Speyside

The Glenlivet 16 yo 1997/2014, The Ultimate 46%

Hollantilaisen van Weesin pullottama 16-vuotias Glenlivet ex-sherrytynnyristä. Väri näyttää enemmän refilliltä kuin first filliltä, mutta luotetaan silti etikettiin. Tynnyri tuskin on ollut kovin aktiivinen – tai sitten sherryn tyyppi on ollut jotain ihan muuta kuin Olorosoa.

The Glenlivet 16 yo 1997/2014, The Ultimate

(46%, van Wees’ The Ultimate, 6.11.1997–13.1.2014, Cask No. 157418, 1st Fill Sherry Butt, 692 bts., 70 cl)

Tuoksu: Varsin hapan ja nahkainen, vaikka makean sitruksiset nuotit keventävätkin tunnelmaa. Jogurttia ja piimää, suolakurkkua, melkoisesti mausteisuutta. Metsäsieniä, märkiä lehtiä, maltaisuutta, aamiaismuroja, pientä puuroisuutta. Kevyesti anista ja tunkkaista hedelmäisyyttä. Vesilisä avaa yllättävän runsaat hedelmät, hunajan ja vaniljaisuuden.

Maku: Sitruksisuus ja anis ovat hyvin esillä, samoin suolakurkku. Fino-sherryn kaltainen hiivaisuus tässä kyllä jostain syystä tuntuu. Maltaisuus ja appelsiinin vetämä hedelmäisyys toimivat kuitenkin oivallisesti. Suutuntuma on melko kevyt ja sinänsä pehmeä. Happamuutta riittää, jogurtin ja smetanan kaltainen sävy on koko ajan läsnä. Suolaisuutta, heinäisyyttä. Jälkimaku on varsin appelsiininen, makean omenainen ja edelleen kovin hapan. Tsatsikia, anista, minttua, mausteisuutta, tammisuutta, maltaisuutta. Pieni puuromainen vivahde on toki mukana loppuun asti. Keskipitkä finaali. Vesilisä tuo oudon karheuden, tammilastut ja paahteisuuden.

Arvio: Jogurttisella tavalla hapan mutta silti varsin kevyt esitys. Ei oikein ole fokus eikä tasapaino kohdillaan, vaikka tässä on toki paljon mielenkiintoisia nyansseja tarjolla. 81/100

Mortlach 18 yo 1998/2016, Signatory for TWE 55,8%

Maistelussa on tällä kertaa poikkeuksellisen mielenkiintoinen Mortlach. Kyseessä on 54 kuukautta ex-sherrytynnyrissä (Oloroso) jälkikypsytetty single cask. Väriä viski on ainakin ehtinyt saada siinä ajassa reippaasti.

Tällaisen tuotteen taustalla on tilanne, että tislaamolla on ollut alkujaan samana päivänä täytettyjä ex-bourbontynnyreitä (todennäköisesti kolme), joissa viskiä on ensin kypsytetty 13,5 vuotta. Sen jälkeen ne on koottu tähän Oloroso-tynnyriin numero #5, jossa viski on kypsynyt vielä tuon 4,5 vuotta.

Samanlaisia ”rakenneltuja” single caskeja on harrastanut myös moni muu, tunnetuimpana tänä päivänä varmaankin Glendronach, jonka keskimääräisestä sherrytynnyrissä kypsyneestä single caskista saadaan aina helposti yli 600 pulloa. Mikäli se viski olisi ollut siinä samassa tynnyrissä koko ikänsä, 20 vuodessa jäljellä olisi enää parin sadan pullon verran tavaraa, koska enkelit ottavat aina osansa.

Mortlachin tislaamo on varsin maskuliinisessa maineessa (”The Beast of Dufftown”) ja on tehnyt keskimäärin todella lihaisaa ja painavaa tislettä. Oma ylittämätön Mortlach-elämykseni on tähän mennessä ollut Keppana Kellarissa pari vuotta sitten maistettu vuoden 1978 Rare Malts -pullote.

Mortlach 18 yo 1998/2016, Signatory for TWE

(55,8%, Signatory for The Whisky Exchange, 12.5.1998–16.5.2016, Hogsheads + Sherry Butt Finish, Cask No. 5, 681 bts., 70 cl)

Tuoksu: Mielenkiintoinen, vahvan multainen ja napakan eucalytusmainen ensivaikutelma. Rommimainen sokerisuus ja voimakas Oloroso. Silti aavistuksen sulkeutunut. Nahkaisuutta, huonekaluvahaa, tammea, maakellaria, pähkinäisyyttä, hiukan marjaisuutta ja luumua, sitrusta taustalla. Vesilisällä löytää kuivalihan ja saa vielä vähän enemmän vahamaisia piirteitä auki.

Maku: Todella voimakas, suorastaan peto viskiksi. Painava öljyisyys ja Mortlachille leimallinen lihaisuus (beef jerky) tulevat täysillä päälle. Erittäin mausteinen, pippurinen, viikunainen, yrttinen ja paahdetun pähkinäinen. Oloroso maistuu osin kerrostuneena, mutta tämän voima puhuttelee lujaa. Hapahkoa sitrusta, tanniinisuutta, karvasta suklaisuutta. Samalla sitä vastaan löytyy makeaa siirappia ja tiettyä öljyistä imelyyttä. Jälkimaku puskee edelleen päälle kuin höyryjyrä. Pippurisuutta, tanniineja, silkkaa tammea. Eucalyptusta, lakritsia, suklaata, suolaisuutta, sikaria, pähkinää. Hieno makean ja mausteisen näytelmä. Pitkä finaali. Vesilisä tuo paahdetta paremmin esiin, tiettyä tupakkaisuutta jopa.

Arvio: Äärettömän iso Mortlach. Todella hieno elämys. 89/100

Mitähän mieltä muut ovat olleet? Whiskyfun 85/100. Whiskynotes 89/100.

Glen Spey 21 yo 1989/2010, 50,4%

Maistelussa on tällä kertaa todella mielenkiintoinen viski. Tämä melkoisia kehuja saanut 21-vuotias on yksi harvoista Glen Speyn tislaamopullotteista koskaan. Siitäkin huolimatta, että tislaamo on ollut suuren ja mahtavan Diageon ja sen edeltäjien omistuksessa vuosikymmenet.

Oma kokemukseni Glen Speyn tuotannosta on varsin ohut. Tislaamo liikkuu tutkan alapuolella eikä ole edes yrittänyt löytää tietään harrastajien viskilaseihin. Ehkä tämä Special Release jää aikakirjoihin.

Glen Spey 21 yo 1989/2010

(50,4%, OB, 1989–2010, First Fill American Oak, 5844 bts., 70 cl)

Tuoksu: Todella muhkea bourbonvaikutus. Marsipaania, pähkinäöljyä, vaniljaa, omenapiirakkaa. Luumua, aprikoosihilloa, kuivattua hedelmää. Tammi on läsnä vahvana ja vaativana, mutta kokonaisuus puhuttelee. Hunajaa, rusinaa, hiukan nahkaisuutta, vanhoja kirjoja, mausteita. Vesilisällä löytyy tuoretta hedelmää, kiiviä ja viinirypäleitä etenkin.

Maku: Paksun öljyinen ja mausteinen, vahvan tamminen ja hedelmäinen. Aprikoosia, appelsiinia, kuivattua omenaa, rusinaa. Hunaja ja pähkinä ovat mukana myös, samoin muhkea mausteisuus ja napakat yrtit. Suutuntuma on varsin täyteläinen ja vaikuttava. Tammessa on kookosta ja vaniljaa enemmän kuin laki sallii. Marsipaani ja menthol löytyvät myös. Jälkimaku on todella tamminen ja pähkinäinen. Kuivatut hedelmät ovat edelleen pinnassa, aprikoosi ja banaani etenkin. Kovia toffeekarkkeja, hunajaa, vihreää teetä, öljyisyyttä. Paahteisuus ja hapokkuus lisääntyvät lopuksi. Melko pitkä finaali. Vesilisä makeuttaa tätä selvästi, saa tiukan tammen aukeamaan ja nostaa tuoreita hedelmäisiä sävyjä pintaan.

Arvio: Erittäin vaativa ja samalla myös palkitseva viski. Eleganssia ja laatua loppuun asti, mutta kyllä näin totaalinen bourbonvaikutus myös vaatii, että sellaisista mauista nauttii. 89/100

Mitähän mieltä muut ovat olleet? Whiskyfun 90/100. Whisky Monitor Database 88/100 (per 5).

 

Mortlach 22 yo 1989/2011, Silver Seal 58,2%

Mortlach, tuo synkkien ja sateisten syysiltojen lihaisa herkku! Totta puhuakseni omat kokemukseni Mortlachista ovat olleet varsin ristiriitaisia. Eteen on joskus sattunut vähän vaatimattomampaakin tavaraa.

Maistelussa on tällä kertaa Mortlachia 1980-luvulta kunnianarvoisan Silver Sealin pullottamana. Spekseistä ei ole etiketissä tai muuallakaan tarkempaa tietoa, mutta ex-bourbontynnyri voisi olla ulkomuodon perusteella paras arvaus. Jos kyseessä on ex-sherry, täytyy olla noin kolmannen täyttökerran tynnyri kyseessä.

Mortlach 22 yo 1989/2011, Silver Seal

(58,2%, Silver Seal, 1989–12/2011, 70 cl)

Tuoksu: Makeaa sitruksisuutta, mineraalisuutta ja tuhdisti vaniljaa. Yrttejä, kireää mausteisuutta, hapokkuutta. Aprikoosia, hiukan mangoa, appelsiinin makeutta, kukkaisuutta. Tammi hallitsee melko reippaasti tätä, höylättyjä lankkuja. Hiukan yksioikoinen kokonaisuus. Vesilisä tuo tomusokerista makeutta.

Maku: Hedelmäisyys, vanilja ja tammi ovat vahvoina pinnassa. Todella napakka aprikoosi ja hapokas sitrus hallitsevat. Tammi on hiukan yliohjautuva, pippurisuus ja inkivääri tykittävät melkoisella voimalla. Suutuntuma on melko öljyinen ja kihelmöivän mausteinen. Limettiä, anista, hiukan sitä Mortlachista tuttua lihaisuuttakin. Ei oikein balanssissa. Jälkimaku huuhtoo taas melkoisella tammella ja mausteiden vyöryllä. Aprikoosia, limettiä, persikkaa. Vaniljaa, vaniljaa ja vaniljaa. Pippurinen ja inkiväärinen purevuus säilyvät melko pitkän finaalin loppuun asti. Vesilisä antaa paremmin tilaa leivosmaisuudelle ja sokerille.

Arvio: Ei oikein parhaita Mortlacheja missään suhteessa. Pätevä ja voimakas esitys, mutta ei missään nimessä odotusten veroinen kohtaaminen. 84/100

BenRiach 20 yo 1994/2014 Cask #1703, 55,6%

Lasiin kaatui tällä kertaa Tawny-portviinitynnyrissä kypsytetty BenRiach, joka on tislattu 1994 ja pullotettu 2014. Nämä tällaiset Benkut ovat olleet vaihtelevasti hyviä – portviinin kanssa pelaaminen on aina avointa riskinottoa, jos minulta kysytään.

BenRiach 20 yo 1994/2014 Cask #1703

(55,6%, OB, 1994–2014, Batch No. 11, Cask No. 1703, Tawny Port Hogshead / Tawny Port Finish, 276 bts., 70 cl)

Tuoksu: Makean portviininen, siirappinen ja hedelmäinen. BenRiachin tuttu piparkakku on paikallaan, todella herkullisena. Jotain jalohomeista, ikääntyneen tammista ja hiukan korkkista vivahdetta. Suklaata, fariinisokeria, kirsikkahilloketta, punaista omenaa. Hieno tuoksu! Vesilisällä löytyy paljon polka-karkkeja.

Maku: Viinistä ja suklaista makeutta, hedelmää ja siirappia. Hiukan yksiulotteinen, mutta varsin tyylikäs silti. Suutuntuma on keskitäyteläinen ja konstailematon. Piparkakun maustelientä, yrttejä, hehkuviiniä, fariinisokeria. Uuniomenaa, hiukan makeaa sitruksisuutta, hiukan rasvaisuutta. Jälkimaku on edelleen hyvin viininen, mutta tammi korostuu ja alkaa kuivattaa kokonaisuutta nopeasti. Hiukan ohutta jälkimakua hallitsevat hedelmäiset ja siirappisen makeat sävyt. Suklaata, hapokkuutta, piparkakkua. Keskipitkä finaali. Vesilisä saa piparminttuiset ja karkkiset sävyt todella selvästi pintaan.

Arvio: Oikein maukas portviini-BenRiach. Vähän simppeli mutta todella nautinnollinen. 87/100

Imperial 13 yo 1997/2010, The Nectar for Germany 46%

Maistelussa on tällä kertaa Saksaan pullotettu Imperial. Tislaamohan pistettiin säppiin 1998 ja tuhottiin lopullisesti vuonna 2013. Imperialin viskeissä on yleensä sellainen mukava karkkimaisuus mukana.

Tästä Nectarin pullotteesta on tietoa varsin niukasti saatavilla, mutta lopettamisvuotta edellisenä vuonna tämä on tislattu. Pulloon on viskit pistetty vuonna 2010.

Imperial 13 yo 1997/2010, The Nectar for Germany

(46%, The Nectar of The Daily Drams for Germany, 1997–2010, 70 cl)

Tuoksu: Todella kypsän ja jopa iäkkään oloinen ensivaikutelma. Kiteistä hunajaa, kukkaisuutta, yrttejä, mentholia. Mandariinimaista makeutta, aprikoosihilloa, makeaa omenaa. Vaniljaa, kevyttä ja kuivaa tammisuutta. Puuvahaa, apilaa, mineraalisuutta. Vesilisä saa tietyn rasvaisuuden (käsirasvan) pintaan.

Maku: Hyvin linjassa tuoksun kanssa. Kiteinen hunaja, vanilja ja makea kukkaisuus hallitsevat herkkää kokonaisuutta. Kuivaa tammea, mineraalisuutta, metisyyttä. Suutuntuma on melko kevyt mutta silti kauniin öljyinen. Omenaa, aprikoosia, sitruksisuutta. Nallekarkkeja. Hiukan hapokkuutta, valkoviinimäisyyttä. Jälkimaku kääntyy yllättäen hiukan happamaksi ja tanniinit pääsevät tammesta esille. Rasvaa, hapokkuutta. Hunajaisuus, vaniljaisuus ja sokerisuus tulevat kuitenkin väkisin läpi. Keskipitkä finaali liikkuu mineraalisuuden kautta vähitellen karkkiseksi ja herkän yrttiseksi. Nam. Vesilisä tuo jogurttimaisen happamuuden ja rasvaisuuden pintaan.

Arvio: Ikäistään kypsyneemmän oloinen viski, vaikka nuori onkin. Suorastaan odottamaton herkku, jonka hunajaiset ja raikkaan yrttiset nuotit osuvat kohdalleen. 86/100

The Macallan Edition No. 2, 48,2%

Macallanin toinen Edition-sarjan julkaisu tehtiin yhdessä El Celler de Can Roca -ravintolan omistajien Rocan veljesten kanssa. Joan, Josep ja Jordi Rocan katalonialaisravintolalla on kolme Michelin-tähteä ja prestiisiä enemmän kuin riittävästi. Macallanin Bob Dalgarnolle tällainen luksusherkkä kuvio sopii varmasti hyvin.

Dalgarno ja Rocan veljekset poimivat pullotetta varten liudan sherrytynnyreitä, joihin mahtui first filliä, refilliä, amerikkalaista tammea, eurooppalaista tammea, kaikenlaista. Tynnyrityyppejä oli yhteensä seitsemän kappaletta neljästä eri bodegasta/tuottajalta.

Edition No. 2 oli viime keväänä Japanissa todella himoittua tavaraa ja pullojen hinnat paikallisissa alkoholiliikkeissä aivan tapissa. Muualla into on ollut maltillisempaa – ja esimerkiksi Euroopassa tämä ei ole siis mitenkään loppumyytyä tavaraa.

Tänä syksynä nähdään jo Edition No. 3, jonka Dalgarno on rakennellut yhdessä parfymööri Roja Doven kanssa. Syyskuun alussa pitäisi tällaisen ihmejulkaisun saavuttaa viskihyllyt maailmalla, joten maistellaan tämä Edition No. 2 alta pois ja suihkutellaan Edition No. 3 sitten aikanaan kainaloon.

The Macallan Edition No. 2

(48,2%, OB, NAS, 2016, Limited Edition, 70 cl)

Tuoksu: Jännittävä yhdistelmä siirappisuutta ja suklaisuutta, kevyempää kuivakakkua ja mausteisuutta sekä irtonaista hedelmää. Uuniomenaa, mantelia, inkivääriä, vaniljaa, toffeeta, kevyitä ja kukkaisia sävyjä. Silti tietty tallinen ja nahkasatulainen sherryisyys leijuu pinnassa. Vesilisä avaa sitruksisen puolen tästä, hiukan limettiä ja ruohoisen yrttisiä sävyjä nousee esiin.

Maku: Suklaisuutta, maitokahvia, rusinaa, mausteisuutta. Tallinen ja nahkainen puoli on mukana, mutta paksummat sherrysävyt jäävät pimentoon. Suutuntuma on öljyssään hyvinkin mausteinen, pippurinen ja inkiväärinen, vaikka runko on korkeintaan keskitäyteläinen. Kuivahkoa maltaisuutta, hedelmäkakkua, uuniomenaa, tammisuutta, maapähkinää. Jälkimaku liikkuu kahvisella ja mausteisella puolella. Inkivääriä, kanelia, pähkinäisyyttä, vaniljaa. Toffeeta, hiukan yrttisyyttä, kevyttä multaisuutta, ruohoisuutta, piparkakkua. Keskipitkä finaali jättää kihelmöivän tuntuman. Vesilisä nostaa hedelmäisiä sävyjä paremmin pintaan.

Arvio: Hiukan kerrostuneen oloinen mutta muuten myönteinen yllätys. Erilaista sherryviskin tyyliä, jossa on toki haettu tammesta yksittäisiä äärielementtejä mutta jätetty myös tilaa tutkimiselle. 86/100

Mitähän mieltä muut ovat olleet? Whiskynotes 87/100.

BenRiach 29 yo 1985/2015 Cask #10318, 49%

Maistelussa varsin iäkästä BenRiachia ex-bourbontynnyristä. Kerrankin viski on sellaisenaan, turpeistetusta tisleestä, ilman erityisiä viimeistelyitä tai muita kikkailuja.

BenRiach 29 yo 1985/2015

(49%, OB, 6.9.1985–6/2015, Peated, Batch No. 12, Cask No. 10318, Bourbon Barrel, 177 bts., 70 cl)

Tuoksu: Turpeinen, heinäinen, jollain tavalla multainen ja aavistuksen tunkkainen. Tammi tuntuu kuivana ja melko huokoisena, sävyt ovat kaikkineen tässä jo hiukan haalistuneet. Punaista omenaa, keltaista luumua. Kanelia, ripaus inkivääriä, minttua. Sulkeutunut, vaatii aikaa. Vesilisä nostaa hunajan ja vaniljan esiin.

Maku: Metinen, hunajainen, turpeinen ja öljyinen. Yllättävän roteva hyvin ujon tuoksun jälkeen. Savuun tulee kuivan tuhkainen ja kitkerä ulottuvuus nopeasti mukaan. Tammi maistuu vaniljaisena, mutta pientä puisevuutta on jo havaittavissa. Suutuntuma on keskitäyteläinen ja runko hiukan ohentunut. Maltaisuutta, mausteita, pähkinää, minttua. Jälkimaku alkaa savun ja kuivan tammen säestyksellä, kunnes kitkerämmän hedelmäiset sävyt valtaavat alaa. Karvasta appelsiinia, kirpeää omenaisuutta, pähkinää. Turvetta, hiukan tuhkaa, lakritsia. Erittäin pitkä ja hiljaisesti etenevä finaali. Vesilisä antaa hedelmille hienosti lisää tilaa.

Arvio: Haastava viski. Turpeisuus sekoittaa pakkaa eikä kaikilta osin kanna, mutta jättää silti hedelmäisyyttä alleen. Myös pieni puisevuus ja tunkkaisuus häiritsevät. On tässä toki hienotkin puolensa, mutta odotuksista jäädään selvästi. 86/100

Auchroisk 10 yo Flora & Fauna 43%

Kymppivuotias Auchroisk ilmestyi Flora & Faunan kolmossarjassa, viimeisten uusien joukossa. Näitä sentään vielä näkee, toisin kuin vaikka sarjassa vuonna 1997 julkaistuja Vintage Cask Strength -viskejä, jotka ovat melko lailla kadonneet markkinoilta.

Flora & Faunan kolmossarja (Series 3) julkaistiin 2001 ja ilmeisesti tätä Auchroiskia on tullut uutena markkinoille vielä vuonna 2012 – ellei sen jälkeenkin.

Kolmossarjan Glen Spey 12 yo Flora & Fauna 43% ja Strathmill 12 yo Flora & Fauna 43% ovat olleet omaan makuuni ihan perusviskejä. Glen Elgin 12 yo Flora & Fauna 43% on vielä näistä viimeisen sarjan viskeistä maistamatta.

Olen jo pitkään odottanut Flora & Fauna -sarjasta asiallista kirjaa. Joku saisi sellaisen tehdä, mieluiten Ulf Buxrudin Rare Malts -teoksen tyyliin.

Auchroisk 10 yo Flora & Fauna

(43%, OB, +/- 2010, 70 cl)

Tuoksu: Maltainen ja ruohoinen. Sitruksisuus vapautuu vähitellen, samoin tietty tammisen kirpeä mausteisuus. Hapokasta valkoviiniä (Grüner Veltliner). Aamiaismuroja, hiukan puuroa. Hetkellisesti todella nuoren ja hiukan kypsymättömänkin oloinen. Raakaa päärynää, rasvaisuutta.

Maku: Ruohoinen ja yllättävän suolainen. Puuroinen ja aavistuksen karkea maltaisuus löytää ihan mukavasti balanssin sitruksisuuden ja hapokkuuden kanssa, vaikka tietty raakuus tässä on vielä läsnä. Suutuntuma on kuivalla tavalla kevyt ja runko ohuen oloinen, vaikka pieni kermaisuus löytyykin. Tammi nappaa reippaasti kiinni, mustaa teetä ja mausteisuutta löytyy. Aavistuksen tumma ja lakritsinen sävy paljastuu kaiken alta. Jälkimaku alkaa kuivana ja maltaisena, suolaisuus ja musta tee kulkevat hetken aikaa mukana ihan ryhdikkäästi. Tammea, tanniineja, hapokkuutta, sitrusta, hiukan pähkinää. Keskipitkä finaali.

Arvio: Nuorekas ja reippaan maltainen perusviski. Kuivuus ja suolaisuus toimivat kuitenkin jopa odottamattoman hyvin, kun tähän pääsee sisään. 80/100

Mitähän mieltä muut ovat olleet? Whiskyfun 78/100. Whisky Monitor Database 80/100 (per 4).

Strathmill 1975/2013, Malts of Scotland 42,1%

Maistelussa hyvin iäkästä indie-Strathmilliä ex-bourbontynnyristä. Pullomäärä on varsin vähäinen ja voltit melko alhaalla, joten enkelit ovat tosissaan tätä hörppineet.

Strathmill 1975/2013, Malts of Scotland

(42,1%, Malts of Scotland, 5/1975–10/2013, Cask No. MoS 13047, Bourbon Hogshead, 112 bts., 70 cl)

Tuoksu: Hedelmäinen ja raikas, ruohoinen ja hunajainen. Mukava omenaisuus, banaania, vaniljaa, kiiviä, viinirypäleitä. Minttua ja eucalyptusta, ikäviskin merkit vahvasti esillä. Silti tammi tuntuu varsin reippaana, sahattuna ja pölyisenä. Kukkaisuutta, kesäistä niittyä, apilaa, heinää. Herkkä ja hieno tuoksu.

Maku: Hedelmäisyys ja mausteisuus ovat kärjessä. Tammi tuntuu vahvana, tanniinisena. Yllättävän hapan puu. Mausteiden kyljessä tulevat musta tee, hiukan hapan tumma suklaa, jokin kanelinen kakku. Suutuntuma on varsin kevyt, mutta kyllä tässä ryhtiä silti riittää. Omenaa, aavistus mantelia, vaniljaa, hunajaa. Jotain vähän yksiulotteista tässä silti on, maku jää selvästi tuoksun luomista odotuksista. Jälkimaku ei ole niin karhean tamminen kuin voisi odottaa. Tammi tasaantuu, mausteisuus ja tee saavuttavat mukavan balanssin. Minttua, eucalyptusta, lakritsia, ruohoisuutta. Keskipitkä finaali jää osin vaisuksi.

Arvio: Upealta tuoksuva mutta aavistuksen hapan ja yllättävänkin yksinkertainen ikäviski – vaikka kyllä tätä silti mielikseen nauttii. 86/100

Mitähän mieltä muut ovat olleet? Whiskyfun 85/100.