Ruotsalaisen Ingvar Ronden toimittamasta Malt Whisky Yearbookista on tullut instituutio, joka viettää jo kymmenvuotisjuhlaansa. Se on säilyttänyt yllättävänkin vankasti asemansa, vaikka viskiin keskittyviä saitteja ja sovelluksia on ruvennut sikiämään jatkuvasti enemmän. Whiskybasen kaltaiset tietokannat ovat toki luontevia kasvavan pullotevyöryn tallentamiseen, mutta kirjankin suosiolle on omat syynsä. Malt Whisky Yearbook niputtaa yhteen menneen viskivuoden tapahtumat ja statistiikan loistavalla tarkkuudella, minkä lisäksi sen artikkeliosuus kiteyttää aina paljon olennaista siitä, miten viskillä menee maailmassa juuri nyt.
Malt Whisky Yearbook 2015 (MadDig Media) on tuttua tavaraa monessa mielessä. Alussa noin 60 sivua artikkeleita, sen jälkeen noin 140 sivua skotlantilaisten ja irlantilaisten tislaamoiden esittelyitä tuoreilla pullokuvilla varustettuna. Välissä kulkee sivun mittaisia pieniä tietoiskuja ja erityisiä Whisky Around The World -haastatteluita, joissa viski-ihmiset ympäri maailmaa vastaavat kaikenlaisiin kysymyksiin. En ole koskaan ymmärtänyt palstan logiikkaa enkä osaa vanhoista kirjoista koskaan löytää oikeita juttuja tuolta seasta, koska tässäkin kirjassa Bulgarian miestä haastatellaan Linkwoodin ja Loch Lomondin välissä. Miksi? Entä miksi Venäjän edustaja on sijoitettu Glen Gariochin ja Glenglassaugh’n väliin?
Artikkelien ja isojen tislaamoesittelyiden jälkeen on vuorossa Yearbookin erikoisuus, joka on jatkunut ensimmäisestä kirjasta saakka: japanilaisilla tislaamoilla ja pullotteilla on täysin oma osuutensa, ja vaikka sitä ei ole tässä vuoden 2015 kirjassa kuin muutama sivu, se on silti selvästi eroteltu muista. Muut maat tulevat sen jälkeen omana ketjutettuna pakettinaan. Jopa Yhdysvallat menee siellä seassa, puoliksi huomaamatta.
Kirjan lopussa on aina yhtä informatiivinen The Whisky Year That Was -osuus ja sen perässä Whisky Shops -puhelinluettelo, joka on muuten todella vanhan liiton touhua näin vuonna 2014. Kirjan päättää Statistics-osuus, jonka numerologia on aina yhtä kiehtovaa. Esimerkkinä vaikkapa maailman kymmenen myydyintä vuonna 2013 (myyntimäärät miljoonissa yhdeksän litran keisseissä):
- Officer’s Choice (Allied Blenders & Distillers, Intia – 23,8)
- McDowell’s (United Spirits, Intia – 23,7)
- Johnnie Walker (Diageo, Skotlanti – 20,1)
- Royal Stag (Pernod Ricard, Intia – 14,7)
- Bagpiper (United Spirits, Intia –11,6)
- Jack Daniel’s (Brown-Forman, Yhdysvallat – 11,5)
- Old Tavern (United Spirits, Intia – 11,5)
- Imperial Blue (Pernod Ricard, Intia – 10,9)
- Original Choice (John Distilleries, Intia – 10,0)
- Hayward’s Fine (United Spirits, Intia – 9,2)
Noiden jälkeen tulee 11:ntenä Jim Beam mutta jo selvästi pienemmällä volyymilla. Mutta baarivisassa voittaa, kun muistaa, että Upseerin valinta on maailman ylivoimaisesti myydyin viski.
Single malt -viskeissä kärki on viime vuoden perusteella hiukan tasoittumaan päin. Glenfiddichin markkinaosuus on edelleen hiukan pienentynyt, The Glenlivet ja Macallan ovat taas aavistuksen nousseet. Liikahdukset ovat edelleen pieniä, ja tuon kolmikon jälkeen on jo pitkä matka Glenmorangieen. Ja mikäli Singletonia ei laskettaisi yhdeksi viskiksi, tuota neljän kärkeä ei uhkaisi vuosikausiin yhtään mikään. Eikä taida uhata näinkään.
Malt Whisky Yearbook 2015 esittelee artikkeliosuudessaan maailmantilanteen, johon ikämerkitsemättömät eli NAS-viskit ovat tulleet jäädäkseen. Aina yhtä viisas Charles MacLean kääntää asian historiallisessa kontekstissa jopa siihen valoon, että ikämerkityt viskit ovat itse asiassa anomalia, jonka tyrannia on vähitellen tulossa päätökseen. Gavin D. Smith kertoo omassa artikkelissaan viskimarkkinoiden himosta yhä hienompiin dekanttereihin ja NAS-viskeihin. Ian Buxton taas ennustaa viskimarkkinoiden tulevaisuutta ja sitä, miten sieltä tulee entistä enemmän NAS-viskejä. Bernhard Schäfer fiilistelee sitä, miten upeaa on, kun maailma näkee hienoja viskejä ja yhä hienompia NAS-viskejä. Right.
Taisi tulla selväksi, että mielestäni tämänkertaisen Yearbookin artikkeliosuus on kenties heikoin tähänastisistä vuosikirjoista. Neil Ridleyn artikkeli on oikeastaan tiivistelmä hänen viskien ja miksereiden käyttöä esittelevästä uudesta kirjastaan (jonka ehdin lukea kesällä ja olla siitä tiettyä mieltä). Dominic Roscrow’n juttu irkkuviskien uudesta noususta ei sekään oikein lähde lentoon, koska haastateltavien harrastama itsekehu ja hehkutus häiritsevät lukukokemusta. Jonny McCormickin The Microcosmic View On Maturation taisi olla tällä kertaa ainoa artikkeli, jonka asiasisällöstä ihan vilpittömästi pidin. Kunpa kirjoittaja vain olisi pitänyt itsensä poissa aktiivisen toimijan asemasta tekstissä: häntä ei olisi tarvittu siinä ollenkaan, kun hän oli vain raportoimassa eikä esimerkiksi viemässä viskilaatikkoa omin käsin Antarktikselle.
Alan kuulostaa ankaralta. Ehkä ei pitäisi. Ingvar Ronde on tehnyt jälleen aivan käsittämättömän kovan työn kaiken tiedon keräämisessä, jalostamisessa ja esittämisessä. Tislaamoesittelyt ja pullotekavalkadit ovat jälleen aivan omaa luokkaansa. Netistä kyllä löytää kaikenlaisia pullotietoja ja -kuvia, mutta ei yhtään näin informatiivista ja hyvin koottua kokonaispakettia. Sen takia tämän Yearbookin aina niin mielellään hankkii. Siitä jää hyllyyn kunnollinen kuva kyseistä viskivuodesta.
Otin mielenkiinnosta tämän uusimman Yearbookin rinnalle luettavaksi sarjan ensimmäisen teoksen, Malt Whisky Yearbook 2006:n. Visuaalisen ilme näyttää hämmästyttävän samanlaiselta, samoin kirjan rakenne. Vuoden 2006 vuosikirjan ensimmäisen artikkelin avauskuvassa Michael Jackson ja Bill Lumsden kävelevät Ozark-vuorilla; se vetää hiukan hiljaiseksi. Viskin maailma oli tuohon aikaan tosiaan toisenlainen. Jackson kirjoittaa mainiossa artikkelissaan puulajeista ja kypsytyksestä, täyttä asiaa tiiviissä paketissa.
Helen Arthurin juttu tuossa vuoden 2006 vuosikirjassa taas käsittelee viskin viimeistelyä – jos nykyään viskimaailman kuuma peruna on ikämerkintöjen puute, kymmenen vuotta sitten se oli finistely. Charles MacLeanin viskihistoriallinen vuoden 2006 artikkeli ei edes viittaa NAS-viskeihin, vaikka käsittelee viskinvalmistuksen muutoksia aikojen saatossa, vedestä ja ohrasta aina kypsytykseen saakka. Sen sijaan kovia juttuja vuonna 2006 ovat selvästi olleet Scotch Whisky Associationin harrastamat suojaustoimet ja salamyhkäisessä maineessa olleen Scotch Malt Whisky Societyn esittely.
Mutta sitten: vuoden 2006 vuosikirjassakin puhutaan ikämerkitsemättömistä viskeistä, oikein kokonaisen artikkelin muodossa. Viskin ihmepojan, tuohon aikaan vielä kaksikymppisen David Stirkin juttu Old vs Young käsittelee parametreja, joiden perusteella jotkut viskit päätetään pullottaa nuorempina kuin toiset. Mutta nasseja ei mainita missään vaiheessa, enemmän Stirk kiinnittää huomiota quarter caskin tuomaan nopeaan kypsyttämiseen ja ylipääänsä turpeisen maltaan vaikutuksiin, esimerkkinä Laphroaig QC. Näkökulma on enemmän siinä, miten on mahdollista tehdä normaalia lyhyemmässä hyvää viskiä, jos tietyt ehdot täyttyvät, kuin siinä, miten hyviä ikämerkitsemättömiä viskejä tax free -myymälöistä nykyään löytää.
Vuoden 2006 vuosikirjassa ajan kulumisen tajuaa ihan viimeistään tislaamoesittelyistä ja niiden yhteydessä olevista pullonkuvista. Miten vanhanaikaiselta näyttää Auchentoshanin tuon ajan etiketti! Vielä ei ole historiallista arvokkuutta, on vain kulahtanut yleisilme, ajan hampaiden ärhäkät puremajäljet. Ja Balblair vielä vanhassa asussaan, samoin Bowmore, Dalmore, Deanston, Fettercairn, Longmorn… Jopa Glenfarclasin etiketti oli vuonna 2006 todellista kasariestetiikkaa, Glen Garioch oli taas ihan selvää seitkytlukua. Glenmorangie ja Highland Park on pantu todella isosti uusiksi vasta viime vuosina, sen huomaa heti. Julkaisujen määrät ovat vuoden 2006 kirjassa myös todella vaatimattomia verrattuna nykypäivän menoon. Kirjan lopussa jopa esitetään yksinkertaisessa listassa kaikkien tislaamojen uudet OB-pullotteet vuodelta 2005 – eipä onnistuisi enää yhtä helposti.
Vuoden 2006 vuosikirja verrattuna tähän uusimpaan painokseen muistuttaa, että viime vuodet on eletty armotonta viskibuumia. Harrastajien lompakot ohenevat, aasialaiset jahtaavat yhä hienompia kristallipulloja, huutokaupoissa on lähtenyt mopo käsistä, uutta nasseviskiä puskee markkinoille jatkuvalla syötöllä, hyvien tynnyreiden määrä vähenee… Moni odottaa jo romahdusta, kuplan puhkeamista, mutta siihen tämän uusinkaan Malt Whisky Yearbook ei lupaa mitään aikataulua. Valitettavasti.
Seuraavaan vuosikirjaan toivon edelleen samaa, mitä olen jo monta vuotta toivonut: kohennusta ulkoasuun, etenkin artikkeliosuuteen. Kirjan sisällössä ei ole juuri valittamista, mutta tekstiosassa häiritsee moni yksityiskohta. Kapeat palstat ovat liehua ja kirjasin groteskia, kun pitäisi olla tasattua palstaa ja antiikvaa – noissa kuitenkin kerrotaan tarinaa kirjamuodossa. Kainalojuttufontti sopii hyvin tislaamoesittelyihin, mutta artikkeleissa se ei leipätekstissä toimi. Mitättömät marginaalit myös osaltaan vaikeuttavat lukemista. Lisäksi artikkelien kuvankäyttöön voisi kiinnittaa huomiota, nyt sliipatut promokuvat ja salamalla läiskityt pokkarikuvat on asemoitu epäluontevasti samoihin kokonaisuuksiin. Kuvatekstitkin voisi huolitella siinä samalla, yhdenmukaisuus ja pieni hauskuus eivät olisi pahitteeksi.
Malt Whisky Yearbook on kaikkineen sellainen instituutio, jonka kyydissä olen viihtynyt. Pienet kauneusvirheet eivät jätä varjoonsa sitä, minkä takia näihin palaa aina uudelleen. Kirjan tietosisältö on ylivoimaisen hyvää ja tarkkaa. Baariväittelyssäkin pärjää paremmin, kun on vuosikirjansa lukenut.
