Kirjoittaja: Lauri

Sullivans Cove 2000/2013 French Oak Cask 47,5%

Sullivans Coven single cask -julkaisu voitti vuonna 2014 arvostetun World Whisky Awards -kilpailun pääpalkinnon vuoden parhaasta viskistä. Näihin WWA-voittajiin suhtautuu aina pelonsekaisella kunnioituksella, koska toisin kuin lukuisat muut viinapalkinnot, näissä on kunnon tuomaristo, joka on tehnyt maistelut sokkona.

Tämä on nyt se voittajaviski. Se on kypsynyt ex-bourbontynnyreissä ja viimeistelty ranskalaisissa portviinitynnyreissä. En maistele sokkona; tiedän, mitä olen tekemässä.

Sullivans Cove 2000/2013 French Oak Cask

(47,5%, OB, Tasmania, 14.7.2000–1.5.2013, Cask #HH0392, 510 bts., 70 cl)

Tuoksu: Pyöreän maltainen, makean tamminen, huonekaluvahainen. Makeaa vahamaisuutta tosiaan riittää… Toffeekarkkeja, palasaippuaa, ananasta. Valkosuklaata, maitokahvia, maapähkinää, mietoja kakkumausteita. Aukeaa vähitellen. Oikein nätti! Vesilisä avaa hiukan marjaisuutta ja tiettyä kukkaisuutta.

Maku: Maitosuklainen ja maltaisuudessaan lähes olutmainen (ale). Suutuntuma on pehmeän kermainen ja tavallaan helppo, mutta maku liikkuu yllättävän laajalla skaalalla. Toffeeta, makeaa ananasmehua, tammisuutta, vahamaisuutta, maitokahvia, pähkinöitä. Melko makea, tammen mausteisuus jää taustalle. Jälkimaku alkaa karvaana ja hapokkaan olutmaisena, mutta nopeasti suklaa, pähkinät, kermatoffee ja hiukan kitkerä kahvisuus ja viinisyys tulevat esiin. Finaali kestää ja kehittyy. Vesilisä ei tuo juuri mitään lisää.

Arvio: En ihmettele suosiota, koska tästä on helppo pitää. Suunmyötäinen ja kehittyvä. 87/100

Mitähän mieltä muut ovat olleet? Whiskyfun 87/100. Whisky Monitor 85/100 (per 4). Whisky Magazine 75/100 (Dave Broom), 76/100 (Martine Nouet).

Arran 17 yo 46%

Arran on tislaamo, jonka tuotantoon pitäisi kai tutustua enemmänkin. Sen vastikään julkaistu 17-vuotias on viimeinen osa trilogiaa, joka päättyy 18-vuotiaaseen viskiin vuonna 2015.

Arran 17 yo

(46%, OB, 2014, Limited Edition, ex-sherry hogsheads, 9000 bts., 70 cl)

Tuoksu: Makean appelsiininen, hiukan suklainen. Kypsää omenaa (red delicious), mantelilastuja, leseitä, jotain leivosmaista. Makeaa rusinaisuutta, vaniljakastiketta. Ruusuja, omenankukkaa. Hiukan imelä parfyymisyys, tyylikkäänä silti. Kepeällä tavalla sherryinen ja makean miellyttävä kokonaisuus.

Maku: Hedelmäinen ja makea. Kypsää omenaa, makeita appelsiineja, hiukan sitruunankuorta. Maltaisuus on pehmeää ja maukasta, suutuntuma keveydessään öljyinen ja mieto. Siirappia, rusinoita, kaakaota, vaniljaa, leivosmaisuutta. Herkulliset mausteet, neilikka etenkin, tuovat sopivasti ryhtiä. Tammisuus leikkaa melko tuoreena imelyyteen kiinni. Jälkimaku on korostuneen maitosuklainen, hiukan mantelinen, makean sitruksinen, maltainen ja aavistuksen metallinen. Jatkuu ihan mukavasti siirappiin, rusinaan ja vaniljaan.

Arvio: Hyvin makea mutta silti erinomaisen maukas viski. Tyyliä ja kepeyttä. 86/100

Glen Garioch 1994/2011, 53,9%

Glen Garioch korostaa nykyään tislaamopullotteissaankin vuosikertoja. Aiemmat kokemukseni Glen Gariochista ovat olleet heikkoja, joten nyt voisi olla aika korjata tilanne.

Glen Garioch 1994/2011

(53,9%, OB, 1994–2011, Batch No. 32, North American oak barrels, 12000 bts., 70 cl)

Tuoksu: Rasvainen ja esterinen. Purkkiananasta, persikkaa, tuoretta tammea. Pirteä mausteisuus, anista ja inkivääriä. Ripaus vaniljaa – paksua vaniljakastiketta omenapiirakan päällä. Jyväinen maltaisuus, kuten tällaiseen kuuluu, ja varsin miellyttävänä. Apilaa, voikukkaa, ruohoisuutta. Vesilisä irrottaa tuoksusta päärynää – todella paljon päärynää.

Maku: Rasvainen suutuntuma, paksu ja runsas. Nyt on iso viski käsissä. Makeaa ananasta, kypsää omenaa, apilan metisyyttä. Bourbonin jyväisyys ja pieni glyserolikin maistuvat välittömästi. Pureva tammisuus ja kirpeät mausteet ovat intensiivisesti läsnä. Anista, minttua, yrttisyyttä. Sulaa voita. Jälkimaku tulee kirpeänä ja sitruunaisena, tuoretta tammea ja inkivääriä riittää. Pieni turvesavukin jossain taustalla tuntuu, multaisena ja robustina. Finaali on keskipitkä, melko makea. Vesilisä tuo ruohoisuutta ja kurkkupastillia.

Arvio: Maukas yllätys, huomattavan iso viski. 84/100

Mitähän mieltä muut ovat olleet? Whiskyfun 85/100. Whisky Monitor 86/100 (per 2). Whisky Magazine 76/100 (Dave Broom), 76/100 (Martine Nouet).

Aberlour A’bunadh Batch #46, 60,4%

Vuonna 1998 aloitetusta A’bunadhista on kasvanut vuosien varrella Aberlourin menestystuote. ”Apunappi” oli myös ensimmäisiä oikein kunnon sherryviskejä, joista innostuin. Nyt maistelussa uutta tuotantoa.

Aberlour A’bunadh Batch #46

(60,4%, OB, NAS, 2013, oloroso butts, 70 cl)

Tuoksu: Nahkainen ja viikunainen. Siirappinen, tumman suklainen. Luumuhilloa ja rusinoita. Paksu sherryisyys ja kunnon mausteet (neilikkaa, kanelia). Tämä uhkuu voimaa. Sekahedelmiä, hiukan ylikypsinä. Satulaa, maanläheistä fiilistä, kosteaa tammisuutta. Hieno! Vesilisä tuo nätisti maltaisuutta esiin.

Maku: Sherryinen ja makea. Siirappinen, paksu ja pyöreä suutuntuma. Mahtava voima, ei pyytele anteeksi. Viikunaa, rusinaa, luumuhilloa. Kinuskisuutta. Neilikkaa, joulukakun mausteita, tummaa suklaata – hyvin on linjassa tuoksun kanssa. Jälkimaku alkaa hiukan kireänä, sherryisyys ja makeus korostuvat. Vähitellen tulevat luumu, suklaa ja mausteet pitkässä vyöryssä. Vesilisä toimii hyvin tasapainottajana – tämä kestää erittäin hyvin vettä. Esiin tulee kirpeää yrttisyyttä, makeaa appelsiinia ja pehmeää maltaisuutta. Nam.

Arvio: Mahtava sherryherkku, makea ja voimakas. 88/100

Bowmore 16 yo 1992/2008 Wine Cask Matured 53,5%

Château Lagrangen viinitynnyreissä kypsynyt Bowmore tulee aina jakamaan mielipiteet. Tässä vuonna 1992 tislatussa Bowmoressa ei ole enää tunnistettavaa laventelia mukana, sen tietää maistamattakin.

Tämä viski on viettänyt ensin runsaat kuusi vuotta ex-bourbontynnyreissä, kunnes 20.11.1998 se on siirretty ex-punaviinitynnyreihin (Limousin Bordeaux Wine Casks). Lähtökohdat ovat siis mielenkiintoiset.

Bowmore 16 yo 1992/2008 Wine Cask Matured

(53,5%, OB, 3.2.1992–6/2008, Limousin Bordeaux Wine Casks, 70 cl)

Tuoksu: Viininen, lakritsinen, makea ja nuotiosavuinen. Muhkea herukkaisuus, viinimarjoja ja karpaloa. Makeaa siirappisuutta ja paksua tummaa suklaata. Nätti nahkaisuus. Tuoretta kahvia, suklaamoussea. Tiettyä tervaisuutta myös. Hyvä tasapaino! Hehkuviiniä, hiukan luumua. Vesilisä tuo toffeefudgea esiin.

Maku: Herukkainen ja viininen. Runsas yrttisyys ja napakat mausteet pitävät siirappisen makeuden aisoissa. Tummaa suklaata toki löytyy, mutta reipas marjaisuus on pääosassa. Suutuntuma on pehmeä ja tasapainoinen, kulmikas ja irtonainen. Tervaisuutta, lakritsia ja mietoa savua löytyy, turpeisuus on kuivakkaa ja tyylikästä. Nahkainen viinisyys korostuu lopussa. Jälkimaku on savuinen, tamminen, nahkainen, hiukan tervainen ja mukavan pitkä. Vesilisä nostaa esiin pientä multaisuutta ja maanläheisyyttä, tallia. Toimii.

Arvio: Herkullinen viiniviski, tasapainoinen ja marjaisa. Vain laventeli puuttuu. 89/100

Mitähän mieltä muut ovat olleet? Smoke On The Water, ”Maukas, hyvä ja vahva Bowmore”.

Ian Buxton: Glenfarclas – An Independent Distillery

Kirja on upea jo esineenä: hienosti sidottu, nahkaiset kannet, paksu paperi, näyttävä taitto, punainen kirjanmerkkinauha välissä. Jokainen yksityiskohta Ian Buxtonin Glenfarclas – An Independent Distillery -teoksessa on mietitty huolella. Se todella houkuttelee tarttumaan.

Teos kulkee myös nimellä Glenfarclas 175, koska se julkaistiin Glenfarclasin 175-vuotisjuhliin, mutta yhdestä ja samasta kirjasta on kuitenkin kyse. Kustantajana on Neil Wilsonin perustama The Angels’ Share, julkaisuvuosi on 2011.

Itsenäisen Glenfarclasin tarina on kieltämättä niin vaikuttava, että tislaamo ansaitsee tällaisen historiikin. Ian Buxtonin teksti on tärkeilemätöntä ja Jules Akelin graafinen suunnittelu upeaa kautta linjan. Myös valokuvat hivelevät silmää.

Glenfarclasin perusti muuan Robert Hay vuonna 1836, mutta vuodesta 1865 tislaamo on ollut yhden ja saman perheen omistuksessa. Käytännössä Glenfarclas vaihtoi omistajaa yhdessä yössä, 8. kesäkuuta tuona vuonna, kun Hay oli kuollut ja perikunta myi tislaamon Granteille. Kauppahinta oli 511,95 puntaa eli nykyrahassa noin 400 000 euroa. Omistuksesta on sen jälkeen pidetty tiukasti kiinni. Buxtonin teoksen läpäisee perheyrittäjyyden ja perinteiden kunnioittamisen eetos. The Family Casks -sarja (kuvassa) on edustava esimerkki siitä, miten syvällä perhe on kaikessa Glenfarclasin tekemisessä.

Grantin perhe on tehnyt suuren työn Glenfarclasin nostamisessa huipulle, sitä ei käy kiistäminen. On suorastaan hämmästyttävää, että sukulinjaan ei ole vuosikymmenien saatossa sattunut syntymään yhtään tuhlaajapoikaa, joka olisi pannut tislaamon lihoiksi ja mällännyt miljoonansa jossain paratiisisaarella. Ei, koko porukka on ollut sitoutunutta ja päämäärätietoista. Edes avoin shekki ei lokakuussa 1966 kelvannut George Grantille, vaikka siihen olisi saanut kirjoittaa minkä summan hyvänsä.

Toisaalta Glenfarclasin ja Grantin perheen tarina ei ole kaikesta kunnollisuudesta huolimatta pätkääkään tylsä. On ollut vaikeita aikoja, on tarvittu paljon onnea, on menty hiuskarvan varassa. Luku Pattisonin kriisistä on kirjan syvällisimpiä ja hienoimpia, mikä ei sinänsä ole ihme, koska Buxton on tutkinut tuon ajan tapahtumia vuosikaudet. Lisäksi Mähler-Bessen perheen ja heidän yhtiönsä merkityksen korostaminen on kirjassa ansiokasta, koska harvemmin jakelijat saavat tuollaista näkyvyyttä tislaamokirjoissa.

Buxton kaivaa Grantien perheenjäsenten ja tislaamon työntekijöiden lisäksi todistajia myös kauempaa yhtiön ulkopuolelta. Mielenkiintoisena esimerkkinä on Anders Fridén, joka on paitsi In Flamesin nollamies myös tunnettu viskimies ja keräilijä. Glenfarclasin In Flames -erikoispullote on jo arvossaan kansainvälisissä viskihuutokaupoissa. (Tosin Fridén kertoi pari vuotta sitten Soundi-lehden haastattelussa, että hän on enemmän savuviskin kuin speysidereiden ystävä, mutta arvostaa toki Glenfarclasia suuresti.)

Mehukkain tarina on ehdottomasti Luc Timmermansilla, belgialaisella it-yrittäjällä, jonka valitsemia viskejä olen itsekin joskus maistanut. Timmermans on maailman tunnetuin Glenfarclas-keräilijä, ja Buxtonin kirja tutustuttaa hänen kokoelmaansa, filosofiaansa ja tislaamosuhteeseensa.

Timmermansin käynnit tislaamolla kuulostavat siltä, mitä jokainen harrastaja toivoo sisimmässään joskus kokevansa: hän saa antaa arvion siitä, mitä pullotetaan, ja häntä kuunnellaan kaikessa. Kyseessä ei ole siis mikään nettiäänestys faneille, vaan ihan oikea konsultointisuhde.

Timmermansin Glenfarclas-kokoelmassa on myös jotain haikeaa, niin kuin mielestäni kaikissa suurissa viskikokoelmissa: siellä ne seisovat kellarissa, eikä niitä ehkä kukaan muu pääse koskaan nauttimaan.

Sama kohtalo lienee esimerkiksi Geert Beron maailmankuululla Ardbeg-kokoelmalla, vaikka Bero onkin avannut toista sataa pulloa ystäviensä maisteltavaksi. Vastaavasti Ulf Buxrudin Rare Malts -kokoelma lienee jossain varmassa tallessa. Hollantilainen Hans Sommer sentään myi Bowmore-kokoelmansa takaisin tislaamolle syyskuussa 2004.

Ilahduttavana poikkeuksena säännöstä on ruotsalaisen Magnus Fagerströmin BenRiach-kokoelma, jonka keräämiä sataa BenRiach-viskiä pääsee maistamaan 1.-2. marraskuuta Påarpissa (vielä näyttää olevan paikkojakin vapaana).

Eikä toki pidä unohtaa Mahesh Patelia, jonka Universal Whisky Experience sisältää paitsi maailman kalleimpien pullojen ostelua (muun muassa koko 21 pullon Dalmoren Constellation Set 250 000 dollarilla) myös luksustastingeja Grand Canyonin kaltaisissa paikoissa.

Glenfarclas-teos kieltämättä lietsoo luksustunnelmiin, sen verran hienosta teoksesta on kyse. Sen voi jättää sohvapöydälle tai antaa lahjaksi. Siihen myös palaa mielellään myös jälkikäteen, selailemaan valokuvia ja vanhoja dokumentteja, tunnelmoimaan tarinoiden äärellä.

Jotkut onnistuvat, kun kymmenet muut sortuvat. Ja jos onnistuu näin komeasti, on myös historiikkinsa ansainnut. Upea pala viskihistoriaa, upea teos.

Bowmore 18 yo 1989/2007, MacKillop’s Choice 57,4%

Kaikki eivät pidä Bowmoren 1980-luvun tuotannosta, koska laventeli. En kuulu siihen porukkaan. Usein Bowmoren laventeli toimii erinomaisesti, tekee viskistä ainutlaatuisen ja tunnistettavan.

Bowmore 18 yo 1989/2007, MacKillop’s Choice

(57,4%, MacKillop’s Choice, 3.4.1989–5/2007, Sherry Wood, 70 cl)

Tuoksu: Laventelinen ja vaniljainen. Kukkaisuutta, appelsiinia, nuotiosavua. Mukavan likainen turpeisuus. Salmiakkia, kuivaa tammisuutta, yrttejä (korianteria). Herukkaisuutta, valkoviinimarjaa ja sitruunamelissaa. Nam.

Maku: Laventelinen, savuinen, hunajainen, hiukan viininen. Salmiakkijauhetta, tervaisuutta, kirpeää sitruunankuorta. Kuivahkoa tammisuutta, nokea. Hieno tasapaino, pehmeä ja silti rapea suutuntuma. Jälkimaussa on viinisyyttä, kuivaa savua, tammea ja tervaa. Runsaat mausteet, anista ja pientä pippuriakin. Fantastisen pitkä.

Arvio: Erinomainen Bowmore 1980-luvulta, suurta herkkua. 92/100

Laphroaig 10 yo 40%

Aina välillä pitää maistaa klassikoita, koska totuus on, että nekin muuttuvat aikaa myöten. Lapparin kymppi on viski, josta monen harrastus on alkanut – itsekin olen siihen aikoinaan tarttunut ensimmäisten viskieni joukossa. Onkohan kyseessä vielä sama tuote, tai edes lähellä sitä?

Laphroaig 10 yo

(40%, OB, +/- 2014, 70 cl)

Tuoksu: Lääkemäinen ja savuinen. Karkkimainen makeus, karamellia ja karkkitankoa (piparminttu). Vaniljaa, hunajaa, metisyyttä. Suolaista turpeisuutta. Silti yllättävän makea ja mieto. Tuoretta heinää, merisuolaa, jodia, merilevää. Tiettyä villaista kuivakkuutta, mausteisuutta myös.

Maku: Savuinen, suolainen ja makean turpeinen. Hiukan vetinen suutuntuma, pyöreä ja helppo. Makeaa yskänlääkettä, vaniljaa ja hunajaa. Salmiakkijauhetta, aavistus tervaisuutta. Turpeisuus on kosteaa ja hiukan tunkkaista. Tietty villainen kuivahdus tapahtuu maun keskivaiheilla, tuore tammi näyttäytyy. Jälkimaku on savuinen, tervainen, lääkemäinen, turpeinen ja korkeintaan keskipitkä. Vähän ponneton finaali kaikkineen, tämä ei näytä missään vaiheessa hampaitaan.

Arvio: Kelvollinen perustuote, potku vain puuttuu. 84/100

Lagavulin Only Available at the Distillery 2010, 52,5%

Lagavulin julkaisi vuonna 2010 tällaisen pullotteen, jota on saanut ostaa pelkästään tislaamolta. Koko erä on kypsynyt ex-bourbonissa.

Lagavulin Only Available at the Distillery 2010

(52,5%, OB, NAS, 2010, 6000 bts., 70 cl)

Tuoksu: Tervainen ja terävän turpeinen. Melko lyijyinen savuisuus. Vaniljaista makeutta, akaasiahunajaa. Salmiakkia, merisuolaa, lääkemäisyyttä, märkää köyttä. Yllättävän metallinen, se erottaa tämän 12-vuotiaasta. Myös lihaisuus puuttuu. Merellinen, ruosteinen fiilis. Vesilisä tuo jännää toffeeta mukaan.

Maku: Turpeinen ja metallinen, savuinen ja tervainen. Suolaisuutta, yskänlääkettä, yrttisyyttä. Tervan vastapainona hiukan vaniljaa ja hunajaa. Täyteläinen mutta samalla voimakkaan mausteinen. Pippuria, chiliä, jodia. Suutuntuma on pyöreä ja melko tanniininen; tammi tuntuu tuoreena ja purevana. Jälkimaku on salmiakkinen, suolainen, tervainen, turpeinen ja melko pitkä. Metallisuus seuraa mukana loppuun asti. Vesilisä tuo makeutta pintaan mutta heikentää otetta käytännössä saman tien.

Arvio: Metallinen ja hiukan yksinoikoisenakin erittäin maukas Lagavulin. 88/100

Mitähän mieltä muut ovat olleet? Whisky Monitor 86/100 (per 9). Whisky Magazine 93/100 (Dave Broom), 88/100 (Dominic Roskrow).

Viskiharrastajan huoneentaulu

1. Nauti viskiä kerralla niin vähän kuin mahdollista.

2. Mitä parempi viski, sitä pienemmästä määrästä se aukeaa.

3. Viskiä ei pidä juoda, viski pitää kokea.

4. Viskin ikääntyminen on vaarallista, vain harvan sielu selviää elävänä pulloon.

5. Viskin ostaminen on kuin laittaisi rahaa pankista pois.

6. Jos huomaat tarvitsevasi viskipaukun, lopeta heti.

7. Vanhempana löytää enää vähemmän hyviä viskejä kuin nuorempana – hyväksy se.

8. Älä luota mihinkään muuhun kuin omaan makuusi, koska kenenkään toisen suulla et voi maistaa.

9. Kaikki viskiä nauttineet kuolevat, ja niin kuolevat nekin, jotka eivät ole sitä koskaan maistaneet.

10. Viskiä ei pidä ottaa liian vakavasti, paitsi jos joku läikyttää vanhaa Broraa.