Maistetut

Ben Nevis 22 yo 1990/2012, Silver Seal 60,4%

Maistelussa tällä kertaa muhkean sherryinen Ben Nevis Silver Sealilta. Kyseessä on muuten ainoa tämän hienon italialaisyhtiön pullottama Ben Nevis tähän mennessä.

Ben Nevis 22 yo 1990/2012, Silver Seal

(60,4%, Silver Seal, 1990–11/2012, Cask No. 536, Sherry Cask, 597 bts., 70 cl)

Tuoksu: Voita ja puuroa, rusinaa ja rasvaisuutta. Vähän keitetyn oloinen, erikoisella tavalla. Parsakausi taitaa olla alussa? Hiukan ummehtunut, liinavaatekaappia ja vanha sohva ullakolla. Mansikkahilloa, kevyttä luumuisuutta, aavistus lihaisuutta, musteisuutta ja vaimeaa rikkisyyttä. Vesilisä tekee tästä vielä oudomman, avaa vähän raakaa kalaa.

Maku: Todella erikoinen. Aivan hämmentävä. Puuroisuuden, ummehtuneisuuden, keitettyjen juuresten ja oudon metallisuuden yhdistelmä. Jopa sherryn vahvat sävyt – rusina, tumma suklaa, luumu – jäävät täysin näiden omaperäisten makujen jalkoihin. Suolaisuutta, musteisuutta, rikkisyyttä. Suutuntuma on painava öljyinen ja erittäin sekava. Silti tämä on valtavan mielenkiintoinen, sitruksinen ja mausteinen. Jälkimaku kokoaa itsensä sherryisyyden ympärille, luumu ja rusinat kohtaavat mausteet ja tammen. Metallisuutta, puuroa, voita, pippurisuutta, tanniineja, sitruksisuutta, mansikkaa. Pitkä finaali. Vesilisä avaa mausteita, korianteria etunenässä.

Arvio: Erittäin hämmentävä viski. Kokonaisuudessa on paljon hyvää ja vaikuttavaa, mutta silti jotain… vähän puistattavaa. 81/100

Mitähän mieltä muut ovat olleet? Whiskyfun 82/100.

Ardbeg 20 yo 1993/2013, Dewar Rattray 57,2%

Ei maistu Ian Buxtonille savuviski, mutta itse olen toista maata. Ardbegin suhteen olen ollut viime vuosina vähän alemmilla taajuuksilla, kun en ole ollut täysin innostunut siitä hypestä ja hälinästä, mikä tislaamon toiminnan ympärillä enenevissä määrin pyörii, mutta aika ajoin osuu viski kohdalleen.

Viimeisimpiä todellisia suurherkkuja oli muutama vuosi sitten Dewar Rattrayn pullottama kaksikymppinen Ardbeg vuodelta 1993. Nyt sattui sopivasti täysin saman ikäinen ja saman aikakauden Arttu käsiin, ja vaikka tämä onkin täysin erilaisesta tynnyristä kotoisin, speksit ovat lupaavat. Matemaattisen tarkasti 20 vuoden iässä on pullotettukin.

Ardbeg 20 yo 1993/2013, Dewar Rattray

(57,2%, Dewar Rattray, Individual Cask Bottling, 28.10.1993–28.10.2013, Cask No. 1751, Bourbon Hogshead, 249 bts., 70 cl)

Tuoksu: Sitruksinen, kamferinen ja kuivan savuinen. Kunnolla tuhkaa ja lääkemäisyyttä, mutta sitruuna tuntuu silti varsin makealta ja jotenkin hunajaiselta kaiken keskellä. Antiseptisia aineita, Vicks Vaporubia, suolaisuutta, merellisiä ja heinäisiä sävyjä riittää. Hieno! Vesilisä availee ruohoisia sävyjä, nostaa eucalyptusta pintaan.

Maku: Jumalan pyssyt! Nyt on iso viski. Tiivis tuoksu ei varoittanut, tämä vaikutti alkuun paljon herkemmältä. Lääkemäisyyttä, sitruunaisuutta ja kuivaa turvesavua vyöryy päälle niin että riittää. Mineraalinen, tiukan yrttinen, hiukan tervainen ja vähän vegetaalinenkin. Suolapähkinöitä, merisuolaa, kylmäsavulohta. Samalla myös nokisuutta ja kuivalihaa. Suutuntuma on korkeintaan keskitäyteläinen, mutta maun ulottuvuudet ovat valtavat. Jälkimaku on edelleen tiukasti lääkemäisyyden ja hiilisen savuisuuden ympärillä. Sitruksisuus ja pieni hunajaisuus elävät merellisyyden, suolan ja kamferin keskellä. Varsin pitkä finaali. Vesilisä korostaa makeutta melkoisesti, hunajaisuus ja vaniljainen tammisuus nousevat pintaan.

Arvio: Kyllä voi tyylikkäästi ikääntynyt Ardbeg olla mahtavaa. Olisi suuri vääryys antaa tälle vähemmän pisteitä kuin… 90/100

Mitähän mieltä muut ovat olleet? Whiskyfun 87/100.

Springbank 13 yo 2003/2017, 56,1%

Springbank julkaisi tällaisen single caskin loppusyksystä 2017 Brittien markkinoille. Lähtökohdat ovat lupaavat: tuoretta sherrytynnyriä löytyy. Toivotaan, että lopputulos oli myös kohdallaan…

Springbank 13 yo 2003/2017

(56,1%, OB, 11/2003–10/2017, UK Exclusive, Fresh Sherry Butt, 540 bts., 70 cl)

Tuoksu: Sherryisen suklainen ja paksu. Juuri sitä parasta modernia Springbankia, savuavaa ruohonleikkuria ajon jälkeen. Likaista rasvaisuutta, lakritsia ja yrttilikööriä. Ylikypsää bbq-possua kolakastikkeessa, luumuhilloa, viikunaa, siirappia. Nam. Vesilisä availee vielä lisää hilloisuutta ja turpeisia vivahteita.

Maku: Täyteläinen, runsas ja mahtava. On kyllä upeasti viski kohdallaan, nyt tuli yllätyksenä. Springbankin parasta luonteikkuutta. Toffeemaisuutta, tikkunekkua, ruohoa, mietoa savuisuutta, lakritsia, uuniomenaa, bbq-possua, luumuhilloa, viikunaa. Mahtava makujen kirjo ja painavan öljyinen suutuntuma. Yrttilikööriä, kahvisuutta, tammen ryhdikkyyttä. Jälkimaku lähtee vielä selvemmin lakritsin ja kahvisuuden suuntaan. Suklaakastiketta, luumuhilloa, toffeeta. Makeutta vastaan nousee likaista rasvaa, turvesavua, terävää yrttisyyttä, tammen rauhallista jylinää. Varsin pitkä, maukas finaali. Vesilisä saa ruohoisuuden, hilloisuuden ja hedelmäisyyden selvemmin esiin.

Arvio: Huikean herkullinen Springbank. Luonne, balanssi ja syvyys, kaikki kohdallaan. 90/100

Octomore 6 yo 2007/2014, Rest and Be Thankful 64,5%

Maisteluun sattui mielenkiintoinen Octomore. Nyt on ainakin voltteja. Turvesavukin on taas tapissa. Jos tämä on yhtään samaa kaliiberia kuin taannoin maistelemani Rest and Be Thankfulin Octomore-pullote, ollaan kyllä jykevällä tontilla.

Octomore 6 yo 2007/2014, Rest and Be Thankful

(64,5%, Rest and Be Thankful, 19.12.2007–18.11.2014, Cask No. R0000016751, Sauternes Cask, 302 bts., 70 cl)

Tuoksu: Nyt on rakettibensaa! Tämän kanssa saa olla varovainen. Turvesavu on tuhkaista ja erittäin tiivistä. Haganol-salmiakki on voimakasta. Tammi puskee tiukasti läpi, pippurisena ja vähän sahanpurumaisena. Hedelmääkin löytyy, mutta Sauternes-kypsyneeksi tämä on jopa kuiva. Vesilisä avaa tuoretta ruohoa.

Maku: Mahtavan öljyinen ja painava. Erittäin runsas, tervaisen salmiakkinen ja räjähtävän savuinen makumaailma. Maussa Sauternes on selvästi mukana, hedelmäsiirappisena ja sopivan viinisenä. Suolaisia ja merellisiä piirteitä löytyy, samoin tietysti nokea ja hiiltä. Omenaa, persikkaa, hunajaisuutta, siirappia. Suutuntuma on erittäin paksu. Tammen balanssi on komea. Jälkimaku ampuu täydeltä laidalta turvesavua, hiilisyyttä, nokea, hedelmäsiirappia, aprikoosia, omenaa, sitruksisuutta – ja tietysti salmiakkia ja tervaa. Mahtavan muhkea, melko pitkä finaali. Nam. Vesilisä tuo herkästi outoa happamuutta ja heinäisyyttä.

Arvio: Järkälemäinen makujen ilotulitus. Savun läpi ammutaan ihan kaikkea, ja silti homma pysyy kiitettävästi kasassa. 88/100

Highland Park 13 yo 2003/2017 Sisu 60,2%

Erään koiran mukaan nimetty Sisu oli neljäs Suomen markkinoille pullotettu Highland Parkin single cask. Niistä neljästä se on ainoana selvästi peräisin refill-tynnyristä, ainakin merkintänsä mukaan.

Maistelin tämän pienestä lasista jo Uisgessa, mutta nyt on paneutuneemman arvion aika. Aiemmista single caskeista SMWS & VYS on edelleen ylittämätön ykkönen omissa listoissani. Sen perässä tulevat Sydäntalvi ja Suomi 100.

Laatu on ollut kautta linjan varsin hyvin kohdallaan, eikä Sisu tee siltä osin poikkeusta.

Highland Park 13 yo 2003/2017 Sisu

(60,2%, OB, 2003–2017, Cask No. 5324, Refill Puncheon, 390 bts., 70 cl)

Tuoksu: Turpeinen, toffeemainen ja kanervahunajainen. Salmiakkia, tammea, havuisuutta, nuotiosavua. Yrttilikööriä, kahvisuutta, tummaa mausteisuutta. Varsin tumma ja vaativa, mineraalinen ja nahkainen. Tummaa suklaata, kaakaojauhetta (Van Houten). Vesilisä aukoo eucalyptusta ja raikasta sitruksisuutta.

Maku: Muhkea, toffeemainen ja maukkaan salmiakkinen. Kuivempi kuin Sydäntalvi, mineraalisempi kuin seurapullote, pyöreämpi kuin Suomi 100. Hapokkaita ja happamia sävyjä, nuotiosavua, yrttilikööriä, tummaa suklaata, karvasta sitruksisuutta. Van Houten -kaakaojauhetta, mokkanahkaa. Suutuntuma on varsin täyteläinen ja napakka. Jälkimaku on kahvinen, salmiakkinen ja reippaasti kuivuva. Tanniiniset sävyt nousevat karheina, pippurisuus ja kaneli tulevat esiin. Kanervahunaja, tumma suklaa, hapahko sitruksisuus ja kuivakakku maistuvat. Nahkaisuutta, satulaisuutta. Melko pitkä finaali. Vesilisä pehmentää pippuria ja avaa kuivakkaa hedelmäisyyttä runsain mitoin.

Arvio: Maukas ja vähän veljiään kuivempi sherryttely. Vesilisä tekee tälle erityisen hyvää. 87/100

Ben Nevis 10 yo 46% (2017)

Ben Nevis uudisti perustuotteensa etiketin äskettäin. Innostuneiden arvioiden mukaan myös viskin laatu on kohentunut entisestään.

Whiskynotesin Ruben kertoo, että joidenkin lähteiden mukaan tässä kymppivuotiaassa on nykyisellään reippaasti myös 18-vuotiasta viskiä joukossa, ja sen avulla laatua on nostettu. Kyseessä on kuitenkin tislaamon ainoa virallinen julkaisu, jota tulee säännöllisesti markkinoille.

Itse olen pitänyt tästä tuotteesta pitkään ja käynyt tislaamollakin vanhempaa vuosikertaa nauttimassa.

Ben Nevis 10 yo (2017)

(46%, OB, 2017, 70 cl)

Tuoksu: Kuivakakkumainen, mineraalinen, vähän pölyinen ja antiikkinen. Kuivaa tammisuutta, vahaisuutta, ruohoisuutta, märkiä lehtiä. Maltaisuus on hiukan puuromaisena, suolan ja voin saattelemana mukana. Sitruksisuutta, hiukan banaania, minttua. Erittäin tyylikäs kokonaisuus. Vesilisä avaa hiukan nokisuutta.

Maku: Sitruksinen, napakan mausteinen ja varsin suolainen. Hapanta appelsiinia, mineraalisuutta, tanniinin karheutta, heinäisyyttä. Suutuntuma on keskitäyteläinen ja hyvin balanssissa. Tammi on aktiivista, nahkaista ja mausteisuudessaan oivallista. Sitruunaisuutta, pippuria, hiukan pähkinää. Fenolisuus tulee jostain taustalta, nokisuutta ja paahteisuutta. Jälkimaku on sitruksinen ja mausteinen. Suolaisuutta, mineraalisuutta, napakkaa yrttisyyttä, kovia toffeekarkkeja, vahaa. Herkullista antiikkisuutta ja kuivaa tammea. Finaali on melko pitkä ja pippurinen. Vesilisä saa eucalyptuksen nätisti esiin.

Arvio: Erinomainen peruspullote. Nyt on kyllä kohdallaan. 87/100

Mitähän mieltä muut ovat olleet? Whiskyfun 89/100. Whiskynotes 88/100.

The Macallan Edition No. 3, 48,3%

Macallanin Bob Dalgarno ja parfumööri Roja Dove ovat olleet yhdessä asialla ja pistäneet kasaan Edition No. 3 -pullotteen. Viime aikoina maistamistani uuden ajan Mäkkäreistä Edition No. 2 on ollut omassa lajissaan kenties paras, joten tätäkin kohtaan odotuksia löytyy.

Nyt on taas niin vino pino tynnyreitä vattauksessa mukana, ettei sieltä osaa oikein edes poimia mitään olennaista. Pääosa tynnyreistä on ollut ensimmäistä täyttöä, ja settiä on täydennetty refillillä. Mukaan mahtuu niin sherry butteja kuin puncheoneitakin, sekä eurooppalaisesta että amerikkalaisesta tammesta. Ex-bourbontynnyreitä löytyy niin barreleina kuin hogsheadeina, kaikki first filliä.

Tarvitaan kyllä melkoisesti loitsuja, että tällaisesta satsista saa tolkun. Tai sitten Dalgarnon ja Doven nokka on osunut oikeisiin tynnyreihin ja kokonaisuus toimii. Maistamalla se selviää.

The Macallan Edition No. 3

(48,3%, OB, NAS, 2017, European and American Oak Sherry Butts & Puncheons + Bourbon Barrels & Hogsheads, 250000 bts., 70 cl)

Tuoksu: Yllättävän tuhti, likainen ja maltainen. Karamellisuutta, tikkunekkua, hiukan kahvia, maapähkinävoita, voita, rasvaisuutta. Kanelia, kanervaisuutta, vaniljaa, hunajaa. Ylikypsää hedelmäisyyttä, sitruksisuutta, aktiivista tammisuutta. Vähän sekava. Vesilisä tuo vähän ruutisia ja poltettuja piirteitä.

Maku: Runsas, paksu ja voimakas. Edelleen siellä likaisella ja rasvaisella puolella, puuromaisen maltaisuuden ja nuoria Highland Parkeja muistuttavan kanervahunajan maisemissa. Uuniomenaa, kanelia, paahdettuja taateleita, pähkinäisyyttä. Suutuntuma on täyteläinen ja runko jämäkkä. Runsaasti aktiivista tammea ja mausteiden tulitusta. Hiukan pihkaisuutta, siirappia, rusinaa, ylikypsää sekahedelmää. Jälkimaku on heti alkuun todella mausteinen ja tanniininen, mutta karamellisuus ja maapähkinävoi tulevat pelastamaan. Kanelia, inkivääriä, tuttua kanervahunajaa, uuniomenaa. Melko pitkä finaali. Vesilisä korostaa rusinaa.

Arvio: Iha pätevä viski lajissaan, mutta pidin Edition No. 2:sta enemmän. Nyt on likaisuutta ja puuta vielä enemmän tiskissä. 85/100

Mitähän mieltä muut ovat olleet? Whisky Monitor Database 87/100 (per 1). Whiskynotes 87/100.

Laphroaig The 1815 Legacy Edition 48%

Laphroaigin kevätkaudella 2017 matkustajamyymälöihin lanseeraama The 1815 Legacy Edition on ilmeisesti melko pitkälle samaa tavaraa kuin aiempi An Cuan Mòr. Tynnyreinä on tiettävästi käytetty ensimmäisen täytön ex-bourbonia, ja kypsytystä on täydennetty uudella eurooppalaisella tammella.

Pullote on saanut melkoisen ristiriitaisen vastaanoton. Viimeistään Sergen rusikoinnin jälkeen huuto yltyi sellaiseksi, että siltä pitää mennä piiloon, kun tätä ryhtyy maistamaan.

Laphroaig The 1815 Legacy Edition

(48%, OB, NAS, 2017, Travel Retail Exclusive, 70 cl)

Tuoksu: Savuinen, kevyen tervainen ja varsin tamminen. Teroitettua lyijykynää, inkivääriä, erikoisen runsaasti currya ja kanelia. Sitruksisuutta, suolaisuutta, hiukan lääkemäisiä vivahteita ja kuivalihaisuutta. Vasta sahattua tammilankkua. Ohuemman oloinen kuin mainittu An Cuan Mòr. Vesilisä availee omenaisuutta.

Maku: Tuoksua paremmin kohdallaan. Silti runko on varsin ohut eikä suutuntuma ole järin vahva muutenkaan. Suolaisuutta ja turvesavua kyllä riittää, samoin kuivakkaa tammisuutta ja mausteiden kirjoa. Salmiakkia, pippurisuutta, rusinaisuutta, lääkemäisyyttä, hyvin kuivaa lihaisuutta myös. Tammi on mausteiden puolesta pinnassa ja tanniinit tuovat karheutta mukaan. Inkivääriä on runsaasti. Jälkimaku on tammen ja savun vuoropuhelua, jossa mausteisuutta riittää. Vähittäisen makeuden mukana tulee vaniljaa, hiukan hunajaa, rusinaa, keltaista luumua, suolaa, tervaa ja lääkemäisyyttä. Keskipitkä finaali. Vesilisä tuo limettiä ja vihreää omenaa pintaan.

Arvio: Ennemmin tätä juo kuin selkäänsä ottaa. 84/100

Mitähän mieltä muut ovat olleet? Whiskyfun 72/100.

Glendronach 20 yo 1996/2016 Cask #1485, 53%

Glendronachin varastoista löytyi 20-vuotias PX-tynnyrillinen viskiä vuodelta 1996 Batch No. 14:ään. Nyt huomaan, että näiden single caskien maistelut harvenevat, kun pullojen harmstraus yltyy maailmalla. Onneksi aina silloin tällöin tulee avattujakin vastaan.

Glendronach 20 yo 1996/2016 Cask #1485

(53%, OB, 16.2.1996–9/2016, Batch No. 14, Cask No. 1485, Pedro Ximénez Sherry Puncheon, 596 bts., 70 cl)

Tuoksu: Soijakastiketta ja suklaata, pekonia ja piimäkakkua. Lihaisuus on pinnassa (beef jerky). Riistaa ja punaviinikastiketta. Hiukan tervainen vivahde, aavistus ruutia myös. Lämmin imelyys hallitsee, ylikypsää hedelmää, luumukeittoa, siirappisuutta. Nahkaa, maakellaria. Vesilisä tuo mukaan mausteista keksisyyttä.

Maku: Siirappisen makea ja varsin lihaisa. Piimäkakkua, kuivattua luumua, rusinaa, suklaisuutta. Riistamainen lihaisuus ja tallinen puoli ovat vahvasti mukana. Suutuntuma on kermainen mutta tasapaino vähän hakee, jotain levotonta tässä on. Lakritsia, ruutisuutta, kinuskia. Rancio-meininkiä. Nahkaisuus on reipasta mutta tammi toimii hyvin. Jälkimaku liikkuu siirapin kautta soijamaiseen ja balsamicoa muistuttavaan suuntaan. Pekonia, beef jerkyä, rancio-tunnelmaa. Mausteisuus yltyy mukavasti, kanelin kautta edetään pippurisuuteen. Melko pitkä ja ryhdikäs finaali. Vesilisä avaa kinuskisuutta ja mausteita.

Arvio: Maukasta sherryherkuttelua. Hiukan balanssi tässä hakee, mutta kokonaisuus on kyllä oivallinen. 89/100

Bowmore 18 yo The Vintner’s Trilogy 52,5%

Bowmore julkaisi vuonna 2017 melko vähälle huomiolle jääneen The Vintner’s Trilogy -sarjan. Kolmen pullotteen setti koostui hiukan epäodotuksenmukaisesti 18-, 26- ja 27-vuotiaista julkaisuista. Niiden yhdistävänä tekijänä on jo nimensäkin mukaisesti viini, tarkemmin sanottuna pitkähkö jälkikypsytys aiemmin viiniä sisältäneissä tynnyreissä.

Tämä 18-vuotias on kypsynyt ensin 13 vuotta ex-bourbonissa ja sen jälkeen viisi vuotta ex-Manzanillassa. Sarjan 26-vuotias on jälkikypsytetty ranskalaisissa viinitynnyreissä ja 27-vuotias portviinitynnyreissä, mutta ne liikkuvat jo ihan eri hintaluokissa kuin tämä 18-vuotias.

Kuten muistamme, Manzanilla on finon tyyppistä väkevää espanjalaista viiniä, joka tarjoillaan yleensä viilennettynä ja pelittää kuivan ominaisluonteensa ansiosta hyvin muun muassa Serrano-kinkun ja muiden tapaspalojen kanssa. Pidän itse kovasti, mutta on aina vähän sattumankauppaa, miten sellainen tynnyri toimii yhteen viskin kanssa.

Bowmore 18 yo The Vintner’s Trilogy

(52,5%, OB, 2017, Manzanilla Cask Finish, 70 cl)

Tuoksu: Rypälemäinen, mineraalinen, hyvin omalaatuinen. Manzanilla todella löytyy, vaikka yleisilme onkin vuoropuhelua sokerisen makeuden, kuivahkon savun ja merellisen suolan kesken. Palvikinkkua, omenaa, banaania, vaniljaa. Tunkkaisuutta. Mielenkiintoinen, ei ihan helppo. Vesilisä avaa mangoa ja muuta trooppisen hedelmän sävykkyyttä.

Maku: Melko turvesavuinen, samaan aikaan sokerisen makea ja reippaan mineraalinen. Yrttisyyttä, suolaa, viinirypäleitä, hapokkuutta. Pippurisuus kihelmöi, mukana tulee inkivääriä ja tanniineja. Suutuntuma on keskitäyteläinen ja runko varsin tasapainoinen. Vihreää omenaa, appelsiininkuorta, trooppista hedelmää. Jälkimaussa tämä todella herää, mukaan tulee valtavasti lisää ulottuvuuksia. Pippurisuus, yrttisyys ja suolaisuus aukeavat, vihreä tee ja suklaisuus nousevat esiin. Kinkkua, maakellarimaisia sävyjä, hapokkuutta. Varsin pitkä finaali, joka kuivuu aivan hiekkapaperiksi. Vesilisä saa hedelmäisyyteen enemmän raikkautta.

Arvio: Todella mielenkiintoinen Bowmore, jossa on paljon tutkittavaa. Silti tässä on koko ajan pinnassa jotain vähän tekemällä tehtyä, rakenneltua ja Bowmoren ominaisluonteen osaksi piilottavaa, jotta voisin tästä täysillä innostua. Hyvä viski tämä silti omassa sarjassaan on, ehdottomasti: Manzanilla tulee monella tavalla esiin. 86/100

Mitähän mieltä muut ovat olleet? Whiskynotes 89/100.