Kilchomanilta meni tällainen pieni erä saksalaiselle viskikaupalle. Tällä kertaa kasivuotias liemi on finistelty madeiratynnyrissä.
Kilchoman 8 yo 2011/2020 for Whizita
(54,5%, OB for Whizita, 9.12.2011–5.11.2020, Cask No. 768/2011, Madeira Cask Finish, 250 bts., 70 cl)
Tuoksu: Tuhdin turvesavuinen ja hedelmäisen makea, jopa imelä. Hiiltä ja tuhkaa, hiukan jotain maakellarimaista ja kostean ummehtunutta myös. Vegetaalisuutta ja märkää lehtikasaa. Marjaisuutta, hapokkuutta. Vadelmahilloa, viinikumikarkkeja. Vesilisä tuo pintaan marsipaania ja kosolti sokerisuutta.
Maku: Hiilinen savuisuus ottaa välittömästi yhteen imelän hedelmäisyyden kanssa. Turpeisuus on edelleen vegetaalisella puolella, ja nyt tammikin tulee tanniinisella voimalla kehiin. Marjaisuus ja hapokkuus kiristävät ikenissä, salmiakkijauhetta ja tuhkaisuutta tulee läpi. Hedelmäisyydessä tuntuu punaista omenaa, sitruksisuutta ja hieman luumua, mutta sen verran kova on turvesavu, ettei spektri ole valtava. Suutuntuma on keskitäyteläinen ja osin kovapintainen. Jälkimaku lähtee melko kireän tammen, voimakkaan hiilisavun ja kirpeän marjaisuuden varassa. Nahkaisuus ja hapot nousevat pintaan ja suolaisuus korostuu. Hiukan pippurisuutta ja runsaasti tuhkaa. Keskipitkä finaali jää hiukan valjuksi. Vesilisä availee karkkisuutta ja makeutta.
Arvio: Pätevä, hedelmäinen Kilchoman, jossa nuoruus tulee vielä selvästi läpi. 85/100
Koronasairasteluiden jälkeen haju- ja makuaisti ovat vihdoin taas tikissä, kolmen viikon sairastamisen ja viimein toteutuneen toipumisen jälkeen. Varmuuden vuoksi paluu viskin ääreen suoritetaan todella voimakkaalla ja savuisella liemellä.
Taliskerilta tulee Diageon Special Releases -sarjassa nykyään jo vuosittain tällainen kasivuotias ja yhä raaemmaksi käyvä julkaisu. Paketoinnit ovat vastaavasti entistä näyttävämpiä.
Tuoksu: Turpeinen ja tunkkainen. Vegetaalisuutta ja lievästi ummehtunutta sitruksisuutta. Grilliananasta ja oliiviöljyä, vaniljaisuutta ja paljasta puuta, johon liittyy liuotinmaisia piirteitä. Maltaisuus tulee läpi kuin new makesta. Kalkkisuutta, happamuutta, paahteista savua. Raaka esitys. Vesilisä tekee tästä jotenkin saippuaisen.
Maku: Turvesavuinen, sitruksinen ja hapan, pippurinen ja kireä. Sitruunainen kirpeys ja tunkkainen vegetaalisuus ottavat yhteen levottomassa matsissa. Maltaisuus ja tammi ovat raakoja, mitä tukee vielä tietty turpeinen lenseys ja pieni palanut vivahde. Lihaisuutta ja merellisyyttä. Hapokasta vihreää omenaa, runsaasti suolaisuutta ja tuhkaa. Suutuntuma on öljyinen ja runko melko tuhti, mutta maku tulee yhdestä suunnasta ja ajaa nyanssit kumoon. Ei kaukana new makesta. Jälkimaku on todella savuinen ja suolainen. Sitruksisuus ja turpeisuus, mustapippuri ja paljas puu ovat kehissä vahvasti. Ummehtuneisuus, kalkkisuus ja merellisyys kannattelevat keskipitkää finaalia. Vesilisä availee hiukan lisää hedelmäisiä piirteitä ja tuo makeutta.
Arvio: Nyt ei valitettavasti kolahtanut juuri lainkaan. Pidin tästä jopa vähemmän kuin edellisestä tämän sarjan kasivuotiaasta. Jotenkin nyt ollaan ”hyvän raa’an” ja ”huonon raa’an” väärällä puolella. 80/100
Vuosi 2021 oli oman viskiharrastukseni huonoin vuosi viiteentoista vuoteen. Päättynyt vuosi alkoi vakavalla sairastamisella ja päättyi lopulta koronaan. Kevätkaudella en pystynyt sairastamisen takia nauttimaan viskiä lainkaan peräti viiteen kuukauteen. Kesän ja syksyn aikana tein hidasta paluuta. Lopulta ennen joulua perheen koululaisten kautta rokotteiden läpi iskenyt omikronmuunnos nollasi kerralla kaikki suunnitelmat jouluksi ja uudenvuodeksi.
Viskiharrastukseni kannalta koronataudin ikävin nollaus tapahtui maku- ja hajuaistissa. Ne katosivat ennen joulua eivätkä ole vieläkään palanneet. Hyllyssä odottaisi noin 50 viskinäytettä maistamista, mutta eipä niihin kannata koskea, kun ei pysty mitään aistimaan. Tilanne on kuluneen viikon aikana parantunut sen verran, että pystyn aktiivisella keskittymisellä erottamaan aamukahvista jo hiukan tuoksun ailahdusta. Joulun tienoissa join vielä kuumaa vettä ja uskottelin itselleni, että se on teetä – mitään eroa en pystynyt huomaamaan eri juomien välillä. Ruokapöydässä arvioin, että voisin yhtä hyvin syödä lämpimiä pahvinpaloja kuin mitä tahansa muutakin.
Ennen viime vuotta maistelin tasaiseen tahtiin keskimäärin 200–250 uutta viskiä vuodessa. Viime vuonna määrä jäi alle 50:een. Tämäkin vuosi alkaa niin vaikeasti, etten uskalla ennustaa kovin aktiivista harrastamista ainakaan alkuvuodelle. Elän kuitenkin toivossa.
Kun muuten harrastaminen on vähissä, päätin lueskella hiukan viskikirjallisuutta. Viskikirjoissa olen huomannut uusien nimikkeiden vähentyneen kovimpien buumivuosien jälkeen. Käsiini kuitenkin sattui viskitubettajana tunnetun Ralfyn eli Ralph Mitchellin tuore teos Stories From A Whisky Bar (Irish Sea Trading, 2021).
Luin kaksi vuotta sitten Ralfyn edellisen teoksen, omaelämäkerrallisen Search For A Whisky Bothy (Irish Sea Trading, 2019) ja arvioin tuolloin profeetallisesti, että Ralfylta saadaan ehkä seuraavakin kirja. Nyt niin tapahtui. Kirjoitin edellisen kirjan yhteydessä, että tiukan kustannustoimittamisen puutteen voi ajatella sopivan ralfymaiseen eetokseen, mutta nyt mukana on kustannustoimittajakin. Tämä tuoreempi Ralfy-kirja onkin luettavuudeltaan ja tekstin tekniseltä laadultaan aivan uudella tasolla.
En alkuun tiennyt, miten tätä uutta Ralfyn pakettia oikein pitäisi lähestyä: muistelmien jatko-osana, tarinakokoelmana, novellikokoelmana? Kirjan luettuani en tiedä sitä kunnolla vieläkään. Mukana on useita suorastaan klassista novellistiikkaa edustavia tekstejä (kuten miehensä hitaasti murhaavasta naisesta kertova ”Ella”), uuden tislaamon perustamiseen ja sen pyörittämiseen liittyvä puhdas satiiri (”Water Horse Distillery”), Ralfyn henkilökohtaiselta muistelmatekstiltä tuntuva moottoripyörätarina (”The Saga of Salty Wheels”) sekä teoksen päättävä, keskiaikaisesta kirjallisuudesta rakenteensa lainaava kehyskertomus, joka nivoo kaiken yhteen (”Friday in Tinseltown”). Näiden lisäksi kirjalliseen perinteeseen liittyvät muun muassa klassisen runsasmuotoiset limerikit kahdessakin tekstissä.
Ralfyn rosoisen muistelmateoksen jälkeen Stories From A Whisky Bar tuntuu hyvinkin kirjalliselta ja jalostuneelta. Tuntuu jopa hätkähdyttävältä, että glasgowlainen hautausurakoitsija keksii rakentaa tekstiinsä postmodernistisia mise en abyme -kuvioita ja löytää jokaiseen yhdestätoista tekstistä jonkinlaisen uuden rakenteen ja tulokulman. Tällaistakin tavaraa teoksesta löytyy, tämä tekstistä ”Chuckles”:
YouTube videos were useful too, although many reviewers were not to his liking, especially one called ‘ralfy’ who he found to be a long-winded arsehole. In fact, ‘ralfy’ irritated him a lot, as this reviewer was not the ‘right sort’ and he had non-conformist opinions.
Tässäkin tekstissä viittaillaan Whiskyfuniin, Whiskybaseen ja kaikenlaiseen muuhunkin viskimaailmasta tuttuun. Aivan niin jyrkkiä näkemyksiä näiden tekstien puhujat eivät esitä kuin Ralfy aiemmassa muistelmateoksessaan. Toki tässäkin teoksessa mies on keskimäärin oikeutettu dramiinsa, vaikka joutuisi palvelutaloon ja siellä se kiellettäisiin. Tällaisesta kohtalosta kertova ”Bobby” muistuttaa tavallaan Jonas JonassoninSatavuotias, joka karkasi ikkunasta ja katosi -kuviota. Teoksen loppupuolen kokoomatekstissä palataan vielä Ralfyynkin, joka on taas ”total arsehole” yhden puhujan mielestä.
Teoksen päätöstekstin tapahtumapaikkana on Ralfyn Search For A Whisky Bothysta tuttu Bon Accord, hieno viskibaari Glasgow’n Charing Crossissa. Teoksen kannessa Ralfy poseeraa sen baaritiskillä ja viittaa siihen, että teoksen tarinat voisivat olla siellä kuultuja – etenkin, kun kannessa lukee ”Collected and Told by Ralfy”.
Stories From A Whisky Bar on ehdottomasti erilainen viskikirja. En muista kohdanneeni vastaavaa aiemmin. Teos huokuu syvää ymmärrystä viskimaailmasta, viittailee surutta kirjoittajaansa, ottaa erilaisia asentoja maailmaan, ironisoi, muistelee. Vaikka en pystynyt koronani takia nauttimaan tarinan ääressä yhtään hyvää dramia, kuten kirjoittaja kehottaa tekemään jokaisen tekstin kohdalla, pystyin aivan hyvin nämä tarinat lukemaan ja niistä nauttimaankin. Ralfymainen kirjahan on siinä mielessä, että ketään ei kumarrella eikä aitoudesta tingitä. Jokainen muodostakoon tästä teoksesta oman mielipiteensä.
Arvostan Richard Patersonin työtä Dalmoren tislaamolla, mutta sen tuotanto ei ole kuitenkaan omalla kohdallani oikein osunut kohdalleen. Ehkä pitäisi joskus päästä maistamaan jotain oikein erityistä Dalmorea, mutta kun perussarja ei oikein vakuuta, sellaisestakaan ei haluaisi maksaa.
Olen myös vieraillut tislaamolla, enkä varsinaisesti vaikuttunut sielläkään. Ranskalaiseen tapaan juuri mitään ei päässyt näkemään eikä mitään saanut kuvata. Kun monessa muussa tislaamossa pääsee varastoon maistelemaan, siellä nähtiin vain tynnyreitä ovelta, ja sen jälkeen piti vielä katsella puuduttava markkinointivideo ennen tastingia. Myös se tasting oli täysin normipullotteista rakennettu, eikä yhtään spesiaalia ollut mukana. Eikä Patersoniakaan näkynyt.
Maistelussa nyt kuitenkin vielä tällaista perussarjan 15-vuotiasta Dalmorea arviolta vuodelta 2018. Olen maistanut tätäkin julkaisua monta kertaa vuosien saatossa, myös siellä tislaamolla, mutta aina on jäänyt nuotittamatta. Ehkä sekin kertoo jotain.
The Dalmore 15 yo
(40%, OB, +/- 2018, American White Oak & Oloroso Sherry Finish, 70 cl)
Tuoksu: Maltainen, appelsiinimehumainen, rusinainen ja hiukan lenseä. Kanelia, vaniljaa, karheaa tammisuutta. Sherryssä on tiettyä kerroksellisuutta, mausteita ja rasvaista suklaisuutta, joka ei aivan asetu kohdilleen. Toffeeta ja hiukan jouluisia sävyjä. Toskaomenaa ja jotain karamellisoitua kautta linjan.
Maku: Maltainen ja rusinainen. Leipämäinen paahteisuus saa tämän tuntumaan ikäistään nuoremmalta, tammi on melko päällekäyvää ja tietty puuromainen lenseys on mukana. Voita ja toffeeta, rasvaista suklaata, kevyttä kahvisuutta. Suutuntuma on keskitäyteläinen. Sherry tuntuu maussakin kerrokselliselta ja levottomalta. Sitrusta, kanelia, jouluisia mausteita ja pientä kuparisuutta. Jälkimaku on varsin napakka kaikessa mausteisuudessaan. Maltaisuus pysyy yhä vahvana, rusina ja suklaa tuovat hiukan makeutta. Sitruksisuus on varsin kirpeää. Tammi ottaa vähitellen vallan, myslistä ja jyväistä karheutta puskee pintaan, kirpeää hilloisuutta. Keskipitkä finaali.
Arvio: Edelleen haastava tapaus. Hiukan rakennetulta tuntuva kokonaisuus, jossa maltainen lenseys on lopulta vähän karua omaan makuuni. 80/100
Maistelussa on tällä kertaa perinteinen Strathisla, jollaisia muistan noin vuoden 2006 tienoilta. Mausta ei ole jäänyt juuri muistikuvaa, mutta ehkä sekin herää henkiin tässä samalla.
Tuoksu: Maltainen ja hunajainen, hedelmäinen ja tammisen karhea. Appelsiinia ja omenaa, aprikoosia, hiukan pähkinäisyyttä ja mysliä. Hiukan sherryisiä vivahteita, nahkaa ja paahteisuutta. Pieni puuromainen ja pahvinenkin lenseys on mukana, kukkaisuuden ja ruohoisuuden seassa. Vanhoja kirjoja, ummehtuneisuutta.
Maku: Pähkinäinen ja maltainen, tamminen ja kahvinen. Tietty paahteinen suoraviivaisuus tästä tulee heti mieleen. Sherryvivahteetkin jäävät myslin ja kuivattujen hedelmien jalkoihin. Yllättävän kuiva yleisilme, jossa omenaisuus ja aprikoosikin ovat hiukan kireitä. Happamuutta ja mausteisuutta, hiukan kanelia ja kirpeää marjaisuutta. Suutuntuma on melko kevyt mutta runko tasapainoinen ja jämäkkä. Jälkimaku on tammisen karhea, pähkinäinen, kahvinen ja jopa hiukan savuinen. Paahteisuutta riittää, samoin mysliä ja kuivattuja hedelmiä. Kuivaa sherryä, vihreää omenaa. Maltaisuutta ja pippurisuutta, vasta lopussa ilmaantuu hiukan hunajaista makeutta. Keskipitkä finaali.
Arvio: Tämä oli kuivempi kuin muistin, maltaisuudessaan silti varsin roteva. Ei herättänytkään juuri muistoja ensimmäiseltä Skotlannin-matkaltani, vaikka tätä siellä taatusti nautin. 82/100
Tuoksu: Todella jykevää sherryä, tallia ja nahkaisuutta, luumua ja rusinaa. Tummaa suklaata ja kaakaojauhetta. Tasapainoinen yhdistelmä siirappista makeutta ja tammista napakkuutta. Saksanpähkinää, kypsää kirsikkaa, kahvia, hapokkuutta, puhdasta voimaa. Vesilisä availee lakritsia ja paahteisuutta.
Maku: Voimakas sherry hyökyy päälle. Tumma suklaa ja siirappisuus vyöryvät yhteen tallisuuden ja nahkaisuuden kanssa. Kahvisuutta ja tummaa yrttisyyttä, rusinaa, pähkinäisyyttä. Sherrypommien skaalalla ollaan tammisten ja hapokkaiden viskien päädyssä, hedelmäisyys jää piiloon. Marjaisuutta ja luumuhilloa silti pilkottaa joukosta. Suutuntuma on melko täyteläinen ja runko melkein pureskeltava. Maltaisuutta, lakritsia, tikkunekkuja, kinuskikastiketta, voita. Jälkimaku on edelleen todella sherryinen ja suklainen ja hetkellisesti jopa makeutuu. Vähitellen nahkaisuus, hapokkuus ja tammisuus saavat otteen. Kahvia, saksanpähkinää, rusinaa ja tummaa yrttisyyttä. Keskipitkä finaali. Vesilisä saa yrtit paremmin esiin.
Arvio: Onnistunut nuorekas sherrypommi, oikein tummaa paahtoa alusta loppuun. Jos jotain pieniä heikkouksia yrittää hakea, sherryviskiksi tämä ei ole sävykkäimmästä päästä, mutta ehdottomasti silti kyseessä on yksi ikäluokkansa valioita Edradourin jykevistä sherryttelyistä. 88/100
Tällainen 25-vuotias pullote oli yksi Billy Walkerin avauksista, kun uusi omistajajoukko otti Glenallachien haltuun. Olen tämän kertaalleen ohimennen maistanutkin, mutta ei jättänyt muistikuvaa. Ensimmäinen rotaatio taisi pyörähtää ulos jo vuonna 2018, tämä on nyt uudempaa erää.
Glenallachie 25 yo
(48%, OB, 2020, American Oak and Pedro Ximénez Casks, 6000 bts., 70 cl)
Tuoksu: Hedelmäinen ja tamminen, nahkainen ja varsin tummasävyinen. Sherrynuotit ovat pinnassa, luumua ja suklaata riittää. Tammen mausteisuus ja aprikoosinen kireys saavat seurakseen pähkinäistä karvautta. Rusinaisuutta, vahaa, hapokkuutta, kosteaa kakkupohjaa. Vesilisä availee nätisti kamferia.
Maku: Sherryinen, tamminen ja kaikessa hedelmäisyydessäänkin hiukan kireä. Persikkaa, luumua, viinirypäleitä. Jugurttirusinaa, sekahedelmää, jotain vähän ylikypsää ja käynyttä. Marjaista kirpeyttä. Tummaa suklaata, inkivääriä ja hiukan pippuria. Suutuntuma on keskitäyteläinen ja mausteisen napakka. Sherry on vahvasti esillä muttei oikein kunnolla integroituneena. Jälkimaku on nahkainen ja pähkinäinen, edelleen mennään tammen komennossa. Sherry pyörii pinnassa, tumman suklaan ja luumuhillon sävyjä riittää. Ruohoisuutta, mineraalisuutta, hiukan karvautta. Melko pitkä finaali. Vesilisä tuo mentholia.
Arvio: En saa tästä vieläkään oikein kiinni, tammi ajaa hiukan liian isoilla rattailla ja yleisilme on levoton. Sherryviskien skaalalla liikutaan enemmän Glenfarclasin kuin Glendronachin päädyssä. Laatuviskiä sinänsä, muttei profiililtaan oikein osu omaan preferenssiini millään muotoa. 84/100
Maistelussa toinen Glasgow 1770 -esitys tässä blogissa. Tällä kertaa kyseessä on täysin virgin oakissa kypsytetty nuori viski, kun edellinen eli ”The Original” oli vain viimeistelty sellaisessa. Nuoria viskejähän nämä ovat, ja sellaisina niitä pitää käsitelläkin.
Glasgow 1770 Virgin Oak Matured
(46%, OB, NAS, 2020, Triple Distilled, Smooth & Complex, Fully Matured in Virgin Oak Casks, 5 cl miniature)
Tuoksu: Voimakas banaani tulee ensimmäisenä vastaan. Tammi on vahvasti esillä, vaniljaisena ja makeana. Marsipaania, kanelia, hunajaa, kermatoffeeta. Maltaisuus tuntuu melko raakana ja jyväisenä, puuroa ja jotain käynyttä tässä on. Viinikumia, kirpeää marjaisuutta, hapokkuutta. Vesilisällä löytyy heinäisyyttä.
Maku: Tammea ja pippurisuutta, banaania ja hunajaista makeutta. Pehmeämpi ensivaikutelma kuin tuoksu antoi odottaa, mutta tietyt liuotinmaiset sävyt tulevat silti taustalta hiukan rujosti läpi. Maltaisuutta, ruohoisuutta, jyväisyyttä. Viinikumaista makeutta, marjoja. Vanilja ja marsipaanikin tulevat esille. Suutuntuma on melko kevyt. Tanniinista karheutta, pientä liimamaisuutta. Jälkimaku etenee tammen komennossa, vaikka maltaisuus ja käynyt ylikypsä hedelmäisyys tulevatkin esiin vahvasti. Kanelia ja karvautta, pientä pähkinäisyyttä ja kireää mausteisuutta, edelleen pippuriakin. Vaniljaa ja marsipaania. Melko lyhyt finaali, jossa liuotinmaiset sävyt pysyvät mukana. Vesilisä availee persikkaa ja sitrusta.
Maistelussa on tällä kertaa näitä aivan ensimmäisiä virallisia ja laajasti julkaistuja Kilchomaneja, noin kolmevuotias Summer 2010 Release. Jotenkin nostalginen fiilis tulee, kun oma harrastus oli tämän julkaisun aikaan vielä aivan alkutekijöissään.
Tuoksu: Pistävän nokinen ja turvesavuinen, vegetaalinen ja kalkkinen. Merellinen ja suolainen puoli on pinnassa. Mineraalisuutta, ruohoisuutta, paljasta maltaisuutta ja terävää tammea. Limettiä, pippuria, minttua, hiukan omenaa. Kuivaa heinää, puhdasta jyväisyyttä. Vesilisä avaa hiukan päärynäistä makeutta.
Maku: Heti alkuun todella terävä ja pippurinen, vegetaalista turvesavua ja tiukkaa hiilisyyttä koko rahalla. Kilchomanin alkuaikojen hieno new make nousee heti mieleen. Sitruksisuutta ja omenaisuutta löytyy hiukan kaiken merellisyyden ja mineraalisuuden keskeltä. Maltaisuus on voimakkaasti pinnassa, jyväisenä ja paljaana. Suutuntuma on melko öljyinen. Hiukan lihaisuutta ja suolaisuutta, ruohoisuutta ja hapokkuutta. Salmiakki käy näytillä. Jälkimaku on tummasävyinen, todella suolainen ja turvesavuinen. Hiilisyys korostuu, tuhkaisuus ja tumma yrttisyys nousevat esiin. Salmiakkia, yrttitippoja, edelleen hiukan sitruksisuutta. Terävää tammisuutta ja pippuria. Finaali jää melko lyhyeksi. Vesilisä tuo esiin vaniljaa ja hedelmäkarkkia.
Arvio: Nuori ja raaka savuviski, mutta raakuus on tällä kertaa hyvänlaatuista. Kilchomanin new make on ollut yksi kaikkien aikojen suosikeistani, eikä tämä ole kovin kaukana siitä – eikä voikaan olla, näin lyhyen kypsytyksen jälkeen. Mutta esityksenä tämä on hyvinkin virheetön ja tyylikäs näissä puitteissa. 83/100
Tuoksu: Hedelmäinen ja mineraalinen, hunajainen ja öljyinen. Vaahterasiirappia, karamellisoitua omenaa, marjaisuutta, marsipaania. Jotain hiukan pölyistä ja kalkkista myös. Sitruksista raikkautta, maltaisuutta, tammea, kukkaisuutta. Kehittyy hienosti ajan kanssa. Vesilisä tuo kermaisuutta ja toffeeta esiin.
Maku: Maltainen ja hyvin hedelmäinen, edelleen vahainen ja mineraalinenkin. Hiukan pistävä ananas tulee ensimmäisenä läpi, sen perässä omenaa ja keltaista luumua. Tammi on varsin pölyistä ja aavistuksen kitkerää, vaniljaista ja marsipaanista. Kanelia, inkivääriä, sitruunaa, hapokasta marjaisuutta. Suutuntuma on melko öljyinen ja runko jämäkkä. Briossia, kermaisuutta, hiukan raparperia. Jälkimaku on ruohoinen ja kitkerän tamminen, maltainen ja mausteinen. Pippuria, kalkkisuutta, vaniljaa. Hapanta marjaisuutta, hapokasta omenaa, öljyisyyttä. Pientä hiilisyyttä, paahtoleipää, mineraalisuutta, nahkaa, pähkinäisyyttä. Melko pitkä finaali. Vesilisä availee hedelmäkarkkia, hunajaisuutta ja miellyttävää persikkaisuutta.
Arvio: Onnistunut valinta Bert Bruyneelilta. Tuoksu on aivan erityisen mielenkiintoinen. 86/100
Viskikonttori 