Maistetut

Inverleven 36 yo 1973/2010, Chivas Brothers 48,85%

Tänään on maistelussa viski, jollaista en ole aiemmin kohdannut. Inverleven-tislaamon viskit ovat olleet kiven alla, ja vaikka olen pyrkinyt jo parin vuoden ajan saamaan yhden sellaisen käsiini, onnistuin siinä vasta nyt.

Käsissä on Chivas Brothersin Cask Strength Edition -sarjassa pullotettu yksilö, jolla on ikää peräti 36 vuotta. Viskin liikanimi ”Deoch an Doras” tarkoittaa suunnilleen samaa kuin ”one for the road”.

Inverleven suljettiin vuonna 1991 eikä tislaamolla ole niin suurta jälkimainetta, että näitä kauheasti markkinoilla kulkisi. Tislaamohan kulki myös nimellä Dumbarton, kotipaikkansa mukaan. Unohdettuja kaikki.

Inverleven 36 yo 1973/2010, Chivas Brothers

(48,85%, Chivas Brothers, Cask Strength Edition, ’Deoch an Doras’, 1973–2010, 70 cl)

Tuoksu: Hyvin kuivan ja heinäisen oloinen, mutta vaniljainen makeus pilkistää seasta. Kevyttä sitruunaisuutta, hiukan valkoviinimäistä hapokkuutta ja kermatoffeen sävyä. Kakkutaikinaa, vanilliinisokeria, kuivaa tammea, hiukan ruohoisuutta. Melko ujo tuoksu. Vesilisä tuo hunajaa esille.

Maku: Tammisuudessaan ja mausteisuudessaan yllättää tuoksun jälkeen. Tammessa on hapokas ja tumma sävy, muttei liian kireä ollenkaan. Runsaasti sitruksisuutta, appelsiinia, mangoa, persikkaa, banaania. Hedelmäisyys ja vaniljaisuus muistuttaa hetkellisesti jopa irkkuviskin makumaailmaa. Reipas maltaisuus on myös mukana. Suutuntuma on melko kevyt ja kuiva. Jälkimaku alkaa varsin happamana ja paahteisena, tammi tuntuu kireältä ja mausteet tulevat pippurin suunnasta. Vähitellen vaniljaisuus, kermatoffee, raikas hedelmäisyys ja tomusokeri nousevat taustalta. Melko pitkä ja kuivahko finaali. Vesilisällä löytää mintun.

Arvio: Mielenkiintoinen, toisaalta kuiva ja toisaalta maukkaan hedelmäinen viski. Vaikea tätä on verrata oikeastaan mihinkään, koska profiili ei muistuta Alamaan yleisempää, rasvaisempaa tyyliä miltään osin. 87/100

Bowmore The Devil’s Casks III 56,7%

Kolmas Bowmoren tummasävyinen Devil’s Casks saapui markkinoille ilman ikämerkintää ja päätyi lopulta myös kotimaisen alkoholiliikkeen valikoimiin. Sekoituksessa on ensimmäisen täytön ex-olorosoa ja tällä kertaa myös PX-tynskiä.

Maistoin tämän jo kertaalleen Uisgessa enkä päässyt oikein kiinni. Nyt maistellaan ajan kanssa, ehkä se tästä aukeaa.

Bowmore The Devil’s Casks III

(56,7%, OB, NAS, 2015, ’Double The Devil’, First Fill Oloroso & Pedro Ximénez Sherry Casks, 70 cl)

Tuoksu: Muhkea. Suklainen ja tummasävyinen, luumuhilloinen ja turvesavuinen. Tupakkaisuutta, mausteisuutta, pähkinää. Järeä, makea sherryisyys dominoi – eikä ollenkaan huonolla tavalla. Fariinisokeria, rusinaa, hiukan lyijykynää, mineraalisuutta. Herkullinen kokonaisuus. Vesilisä tuo jännän suolaisuuden.

Maku: Paksun suklainen, tumman turvesavuinen ja varsin mausteinen. Napakka mineraalisuus ja pistävä tammisuus tulevat läpi voimalla, vaikka fariinisokeri ja luumuhillo pehmentävätkin iskua. Paksu ja marjaisan makea sherryisyys leijuu vetten päällä. Suutuntuma on varsin täyteläinen, mutta balanssi hakee hiukan ja tietty kerrostuneisuus tuntuu etenkin alta nousevan aktiivisen tammen suhteen. Jälkimaku on jo selvästi isommin tammen komennossa, ja suklaisuus jää hiukan kitkeryyden varjoon. Mausteisuutta, inkivääriä, kireää marjaisuutta. Hiukan pähkinää, turvesavua ja luumua, mutta vain niukasti syvyyttä. Keskipitkä finaali. Vesilisä antaa appelsiinia.

Arvio: Herkulliselta tuoksuva mutta maussa hiukan pettävä tapaus. Oivallinen silti, jos ei takerruta yksityiskohtiin. Nämä ovat näitä paholaisen eliksiirejä. 87/100

Caol Ila 28 yo 1983/2011, Silver Seal 46%

Silver Seal on pullottanut erinomaisia Caol Ila -viskejä vuosien varrella. Olisikohan tässä yksi sellainen?

Mielenkiintoiselta tämä vuonna 1983 tislattu ja vuonna 2011 pullotettu yksilö joka tapauksessa vaikuttaa, vaikka tietoja onkin tarjolla harvinaisen vähän. Tynnyri on mitä luultavimmin ex-bourbon, mutta sitäkään ei missään vahvisteta.

Caol Ila 28 yo 1983/2011, Silver Seal

(46%, Silver Seal, 1983–2011, 350 bts., 70 cl)

Tuoksu: Savuinen, suolainen ja varsin raikas. Runsaasti omenaa ja ruohoisuutta. Akaasiahunajaa ja mehiläisvahaa, vaniljakastiketta ja hiukan toffeemaisuutta. Hiukan nestesaippuainen makeus. Tammessa on kuiva sävy, pieni kuivaliha löytyy taustalta myös. Hienosti ikääntynyt. Vesilisällä saippuamaisuus korostuu.

Maku: Terävä turvesavu ja hapokas omenaisuus muodostavat hienon yhdistelmän. Suolaisuutta ja sitruunaa riittää. Kirpeää hedelmäisyyttä löytyy rypälemäiseltä ja päärynäiseltäkin puolelta. Savu on ilmeinen, mutta terävyydestään huolimatta pysyy taustalla. Suutuntuma on keskitäyteläinen ja tekstuuri lopulta melko kevyt. Turpeisuudessa on edelleen pieni lihaisuus ja vegetaalisuus mukana. Makeudessa taas vanilja ja hunaja pysyvät kielen päällä. Jälkimaku on todella suolainen ja sitruksinen. Tammi liikkuu aivan puisevan rajoilla, mutta toimii silti hyvin. Mietoa turvesavua, omenaa ja hunajaa riittää, samoin ruohoisuutta. Pitkä finaali. Vesilisä tuo karvautta, mustan teen piirteitä ja paahteisuutta.

Arvio: Herkullinen ja savuisuudessaankin raikas Caol Ila, jossa on iän tuomaa syvyyttä. Vain pieni puisevuus ja profiilin kepeys jäävät kaihertamaan. 88/100

Mitähän mieltä muut ovat olleet? Whiskyfun 87/100.

Glendronach 23 yo 1993/2016 for The Nectar & LMDW 51,7%

Glendronachin vuosikerta 1993 herättää minussa varmaan ikuisesti suuria tunteita, joten tämä uunituore The Nectarin ja La Maison du Whiskyn yhteispullote on heti valtavien odotusten kohteena.

Parhaiden Glenkkujen tavoin tämäkin on kypsynyt koko ikänsä ex-sherryssä. Nyt ikää on 23 vuotta, mikä on pari vuotta enemmän kuin yleensä niiden kaikkein loisteliaimpien yksilöiden. Mutta maistetaan.

Glendronach 23 yo 1993/2016 for The Nectar & LMDW

(51,7%, OB for La Maison du Whisky & The Nectar, 19.2.1993–8/2016, Cask No. 447, Sherry Butt, 642 bts., 70 cl)

Tuoksu: Suklainen, siirappinen ja pehmeän tallimainen. Yllättävän makea, mutta nahkasatula, tammi ja mausteet antavat hienosti ryhtiä ja särmää. Uuniomenaa, kinuskia, maapähkinävoita. Pieni ruutisuus, hiukan palanutta puuta. Piimäkakkua, kuivattuja hedelmiä, luumua, lakritsia. Upea on. Vesilisä tuo mentholia ja pienen ruohoisen vivahteen.

Maku: Suklainen makeus ja tammisen napakka mausteisuus ottavat välittömästi yhteen. Kohtaamisesta nousee nahkaisuutta, tallisuutta, siirappia, kandisokeria, luumua, rusinaa. Suutuntuma on varsin täyteläinen, vaikka kaikkein tummimpaan ja tiivisrakenteisimpaan Glendronach-genreen tämä ei sukella. Balanssi on silti hieno, makea hedelmäisyys nousee komeasti järeän sherryn keskeltä. Jälkimaku on muhkean mausteinen ja herkullisesti kuivuva. Tumma suklaa, pieni lakritsisuus, nahkaisuus, talli, luumu, pähkinäisyys, ruuti, kaikki toimii upeasti. Erittäin pitkällisesti kuivuva finaali. Vesilisä ohentaa runkoa melko herkästi, kermaisuus korostuu.

Arvio: Erittäin tyylikäs, klassinen Glendronach. Suurherkkujen joukkoon välittömästi. 91/100

Glenfarclas 18 yo 43%

Glenfarclas toi tax free –myyntiin tällaisen viskin vuonna 2014. Profiili on hiukan kevyempi kuin 21 yo:ssa (joka sekin on varsin kepeä luonteeltaan).

Glenfarclas 18 yo

(43%, OB, +/- 2015, Travel Retail Exclusive, 100 cl)

Tuoksu: Vahvan maltainen, karamellinen ja persikkainen. Runsaasti suklaisuutta, vaikka yleisilme onkin kovin vaisu. Maltaisuus tuntuu lenseänä ja sherryisyydessä on kuminen vivahde. Uuniomenaa, rusinaa, neilikkaa, tammea. Tasapaino kohenee, kun viski saa hengittää aikansa.

Maku: Toffeemainen ja suklainen, kevyt kokonaisuus. Persikkaista makeutta, uuniomenaa, mangoa, imelää mehumaisuutta. Maltaisuus on edelleen kärjessä mutta ei kovin jalostuneesti. Tammisuus maistuu hiukan puisevana, mausteet tosin tukevat sitä. Suutuntuma on keskitäyteläinen mutta tekstuuri lopulta ohuehko. Jälkimaku happanee kovasti, tanniinit tulevat mukaan ja tammi kuivahtaa. Appelsiinia, karvasmantelia, mustaa teetä, kumimaisuutta. Lopuksi nousee mukavasti mausteisuutta ja tummaa suklaata, joka jättää keskipitkästä finaalista kuitenkin mukavan maun kielen päälle.

Arvio: Karvas ja vähän epäselvä tapaus. Ei omiin suosikkeihin, vaikka ei ole sentään mikään ihan huono. 80/100

Mitähän mieltä muut ovat olleet? Whisky Magazine 82/100 (Gavin D. Smith), 89/100 (Joe Bates).

Talisker 2000/2011 Distillers Edition 45,8%

Tämä oli viimeinen Taliskerin DE vanhalla etiketillä. Tulin kyllä jo aiemminkin huomanneeksi, että etiketin vaihtaminen uuteen muotoon ei vaikuttanut makuprofiiliin millään tavalla, vaan sherryisten piirteiden kuivuminen alkoi tulla kuvaan jo tämän vanhan etiketin aikoihin.

Talisker 2000/2011 Distillers Edition

(45,8%, OB, 2000–2011, Batch TD-S: 5NZ, Amoroso Sherry Casks Finish, 70 cl)

Tuoksu: Turvesavuinen, salmiakkinen ja kevyen viininen. Hiukan ohut ensivaikutelma. Marjaisuutta, omenahilloa, rusinaa. Hiilisyys ja apteekin salmiakki tuoksuvat. Suolaisuutta ja soijaa, pieni lihaisa vivahde. Pähkinäisyyttä, mausteita, selvästi erottuvaa tammisuutta. Vesilisä tuo raikkautta ja eucalyptusta esiin.

Maku: Öljyinen ja savuinen, salmiakkinen ja suolainen. Viinisyyttä ei erotu juuri ollenkaan, vaan pääosassa on mineraalinen ja pippurinen jytinä. Soijaa, balsamicoa, omenaviinietikkaa. Suutuntuma on öljyinen mutta runko tuntuu kevyeltä. Hiilisyyttä, salmiakkia, nokisuutta, tammea. Hiukan marjaisuutta, rusinaa, luumua. Jälkimaku on erittäin pippurinen ja suolainen, ollaan todella vahvasti Taliskerin ytimessä. Viinisyys tekee paluun ja luumu tuntuu korostuneelta. Mineraaliset ja hapokkaan hedelmäiset piirteet maistuvat vahvoina. Salmiakkia, hiukan lihaisuutta, napakkaa tammisuutta. Melko pitkä finaali. Vesilisä nostaa pientä makeutta taustalta.

Arvio: Klassisen Taliskerin piirteitä, mutta makuprofiilin ohentuminen vähän rokottaa tunnelmaa. Tuoksu ja jälkimaku ovat kuitenkin oivalliset. 86/100

Mitähän mieltä muut ovat olleet? Whiskyfun 85/100. Whisky Monitor Database 83/100 (per 6).

Ardmore Legacy 40%

Legacy julkaistiin 2014 korvaamaan Traditional Cask. Tisleestä 80 % on turpeista, 20 % ei-turpeista. Viimeistelyt on hoidettu QC-tynnyreissä.

Merkittävin muutos Traditional Caskiin verrattuna on volttien pudottaminen 46:sta 40:een. Samalla myös kylmäsuodatus on otettu mukaan. Lähtökohdat eivät siis ole mahdottoman lupaavat, mutta maistetaan.

Ardmore Legacy

(40%, OB, NAS, +/- 2015, Lightly Peated, Quarter Cask Finish, 70 cl)

Tuoksu: Toffeemainen ja likaisen oloinen. Reipasta maltaisuutta, aamiaismuroja ja weetabixia. Vihreää omenaa, hunajamelonia, hiukan appelsiiniakin, mutta niiden seurana mietoa turvesavua ja nokisuutta. Tammi paistaa myös selvästi läpi. Ruohoisuutta, kuivaa heinää. Varsin ohut.

Maku: Maltainen, karamellinen ja paahtunut. Turvesavu tuntuu nokiselta ja vähän päälleliimatulta. Vihreää omenaa, limettiä, ruohoisuutta. Tammi on aktiivista ja tuo kihelmöiviä mausteita mukaan, mutta tanniinien takia syvyyttä ei juuri tule. Suutuntuma on kevyt ja tekstuuri varsin ohut. Paahteisuus, musta tee ja kitkerät sävyt jäävät pintaan leijumaan. Jälkimaku on varsin kuiva ja mausteinen. Tammi piiskaa homman kasaan, vaikka vihreää omenaa, inkivääriä, ruohoisuutta ja pientä karamellin makeutta silti esiintyy. Turvesavu kulkee mukana myös loppusuoralla. Finaali jää melko lyhyeksi.

Arvio: Jää vieressä maistetun Traditional Caskin taakse kaikilla osa-alueilla. Maltaisuus ja tammisuus ovat hiukan yliohjautuvia, savu ei kaikilta osin tunnu integroituneelta eikä balanssi ole yleisesti ottaen aivan kohdallaan. 79/100

Mitähän mieltä muut ovat olleet? Whiskynotes 81/100.

Ardmore Traditional Cask 46%

Ardmore pelaa rohkeasti turpeella ja QC:llä. Maistoin tätä jo muutamia vuosia sitten ja pidin kokemuksesta, mutta nuotit jäivät kirjoittamatta. Nyt tuli aika maistaa tämä uudemman kerran.

Ardmore Traditional Cask

(46%, OB, NAS, +/- 2012, Peated, Finished in Quarter Casks, 70 cl)

Tuoksu: Ruohoinen ja kostean turpeinen. Märkiä lehtiä nuotiossa, pehmeää savua, maanläheistä tunnelmaa. Melko aktiivinen tammi on mukavasti balanssissa, vaikka yleisilme on kevyt. Hiukan eucalyptusta, kirpeää omenaa, selvästi erottuvaa vesimelonia. Päärynäkarkkeja, kurkkupastillia. Vesilisällä löytää mineraalisuutta.

Maku: Pehmeän turpeinen, vaniljainen, kuivan hedelmäinen ja hiukan hapokas. Savu on pehmeää ja tammi varsin mausteista ja tanniinista. Mainio tasapaino kaikesta huolimatta, kuivaan suutuntumaan ja hiukan ohueen tekstuuriin on saatu mahtumaan paljon hyviä asioita. Kirpeää omenaisuutta, persikkaa, kuivattua aprikoosia, ruohoisuutta, hiukan rasvaista happamuutta. Jälkimaku nostattaa kielelle eucalyptusta ja hiukan iäkkäämmistä viskeistä tuttua kurkkupastillisuutta. Toki tammen napakkuus, inkivääri, päärynä, aprikoosi ja muut hedelmät kertovat heti, että nuori viski on kyseessä. Keskipitkä finaali. Vesilisällä tulee hiukan tuhkaa pintaan.

Arvio: Oikein maukas, kevyt ja erilainen savuviski. Tietyt kurkkupastilliset sävyt muistuttavat hetkellisesti paljon iäkkäämpien viskien piirteitä. 84/100

Mitähän mieltä muut ovat olleet? Whiskyfun 83/100. Whisky Monitor Database 85/100 (per 4).

Glengoyne Cask Strength Batch #2, 58,9%

Glengoynen Cask Strengthin ykkösbatchistä laajalti pidettiin, joten sarja sai jatkoa vielä samaisena vuonna 2013. Itselleni ei se ykkönenkään tehnyt sen suurempaa vaikutusta, mutta ehkä pääsen tähän kakkossatsiin paremmin kärryille – maistetaan.

Glengoyne Cask Strength Batch #2

(58,9%, OB, Bottled 27.11.2013, 70 cl)

Tuoksu: Tuhdisti toffeefudgea ja heinäisyyttä. Maltaisuus on vahvasti pinnassa. Hunajaa, paahdettuja pähkinöitä, mehiläisvahaa. Tallimainen sherryhenkisyys ja hapokas purevuus. Ruohoisia ja kireän omenaisia sävyjä. Raakaa banaania. Kuitenkin siirappinen sherrykin on mukana. Vesilisä tuo voikeksiä ja riisimuroja pintaan.

Maku: Kermainen, mausteinen ja järeä viski. Edelleen maltaisuus on melko raakana kärjessä, samoin hapokkuus. Suutuntuma on täyteläinen mutta maku silti hiukan sulkeutunut. Hedelmäisyys jää kuivan omenan ja kitkerän appelsiinin tasolle. Toffeefudgea, maitosuklaata ja kuorrutettuja maapähkinöitä toki riittää, samoin ruohoisia ja hapokkaita piirteitä. Tammikin tuntuu aktiivisena, pippurisena ja inkiväärisenä. Jälkimaku ajaa maltaisuudella ja tammella heti aivan rajoille. Kuivumisen yhteydessä tanniinit, hapokkuus, kuiva sitruksisuus ja mausteet tekevät selvää jälkeä. Keskipitkä finaali. Vesilisä tekee todella hyvää, avaa reippaasti maitosuklaisuutta ja hillitsee happoja.

Arvio: Melkeinpä ykkösbatchin tasolla. Vesilisän kanssa tekee mieli pelata paljon. 84/100

Mitähän mieltä muut ovat olleet? Whiskyfun 87/100.

An Cnoc Cutter 46%

An Cnoc julkaisi Cutterin samassa sarjassa Rutterin, Flaughterin ja Tushkarin kanssa, koko setin turpeisimpana. Hitto näitä nimiä! Mutta jos ovat vähänkään samalla tasolla Peatlandsin kanssa, nimetkin kestää kyllä.

An Cnoc Cutter

(46%, OB, NAS, 2014, 20.5 ppm, 70 cl)

Tuoksu: Paksun turvesavuinen ja tuhkainen. Märkää nuotiota, kosteita lehtiä, pientä ummehtuneisuutta. Vegetaalisuus ja mineraalisuus ottavat mittaa toisistaan. Napakka sitruksisuus, raaka hedelmäisyys ja kuiva valkoviinisyys ovat tämän ytimessä. Hiukan lääkettä löytyy myös. Vesilisällä löytyy märkää ruohoa.

Maku: Varsin kuiva tapaus. Turvesavu on edelleen paksua ja runsasta, tuhkaisuus ja nokisuus korostuvat. Mineraalisuus ja sitruksisuus kietoutuvat öljyiseen profiiliin. Suutuntumassa on silti hiukan kapea tekstuuri, jossa suolaisuus nostaa veden kielelle. Raa’ahko hedelmäisyys ja nuorekas maltaisuus saavat tämän tuntumaan melko yksioikoiselta. Jälkimaku on edelleen hyvin tuhkainen ja suolainen, joskin kaiken mineraalisuuden ja tammen seasta löytyy lopulta myös hiukan passionhedelmää ja mangoa, pientä makeutta. Sitruksinen ja savuinen finaali on mittaluokkaa keskipitkä. Vesilisä tuo pintaan ummehtuneisuutta ja vegetaalisuutta.

Arvio: Kaikessa yksinkertaisuudessaan varsin maukas, kuiva savuviski. 83/100

Mitähän mieltä muut ovat olleet? Whiskyfun 86/100. Whisky Magazine 82/100 (Chris Goodrum), 76/100 (Martine Nouet).