Islay

Ardbeg 25 yo Lord Of The Isles 46%

Ardbeg toi 25-vuotiaan Lord Of The Islesin markkinoille vuonna 2001, ja sen julkaisemista jatkettiin ilmeisesti aina vuoteen 2008 saakka. Vielä muutama vuosi sitten pullon saattoi saada parilla sadalla eurolla, mutta sittemmin hinnat ovat lentäneet katosta läpi ja karanneet horisonttiin.

Kun LOTIa nykyään maistaa, tunnelma on jylhä: ruumisarkkuun pakattu viskipullo nostetaan pöydälle, kansi avataan ja pullo kaivetaan silkkisestä leposijastaan. Arkku sisältää myös alkuperästä kertovan pergamentin. Mutta tärkeintä on kuitenkin tämä viski.

Ardbeg 25 yo Lord Of The Isles

(46%, OB, +/- 2006, 70 cl)

Tuoksu: Nahkainen, miedon turpeinen, hiukan rusinaa ja tummaa suklaata. Suolaa ja jodia, vain aavistus yskänlääkettä, tervaa ja salmiakkia. Omenaa, kanelia. Hiukan lihaisuutta ja yrttisyyttä. Tasapainoinen ja tyylikäs kokonaisuus.

Maku: Pehmeän suklainen ja miedon turpeinen, suolaa ja salmiakkia. Tervaleijonaa, yrttilikööriä. Miellyttävän öljyinen suutuntuma, balanssi on kohdallaan – mikään tässä ei hyökkää eikä lyö yli. Vähitellen savuisuus voimistuu, minkä seurauksena yskänlääkemäisyys ja jodi ovat pinnassa, mutta suklaa ja rusinaisuus tuovat makeutta. Savumakkaraa ja pekonia löytyy taustalta. Jälkimaku on lämmittävän mausteinen, savuinen ja melko kuivan tamminen, jopa pihkainen. Suolaa, salmiakkia, sitruksisuutta. Finaali kasvaa komeasti, tammi ei täysin kuivahda vaan tumma yrttisyys ja luumuisuus alkavat loistaa. Wow.

Arvio: Tyylikäs ja runsas, tasapainoinen ja vivahteikas. Top notch. 93/100

Mitähän mieltä muut ovat olleet? Whiskyfun 92/100. Whiskynotes 92/100. Whisky Monitor Database 90/100 (per 3). Smoke On The Water, ”Tyylikäs ja herkullinen”.

Smokehead 18 yo Extra Black 46%

Ian MacLeodin mystery malt on herättänyt monet arvuuttelemaan, mistä Islay-viskistä on kyse. Ardbeg on ollut ehkä vahvimmin esillä, mutta myös Caol Ila ja Lagavulin ovat saaneet ääniä. Muutama on veikannut Port Charlotteakin.

Mielenkiintoinen ratkaisu sinänsä, pakata vähintään 18-vuotiasta  single malt -savuviskiä ihan keksityllä nimellä. Mistähän tässä Savupäässä on oikein kyse? Lienee syytä maistaa.

Smokehead 18 yo Extra Black

(46%, Ian MacLeod Distillers, Islay Single Malt, +/- 2014, 70 cl)

Tuoksu: Savuinen, vaniljainen ja makea. Tervaisia köysiä, jodia, merellisyyttä, vihreää omenaa, sitruunankuorta. Tammisuutta ja raskaan rasvaista kukkaisuutta. Dieseliä, kosteaa turpeisuutta, lääkemäisyyttä. Vesilisä erottelee mangoa ja aprikoosia, hiukan likaisella tavalla.

Maku: Makean savuinen, melkein imelä. Vaniljainen, tammisen mausteinen, tervainen ja hiukan lakritsinen (sitruunalakritsia). Suutuntuma on rasvaisen täyteläinen, jopa vahamainen. Yrttisyyttä ja juuresmaisuutta, säräjuureksia uunista. Vaniljainen makeus ja merellinen suolaisuus ovat mukavassa balanssissa. Toisaalta lääkemäisyys, jodi ja antiseptiset aineet tuntuvat reippaasti. Jälkimaku on hiukan imelä, edelleen juureksia ja lakritsia, yrttisyyttä, vaniljaa, tammisuutta, mausteita ja omenaisuutta. Korkeintaan keskipitkä finaali. Vesilisä tuo trooppisia hedelmiä pintaan.

Arvio: Pätevä mutta hiukan persoonaton. Imelyys kulkee aivan rajoilla. Tuoksussa eniten Ardbegiä, maussa enemmänkin Caol Ilaa tai bourbonvaikutteista Lagavulinia. Paha mennä sanomaan. 85/100

Mitähän mieltä muut ovat olleet? Whiskyfun 90/100. Whisky Monitor Database 84/100 (per 4).

Bowmore 10 yo The Devil’s Casks Batch #2, 56,3%

Vanha viskiviidakon sananlasku sanoo, että loistavan ykkösbatchin jälkeen pari kolme seuraavaa ei koskaan pääse samalle tasolle.

Bowmoren ensimmäisen täytön sherrytynnyreissä kypsytetty The Devil’s Casks oli massiivinen menestys alkuvuonna 2014. Suomessakin jonotettiin Alkoon ostamaan niitä 24 pulloa, jotka maahan tulivat – eikä läheskään kaikille riittänyt sellaista kotiin vietäväksi.

Itse maistoin tuotteen Uisgessa pariinkin kertaan ja totesin sen varsin hyväksi. Nyt vuorossa on revanssi, jonka julkaisemisessa Morrison Bowmore ei tosiaan paljon aikaillut. Tässähän se selviää, onko taso pitänyt.

Bowmore 10 yo The Devil’s Casks Batch #2

(56,3%, OB, 2014, First Fill Sherry Casks, Batch #2, 70 cl)

Tuoksu: Suklainen, hilloinen ja makean savuinen. Luumua, rusinaa, suklaakakkua, lakritsia, makeaa mustaherukkahilloa. Hiukan sisäkumia. Yrittisyyttä, tervaa, aavistus poltettua sokeria. Savumakkaraa, hiukan pekonia, tupakkaisuutta, nahkaisuutta. Vesilisä tuo esiin mokkaisuutta, paahteisuutta ja merellisyyttä myös.

Maku: Lakritsinen, suklainen ja pehmeän turpeinen. Taatelikakkua, siirappia, makeita kirsikoita, rusinaa. Yrttilikööriä, luumuja, mustikkahilloa, hiukan happamuutta. Taustalla hiukan palvikinkkua ja tupakkaisuutta. Suutuntuma on keskitäyteläinen mutta öljyisenä kantaa hyvin. Jälkimaku alkaa makean savuisena ja salmiakkisena, kunnes tamminen mausteisuus ja tumma yrttisyys (rosmariini) alkavat nousta. Yllättävän voimakas selleri (!) tulee läpi, samoin sisäkumia ja jotain palanutta ilmaantuu. Finaali ei ole valtavan suuri tai pitkä, mutta on silti nautittava. Vesilisä tuo mausta esiin suolaisuutta, jonka sherry muuten peittää.

Arvio: Vaikea löytää eroja ykkösbatchiin, kun ei pääse rinnakkain vertaamaan. Herkkua edelleen, joskin jälkimaun levottomuudet tiputtavat tämän aivan terävimmästä kärjestä. 89/100

Bowmore 21 yo 1989/2011, Silver Seal 46%

Silver Seal on julkaissut kaksi Bowmore-pullotetta, ja erityisesti tämä 21-vuotias on herättänyt monissa mielenkiintoa. Oikeastaan muuta taustatietoa minulla ei tästä olekaan. Värin perusteella voisi olla ex-bourbonissa kypsynyttä.

Bowmore 21 yo 1989/2011, Silver Seal

(46%, Silver Seal, 1989–2011, 565 bts., 70 cl)

Tuoksu: Kuivan savuinen, sitruksinen ja suolainen. Vaniljaa, omenaa, mietoa sitruunamehua. Hiukan tuhkainen, hiilinen ja kalkkinen sävy. Tervaa, lääkemäisyyttä, kamferia. Turpeisuus ei ole yhtään lihaisaa, enemmänkin pistävää ja kuivaa. Kovin sävykäs tämä ei kyllä ole.

Maku: Omenainen, sitruksinen, turpeinen ja kuiva. Suolaisuutta, minttua, kirpeää marjaisuutta (mustaherukkaa ja viinimarjoja). Hallittu, kapea makuprofiili. Suutuntuma pysyy kuivana ja aavistuksen kireänä koko ajan. Tervaa, jodia, eucalyptusta, hapokasta valkoviiniä. Pieni vaniljaisuus tuo makeutta. Jälkimaku aloittaa kuitnekin vyörytyksen, joka rakentuu tämän parhaan ominaisuuden eli marjaisuuden ympärille. Marjasorbetin, sokerihuurrettujen marjojen, marjapiirakan ja marjahillojen jälkeen alkaa makean sitruunainen ja omenainen loppuhuipennus, joka kestää pitkään. Hieno, suorastaan yllättävä päätös tälle.

Arvio: Mahtavan jälkimaun varaan rakentuva kuivan suolainen savuviski. 87/100

Mitähän mieltä muut ovat olleet? Whiskyfun 90/100.

Caol Ila 23 yo 1978/2002 Rare Malts 61,7%

Aikoinaan antaumuksella blendiviskien markkinoita palvellut Caol Ila pääsi Rare Malts -sarjaan peräti seitsemällä pullotteella. Tämä vuoden 2002 julkaisu on niistä viimeinen. Pullo on näyttävästi esillä myös Ulf Buxrudin Rare Malts -teoksessa, joka kuvassakin näkyy.

Caol Ila 23 yo 1978/2002 Rare Malts

(61,7%, OB, 1978–2002, Rare Malts Selection, 70 cl)

Tuoksu: Kuivan ja miedon savuinen, maanläheinen. Vihanneksia, juureksia, multaa, ruohoisuutta. Nuori, sitruksinen tuoksu, greippiä ja kirpeitä hedelmiä riittää. Kosteaa turvetta, savumakkaraa, taustalla myös tiettyä likaisuutta ja koneöljyä. Karamellisoitua sipulia, paahdettuja uunijuureksia, vaniljaista tammisuutta. Yllättävän nuorekas ja hedelmäinen. Vesilisä vapauttaa vihreää omenaa ja hiukan mustaa teetä.

Maku: Tamminen ja kevyellä tavalla tuoreen tamminen. Kuivaa savua, sammunutta nuotiota. Likaisuutta, öljyisyyttä, rasvaa. Sitruksisuus ja tietty juuresmaisuus (selleri) tuntuvat voimakkaina. Turpeisuutta, hapokkuutta, suolaista kuivalihaa. Suutuntuma on vahamainen ja rapsahtavan kireä. Jälkimaku on maltainen ja makeutuva, siirappisia uunijuureksia ja suolaisuutta. Hunaja ja vanilja piipahtavat öljyn ja turpeisuuden keskellä. Suola ja hedelmät korostuvat pitkässä finaalissa. Vesilisä tuo vahamaisuutta ja toffeeta pintaan.

Arvio: Nuorekkaan sitruksinen ja robustin juuresmainen Caol Ila. Pätevä yksilö, ehdottomasti. 88/100

Mitähän mieltä muut ovat olleet? Whiskyfun 86/100. Dramming 91/100. Whisky Monitor Database 88/100 (per 11).

Bunnahabhain 41 yo 1968/2010, Malts of Scotland 40%

Bunnahabhainin legendaarinen Auld Acquaintance on vuodelta 1968, ja sen takia tuohon vuosikertaan kohdistuu aina erityisiä odotuksia. Itse olen maistanut vain yhden Bunnan tuolta vuodelta, mutta se oli kieltämättä loistava.

Nyt lasissa on miniatyyriin pakattu saksalaisen Malts of Scotlandin Bunnahabhain tuota vuosikertaa. Se on viettänyt peräti 41 vuotta hogshead-kokoisessa ex-bourbontynnyrissä. Volteista näkee, että tuote on saatu pulloon viime hetkellä.

Bunnahabhain 41 yo 1968/2010, Malts of Scotland

(40%, Malts of Scotland, 27.12.1968–6/2010, Bourbon Hogshead, Cask No. 12291, 164 bts., 5 cl miniature, 1 of 192)

Tuoksu: Mehiläisvahaa, hunajaa ja suolaa. Kaunis, kuiva tammisuus. Metisyyttä, apilankukkaa, kirsikkaa, appelsiinia, kukkaisuutta (ruusuja). Tietty jodisuus ja suolaisuus leikkaavat makeutta lähes täydellisesti. Jalohomeisuutta, kepeää jälkiruokaviiniä, huonekaluvahaa. Eucalytusta, hiukan minttua. Upea kokonaisuus.

Maku: Suurta herkkua, välittömästi. Kuiva tammi, vahamainen makeus ja pieni suolaisuus ovat täysin balanssissa. Maltaisuus tuo oman lisänsä, sen hapokkuus ei tuntunut vielä tuoksussa. Runko on kevyt, se on selvää tässä iässä, mutta silti mausteisuus kantaa. Suutuntuma on rauhallinen, tasapainoinen ja sävykäs. Appelsiinia, omenaa, kirsikkaa, hunajaa, kinuskia, kermatoffeeta. Jälkimaku tuo mukanaan minttua, eucalyptusta, kuivaa tammisuutta, runsaasti mietoja mausteita. Jatkuu myös mukavan pitkään, kepeänä toki.

Arvio: Hieno viski. Elinkaari on lopussa, silti sävyjä riittää. Vettä en uskaltaisi kuitenkaan tähän lisätä. 92/100

Mitähän mieltä muut ovat olleet? Whiskyfun 91/100. Whiskynotes 92/100. Whisky Monitor Database 91/100 (per 2).

Caol Ila 10 yo 1996/2007, Gordon & MacPhail 59%

Nuorta Caol Ilaa tapaa harvemmin sherrykypsytettynä, joten kun sellainen tulee eteen, herää kiinnostus. Nyt käsissä on kymppivuotias Caol Ila, joka on kypsynyt refill-sherryssä. Värin perusteella tynnyrit ovat olleet todella aktiivisia.

Caol Ila 10 yo 1996/2007, Gordon & MacPhail

(59%, Gordon & MacPhail, Cask Strength Collection, 29.10.1996–5.4.2007, Refill Sherry Butts, Cask No. 16070–16072, 70 cl)

Tuoksu: Runsas sherry. Pistävä, paksu savu. Suklaista makeutta, suolaista salmiakkia, hiukan kumisaapasta. Siirappia, kahvia, lihaisuutta, hyvin aktiivisen sherrytynnyrin elementtejä. Aavistus kuumaliimaa taustalla. Runsas mutta hiukan yksioikoinen kokonaisuus. Vesilisä tuo esiin merilevää ja tervaa, kreosoottia.

Maku: Erittäin suolainen. Huh. Suutuntumassa on tuttu vahamaisuus, mutta savu on paksun turpeista ja hiukan tunkkaista, Caol Ilalle hiukan epätyypilliseen tapaan. Savupalvia ja pekonia. Siirappisuus, suklaa ja makea sherry tuntuvat vahvoina, samoin suolainen salmiakki. Jälkimaku alkaa vahvan mausteisena ja suolaisena. Tervaleijonaa, tervasnapsia, tervaa löylyvedessä, tervattuja paanukattoja, tervaa veneen kyljessä. Finaali kuitenkin kuivuu melko nopeasti kasaan, lihaisuuden ja kahvin kautta. Vesilisä tuo pintaan tuoreen tammen, purevia mausteita ja tiettyä puisevuutta. Kestää uskomattoman paljon vettä, vaikka on laimentamattomanakin täysin juotavaa.

Arvio: Nuori jättiläinen, paksu ja suolainen turvenuija. Vähän yksitotinen ja kehittymätön mutta silti varsin maukas. 87/100

Ardbeg Blasda 40%

Ardbegin kevyesti turpeistettu (8 ppm) Blasda kuului vielä pari vuotta sitten sellaiseen perusvalikoimaan, etten jaksanut oikein edes kiinnittää siihen huomiota. Nyt Blasdaa näkee sen verran harvoin, että se alkoi kiinnostaa ihan eri tavalla. Pitihän se vihdoin maistaa, kun tuli kohdalle.

Ardbeg Blasda

(40%, OB, NAS, 2009, 70 cl)

Tuoksu: Pehmeä ja hedelmäinen. Makeaa omenaisuutta, mangoa, vaniljaa. Odotetun vaimea turpeisuus tuntuu taustalla. Maltainen ja kermainen. Vartalovoidetta, mangoa ja akaasiahunajaa. Melko makea kokonaisuus.

Maku: Tamminen ja melko runsas. Bourbonmaisuus hallitsee, tammisuus, trooppiset hedelmät, rapsakat mausteet. Maltaisuus on kirpeää, jopa jyväistä. Taustalla poltettua tulitikkua. Suutuntuma on pehmeän kermainen, keskivaiheilla jopa mehumainen. Jälkimaku nostaa esiin tuoreen tammen ja räväkät mausteet. Kermaisuutta, trooppisia hedelmiä, vaniljakastiketta. Korkeintaan keskipitkä. Kaikkineen vähän vaisu, hedelmäisyys tuntuu sen verran laimealta.

Arvio: Melko vaatimaton viski, kevyen turpeisuuden vastapainoksi tämä hedelmäisyys ei riitä. 82/100

Mitähän mieltä muut ovat olleet? Whiskyfun 83/100. Whiskynotes 80/100. Whisky Monitor Database 81/100 (per 16).

Ardbeg 31 yo 1975/2006, 53,7%

Ardbegin single caskeja 1970-luvulta pääsee maistamaan sen verran harvoin, että nyt kun tilaisuus tuli, se piti käyttää siekailematta hyväksi. Käsiin sattui 31-vuotias ex-sherrytynnyrissä kypsynyt yksilö vuodelta 1975.

Ardbeg 31 yo 1975/2006

(53,7%, OB, 28.3.1975–8.11.2006, Cask No. 1378, Sherry Butt, 453 bts., 70 cl)

Tuoksu: Sherryinen, turpeinen, yllättävän herkkä. Savu lymyää enemmänkin taustalla, makeana ja kostean lehtimäisenä. Nahkaisuutta, rusinaa, hiukan savumakkaraa, pekonia, rancio-sävyjä, herukkaisuutta. Hieno, kuivakka tammisuus. Tummaa yrttisyyttä. Selväpiirteinen ja hienostunut tuoksu. Vesilisä avaa siirappisuutta ja suklaisuutta.

Maku: Sherryinen ja savuinen, maukas ja runsas. Rusinaa, kuivaa luumua, suklaakakkua, mausteisuutta, ranciota. Tammi on upeasti balanssissa, melko kuivana ja ryhdikkäänä. Suutuntuma on öljyinen ja sävykäs, keskitäyteläinen. Jälkimaku ajaa sisään eri rekalla. Todella massiivinen turpeisuus ja sherryisyys tuovat mukanaan mausteita, kaakaota (Van Houten), pähkinäisyyttä, vahvaa tammisuutta ja savuisuutta. Kuivuu tyylikkäästi ja jatkuu loputtoman pitkään. Vesilisällä herukkaisuus ja yrttisyys tulevat paremmin esiin.

Arvio: Hieno ja sävykäs sherryherkku, jonka jälkimaku on suuri ja kaunis. 92/100

Mitähän mieltä muut ovat olleet? Whiskyfun 86/100. Whiskynotes 92/100. Whisky Monitor Database 90/100 (per 5).

Ardbeg 11 yo 1998/2009, Chieftain’s Choice 46%

Vuonna 1933 perustettu Ian MacLeod tunnettiin pitkään lähinnä blendiviskien tekijänä ja yksityisenä pullottajana. Vuonna 2003 yhtiö teki rohkean vedon, kun se osti Glengoynen tislaamon. Sittemmin se on hankkinut itselleen myös Tamdhun ja alkanut ottaa kunnolla roolia markkinoilla.

Nyt käsissä on Ian MacLeodilta kuitenkin Chieftain’s Choice -sarjan Ardbegiä mielenkiintoiselta ajalta: se on tislattu pian sen jälkeen, kun Glenmorangie oli aloittanut Ardbegin toiminnan uudelleen. Allied-Domecq oli sulkenut tislaamon jo aiemmin, Glenmorangie osti sen helmikuussa 1997.

Ian MacLeod osti uudelleen avatusta tislaamosta runsaasti tynnyreitä, koska tätäkin Arttua on saatu yli 5 000 pulloa.

Ardbeg 11 yo 1998/2009, Chieftain’s Choice

(46%, Ian MacLeod, Chieftain’s Choice, 7/1998–10/2009, Barrels, 5076 bts., 70 cl)

Tuoksu: Turpeinen ja vaniljainen. Ei kovin kaukana peruskympistä, ei ihan niin rasvainen. Banaania, omenaa, makeaa sitruksisuutta, akaasiahunajaa. Vastapainona merellistä otetta, suolaisuutta, koneöljyä, lääkemäisyyttä, jodia. Tuoretta tammisuutta, teräviä mausteita. Oikein kutsuva tapaus, homma on näpeissä.

Maku: Peruskymppiä rajumpi. Suutuntuma on kuivempi ja terävämpi. Vaniljaisuus on silti esillä vahvan turpeensavun keskellä. Banaania ja omenaa löytyy niin kuin tuoksustakin. Sitruunankuori erottuu joukosta. Hiukan briossia, voitaikinamaisuutta. Jälkimaku on vahvan suolainen ja turpeinen, tumma ja aavistuksen karvas. Paletti menee melko yksioikoiseksi finaalissa, tammi ja mausteet dominoivat vyöryä. Melko pitkässä jälkimaussa on hyvin savuiset loppumetrit. Silti varsin maukas kokonaisuus.

Arvio: Mainio nuorehko Ardbeg, jonka isku on nykyistä peruskymppiä terävämpi mutta tekniikkavalikoima aavistuksen kapeampi. 86/100