Aina ilahduttavaa, kun joku tekee perustason viskikirjan, jossa keskitytään nimenomaan viskin nauttimiseen eikä esimerkiksi hienoihin viskibrändeihin tai markkinointilegendojen kertaamiseen. Eddie Ludlow’n Whisky. A Tasting Course. A New Way to Think – and Drink – Whisky (Dorling Kindersley, 2019) tavoittelee ison kustantamon julkaisemana suuria massoja nimenomaan aistihavainnot edellä.

Eddie Ludlow’n nimi ei ollut entuudestaan tuttu, mutta kaveri on aloittanut myyntiavustajana ja pakettiautokuskina Oddbinsillä Newcastlessa jo 1990-luvun lopussa. Vuosina 2005–2007 hän työskenteli Ardbegin ja Glenmorangien brand ambassadorina Isossa-Britanniassa, kunnes perusti vuonna 2000 vaimonsa kanssa The Whisky Loungen. Se järjestää viskitapahtumia, tastingeja ja muuta viskitoimintaa saarivaltiossa. Ja onpa Ludlow’lla myös Keeper of the Quaichin arvonimi, joten kirjalta on lupa odottaa ainakin faktojen paikkansapitävyyttä.

Whisky. A Tasting Course on Ludlow’n ensimmäinen kirja, mutta DK:n katalogissa se on jatkoa Marnie Oldin Wine. A Tasting Course -teokselle vuodelta 2013. En ole sitä lukenut, joten en pysty näitä teoksia vertaamaan, mutta Ludlow’n teoksen rakenne on ainakin hyvin suoraviivainen, ja voisin kuvitella, että sukunäköisyyttä kirjoilla on runsain määrin.

Viiteen päälukuun jaettu teos alkaa viskin määrittelystä, jatkuu maistelun yksityiskohtiin, sitten viskityyleihin, sen jälkeen viskialueisiin ja lopulta tietopakettiin viskin hankkimisesta, säilyttämisestä ja yhdistelemisestä muun muassa juomasekoituksiin. Teosta rytmittää 20 tasting-aukeamaa, joissa neljä aiheeseen liittyvää viski on laitettu rinnakkain ja vertailtu eri parametreilla. Laajuutta koko teoksella on 224 sivua, ja se on taitettu niin miellyttävän väljästi, että lukemiseen ei yhtä iltaa kauemmin kulu.

Teoksen genre on näin viskiharrastajan näkökulmasta se kaikkein vaikein, kattava yleisteos. Siinä Whisky. A Tasting Course asettuu jonnekin Dave Broomin Whisky. The Manualin, David Wishartin Whisky Classifiedin ja Charles MacLeanin World Whiskiesin välimaastoon. Lähestymistapa on viskin käyttöön kannustava, ja sen (melko vähäiset) viskiesittelyt on toteutettu ”tieteelliseltä” näyttävään tyyliin. Kokonaisuus painottuu voimakkaasti maantieteelliseen lähestymistapaan, eikä yksittäisiä tislaamoita käsitellä varsinaisesti lainkaan – muutamia kuvatekstejä ja pieniä katkelmia lukuun ottamatta. Tässä mielessä rakenteen voi hyvin kuvitella saaneen vaikutteita kustantamon vastaavasta viinikirjasta.

Teos lähtee sujuvasti liikkeelle hyvin nopealla historiakatsauksella, kunnes päästään jo tastingin rakentamiseen. Jopa pipetin käyttöä pohditaan, vaikka muilta osin ollaan perusasioissa kiinni. Kiitosta on annettava viskinuottien kielenkäytön asiallisesta perkaamisesta, mikä taatusti laskee normaalin aloittelijan ryhtymistä maisteluhommaan. Ludlow käy hyvin läpi makuympyrää, ja vaikka niiden yksityiskohdista voi olla ehkä monta mieltä, oikeiden nyanssien etsimiseen ne antavat kuitenkin kättä pidempää kenelle tahansa.

Viskityylien läpikäynti on kirjassa varsin perinteistä, mutta oman blendin tekemiseen Ludlow uhraa kuitenkin kokonaisen aukeaman – ja aivan hyvällä menestyksellä. Kaikkineen viskityylien perkaus on varsin toimiva osuus, ja esimerkiksi jenkkiviskien erot aukeavat lukijalle yhdellä silmäyksellä. Visuaalinen tyyli on infografiikkamaista ja helposti sulavaa.

Viskialueita käsittelevässä osuudessa tislaamot ja klassikkoviskit jäävät täysin itse alueiden varjoon. Aluejako on myös hyvin perinteinen, mutta Ludlow kuitenkin rikkoo kaavaa nostamalla esiin Benromachin Peat Smoken ja BenRiachin Curiositasin kaltaisia savuviskejä Speysidelta. Alueissa mielenkiintoista on sekin, että Intialle on annettu kokonainen aukeama. Suomikin mahtuu Pohjois-Euroopan aukeamalle yhdellä tislaamolla: Teerenpeli on nostettu kartalle. Sitä seuraavaan tasting-kattaukseen pääsee myös Kyrön ruisviski. Ruotsista siinä on mukana Mackmyra, jonka verrokiksi tarjotaan Boxia (joka taas on vaihtanut nimensä High Coastiksi tässä välissä).

Teoksen mielenkiintoisin ja harrastajalle relevantein on viides luku, jossa pohdiskellaan muun muassa sitä, miksi viski maistuu tislaamossa usein niin hyvältä, mikä rooli yksityisillä pullottajilla on ja mikä on viskin ihanteellinen ikä. Lisäksi pohditaan, onko olemassa kesä- ja talviviskejä, ja milloin mitäkin viskiä on luontevaa nauttia.

Erityistä kiitosta täytyy antaa myös viskin ostamista käsittelevälle osuudelle, jossa tavallisuudesta poiketen varoitetaan lukijaa haksahtamasta lentokenttien hienolta näyttäviin viskipulloihin:

We’ve all been there. You are passing through an airport and you spot a whisky you have never seen before from a distillery you like. You reach for you credit card, ready to hand over your hand-earned cash that airport retail units absorb so efficiently. Beware: these airport-based ”travel exclusives” are not alway as exciting to taste as they are to look at. There is usually someone on hand to offer you a sample, so always try before you buy if at all possible.

Vasta-alkajan viskikirjassa tämä lausunto on erityisen arvokas ja kuvastaa muutenkin hyvin teoksen eetosta. Aina maista, ota selvää, älä haksahda. Teoksen loppupuolen cocktail-ohjeet voi tämän ansiosta jopa antaa anteeksi, vaikka niitä on tottunut näkemään tällaisissa viskikirjoissa viime vuosina lähinnä blendi- ja jenkkiviskien myynninedistämistarkoituksissa. Lopuksi pohditaan myös aivan relevantteja asioita siitä, miten viskiä ja ruokaa voi yhdistellä.

Whisky. A Tasting Course on lisäys erittäin kilpailtuun genreen eikä se kieltämättä erityisesti siellä nouse esiin, kun tarjontaa katsoo näin aktiiviharrastajan näkökulmasta. Viskistä kiinnostuneelle se tarjoaa kuitenkin aivan pätevää perustietoa ja ohjaa ajatukset yksittäisten tislaamoiden sijaan aistihavaintojen tekemiseen. Makuympyröihin tehdyille hämähäkkikuvioille voi vaikka nauraa, mutta jos nämä asiat auttavat jotakuta saamaan viskistä enemmän irti, siitä vain. Whisky. A Tasting Course on helposti lähestyttävä perusteos sellaista tarvitsevalle.