Kirjoittaja: Lauri

Alan Keegan: Scotch in Miniature

Miniatyyrit ovat viskipiireissä ihan oma maailmansa. Ian Buxton on antanut arvokkaan neuvon kaikille, jotka harkitsevat aloittavansa miniatyyrien keräilyn: se on oudon addiktoivaa, älä ihmeessä aloita (tuhannen taalan vinkki löytyy kirjasta 101 Legendary Whiskies).

Keegan_Scotch_In_Miniature_004Kun asian pitää mielessä, Alan Keeganin Scotch in Miniature. A Collector’s Guide to Whisky Miniatures (Famedram, neljäs laitos, 2001) on oikeastaan aika hauska pieni kirja. Aiemmissa kirjan laitoksissa – ensimmäinen vuodelta 1982 – oli pystytty luettelemaan kaikki myynnissä olleet viskiminiatyyrit, mutta 2000-luvun alussa peli oli lopullisesti menetetty, kun viskivalikoimien määrä räjähti käsiin. Siitä tulee minityyrien keräilyä käsittelevään kirjaan hassu pohjavire. Neuvotaan keräilemään, mutta ei enää pystytäkään kertomaan, mitä keräiltävissä on. Vuonna 1996 julkaistun kolmannen laitoksen jälkeen kirjan ajatus on päässyt hiukan karkaamaan.

Keegan kuitenkin esittelee miniatyyrien maailmaa ja niiden keräilyä paneutuneella otteella. Esimerkiksi minien laittaminen esille kuuluu yhden luvun aiheisiin. Lisäksi hilpeyttä nykylukijassa herättää, kun Keegan suosittelee pahvisen kortiston luomista miniatyyrien tietojen arkistointia varten.

En ollut tietoinen, että pikkupulloissa on ylipäänsä olemassa ”true miniature” -kategoria. Sillä Keegan tarkoittaa minejä, jotka ovat oikeiden viskipullojen pienikokoisia kopioita:

”There is a special satisfaction to be had from possessing these replicas, particularly if the shape of the larger bottle or the design of the label is pleasing or unusual.”

True miniaturet ovat minien keräilijöiden maailmassa halutuimpia, mikä on sinänsä ymmärrettävää. Se ulkopuolelle jäävät sellaiset viskit, joiden laatu voi olla melkein mitä vain, koska miniatyyri on itse ainoa lopputuote. Sellaisten massamarkkinat eivät ole kummoiset.

Keegan luettelee teoksessa muutamia mahdollisia lähtökohtia minien keräilyyn:

  1. Concentrate on ’official’ bottlings by the proprietors of the distilleries.
  2. Collect a miniature on each distillery.
  3. Expand to collecting each strength and age available.
  4. Concentrate on the products of a particular merchant.
  5. Buy any miniature containing malt from a particular distillery or group.
  6. Collect ’true’ miniatures only.
  7. Confine your interest to miniatures produced by blending companies with their own product label.
  8. Specialise in miniatures used for product promotion.
  9. Seek out commemorative labels.

Kiinnostavana yksityiskohtana Keegan kertoo United Distillersin (nykyisen Diageon) Flora & Fauna -sarjan miniatyyreista. Niitä on olemassa kolme: Aberfeldy, Blair Athol ja Clynelish. En tiennyt niiden olemassaolosta. Olin luullut, ettei sarjasta tehty minejä ollenkaan, kun niitä ei ole missään näkynyt. (Huono selitys, tiedän!)

Keegan_Scotch_In_Miniature_003Tässä tulee ilmi se, mistä Ian Buxton varoittelee. Miniatyyreistä tulee helposti koukuttavia keräilykohteita, kun pulloja on tehty alun perinkin vähän ja harvinaisuuksien liikkuminen markkinoilla on nihkeää. Tuhannen euron miniatyyri on mielestäni todella jotain, missä ei ole mitään järkeä. Silti tietyistä mineistä maksetaan sellaisia summia. Täysikokoisissa keräilypulloissa on kuitenkin nauttimisen mahdollisuus ystävien kanssa, kun riittävästi aikaa on kulunut ja tekee mieli juhlistaa jotain juhlistamisen arvoista tapahtumaa. Miniatyyreissä normaali kokoluokka on kuitenkin vain viisi senttilitraa, eikä sillä vielä kuuhun mennä.

Keeganin kirja on varsin kepeää luettavaa. Alkupuolella kerrotaan yleispäteviä faktoja mineistä, loppupuolella esitellään yleisellä tasolla skotlantilaisten tislaamoiden minivalikoimista. Kaikkineen kirjasta jää kaipaamaan sellaista mehustelujaksoa, jossa olisi kerrottu maailman harvinaisimmista ja halutuimmista miniatyyreistä – niistä mainitaan vain ohimennen.

Keegan_Scotch_In_Miniature_002Kunnon tarinointi esimerkiksi Usher’s Old Vatted Glenlivet -miniatyyristä olisi ollut paikallaan, koska kirjan ongelmana on tietty yleispätevyys. Näin kiihkeässä aiheessa olisi luullut, että siitä olisi ollut verraten helppoa viedä tekstiä radikaasti pidemmälle. Lisäksi olisin mieluusti lukenut hiukan enemmän pohdintaa minien kokoluokista. Viisi senttiliraa on normi, mutta mistä se on peräisin? Ja miksi kymmentä senttilitraa kutsutaan nimellä double double? Siitäkään Keegan ei kerro mitään. Double doublea ovat käyttänyt muun muassa Glenmorangie ja Glenrothes. Sen sijaan Keegan kyllä mainitsee maailman pienimmät miniatyyrit micro-minin ja piccolon ohimennen, mutta ei kerro niiden kokoluokkaa.

Silti kirjalla on paikkansa, jopa tällä vajavaisen oloisella neljännellä laitoksella. Olen korkkaillut vuosien saatossa varsin huomattavan määrän minejä, mutta silti kirjassa oli paljon sellaista, mistä en ollut tietoinen. Mitäpä sitä viskikirjalta muutakaan toivoisi kuin sivistävää vaikutusta. No, ehkä isompaa ja näyttävämpää ulkomuotoa ehkä. Scotch in Miniature on hädin tuskin korttipakkaa suurempi kirja, horjuvalla piirroskuvituksella. Sympaattista sekin.

Talisker Friends Of The Classic Malts 2013, 48%

Diageo pullotti tällaisen FOCM-yksilön vuonna 2013 nimenomaan Ison-Britannian, Sveitsin ja Saksan markkinoille. Siinä tuoksuu ajan henki. Nykymaailmassa ei enää riitä double maturation, pitää olla triple.

Tässä tapauksessa triplakypsyttely tarkoittaa, että viski on levännyt ensin refillissä (Refill Casks), sen jälkeen ex-bourbonissa (American Oak Hogsheads) ja lopuksi vielä viimeistelymielessä ex-sherryssä (Refill European Oak).

Kombinaation onnistuminen on aina vaakalaudalla, kun muuttujia laitetaan jonoon noin paljon. Ja tässä tapauksessa kypsytysaikaa on jäänyt varmaan noin 10–12 vuotta, mikä ei ole vielä kovin paljon.

Talisker Friends Of The Classic Malts 2013

(48%, OB for The Friends of the Classic Malts, 2013, Triple Matured Edition, 9000 bts., 70 cl)

Tuoksu: Runsaan savuinen ja melko makea ensivaikutelma. Siirappista hedelmää, hunajaa, suklaisuutta. Huomattavan paksu turpeisuus, lakritsia ja hiukan tervaa kyljessä. Kosteita laiturinlankkuja, märkää köyttä, meriveden huuhtomaa kalliota. Silti outo viinisyys tästä pistää hiukan läpi, jokin musteinen ja hiukan jalohomeinen tammisuus, lyijykynä. Vesilisä tuo kuitenkin nättiä sitrusta esiin.

Maku: Paksun turpeensavuinen ja siirappisen makea. Suklaisuus on erittäin vahvasti pinnassa. Suutuntuma on kihelmöivä mutta tekstuuri paljastaa, että tasapaino ei ole ihan kunnossa. Hyvän taliskermaisuuden eli meriveden, pippurin ja napakan savun ympärillä on paljon viinisiä ja suklaisia elementtejä, jotka eivät ihan toimi. Turpeisuus jyllää, esiin tulee musteisuutta, lakritsia, luumuhilloa, sitruksisuutta. Jälkimaussa tulee kuitenkin mukavasti vaniljaista ja omenaista puolta mukaan, kokonaisuus avartuu kivasti. Hilloa, salmiakkia. Varsin luja tamminen mausteisuus ja pippuri seuraavat melko pitkään loppuun asti. Vesilisä tekee tälle hyvää, korostaa sitruksisia ja suolaisia piirteitä.

Arvio: Mihin kaikkia niitä erilaisia tynnyreitä on tarvittu? Taliskerin omat piirteet ovat tässä parasta. Häiriöäänistä ja varsin korostuneesta turpeisuudesta huolimatta ihan juotava viski on sentään kyseessä. 85/100

Mitähän mieltä muut ovat olleet? Whiskyfun 80/100.

The Macallan Estate Reserve 45,7%

Estate Reserve pullotettiin vahvuudella 80 UK Proof ja asemoitiin The Macallanin laajan tax free -valikoiman high endiin. Kypsytys ”sherry seasoned hogsheadeissa” kuulostaa taas siltä, että puuteknologiaa on käytetty kosolti.

En osaa odottaa tältä mitään. Mäkkärin nykytuotanto on ollut yhtä pettymysten sarjaa, ja pahimmat tapaukset ovat löytyneet juuri täältä Travel Retail -puolelta.

The Macallan Estate Reserve

(45,7%, OB, NAS, +/- 2015, The 1824 Collection, Travel Retail Exclusive, Sherry Seasoned Hogsheads, 70 cl)

Tuoksu: Nahkainen ja tallihenkinen sherryisyys on pinnassa. Satulaa, multaisuutta, ummehtunutta kellarimaisuutta. Maltaisuus tuntuu raskaana ja tunkkaisena. Ylikypsiä sekahedelmiä, rancion tuntua. Luumua, rusinaa, suklaakastiketta. Napakat mausteet, teroitettua lyijykynää. Silti hiukan ohut kokonaisuus. Vesilisällä tietty käynyt fiilis lisääntyy, ummehtuneisuus tulee selvemmin pintaan.

Maku: Sherryisyys yliohjautuu, tallimaisuus jättää alleen todella paljon sävyjä. Ylikypsät sekahedelmät, luumu ja rusinat maistuvat korostuneesti. Karvasta appelsiinia. Maltaisuus on edelleen varsin tunkkaista. Suutuntuma ei ole ollenkaan niin täyteläinen kuin toivoisi, tasapaino on hiukan hukassa. Jälkimaussa homma alkaa toimia paremmin, siirapin ja mausteiden läsnäolo vahvistuu. Tammi tuntuu tuoreena, mutta suklaa ja luumu pitävät kokonaisuutta pystyssä. Karvautta, pähkinäisyyttä, kitkerää teemäisyyttä. Ohenee keskipitkän finaalin loppua kohti selvästi. Vesilisä nostaa mausteita ja helpottaa kireyttä.

Arvio: Tasapaino-ongelmista kärsivä sherryttely, joka jää pykälän verran Rubyn taakse. Runkoa ja luonnetta tämä kaipaisi kipeästi lisää, koska lähtökohdat ovat todella lupaavat. 85/100

Mitähän mieltä muut ovat olleet? Whiskyfun 83/100. Whisky Monitor Database 85/100 (per 3). Whisky Magazine 85/100 (Rob Allanson), 75/100 (Dominic Roskrow). Whiskynotes 82/100.

Laphroaig Cairdeas 2014, 51,4%

Friends of Laphroaigille tehty Cairdeas vuodelta 2014 on kypsynyt ex-bourbontynnyreissä  ja Amontillado-sherrytynnyreissä. Viski on tiettävästi noin kahdeksanvuotiasta.

Laphroaig Cairdeas 2014

(51,4%, OB, 2014, First Fill Bourbon Casks & Amontillado Hogsheads, 28254 bts., 70 cl)

Tuoksu: Hiilisavuinen, kuivan lääkemäinen ja melko rusinainen. Mielenkiintoinen sherryisyys, kuivattuja sekahedelmiä ja käristettyä pekonia, jotain siirappistakin tuntua. Ylipäänsä hunajaista ja vaniljaista makeutta, makeaa yskänlääkettä. Melko reipas tammisuus, sahattua lautaa. Vesilisä avaa runsaasti omenaisuutta.

Maku: Alkuun varsin makea ja kireän sekahedelmäinen, rusinainen ja siirappinen, kunnes kuiva hiilisavu ja napakka lääkemäisyys alkavat vallata alaa. Salmiakkia, suolaisuutta, merellisyyttä, karvasta appelsiinia, pähkinää. Lääkkeessä on tuoksua paljon kuivempi, antiseptinen ote. Nuorekkaan turvemonsterin uunijuuresmaisuutta. Suutuntuma on keskitäyteläinen ja mausteinen. Pekonia, savumakkaraa, napakkaa tammisuutta. Balanssi on hyvä, kitkerä hedelmäisyys ja makea tammi toimivat hyvin yhteen. Jälkimaku alkaa turpeisena ja salmiakkisena. Hiilisavua, tuhkaa, pähkinää, karvautta, tammea, rusinaa. Keskipitkä finaali. Vesilisä korostaa hedelmäisyyttä, omenaa ja sitrusta.

Arvio: Erittäin maukas viski, jonka nuorekkaat piirteet toimivat odottamattoman hyvin. Jälkimaku jää vain hiukan ohueksi. Siihen jos olisi saanut hitusen lisää ryhtiä, oltaisiin jo mestaruussarjan puolella. 89/100

Balblair 1989/2012, 46%

Balblairin miniatyyrisetin iäkkäin on vuonna 1989 tislattu yksilö (nuoremmat olivat siis vuosilta 1997 ja 2002). Kyseistä 1989-vuosikertaa on pullotettu jo kolme erää, tämä on siis se viimeisin. Olen maistanut tätä aiemminkin, mutta seuraavan vuoden puolella pullotettuna, täysikokoisena versiona.

Balblair 1989/2012

(46%, OB, 1989–2012, 3rd Release, Bourbon Barrels, 5 cl miniature)

Tuoksu: Hunajainen, öljyinen, metinen. Mehiläisvahaa, kovia hedelmäkarkkeja, kukkaisuutta, kiteistä sokerisuutta. Tammisuus on melko kuivaa ja mausteista. Omenaa ja vaniljaa löytyy, mutta muuten tuoksu tuntuu hiukan ohuelta. Kevyttä valkoviinimäisyyttä, muromaista maltaisuutta. Vesilisä nostaa apilaisuutta ja ruohoisia sävyjä.

Maku: Huima parannus tuoksusta, maussa on syvyyttä ihan toisella tavalla. Hunajaisuus tuntuu todella intensiiviseltä, suutuntuma on tiiviin öljyinen ja roteva. Maltaisuus on kehittynyttä, tammessa on kuivan vahamainen ote. Vanilja ja omena maistuvat, samoin tietty kiteinen sokerisuus. Jälkimaku alkaa varsin tammisena ja tanniinisena, hedelmäteetä riittää. Vähitellen hunajainen ja toffeemainen makeus nousee, mausteet alkavat purra oikein kunnolla. Erittäin hieno yrttisyys. Karamellisoituja sitrushedelmiä, omenaa, pientä kitkeryyttä, appelsiinikuorta, hapokasta maltaisuutta. Melko pitkä finaali. Vesilisällä esiin tulee muromaisuutta.

Arvio: Tämä Balblair on selvästi jo matkalla kuninkuusluokkaan. Silti pientä epäkypsyyttä on havaittavissa, tuoksu etenkin tuntuu vielä melko raa’alta. 85/100

Mitähän mieltä muut ovat olleet? Whiskyfun 85/100. Whisky Monitor Database 84/100 (per 1).

Balblair 1997/2013, 46%

Balblairin miniatyyrisetin keskimmäisenä maistovuoron saa vuonna 1997 tislattu yksilö. Tämä kuuluu ilmiselvästi Balblairin vuosikertajulkaisujen keskisarjaan.

Jotenkin nämä kevyen keskisarjan Balblairit ovat olleet itselleni aina tietynlaisia väliinputoajia, vaikka kelvollisina niitä pidänkin. Mutta iäkkäämpien Balblairien sykähdyttävyydestä ollaan vielä kaukana.

Balblair 1997/2013

(46%, OB, 1997–2013, 2nd Release, 5 cl miniature)

Tuoksu: Todella päärynäinen, erittäin raikas. Pehmeää mausteisuutta, mietoa yrttisyyttä, freesiä sitruksisuutta. Kukkaisuutta, nestesaippuaa. Mukava ruohoisuus. Kanelipullaa, vaniljakastiketta, hunajaa. Kevyttä tammisuutta. Vesilisä saa tietyn puuroisen maltaisuuden paistamaan läpi.

Maku: Raikas ja roteva. Öljyinen rakenne tekee tästä melkein pureskeltavan. Silti päärynäisyys, vaniljaisuus ja sitruksisuus tuovat mainiota tuoreutta makuun. Tammi on melko pinnassa, sahattu lauta tuntuu enemmän kuin tuoksussa, ja mausteita riittää. Hapokasta maltaisuutta, appelsiininkuorta, hedelmäteetä, hunajaisuutta. Jälkimaku on täynnä teetä ja sympatiaa. Päärynää, omenaa, kukkaisuutta, vaniljaa, ruohoisuutta, apilaa, hunajaa. Melko napakat tanniinit ja mausteinen tammisuus ovat mukana loppuun asti. Keskipitkä finaali on kaikkineen varsin hyvin balanssissa. Vesilisällä tietty kiteinen, vaalea sokerisuus tulee esille – toimii hyvin.

Arvio: Miellyttävä yllätys, selvä parannus nuoremmasta kollegasta. 83/100

Mitähän mieltä muut ovat olleet? Whiskyfun 83/100. Whisky Monitor Database 87/100 (per 1).

Balblair 2002/2012, 46%

Tällä viikolla maistelussa on Balblairin miniatyyrisetti, johon kuuluu kolme pullotetta: vuosikertajulkaisut vuodelta 1989, 1997 ja 2002. Nuorin Balblair ratsastaa ex-bourbontynnyreillä, jotka ovat reteästi first filliä.

Balblair 2002/2012

(46%, OB, 2002–2012, 1st Release, 1st Fill Bourbon Barrels, 5 cl miniature)

Tuoksu: Heinäinen ja vaniljainen. Kevyttä puuromaisuutta, ruohoisuutta, kedon kukkia. Tuoretta tammea ja sahanpurua. Jyväinen ja hapokas maltaisuus puskee läpi, kovin hienostunut viski ei ole kyseessä. Päärynää, monihedelmämehua. Kaikkineen huomattavan ohut ja kevyt. Vesilisä tuo kepeää parfyymisyyttä.

Maku: Heinäisyys ja kevyt päärynäisyys ovat pinnassa. Nuorekas tammisuus tuo napakkaa mausteisuutta ja runsaasti vaniljakastiketta. Suutuntuma on silti yllättävän roteva ja öljyinen. Jyväinen alkoholisuus on kuitenkin sen verran ronskia, ettei maku pääse syvenemään missään vaiheessa. Kevyttä, mehumaista hedelmäisyyttä, aamiaismuroja, kuivakakkupohjaa. Jälkimaku tuo epämiellyttävän, liimamaisen vivahteen. Alkoholisuus korostuu, vanilja ja päärynä jäävät taustalle. Aavistus glyserolia. Valkoviinimäisyyttä ja hapokasta maltaisuutta loppuun asti. Lyhyt ja vaatimaton finaali. Vesilisällä makuun tulee lisää makeutta.

Arvio: Ikäistään paljon nuoremman oloinen viski. Suoraan sanottuna hyvin vaatimaton. Tällaisista viskeistä en ole koskaan oppinut pitämään, vaikka ei tämä silti mitenkään pilalla ole. 77/100

Mitähän mieltä muut ovat olleet? Whiskyfun 81/100. Whisky Monitor Database 80/100 (per 4).

Charles MacLean: Scotch Whisky. A Liquid History

Jos pitäisi valita hyllyyn yksi perusteos skotlantilaisen viskin varhaishistoriasta, valinta olisi omalla kohdallani itsestään selvä. Charles MacLeanin Scotch Whisky. A Liquid History (Cassell Illustrated, 2003) on niin vakuuttavasti tutkittu, huolella koottu ja tyylikkäästi kirjoitettu, että vastaavaan lopputulokseen yltäminen on kova haaste mille tahansa teokselle.

Nyt kun tuo tuli sanottua heti pois, voidaan mennä asiaan.

MacLeanin maine viskihistorioitsijana on sitä luokkaa, että Liquid Historyn kyytiin on helppo hypätä. Teoksen suuri ansio on Skotlannin 1700- ja 1800-lukujen viskitoiminnan syvällisessä kartoituksessa. Yllättävän paljon noina aikoina kuitenkin tapahtui, vaikka yleensä mieleen tulee vain muutaman tislaamon perustamisvuosi ja joitain yksittäisiä tapauksia – kuten vuonna 1826 toimeenpantu Excise Act, joka nitisti laittoman tislaamisen Skotlannissa lähes kokonaan. MacLean_Scotch_Whisky_A_Liquid_History_002MacLean on kaivanut noista vuosisadoista valtavasti tietoa ja saanut sen puettua sujuvasti luettavaan muotoon.

Totta kai MacLean lähtee kerimään tarinaansa kaukaa, niinhän viskihistoriikissa kuuluukin. Kelataan arabit, aasialaiset, kuninkaat, aqua vitaet ja uisgebaughit. Vähitellen 1700-luvulla päästään kotipolttoisten makuun, ja siellä syntyvät ensimmäiset tislaamoiksi kutsuttavat rakennukset Skotlannin maaperälle. Esivalta on heti ankarasti tislaajien kimpussa, ja vähitellen myös raittiusliike nousee. Siitä huolimatta ovelat kansanmiehet onnistuvat tiputtelemaan pillistä sen verran viinaa, että siitä riittää kerrottavaa myöhemmille sukupolville ihan viskihistoriikkiin saakka.

Suurena tapauksena MacLean nostaa esiin maailman ensimmäisen brändätyn viskin, vuonna 1853 lanseeratun Usher’s Old Vatted Glenlivetin. MacLean_Scotch_Whisky_A_Liquid_History_003Andrew Usherin perään syöksyvät markkinoille muun muassa John Dewar, Arthur Bell, Chivasin veljekset James ja John, Alexander Walkerin poika John Walker, George Ballantine, William Teacher – näin ensimmäiset viskidynastiat ovat valmiina. Blendiviski on päivän sana, ja kun viinikirva tekee tuhoa Ranskassa ja hyydyttää brandyn tuotanon, viskiparonien aika on vihdoin koittanut. Tasakokoiset lasipullot tulevat, massamarkkinat alkavat vetää, viskikuume kasvaa.

Sitten kävi, niin kuin tiedetään: kupla puhkesi Pattisonin veljesten aiheuttamaan kriisiin 1890-luvun alussa. Sitä ennen viskimarkkinat oli jo ehditty jakaa käytännössä Kolmelle Suurelle, jotka olivat James Buchanan & Co., John Dewar & Sons ja John Walker & Sons. Myöhemmin Kolmesta Suuresta tuli Viiden Suuren joukko, kun mukaan lisättiin vielä John Haig & Company sekä Mackie & Co. MacLean_Scotch_Whisky_A_Liquid_History_005Maailmansodat ja niiden välissä ollut Yhdysvaltain kieltolaki ravistivat Skotlannin viskiteollisuutta, mutta vanhimmat tislaamot selvisivät niistäkin. Suurin osa Campbeltownin tislaamoista ei selvinnyt.

Loistavana Case Studyna pidän kirjan lukua skotlantilaisen viskin vaiheista Italiassa. Samanlaisen olisin toivonut voivani lukea myös Single Malt Whisky. An Italian Passion -kirjasta, joka jätti olennaiset taustat kertomatta ja keskittyi lähinnä tunnelmointiin. MacLean kertoo, miten viski tuli Italiaan erittäin vahvasti liittoutuneiden joukkojen mukaan toisen maailman sodan lopussa, ja pian sen jälkeen Giovannino il camminatore (Johnnie Walker) oli kaikkien huulilla. Maahantuontiverkosto oli ollut olemassa jo ennen sotaa, ja kun agentuurit alkoivat kilpailla toisiaan vastaan, viski leimahti Italiassa isosti:

Firms which have been involved in the pre-war import trade re-established contacts with producers and new firms – such as D. & C. and Rinaldi in Bologna, Silver in Florence, Riviera (later Dateo) in Milan and Salengo (which became SPIRIT) – competed with one another to obtain brand franchises. The importance of these agents in developing the Italian market cannot be overemphasised. Wise brand owners gave them a free hand – it was impossible for outsiders to comprehend the complexities of the market place.

Noiden aikojen suuria persoonallisuuksia italialaisessa viskibisneksessa olivat muun muassa Enrico Wax, Giuseppe Soffiantino, Vito Bianchi ja Giovanni Ferraretto. Myöhemmin mukaan tulivat Gaetano Bandini (joka nosti J&B:n suosioon), Rino Mainardi ja Silvano Samaroli, Vittorio Salengo ja Luciano Gargano. Viskin markkinointiin pantiin miljoonia televisiomainoksissa ja printissä, samoin baarit ja viinakaupat saatiin voimakkaasti mukaan nostamaan viskiä esiin. Suurena tarinana MacLean kertoo vielä Armando Giovinettin vaiheet hissipojasta Famous Grousen maahantuojaksi ja lopulta Glen Grantin suuruuden tekijäksi Italiassa – Glen Grant on edelleen Italian myydyin viski.

Kirjan painopiste on niin voimakkaasti historiallinen, että 1900-luvun loppupuoliskosta ei jää enää kovinkaan paljon kerrottavaa. Kuvaavaa on, että ”The Renaissance of Single Malts” -luku alkaa, kun kirjaa on jäljellä enää kymmenen sivua. Jakson 1980–1994 mielenkiintoisimmat koukut liittyvät whisky lochin eli tislaamojen massasulkemisen lisäksi alkoholijättien yhdistymiseen eli niin sanottuun merger maniaan. MacLean_Scotch_Whisky_A_Liquid_History_004Kun Guinness ja DCL yhdistyivät, uusi yhtiö sai kesäkuussa 1987 nimen United Distillers – Diageon esiaste oli syntynyt. MacLean nostaa esiin niiltä ajoilta etenkin Ernest Saundersin, joka veivaili johtajana Guinnessin osakkeella niin ansiokkaasti, että päätyi petoksesta lusimaan.

MacLeanilla on myös hyvä ote viskin tuotemarkkinointiin eri aikoina. Kiinnostavana nostona pidän tarinaa Classic Malts -sarjasta, sen edeltäjästä ja sen myöhemmistä kilpailijoista. DCL julkaisi jo vuonna 1982 sarjan, jonka se nimesi ”Ascot Malt Cellariksi”. Kattaukseen kuului neljä single maltia ja kaksi blendiä: 8-vuotias Rosebank, 12-vuotias Linkwood, 8-vuotias Talisker ja 12-vuotias Lagavulin sekä Buchananin Strathconnan ja Haigin Glenleven. Kokonaisuus ei lyönyt läpi markkinoilla, mutta ajatus eteni kuuden vuoden ajan, ja sen seurauksena saatiin hyllyihin Classic Malts.

Alkuperäinen Six Classic Malts (Lagavulin, Talisker, Oban, Dalwhinnie, Cragganmore, Glenkinchie) syntyi United Distillers & Vintnersillä ajatuksesta, jolla ihmiset saatiin kokeilemaan erilaisia single malt -viskejä Skotlannin eri alueilta. Tuotteiden ikämerkinnät olivat väliltä 12–16 vuotta, niiden etiketit uusittiin ja niitä hyödynnettiin tislaamojen vierailukeskusten tarjonnassa aktiivisesti. Moni kuluttaja lopulta halusikin kokeilla niitä kaikkia, vaikka oli aiemmin tyytynyt kippaamaan vain yhtä merkkiä.

Classic Malts of Scotland -sarja tuotiin markkinoille vuonna 1988. UDV:n kilpailija Allied toi vuonna 1991 markkinoille oma versionsa vastaavasta sarjasta. ”Caledonian Maltsiin” kuului Tormore ja Miltonduff (kumpikin Speysidelta), Glendronach (Aberdeenshiresta) ja Laphroaig (Islaylta) – myöhemmin Scapa (Orkneylta) korvasi Tormoren, mutta se ei pelastanut sarjaa. Vielä vuonna 1994 Seagrams tuli ulos oman vastaavan kattauksensa kanssa. ”Heritage Malts” sisälsi pelkästään Speysiden alueen tuotteita, ja vaikka Longmorn, Glen Keith, Strathisla ja BenRiach ovat tuottaneet laadukasta viskiä, setti ei lähtenyt lentoon. Sekin kuopattiin vähin äänin.

MacLean_Scotch_Whisky_A_Liquid_History_006Tilanne kertoo hyvin siitä, että UDV:llä ja sittemmin Diageolla on ollut niin vahva asema markkinoilla, että yhtiö on voinut tuoda kauppoihin jokaiselta viskialueelta keskimääräistä laadukkaamman tuotteen (paitsi Campbeltownista, joka on vaiettu kuoliaaksi). Ja totta kai yhtiöllä on ollut myös markkinointikoneistossa sellainen dieseli jyskäämässä, ettei se ole hyytynyt ihan ensimmäiseen mäkeen. Joitain miljoonia puntia Classic Malts -sarjan markkinointiin on varmasti vuosien saatossa tullut pistettyä.

MacLeanin historiikki on sen verran painava teos, että siitä riittää pureksittavaa pidemmäksi aikaa. Jos jotain toivomisen varaa vielä jäi, yksilöiden tarinoiden erottumisen eteen olisi voinut tehdä hiukan enemmän, koska MacLean selvästi kulkee historiassa mieluummin yhtiöiden ja niiden omistajuuksien kautta. Myös selvemmin erottuvat tislaamohistoriikit olisivat elävöittäneet teosta kovasti. Kaikesta huolimatta vahvasta perusteoksesta on kyse. Jos 1700–1800-lukujen vaiheet Skotlannin viskiteollisuudessa kiinnostavat, tätä kirjaa ei voi ohittaa.

Arran 12 yo Cask Strength 52,8%

Arran on julkaissut tynnyrivahvuista 12-vuotiasta kaiketi vuodesta 2011 saakka. Pullotusvahvuudet ja erät vaihtelevat, tähän miniatyyriin on pakattu 52,8-volttista tavaraa.

Ilmeisesti tässä versiossa ei ole läheskään niin mojovaa osuutta järeitä sherrytynnyreitä kuin ihan ensimmäisissä batcheissa oli. No, maistetaan silti avoimin mielin.

Arran 12 yo Cask Strength

(52,8%, OB, +/- 2014, 5 cl miniature)

Tuoksu: Vaniljainen, heinäinen ja hedelmäisen raikas. Tuore tammisuus tulee nätisti esiin. Maltaista hapokkuutta, sitruksisuutta, kuivaa valkoviiniä (Grüner Veltliner). Makeus tulee esille, kun viski on ollut hetken lasissa – kermatoffeeta ja hunajaa. Mangoa, aprikoosia, hunajamelonia. Kokonaisuus on silti varsin kuiva. Mutta hieno! Vesilisä tuo lakritsia ja yrttejä esiin.

Maku: Maltainen ja hapokas, mukavan hedelmäinen ja napakka. Kuivan valkoviinin fiilis on läsnä, samoin heinäinen ja sitruksinen ulottuvuus. Tammi on varsin robusti, mutta toimii silti kokonaisuuden eduksi. Mango ja aprikoosi maistuvat, samoin limetti. Hedelmäteetä, yrttejä, reipasta mausteisuutta. Suutuntuma on kevyen öljyinen ja varsin kuiva. Jälkimaku alkaa erittäin paahteisena ja tyylikkäänä. Mustaa teetä, hunajaa, paahtoleipää, lakritsia. Yllättävänkin pitkä finaali, kuivuu komeasti. Vesilisä alkaa herkästi korostaa tämän kitkeriä piirteitä, hapanta appelsiinia.

Arvio: Todella suuri yllätys, en odottanut tältä oikeastaan mitään. Bourbonvaikutus on suuri ja suutuntuma napakan kuiva. Omassa sarjassaan erittäin hyvä viski. 87/100

Port Ellen 20 yo 1978/1998 Rare Malts 60,9%

Port Elleniltä julkaistiin kaksi Rare Malts -pullotetta, 20-vuotias ja 22-vuotias. Nyt maistelussa tuo 20-vuotias yksilö, jossa on tiettävästi hiukan enemmän bourbonkypsytyksen tuntua kuin 22-vuotiaassa. Arvostettuja viskejä kumpikin.

Port Ellen 20 yo 1978/1998 Rare Malts

(60,9%, OB, 1978–1998, Rare Malts Selection, 70 cl)

Tuoksu: Huikea heti kättelyssä. Suolainen ja tervainen, salmiakkinen ja savuinen kokonaisuus. Upea sitruksisuus, joka toimii hiukan siirappisen makeuden kanssa komeasti yhteen. Omenaa, ruohoisuutta, toffeeta. Sammunutta nuotiota, hiiltä ja tuhkaa. Pehmeä turvesavu. Tammi tuoksuu melko makeana ja tyylikkäänä. Merellisyyttä, kosteaa laituria ja märkiä köysiä, mineraalisuutta. Vesilisällä tulee sitruunalakritsi paremmin esiin.

Maku: Loistava pehmeys ja silti valtava voima – on tämä uskomaton viski. Mineraalinen, tamminen ja herkän sitruksinen. Savua ja salmiakkia riittää. Ruohoisuutta, merivettä, suolaa, jodia. Märkää kalliota ja merilevää. Omenaista hedelmäisyyttä. Suutuntuma on täyteläinen ja runsas, tammi upeassa balanssissa. Jälkimaku alkaa varsin paahteisena ja tyylikkään tammisena. Suolaisuus ja sitrus korostuvat. Salmiakkia, tervaa, makeaa tuhkaisuutta, maanläheisyyttä. Pitkä ja intensiivinen finaali. Huikea! Vesilisä tuo lisää hedelmäisyyttä ja karkkisia sävyjä.

Arvio: Loistelias viski, aivan omaa luokkaansa. Sanat loppuvat jossain määrin kesken. 95/100

Mitähän mieltä muut ovat olleet? Whiskyfun 91/100. Whisky Monitor Database 91/100 (per 8). Whisky Magazine 85/100 (Michael Jackson), 90/100 (Jim Murray).