyt tynnyrit ovat olleet sitä legendaarista 1970-luvun alun turpeista tuotantoa.

Olin ennen tätä Iäkkäät harvinaisuudet -tastingia maistanut yhden Broran ja pudonnut sen ääressä täysin polvilleni. Sillä säilyy ikuisesti sija sydämessäni, mutta näiden 1970-luvun alussa tislattujen yksilöiden luonne on kieltämättä aivan mykistävä. Ei tarvitse kuin mennä vähän lähemmäs lasia, niin tuon mahtavan turpeisuuden huomaa.

Brora 30 yo 2003 Edition

(55,7%, OB, 2003, 3000 bts., 70 cl)

Tuoksu: Suolainen ja muhkean savuinen. Lihaisa, turpeinen ja tervainen. Maanläheisyyttä, tallia ja multaisuutta ja ruohoisuutta oikein kunnolla. Hedelmäinen vivahde, ananasta ja monihedelmänektaria. Vahamainen tammisuus, suolaista merellisyyttä ja ripaus ruutiakin. Voita. Vaniljaista makeutta, sokeria, voitaikinaa. Savuisuus ja rasvaisuus hallitsevat. Vesilisä tuo toffeeta ja vaniljakastiketta mukaan.

Maku: Vahamainen ja suolainen, intensiivisen tamminen ja savuinen. Mahtava turpeisuus, kirkas mausteisuus ja kiteinen suolaisuus. Upea viski. Tammisuudessa on vaniljainen ja valkopippurinen sävy. Hunajaista hedelmäisyyttä, ananasta ja jotain toffeemaista. Suutuntuma on vahamainen ja mausteisen kirpeä. Jälkimaku on todella merellinen ja suolainen, lakritsinen ja farmimainen (tallia, satulaa). Pippurisuutta, tervaa, salmiakkia. Valtava voima ja kesto, todella mykistävä finaali. Vesilisällä vahamaisuus lisääntyy ja myös hapahko maltaisuus pääsee pilkistämään.

Arvio: Loistava viski, jossa on tyylikästä turpeisuutta, merellistä suolaa ja toffeemaista makeutta huikeassa balanssissa. 95/100

Mitähän mieltä muut ovat olleet? Whiskyfun 93/100. Whisky Monitor Database 90/100 (per 15).

Brora 23 yo 1981/2004, Chieftain’s 46%

VYSin Brora-tastingin toisena viskinä oli Chieftain’sin makeassa Pedro Ximenez -sherrytynnyrissä kypsynyt yksilö, joka oli ainoana ei-tynnyrivahvuinen.

Vaarana myös oli, että se kärsii tastingissa paikasta Douglas Laingin pullottaman vuoden 1972 Broran perässä. Siitä huolimatta tuoksusta kävi heti ilmi, että hyvin erilaisesta viskistä on kyse.

Brora 23 yo 1981/2004, Chieftain’s

(46%, Chieftain’s, 11/1981–12/2004, Pedro Ximenez Sherry Wood, Cask No. 1511, 300 bts., 70 cl)

Tuoksu: Todella rusinainen ja makean sherryinen. Ruokosokeria ja siirappia. Hiukan luonnonkumia, toffeeta, suklaakastiketta. Aivan pieni nuotiosavu taustalla. Yrttisyyttä, karpaloa, lakritsia. Kuivan vahamaista tammisuutta. Upea on. Vesilisällä tuoksusta tulee todella suklainen, Sukulakua ja rusinaa riittää.

Maku: Hyvin öljyinen ja sherryinen. Alkuun makea, lakritsinen ja rusinainen. Suklaata ja ruokosokeria riittää, tiettyä vahamaisuutta ja suolaisuuttakin. Mansikkahilloa, makeaa marjaisuutta ylipäänsä. Kumimaisuutta ja mietoa turpeisuutta. Jälkimaussa tämä varsinaisesti räjähtää, todella suuri ja muhkea finaalin avaus. Mausteisuudessa on lakritsinen, yrttinen ja pippurinen kierre. Tervaa ja kaakaojauhetta, suolaa ja merellisyyttä. Loppua kohti ruokosokeri ja pehmeä turpeisuus nousevat. Erittäin pitkä ja mahtava finaali, jossa minttu ja antiikkinen vahamaisuus leikkivät todella pitkään. Vesilisä tuo aavistuksen eltaantunutta, makrillimaista sävyä, merellisyyttä ja hikeä – eli vesilisästä ei ole tässä liiemmin iloa.

Arvio: PX:n todella huomaa, tynnyri on ollut vähällä ottaa tästä yliotteen. Erinomainen viski pienestä levottomuudesta huolimatta. 92/100

Mitähän mieltä muut ovat olleet? Whisky Monitor Database 83/100 (per 2).

Brora 30 yo 1972/2003, Douglas Laing Platinum 49,7%

Viskin Ystävien Seuran Iäkkäät harvinaisuudet -sarjan Brora-tasting järjestettiin Tammisaaressa, yhteistyössä Sydspetsens Malt Whisky Sällskapin kanssa. Setin avasi tämä uskomaton pullote.

Brora 30 yo 1972/2003, Douglas Laing Platinum

(49,7%, Douglas Laing, Platinum Old & Rare, Cask No. 6165, 222 bts., 70 cl)

Tuoksu: Muhkean sherryinen ja tervainen, makean rusinainen. Tummaa suklaata, lakritsia, makeaa mausteisuutta. Lihaisuutta, chorizoa. Farmin sävyä, pientä multaisuutta ja tallia, nahkasatulaa. Huonekaluvahaa, antiikkisuutta ja kuivaa nahkaa. Hilloisuutta, pientä pähkinäisyyttä. Todella syvä ja runsas, täysin mykistävä oikeastaan. Vesilisä nostaa toffeesävyjä ja minttua.

Maku: Erittäin öljyinen, mahtavan turpeinen ja kuivuva. Iskee pienellä viiveellä, mutta todella lujaa. Wow. Vahamaista tammisuutta, huonekaluvahaa, suolaisuutta. Kuivempi kuin tuoksu, mutta silti turve ja suolaisuus tuntuvat hyvin kosteilta. Suklaata, nahkaisuutta, sherryä, rusinaisuutta, mantelia, hilloisuutta. Pieni lihaisuus, lyijy ja ruuti maistuvat. Valtava voima ja runsaus, silti loistelias tasapaino. Jälkimaku on antiikkisen tamminen, mutta samalla mustapippurinen ja muhkean mausteinen. Suklaata, tervaa, salmiakkia. Todella tumma, kahvinen ja paahteinen. Hienoa suolaisuutta ja samalla sherryistä makeutta. Massiivisen pitkä jälkimaku muuttuu ihan loppua kohti aavistuksen siirappiseksi, esiin tulee poltettua sokeria ja lakritsia. Hienot fenolit maistuvat loputtomiin. Vesilisällä ruutisuus ja lyijyisyys aavistuksen lisääntyy. Ei sinänsä kaipaa vettä.

Arvio: Käsittämätön viski. Kaikki tasapainossa, kaikki kohdallaan. 96/100

Mitähän mieltä muut ovat olleet? Whiskyfun 94/100. Whisky Monitor Database 94/100 (per 5).

Caol Ila 25 yo 43%

Olin hiukan alle kymmenen vuotta sitten ensimmäistä kertaa Skotlannissa. Vierailin ystäväni kanssa Glenkinchien tislaamolla, kuten niin monet muutkin, koska sinne pääseminen on Edinburghista niin helppoa.

Kuljimme paikallisbussilla Pencaitlandiin ja kävelimme sen noin viiden kilometrin matkan kylästä tislaamolle. Satoi vettä, maisema oli harmaa, edellisen illan baarikierros painoi jaloissa. Ympäröivät pellot eivät edes antaneet viitteitä siitä, että jossain olisi jokin tislaamo. Kaiken lisäksi tiesimme, että Glenkinchie ei ollut kummankaan suosikkiviskiä.

Kun lopulta pääsimme tislaamolle, kukaan ei tullut avaamaan ovea. Vartin kolkuttelun jälkeen kuitenkin pääsimme sisään ja saimme jopa ostettua tislaamokierroksen, vaikka olimme ainoina paikalla. Kierroksen tuli vetämään talonmiehen oloinen herra, joka ei osannut vastata oikein mihinkään meidän kysymyksistämme.

Kierroksen jälkeen pääsimme vierailukeskuksen baariin, jossa talonmies maistatti meillä tutun Glenkinchien. Kehuimme sen maasta taivaisiin. Herrasmiehenä hän antoi meidän valita baarista toisenkin dramin, joten otimme Caol Ilaa. Kun ylistimme vielä senkin maun jumalaiseksi, mies lähti takahuoneeseen, kolisteli hetken ja toi pullon 25-vuotiasta Caol Ilaa.

Se oli siihen aikaan hienointa viskiä, mitä olin päässyt maistamaan. Tuona iltapäivänä se maistui taivaalliselta.

Tänään lasissa on samaa tavaraa, aivan tuoretta erää ja 43-volttisena. Minulla ei ole pienintäkään aavistusta, miltä se mahtaa maistua. Muistan vain tuon sateisen syksyisen päivän Glenkinchien tislaamolla.

Caol Ila 25 yo

(43%, OB, +/- 2014, 70 cl)

Tuoksu: Nuotiosavuinen ja omenainen, varsin ujo. Seesteisen hedelmäinen, appelsiininkuorta ja kiiviä. Tammisuus tuntuu vahamaisena, hyvin mietona. Yhtä aikaa elegantti ja hiukan ponneton. Suolaa, hapokkuutta, maltaisuutta, kovia toffeekarkkeja, ripaus lakritsia. Mieto turpeisuus leijuu kaiken keskellä.

Maku: Pehmeän vahamainen ja aluksi erittäin mieto. Suolaisuutta ja kukkaisuutta, erikoinen yhdistelmä. Turvesavu näyttäytyy hiukan selvemmin kuin tuoksussa, mutta yleisilme on edelleen kevyt – ja kuivan tyylikäs. Hedelmäteetä, appelsiinimarmeladia, sitruunalimonadia, aprikoosia, kiiviä, tuoretta ananasta. Maltaisuus on hapahkoa, tammisuus tuo mukavasti kevyttä mausteisuutta. Jälkimaku on salmiakkinen, hiukan tervainen, turpeinen, suolainen ja varsin tumma. Omenaa, vahamaista tammisuutta, hiukan pippuria. Yllättävänkin ponnekas ja pitkä finaali, jossa on kompleksisuutta vaikka muille jakaa.

Arvio: Omaperäinen ja mieto savuviski, tyylikäs ja kompleksinen. Vain potku puuttuu. 88/100

Mitähän mieltä muut ovat olleet? Whiskyfun 88/100. Whisky Monitor Database 88/100 (per 3). Whisky Magazine 80/100 (Dave Broom), 82/100 (Dominic Roskrow).