Maistetut

Highland Park 17 yo The Dark 52,9%

Highland Park täydensi mallistoaan sherrykypsytetyllä tynnyrivahvuisella The Darkilla loppusyksystä 2017. Seuraavaksi tulee kevään lopuksi ja kesää vasten tämän vastapari The Light, joka on peräisin puhtaasti ex-bourbonista.

Oikein en taaskaan hahmota, kuinka paljon näitä eri sarjoja Highland Parkilla on nyt työn alla, mutta totean saman kuin ennenkin: jos viski on hyvää, voidaan pyyhkiä viikinkiveneillä ja riimukirjoituksilla vaikka pöytää.

Highland Park 17 yo The Dark

(52,9%, OB, 2017, Sherry Casks, 28000 bts., 70 cl)

Tuoksu: Tamminen, maltainen ja karamellinen. Sherry on sellaista kevyempää, tammisempaa ja tanniinisempaa laatua, jossa on runsas mausteisuus ja havuisuus mukana. Viikunaa, kanelia, hiukan inkivääriä, nuotiosavua, paahtuneisuutta, pähkinää. Kanervaa, lyijykynää. Vesilisä tuo mielenkiintoisella tavalla mukaan sekä pekonia että mentholia.

Maku: Todella mausteinen ja maltainen. Tammi on todella hallitseva joka suhteessa, tulee inkivääriä ja kanelia, pippuria ja tanniineja. Viikunaa, rusinaa ja tummaa suklaisuutta, mutta sherry itsessään ei näyttele kovin suurta osaa. Suutuntuma on keskitäyteläinen ja varsin hapokas. Hiukan nuotiosavua, suolaa ja salmiakkia. Hunajaa, havuisuutta, kirpeää sitruksisuutta. Jälkimaku on maltainen ja hapokas, mutta sulaa vähitellen taateliin, rusinaan ja suklaisuuteen. Hunajaisuus ottaa hyvin yhteen tammen kanssa, kanerva ja havut pitävät pintansa eikä mausteisuuskaan ihan heti hellitä. Melko pitkä finaali. Vesilisä avaa yrttejä paremmin esille.

Arvio: Oikein maukas Highland Park, jälleen kerran. Näin kuivakka ja tamminen sherrytyyli ei ihan kolahda itselleni, mutta laatua tästä kyllä löytyy. Paranee myös mukavasti vähitellen. 87/100

Mitähän mieltä muut ovat olleet? Whiskyfun 79/100. Whiskynotes 87/100.

Bowmore 16 yo 2016, WoodWinters Isle Solera 58,1%

WoodWinters on Skotlannissa toimiva viinin ja viskin jälleenmyyjä, joka on keksinyt pullottaa juomia itse keksimiensä koodien mukaisilla nimillä. Nyt maistelussa on viski, joka nimi on ”The Four” ja alaotsikkona on ”Isle Solera”.

Tässä koodeksissa ”The Four” viittaa viskialueena Islayn saareen ja ”Isle Solera” taas sherrykypsytettyyn Bowmoreen. Selvyyden nimessä olkoon se näissä maistelunuoteissa jo otsikossa auki kirjoitettuna.

Bowmore 16 yo 2016, WoodWinters Isle Solera

(58,1%, WoodWinters, 2016, Sherry Cask, 700 bts., 50 cl)

Tuoksu: Tumman suklainen ja voimakkaan sherryinen, täyteläistä turvesavua ja salmiakkia riittää. Hilloinen, luumuinen ja rusinainen yleisilme, johon merellisyys ja pieni pippurisuus tuovat särmää. Kahvia, yrttilikööriä, sikaria. Tammea, nahkaisuutta, hiukan tallia ja lihaisuutta. Nam. Vesilisä tuo vähän mentholia.

Maku: Upea yhdistelmä tummaa suklaata, kirpeää hilloisuutta, salmiakkia ja makeaa yrttilikööriä. Mustaherukkaa, mustikkaa, hiukan rusinaa ja luumuhilloa. Mustapippuria, lääkemäisyyttä, turvesavua, kahvia. Suutuntuma on varsin painava ja runko tiivisrakenteinen. Tallisuutta, nahkaisuutta, saksanpähkinää, öljyisyyttä. Fariinisokerin makeus yhdistyy komeasti mentholin ja sitruksen kirpeyteen. Jälkimaku liikkuu savuisissa ja paahteisissa maisemissa, joissa yskänlääkkeen, salmiakin ja pippurin aiheuttama jyly sulaa vähitellen pähkinän, rusinan ja kuivuvan tammen seesteisyyteen. Melko pitkä finaali. Vesilisä tuo hunajan ja uuniomenan mukaan.

Arvio: Todella herkullinen ja aseistariisuvan sherryinen Bowmore. 90/100

Mitähän mieltä muut ovat olleet? Whiskynotes 90/100.

Talisker 25 yo 2013 Edition 45,8%

Kaikista Taliskerin core rangen tuotteista olen aina pitänyt eniten 25-vuotiaasta. Ne julkaisut eivät ole koskaan jättäneet kylmäksi, vaan elämys on aina ollut tavalla tai toisella voimakas. Taso on ollut lähes poikkeuksetta todella korkea. Refill-tynnyrit, Taliskerin tisle ja neljännesvuosisata kypsytystä ovat olleet maaginen yhdistelmä.

Tällä vuosikymmenellä Taliskerin 25-vuotiaan arvostus on pudonnut selvästi. Kukaan ei taida enää erityisesti edes odottaa näitä vuosittaisia julkaisuja. Osasyy on varmasti voimakkuuden vakioimisessa 45,8 %:iin, mutta ainakaan loistavassa vuoden 2011 julkaisussa siitä ei ollut minkäänlaista haittaa.

Ehkä näistä on tullut ihmisten mielestä tusinatavaraa suhteessa erittäin koviksi nousseisiin hintoihin. Toisaalta tässä vuoden 2013 julkaisussakin pullomäärä on alle kuusituhatta, joten ei näitä nyt ihan joka marketissa myydä.

Maistamisen yhteydessä täytyy oikein pohdiskella, miten näiden haluttavuus onkin laskenut niin dramaattisesti. Tämäkään ei ole enää mikään uusi pullote, vaan viisi vuotta vanha. Itsekään en ole edes tällä fanituksen tasolla saanut käsiini uudempia julkaisuja. Jostain se kertoo.

Talisker 25 yo 2013 Edition

(45,8%, OB, 2013, 5772 bts., 70 cl)

Tuoksu: Pehmeän turvesavuinen, merellinen, kevyen sitruksinen, omenainen ja kuivakan tamminen. Erittäin selvä Talisker. Mineraalisuutta, eucalyptusta, minttua, hapokkuutta. Toffeefudgea, rusinaista makeutta, hiukan märkää kalliota ja suolaisuutta. Turvetta, villaisuutta, salmiakkia. Vesilisä avaa mentholia, raikkaus nousee vielä isommin esiin.

Maku: Todella pehmeä suutuntuma, Taliskerin mittapuulla jopa rauhallinen. Pippuri on kuitenkin heti hienosti mukana. Merellisyys ja sitruksisuus, omenaisuus ja toffee kannattelevat kokonaisuutta. Turvesavu on hyvin mietoa, kokonaisuus on kuiva ja tyylikäs. Runko tuntuu hetkellisesti jopa kevyeltä. Suolaisuutta, kanervaisuutta, seetriä, jodia, paahteisuutta, salmiakkia. Jälkimaku kääntyy heti paahteisempaan ja salmiakkisempaan suuntaan. Mustapippuria, suolaa, yskänlääkemäistä yrttisyyttä, aavistus mokkaisuutta. Sitrusta, omenaa, mineraalisuutta, vähitellen nousevaa hunajaa. Pitkä finaali. Vesilisä tuo omenamehumaisuutta ja makeutta esiin selvemmin.

Arvio: Silkkaa laatua, tyyli on edelleen kohdallaan. Jossain määrin helpompi viski tämä on kuin kultaisina vuosina, mutta aavistuksen kesyn otteen vastapainona eleganssia riittää. 90/100

Tomatin 21 yo 52%

Maistelussa on vaihteeksi mielenkiintoinen rajatun erän Tomatin, jonka pääosa on peräisin ex-bourbontynnyreistä. Näissä noin kahdenkympin ikäluokissa on ollut lukuisia oivallisia Tomatineja, esimerkkinä vaikkapa tämä 25-vuotias vuodelta 1988.

Tomatin 21 yo

(52%, OB, Bottled 1.12.2009, Casks #31648 to 31654, Bourbon Casks and Sherry Butt, 2400 bts., 70 cl)

Tuoksu: Erittäin ruohoinen. Nyt on kyllä kesäiset niityt, timoteit ja kaikki saatu yhteen viskiin. Maltaisuus tuntuu kuitenkin samalla varsin rouheana, ja tiettyä havuisuuttakin on mukana. Vähän jotain juuresmaista ja vegetaalista, märkää sammalta ja yrttiä on mukana. Hiukan likainen yleisilme. Vesilisä avaa mineraalisuutta.

Maku: Todella tanakka ja yllättävän sherryhenkinen. Marsipaania, rusinaa, vaniljaa, hunajaista makeutta. Havuisuus tulee vähän metallisena läpi, ruohoisuus on edelleen varsin reipasta. Suutuntuma on melko öljyinen. Tammi on varsin kuivaa ja vahamaista. Yrttisyyttä, inkivääriä, juuresmaisia vivahteita, hiukan sitruksisuutta ja jännittävää kaktusta. Suolaisuutta ja maltaisuutta, hapokkuutta ja katajaisuutta. Jälkimaku on todella mielenkiintoisesti kehittyvä, alkaa hyvin makeasta toffeesta ja etenee havujen ja yrttien kautta mausteisiin ja kuivaan tammeen. Pieni tunkkaisuus on alkuun mukana, mutta loppua kohti suolaisuus nousee omiin sfääreihinsä. Pitkä, hieno finaali. Vesilisä keventää tammea ja tuo hunajaa.

Arvio: Mielenkiintoinen ja herkullinen Tomatin, jossa on monenlaista lähtöä ja ulottuvuutta. Jälkimaku on huippuluokkaa. Tämä tietty havuisuus on samaa, joka puhutteli minua jo ammoin tislaamon virallisessa 25-vuotiaassa julkaisussa. 88/100

Mitähän mieltä muut ovat olleet? Whiskyfun 86/100. Whisky Monitor Database 85/100 (per 8).

Caol Ila Cl8, Elements of Islay 55,2%

Kun Uisgen jälkihöyryt on saatu hälvenemään, on aika palata arkeen. Tällä kertaa maisteluun sattui ilmeisen nuorta mutta välittömän tymäkkää savuviskiä Islaylta. Elements of Islayn pullottamat Caol Ilat ovat edenneet jo kahdeksanteen erään.

Caol Ila Cl8, Elements of Islay

(55,2%, Elements of Islay, 2017, 5 Bourbon Barrels, 50 cl)

Tuoksu: Pikeä, tervaa ja lakritsia. Erittäin runsas ja vegetaalisen paksu turvesavuisuus hallitsee ilmatilaa. Caol Ilan tuttu painava rasvaisuus on hyvin läsnä, vaniljaisena ja omenaisena. Reipas merellisyys yhdistyy suolaiseen voihin. Hiukan pekonia, savumakkaraa, hunajaisia uunijuureksia. Vesilisä availee yrttejä ja sitrusta.

Maku: Kermaisen paksu ja painavan turvesavuinen. Suutuntuma on melko täyteläinen mutta runko tuntuu silti aavistuksen yksiulotteiselta. Erittäin paljon vegetaalista turpeisuutta, uunijuureksia, ylikypsää omenaa, sitruksisuutta. Likainen rasvaisuus ja merellinen purevuus tuntuvat voimakkaina. Tammi hallitsee suutuntumaa aktiivisena ja pippurisena, mutta vaniljaisuuttakin sentään löytyy. Tiettyä karamellia ja voita riittää. Jälkimaku kääntyy nokiseksi ja hetkellisesti jopa yllättävän makeaksi. Hunajaisuutta, omenaisuutta, vaniljaa. Toisaalla taas pekonia, savumakkaraa, suolaa. Keskipitkä finaali. Vesilisä korostaa omenamehua.

Arvio: Maukas ja paksu Caol Ila, mutta kompleksisuus ei ole vielä ihan huipussaan. 86/100

Octomore 07.1, 59,5%

Muistan, miten kuusi vuotta sitten harmikseni tajusin, että silloinen Uisge oli juuri mennyt enkä ollut tajunnut sitä ollenkaan. Luin kateellisena sen jälkeen eri puolilta raportteja siitä, miten mahtavaa oli ollut. Seuraavana vuonna en enää missannut festivaalia.

Huomenna se on jälleen täällä. Vanha ylioppilastalo täyttyy viskikansasta, ja aion itsekin sulautua joukkoon. Päätin valmistautua koitokseen maistelemalla tähän alle yhden Octomoren, jonka pitäisi olla Uisgessakin tarjolla (kiitos taas Viskisiepon tiedonhankinnan ja julkaistujen tietojen). Itselläni tämä oli vielä maistamatta, vaikka nyt mennään OB-puolella jo numerossa 8, Masterclass-pullotteissa.

Näissä virallisissa Octomore-julkaisuissa on myös siltä osin historian siipien havinaa ja henkilökohtaisia muistoja, että ensimmäinen oma Octomore-kokemukseni on jäänyt lähtemättömästi mieleen. Tilasin marraskuussa 2011 ravintolassa Octomore 02.1:n enkä paljon muuta enää sen jälkeen maistanutkaan. Nuoteissani lukee edelleen: tuoksussa savua, maussa savua, jälkimaussa savua.

Noihin aikoihin ajattelin, että kyllä savuisista viskeistä jotain muutakin täytyy oppia tunnistamaan sen savun lisäksi. Kevättalvella 2012 ryhdyin kirjaamaan vähän järjestelmällisemmin viskinuotteja ylös, ja siitä tämä blogikin syntyi, noiden muistojen säilöksi.

Silti Octomore on aina haaste. Tänäänkin.

Octomore 07.1

(59,5%, OB, 2009–9.3.2015, Ochdamh-mòr 208 PPM, American Oak Casks, 70 cl)

Tuoksu: Kuminen ja lihaisa, alkuun muistuttaa enemmän jopa Port Charlottea. Turvesavu on kyllä totaalinen, kääntyy nokiseen ja tuhkaiseen suuntaan. Salmiakkia ja suolaisuutta, merellisyyttä ja äyriäisiä. Tammea, kookosmaitoa, vaniljaa. Palanutta puuta, bensaa. Nam. Vesilisä tuo pientä sitruksisuutta esiin.

Maku: Todella savuinen ja lihaisa, öljyinen ja muhkea. Edelleen menisi Port Charlottesta, ellei tietty lääkemäisyys tulisi esiin. Tervaisuutta, apteekin salmiakkia, suolaisuutta, heinäisyyttä. Hapanimeläkastiketta. Tammi tulee varsin aktiivisena läpi, pieni kookosmaisuus ja vanilja ovat edelleen tunnistettavissa. Suutuntuma on öljyinen ja voimallinen. Jälkimaku alkaa tervaleijonalla ja nokisuudella. Turvesavua, suolaisuutta, merellisyyttä, tammen napakkuutta. Likaisen rasvainen ja tunkkainen yleisilme saavuttaa hetkeksi huippunsa, kunnes kaikki ohenee nopeasti. Korkeintaan keskipitkä finaali on pieni pettymys. Vesilisällä hapanimeläkastiketta ja karamellisoituja elementtejä saa paremmin esiin.

Arvio: Mahtavan lihaisa ja muhkea. Sääli, että jälkimaku putoaa vähän liian aikaisin, koska tässä olisi ollut aineksia enempään. Pidän tässä kaikesta, mikä muistuttaa Port Charlottesta, mutta samalla itse Octomoren ydin jää nyt vähän sivuun. 87/100

Old Pulteney WK499 Isabella Fortuna 52%

Vuonna 2009 Old Pulteney toi tällaisen tynnyrivahvuisen viskin taxfree-myyntiin. Maistoin tämän viimeksi Uisgessa 2016, mutta nyt tuli aika pistää nuotitkin ylös. Toimikoon tämä nyt pienenä lämmittelynä tulevaan viskifestariin.

Kaksi vuotta sitten Old Pulteney -tastingin vetänyt Tim Wade mainitsi, että tämä pullote pitäisi sisällään noin 7–8-vuotiasta viskiä. Ehkä tätä on myös syytä arvioida nimenomaan sellaisena.

Old Pulteney WK499 Isabella Fortuna

(52%, OB, 2009, Travel Retail Exclusive, 18000 bts., 100 cl)

Tuoksu: Maltainen ja mineraalinen, aluksi varsin kuivan oloinen. Vähitellen vihreää omenaa ja päärynää tulee esiin, samoin raakaa banaania ja ruohoisuutta. Kireää sitruksisuutta, paljasta tammisuutta, ohuesti vaniljaa ja sitruunamelissaa. Vesilisä tuo käsirasvaa ja tylppää alkoholisuutta pintaan.

Maku: Mineraalinen ja napakan hedelmäinen, mojova suolaisuus heti kärkeen. Omena ja päärynä ovat heti paremmin auki kuin tuoksussa, tisleen ominaisluonne on hyvin läsnä ja voimaa löytyy. Ryhdikäs, kapealla sektorilla operoiva kokonaisuus. Suutuntuma on melko kevyt, vaikka öljyä riittääkin. Suolaisuus, ruohoisuus ja tammisuus pysyvät tiukasti yhdessä. Jälkimaku on erittäin suolainen ja tiivis. Päärynä tulee kauniisti läpi ja makeutuukin voimakkaasti. Maltaisuutta, tammea, tanniineja, mineraalisuutta, yrttisyyttä. Keskipitkä finaali. Vesilisä tekee tästä varsin kermaisen mutta kadottaa samalla öljyisiä nyansseja.

Arvio: Ei kuulu vieläkään suosikkeihini, vaikka tisleen suolainen perusluonne on hyvin esillä. 82/100

Mitähän mieltä muut ovat olleet? Whiskyfun 81/100. Whisky Monitor Database 84/100 (per 2).

Speyside 18 yo 1997/2016, Master of Malt 56,1%

Master of Malt julkaisi vuonna 2016 tällaisen mielenkiintoisen single caskin Speysiden tislaamon tuotannosta.

Speyside 18 yo 1997/2016, Master of Malt

(56,1%, Master of Malt, Single Cask Series, 2.5.1997–1.3.2016, Cask No. 604, Sherry Butt, 70 cl)

Tuoksu: Uskomattoman lihaisa. Pihvilihaa, paahtopaistia, rasvaista savumakkaraa, verilettuja. Tallia, nahkaisuutta, mustaa kahvia. Hyvin erikoisella tavalla sherryinen, multaisen muhkea mutta ei vähääkään makea. Reipasta tammisuutta, yrttejä, mustaherukkaa, aavistus rikkiä. Vesilisä tuo tuoretta heinää.

Maku: Selvästi tuoksua makeampi, mutta tuhti lihaisuus on edelleen kärjessä. Tummaa suklaata, luumua, mustaherukkaa, hapanta pähkinäisyyttä. Suutuntuma on keskitäyteläinen mutta potkua riittää. Tammessa on vahva isku, samoin maltaisuus tulee läpi reippaasti. Kuivattuja hedelmiä, aprikoosia, taatelia. Happamuudessa on jogurttirusinaa ja pientä puuromaisuutta mukana. Jälkimaku kääntyy reippaasti viikunaiseen ja rikkiseen suuntaan. Munalikööriä, mantelimassaa, taatelia, piimäkakkua. Tammi iskee napakasti kiinni eikä tallinen sävy pääse heti katoamaan. Melko pitkä finaali. Vesilisä parantaa balanssia ja saa uuniomenaa esiin.

Arvio: Hyvin omalaatuinen viski. En ihan hetkeen muista näin lihaisaa ja joka suuntaan sinkoilevaa sherrypommia maistaneeni. Häiriöitä ja sivuääniä on kuitenkin sen verran rutkasti, että vähän pöllämystynyt olo tästä jää. 86/100

Bowmore 22 yo 1989/2011, Liquid Sun 50,7%

Tällä kertaa lasiin lorahti mehukkaan oloinen Bowmore, joka on tislattu vuonna 1989 ja pistetty pulloon 2011. Ex-bourbontynnyristä on saatu 256 pulloa.

Bowmore 22 yo 1989/2011, Liquid Sun

(50,7%, Liquid Sun, 1989–2011, Bourbon Hogshead, 256 bts., 70 cl)

Tuoksu: Varsin turvesavuinen ja hiilinen ensivaikutelma. Hedelmäisyys kuitenkin tulee mukavasti läpi, melonia ja mangoa, hiukan kypsää omenaa. Herukkaisuus ja sitruksisuus ovat myös omalla paikallaan, mutta rasvaisuus peittää enimmät nyanssit. Suolaisuutta, merellisyyttä. Vesilisä tekee tästä yllättäen kovasti tunkkaisen.

Maku: Merellisyys ja sitruksisuus ovat vahvasti pinnassa. Edelleen tuhti turvesavu kääntyy hiiliseen ja nokiseen suuntaan. Omenaisuutta, tölkkiananasta, herukkaa. Suutuntuma on korkeintaan keskitäyteläinen mutta rasvaisuus pitää pintansa. Suolaisuutta, heinäisyyttä, vaniljaa. Yrttisyys ja pippurisuus huolehtivat potkusta, mutta kokonaisuudessaan tasapaino vähän hakee ja levottomuus vaivaa. Jälkimaku lähtee liikkeelle varsin reippaalla pippurilla ja nokisella turvesavulla, kunnes sitruunaisuus, hapokkuus ja suolaisuus aloittavat vyörynsä. Kihelmöivää yrttisyyttä, herukkaisuutta. Melko pitkä finaali. Vesilisä tuo nestesaippuaa esiin.

Arvio: Ihan kelvollinen viski, mutta tämän ikäisten ja tätä ikäkautta edustavien Bowmore-viskien vertailuryhmässä jää vähän jälkeen. 85/100

BenRiach 20 yo 43% (2017)

BenRiachin perusvalikoimaan on jo pitkään kuulunut tämä 20-vuotias pullote, joka kantaa nykyään tällaista tummansinistä etikettiä. Muutama vuosi sitten maistamani aiempi versio oli ihan pätevä viski, mutta pikkulinnut ovat laulaneet, että nämä uudemmat pullotteet olisivat vielä hienompaa tavaraa. Se antaa heti validin syyn maistoon.

BenRiach 20 yo (2017)

(43%, OB, +/- 2017, 70 cl)

Tuoksu: Maltainen ja aavistuksen tunkkainen. Ei ollenkaan niin raikkaan hedelmäinen kuin aiemmin maistamani pullote, vaan nyt ovat rusinat, luumut ja kuivattu aprikoosi vahvoilla. Sitruksisuus ja omena pysyttelevät taustalla. Tammi on reipasta ja varsin vahamaista. Kanelia ja tummaa yrttisyyttä riittää.

Maku: Aukeaa heti. Todella upea kuiva tammisuus luo pohjan kokonaisuudelle, johon hedelmäisyys ja metisen kukkaiset sävyt rakentavat oman maisemansa. Kuivattuja hedelmiä, omenaa, viinirypäleitä. Vaniljaa, apilankukkaa, akaasiahunajaa, tyylikästä pähkinäisyyttä. Suutuntuma on keskitäyteläinen ja hyvin balanssissa. Öljyisyys ja vahaisuus saavat tämän tuntumaan hyvinkin iäkkäältä viskiltä. Fariinisokeria, hiukan piparkakkua. Jälkimaku palaa jälleen sinne maltaisuuden ja reippaamman tammen maailmaan, mutta likainen öljyisyys ja runsas pähkinäisyys toimivat hienosti. Mausteita, kuivattuja hedelmiä, öljyisen yrttisiä sävyjä, kanelia, vähän minttuakin. Pitkä finaali pysyy ryhdikkäänä loppuun asti.

Arvio: Maun kaareltaan ja herkkyydeltään aivan upea viski, mutta osin sulkeutunut tuoksu ja hermostunut jälkimaku jättävät hiukan toivomisen varaa. Mutta on tämä silti herkkua, siitä ei pääse mihinkään. On tultu merkittävä pykälä aiemmasta versiosta eteenpäin. 87/100

Mitähän mieltä muut ovat olleet? Whiskynotes 88/100.