Diageo

Banff 35 yo 1975/2011, Duncan Taylor 42,5%

Banff muistetaan ikuisesti räjähdyksestä. Elokuun 16. päivänä 1941 saksalaisten Junkers Ju-88 pudotti pommin suoraan varastoon numero 12. Huomattava määrä viskiä tuhoutui ja valui lähimaastoon. Juopuneita nautoja nähtiin.

Itselleni Banff on jäänyt hiukan etäiseksi, mikä ei liene tavatonta. Vuonna 1824 perustettu tislaamo sulki ovensa 1983. Lopullisesti rakennukset purettiin 1980-luvun lopussa, ja viimeinen varastorakennus tuhoutui – kuinka ollakaan – tulipalossa 11.4.1991.

Viime vuosina Banffin viskiä on näkynyt vähenevässä määrin missään. Nyt käsissä Banffia Duncan Taylorin, hmmm, vaatimattomasti nimetystä Rarest of the Rare -sarjasta.

Banff 35 yo 1975/2011, Duncan Taylor

(42,5%, Duncan Taylor, Rarest of the Rare, 11/1975-4/2011, Cask No. 3352, 260 bts., 70 cl)

Tuoksu: Metinen ja aromaattinen. Hunajaa, kukkaisuutta, sitruksisuutta. Mehiläisvahaa, kiteistä sokerisuutta. Omenaa, persikkaa, hedelmäistä raikkautta. Antiikkista, kuivaa ja mausteista tammisuutta. Pieni metallinen vivahde, aivan aavistus savua. Yllättävänkin voimakas ja vivahteikas, näin alhaisella alkoholiprosentilla.

Maku: Nyt on vähän väsynyt, valitettavasti. Toki hedelmäisyyttä löytyy, omenaisuutta ja sitrusta, mutta sävyt ovat jossain määrin tukossa. Suutuntuma on öljyinen ja runko selvästi ohentunut. Tammisuus on rutikuivaa. Suolakiveä, mausteita, ruohoisuutta, kukkaisuutta, mettä ja hunajaa. Jälkimaussa maltaisuus tulee esiin, tammeen löytyy hapan ja paahtunut ulottuvuus. Sitruksisuutta ja runsaasti suolaisuutta, pieni hiilisavu taustalla. Mineraalisuus ja aromikkuus jäävät hiukan vaatimattomiksi. Finaali on korkeintaan keskipitkä.

Arvio: Tynnyri on ottanut vallan, sävyt ovat haihtuneet ja runko tuntuvasti ohentunut. Ei toki missään nimessä huono viski, mutta tynnyri on jo nähnyt parhaat päivänsä. Pisteet kuitenkin upeasta tuoksusta. 85/100

Glenlochy 1974, Gordon & MacPhail 40%

Glenlochyn tislaamo toimi Ben Nevisin naapurissa vuosina 1898–1983. Tislaamo aloitti tuotannon 4. huhtikuuta 1901 ja hukkui lopulta viskijärveen mustana vuonna 1983.

Glenlochyn pullotteet ovat varsin harvinaisia tänä päivänä, ja tämä yksilö on tähän mennessä ensimmäinen, johon olen missään törmännyt. En osaa odottaa tältä oikeastaan mitään.

Glenlochy 1974, Gordon & MacPhail

(40%, Gordon & MacPhail Connoisseurs Choice, 1990s, 75 cl)

Tuoksu: Erikoinen yhdistelmä kermaisuutta ja lihaisuutta, suklaata ja hikisyyttä. Hiivataikinaa, märkää pahvia. Runsaasti jotain käynyttä. Ylikypsiä luumuja, rasvaista raakamakkaraa, hiukan ummehtunutta maltaisuutta. Ei erityisen houkutteleva tuoksu, mutta ainakin omaperäinen ja jännittävä.

Maku: Maku on selvästi paremmin balanssissa kuin tuoksu. Suklaisuus on todella isoa, tammisuudessa on kuivakka ja tyylikäs sävy. Ylipäänsä suutuntuma on paljon kuivempi ja kepeämpi kuin tuoksu antoi odottaa, rapea ja mineraalinen ote jopa yllättää. Kuivaa savumakkaraa, käristettyä pekonia, rusinoita. Silti tässä on kompleksisuutta ja syvyyttä, mausteita, piparkakkua, yrttilikööriä. Jälkimaku alkaa kaakaomaisena, kuivan tammisena, minttuisena ja runsaana. Kuivalihaa, vaniljaa, mineraalisuutta, huonekaluvahaa. Yrttiteetä, paahteisuutta, kuivattavaa tanniinisuutta. Mausteet jatkuvat pitkään, suklaisen kermainen finaali on yllättävän hieno.

Arvio: Ihmeellinen viski, jossa tuoksu ja maku ovat täysin eri galakseista. Maku on nautittava, mutta tuoksu osin jopa etova. 81/100

Mitähän mieltä muut ovat olleet? Whiskyfun 77/100. Whisky Monitor Database 73/100 (per 3).

Port Ellen 21 yo 1980/2001, Silver Seal 43%

Ensimmäinen Silver Sealin pullottama Port Ellen vuodelta 2001 on ilmeisesti ex-bourbonissa kypsynyt. Alkoholiprosentti on vain 43 %, kun yleensä Silver Seal harrastaa korkeampia. Pitäisikö siitä päätellä jotain tynnyrin laadusta? Ehkä ei.

Joka tapauksessa Port Ellenin maistaminen alkaa olla itselleni nykypäivänä tapaus sinänsä. Näistä Silver Sealin First Bottling -sarjan pullotteista Brora oli jo hieno elämys.

Port Ellen 21 yo 1980/2001, Silver Seal

(43%, Silver Seal, First Bottling, 1/1980–3/2001, 240 bts., 70 cl)

Tuoksu: Salmiakkia, suolaa, tervaa! Oikein napakka turvesavu, tiettyä heinäisyyttä, merellisyyttä ja antiseptisia aineita. Varsin puhdaspiirteinen ja tyylikäs. Sitruksisuudessa on hienosti syvyyttä, hedelmäisyydessä löytyy sävyjä. Mentholia, yrttejä, hiukan hiiltä. Vesilisällä nousee esiin köysiä ja juuttisäkkejä.

Maku: Sitruksinen ja suolavetinen, tervainen ja turvesavuinen. Hyvä tasapaino, tammisuus antaa juuri oikealla tavalla potkua ja pippurisuutta. Merellisyyttä, lääkemäisyyttä, jodia. Suutuntuma on öljyinen ja kuulas. Omenaa, vaniljaa, salmiakkia, hiukan hiilisyyttä. Mineraalisuutta ja hapokkuutta löytyy. Jälkimaku alkaa napakalla pippurisuudella ja tammisella purevuudella, kunnes vähitellen sulaa limetin kirpeydeksi ja salmiakiksi. Yrttisyys ja mausteisuus saavat jälkimaussa hyvin tilaa, samoin omenan sävyttämä hedelmäisyys. Tuhkaisuutta, hiilisyyttä, heinäisyyttä. Melko pitkä ja runsas finaali. Vesilisä tuo vaniljaa ja pehmeää hedelmäisyyttä pintaan.

Arvio: Puhdaspiirteinen ja voimakkuutensa suhteen onnistunut Port Ellen. 90/100

Brora 19 yo 1982/2001, Silver Seal 50%

Italialainen yksityinen pullottaja Sestante vaihtoi Silver Seal -nimeen vuonna 2001, ja yhtiö julkaisi tuona vuonna muutamia viskejä sarjana, joka kantoi nimeä First Bottling. Tuosta setistä maininnan arvoisia ovat etenkin sen Port Ellen, Ardbeg, Highland Park ja tämä Brora.

Käsillä oleva 19-vuotias Brora on siis tislattu tislaamon elinkaaren loppuvaiheessa vuonna 1982. Mielenkiintoista, ehdottomasti.

Brora 19 yo 1982/2001, Silver Seal

(50%, Silver Seal, First Bottling, 1982–9/2001, Sherry Cask, 240 bts., 70 cl)

Tuoksu: Sitruksinen ja mehiläisvahainen, suolainen ja hedelmäinen. Makeaa omenaa, viinirypäleitä. Pieni toffee on mukana, aavistus rusinaa. Tammi tuoksuu houkuttelevasti, vaniljaa riittää. Märkää kalliota, merellisyyttä. Kevyt ja kaunis kokonaisuus. Vesilisällä esiin nousee hiukan metallisuutta, jopa lyijyä.

Maku: Hedelmäisyys ja suolaisuus kohtaavat todella mielenkiintoisella tavalla. Sitruksisuutta ja kirpeyttä riittää, mutta sen vastapainona tulee runsaasti makeaa omenaisuutta, hilloisuutta, ananasta ja vaniljaa. Tammisuus on robustia mutta tyylikästä, suolavetisyydessä on merellinen sävy. Suutuntuma on vahamainen ja tasapainoinen. Mineraalisuuden keskellä tuntuu kuin tässä olisi pieni turpeinen sävy taustalla. Jälkimaku alkaa varsin yrttisenä ja paahteisena, mutta aukeaa vähitellen hedelmäisyyden ja suolaisuuden näytökseksi. Mineraalisuutta, kovia toffeekarkkeja, merellisyyttä, pippuria. Pitkä ja upea finaali. Vesilisä tuo siirappisuutta ja avaa lisää makeita, sherryisiä sävyjä.

Arvio: Kaunis viski, joka on alusta loppuun suolan ja hedelmien näytöstä. 90/100

Mitähän mieltä muut ovat olleet? Whiskyfun 91/100. Whiskynotes 90/100. Whisky Monitor Database 89/100 (per 8).

Talisker 2001/2012 Distillers Edition 45,8%

Taliskerin DE vain porskuttaa, tästä vuoden 2012 pullotteesta alkaen uudella etiketillä. Kypsytys on edelleen sama: ex-bourbontynnyreissä on uinuttu, kunnes setti on viimeistely ex-Amoroso-sherrytynnyreissä.

Nyt maistelussa oleva yksilö on kaivettu Taliskerin kolmen pikkupullon lahjapakkauksesta. Siinäkin näkyy taas tämä ajan henki: aiemmin mukana oli Talisker 18 yo, mutta se on korvattu ikämerkitsemättömällä 57° Northilla. Ei sekään silti huono viski ole.

Talisker 2001/2012 Distillers Edition

(45,8%, OB, 2001–2012, Batch TD-S: 50A, Double Matured in Amoroso Cask Wood, 20 cl)

Tuoksu: Salmiakkinen, viininen ja huomattavan turpeensavuinen. Tervaisuutta ja hiilisyyttä, sammunutta nuotiota. Siirappinen, tumma viinisyys on vahvasti pinnassa. Rusinaa, taatelikakkua, yrttilikööriä, luumuviiniä, hiukan kahvisuutta. Mukava karvaan ja makean tasapaino. Vesilisä tuo painavaa ruohoisuutta.

Maku: Salmiakkia ja luumua, viiniä ja savua. Hiilisyys tuntuu maussa selvästi, kokonaisuus on hiukan kuivempi ja pistävämpi kuin tuoksu antoi odottaa. Viinisyydessäkin on nahkainen, varsin kireä sävy. Luumuinen hedelmäisyys tuo kuitenkin makeutta, mukana on myös persikkaa. Suutuntuma on melko painava ja silti ytimeltään kuivakka. Lääkemäisyyttä tässä riittää, yskänlääkettä ja yskänpastilleja. Yrttisyys tuntuu lähinnä mentholina. Jälkimaku makeutuu selvästi, luumuviinaisuus ja savuisuus sulavat vähitellen tervan, lakritsin, siirappisuuden ja kahvin näytökseksi. Keskipitkä finaali on oikein maukas. Vesilisällä tähän tulee tiettyä karkkisuutta, Pastirol-pastilleja ja sitrusta.

Arvio: Taliskerin parhaimpia tästä sarjasta. Hiukan kuivempi ja savuisempi kuin moni aiempi. 87/100

Mitähän mieltä muut ovat olleet? Whiskyfun 87/100.

Mortlach 20 yo 1978/1998 Rare Malts 62,2%

Keppana Kellarissa oli hyllyssä muutamia Rare Malts -sarjan viskejä. Itseltäni oli niistä kolme entuudestaan maistamatta: Benromach, Dufftown ja Mortlach. Kun yhden sai valita, valintani osui niistä viimeiseen (vaikka kaksi muuta olisivat olleet kenties hiukan harvinaisempia).

Mortlach 20 yo 1978/1998 Rare Malts

(62,2%, OB, Rare Malts Selection, 1978–5/1998, 70 cl)

Tuoksu: Mineraalinen ja lihaisa, hedelmäinen ja mausteinen. Maukas tammisuus, hunajaa ja tervaista lakrisisuutta. Ruohoisuutta, sitruksisuutta. Tumman paahteinen ja uloitteikas. Nam. Maltaisuutta, muromaisuutta, paahtoleipää. Yrttisyyttä riittää. Öljyinen ja painava vaikutelma. Vesilisällä löytyy savumakkaraa, pientä turpeisuutta.

Maku: Täyteläinen ja runsas, hedelmäinen ja öljyinen. Valtavan suuri viski. Tammista mausteisuutta, tervaa, lihaisuutta. Mineraalisuus on pinnassa. Tätä voisi melkein vain pureskella. Tammi on varsin purevaa ja mausteista, maltaisuuttakin löytyy. Jälkimaku on yrttinen ja suolainen, tamminen ja kihelmöivä. Mineraalisuutta, kuivalihaa, turvesavua. Vaniljaisuutta, hunajaa. Pitkä ja voimakas finaali. Vesilisä tuo sitruksisuutta ja vihreää omenaa pintaan.

Arvio: Hieno, hieno Mortlach. Suurta herkkua. Ylitti odotukset isosti. 90/100

Mitähän mieltä muut ovat olleet? Whiskyfun 85/100. Whisky Monitor Database 85/100 (per 10).

Port Ellen 18 yo 1979/1998, Gordon & MacPhail 61,1%

Keppana Kellarissa toisena viskinä lasiin kaatui Port Elleniä, joka alkaa toden teolla huveta kaikkialta. Vielä pari vuotta sitten näitä Elluja näkyi monessakin paikassa eivätkä pullojen hinnat olleet mitenkään kohtuuttomia. Nyt on toisin.

Port Ellen 18 yo 1979/1998, Gordon & MacPhail

(61,1%, Gordon & MacPhail, Cask Strength Collection, 11.12.1979–7/1998, Cask No. 7238 & 7239, 70 cl)

Tuoksu: Savuinen, tamminen, vaniljainen ja heinäinen. Lääkemäisyyttä, yrttejä, hunajaa. Omenaa, sitrusta, suolaisuutta. Tammi on makeaa ja tuoretta, tuo hienon karaktäärin. Lakritsia, tervaa, mineraalisuutta, merellisyyttä. Tiettyä maanläheisyyttä. Vesilisä tuo kevyttä hedelmää esiin.

Maku: Öljyinen ja savuinen. Vaniljaa, hunajaa, heinäisyyttä, sitruksisuutta, omenaa. Suolainen puraisu, lääkemäisyyttä. Hienosti sävyjä, toffeefudgea ja mausteisuutta, tuoretta hedelmäisyyttä. Suutuntuma on öljyinen ja painava. Jälkimaku on hunajaisen pehmeä, heinäinen, maanläheinen ja turpeinen. Savua, mineraalisuutta, sitrusta. Todella sävykäs ja herkullinen, pitkä finaali. Vesilisä korostaa haavansidonta-aineita ja yskänlääkettä.

Arvio: Savuinen, kuiva ja herkullinen. Oikein klassinen nuoren polven Port Ellen. 91/100

Caol Ila 15 yo 1998/2014 Unpeated Style 60,39%

Nyt kun Diageon tämän vuoden Special Releases -uutuuksista pääsivät vuotamaan ainakin nuo keskeiset julkaisut (hyvä tiivistelmä esimerkiksi Ruben Luytenilla), mukana näytti olevan myös uusi turvesavuton Caol Ila.

Caol Ilan turpeistamaton versio oli mukana myös Diageon Special Releases -sarjassa edellisenä vuonna. Arviot eivät olleet järin mairittelevia, mutta täytyyhän tämä silti kokeilla, ennen kuin uutta pukkaa.

Caol Ila 15 yo 1998/2014 Unpeated Style

(60,39%, OB, 1998–2014, Special Release, 1st Fill Bourbon Casks, 10668 bts., 70 cl)

Tuoksu: Hedelmäinen, kermainen ja varsin tamminen. Kypsää päärynää, vaniljakastiketta, tuoretta puuta. Hunajaa, makeaa ja mausteista tölkkihedelmää. Hiukan kookoskermaa, mantelimassaa. Saako jo sanoa, että outo? Caol Ilan tyyppipiirteet ovat poissa. Vain pieni suolaisuus pilkistää taustalta. Ei tämä silti ole tuoksultaan täysin kelvoton. Vesilisä kuitenkin korostaa raakoja, liimamaisia piirteitä.

Maku: Huh, mikä tammisuus ja voima. Vaniljaa, mantelia, mausteisuutta – ja kihelmöivää tammea. Pippurisuutta, tölkkiananasta, päärynää, metallisuutta. Kermainen ja tuhti suutuntuma, mutta maku laahaa perässä. Kireän hapokasta maltaisuutta, märkää sahanpurua, liimaisuutta. Limoncelloa, tequilaa, sitruunaa, suolaa. Jälkimaku puskee tammea ja tölkkihedelmää. Mausteisuutta ja suolaa tulee niin että riittää. Hiukan eltaantunut. Tölkkipäärynää, tölkkipersikkaa, tölkkiananasta. Melko pitkä, tympeä finaali. Vesilisä ei toimi, korostaa lähinnä liimamaisia ja rajumpia 1st fill -piirteitä.

Arvio: Ei erityisen miellyttävä kokemus. Seuraava Caol Ila turvesavuisena, kiitos. 79/100

Mitähän mieltä muut ovat olleet? Whiskyfun 78/100.

Convalmore 36 yo 1977/2013, 58%

Nyt on käsissä dream dram. Diageon edellinen Special Releases -sarjassa julkaistu Convalmore oli taivaallista tavaraa, ja moni on ollut sitä mieltä, että tämä on vieläkin parempi.

Käsittämätöntä, että alkoholiprosentti on näin korkealla, kun on todellisesta ikäviskistä kuitenkin kyse. Suomeksi: tynnyreiden on täytynyt olla erinomaisia.

Convalmore 36 yo 1977/2013

(58%, OB, Special Releases, 1977–2013, Refill American Oak, 2680 bts., 70 cl)

Tuoksu: Minttua, katajaa, tammisuutta, hunajaa. To-del-la intensiivinen tuoksu. Tammi on erittäin kuivaa ja muhkean mausteista, menee läpi kaikesta. Mehiläisvahaa, toffeeta. Savun aavistus, tippa yrttistä lääkettä. Karamellisoituja hedelmiä, sitruksisuutta, kiteistä sokeria, pihkaa. Huh huh. Vesilisä avaa hienosti kukkaisuutta ja ruohoisia sävyjä.

Maku: Voimakas ja tiivisrakenteinen. Minttuinen ja tamminen yleisilme, aivan mahtava. Tammi maistuu tyylikkäänä ja rouheana, mausteisena ja hallitsevana. Vahamainen suutuntuma on loistelias. Hunajaa, sokeria, toffeefudgea, vaniljaa. Herukkaisuutta, sitrusta, pihkaisuutta. Yrttistä lääkemäisyyttä, edelleen. Tammi kyllä hallitsee palettia. Jälkimaku iskee kuin miljoona volttia, kiteisen hunajaisella ja vahvan mausteisella aloituksella. Minttu ja eucalyptus ovat tiivisti läsnä. Sitruksisuutta, toffeeta, havuisuutta, yrttiteetä, kovia päärynäkarkkeja, vaniljaa, aavistus savua. Erittäin pitkä. Wow. Vesilisällä tulee Pectus-pastilleja pintaan.

Arvio: Aivan loistava viski, mestaruussarjan tavaraa. Silti nuorempi versio pysyy itselläni kärjessä, sen tammisuus ja vahamaisuus ovat jopa vielä vähän lähempänä täydellisyyttä. 93/100

Mitähän mieltä muut ovat olleet? Whiskyfun 94/100. Dramming 86/100.

Talisker Friends Of The Classic Malts 2013, 48%

Diageo pullotti tällaisen FOCM-yksilön vuonna 2013 nimenomaan Ison-Britannian, Sveitsin ja Saksan markkinoille. Siinä tuoksuu ajan henki. Nykymaailmassa ei enää riitä double maturation, pitää olla triple.

Tässä tapauksessa triplakypsyttely tarkoittaa, että viski on levännyt ensin refillissä (Refill Casks), sen jälkeen ex-bourbonissa (American Oak Hogsheads) ja lopuksi vielä viimeistelymielessä ex-sherryssä (Refill European Oak).

Kombinaation onnistuminen on aina vaakalaudalla, kun muuttujia laitetaan jonoon noin paljon. Ja tässä tapauksessa kypsytysaikaa on jäänyt varmaan noin 10–12 vuotta, mikä ei ole vielä kovin paljon.

Talisker Friends Of The Classic Malts 2013

(48%, OB for The Friends of the Classic Malts, 2013, Triple Matured Edition, 9000 bts., 70 cl)

Tuoksu: Runsaan savuinen ja melko makea ensivaikutelma. Siirappista hedelmää, hunajaa, suklaisuutta. Huomattavan paksu turpeisuus, lakritsia ja hiukan tervaa kyljessä. Kosteita laiturinlankkuja, märkää köyttä, meriveden huuhtomaa kalliota. Silti outo viinisyys tästä pistää hiukan läpi, jokin musteinen ja hiukan jalohomeinen tammisuus, lyijykynä. Vesilisä tuo kuitenkin nättiä sitrusta esiin.

Maku: Paksun turpeensavuinen ja siirappisen makea. Suklaisuus on erittäin vahvasti pinnassa. Suutuntuma on kihelmöivä mutta tekstuuri paljastaa, että tasapaino ei ole ihan kunnossa. Hyvän taliskermaisuuden eli meriveden, pippurin ja napakan savun ympärillä on paljon viinisiä ja suklaisia elementtejä, jotka eivät ihan toimi. Turpeisuus jyllää, esiin tulee musteisuutta, lakritsia, luumuhilloa, sitruksisuutta. Jälkimaussa tulee kuitenkin mukavasti vaniljaista ja omenaista puolta mukaan, kokonaisuus avartuu kivasti. Hilloa, salmiakkia. Varsin luja tamminen mausteisuus ja pippuri seuraavat melko pitkään loppuun asti. Vesilisä tekee tälle hyvää, korostaa sitruksisia ja suolaisia piirteitä.

Arvio: Mihin kaikkia niitä erilaisia tynnyreitä on tarvittu? Taliskerin omat piirteet ovat tässä parasta. Häiriöäänistä ja varsin korostuneesta turpeisuudesta huolimatta ihan juotava viski on sentään kyseessä. 85/100

Mitähän mieltä muut ovat olleet? Whiskyfun 80/100.