Kirjoittaja: Lauri

Balblair 2002/2012, 46%

Tällä viikolla maistelussa on Balblairin miniatyyrisetti, johon kuuluu kolme pullotetta: vuosikertajulkaisut vuodelta 1989, 1997 ja 2002. Nuorin Balblair ratsastaa ex-bourbontynnyreillä, jotka ovat reteästi first filliä.

Balblair 2002/2012

(46%, OB, 2002–2012, 1st Release, 1st Fill Bourbon Barrels, 5 cl miniature)

Tuoksu: Heinäinen ja vaniljainen. Kevyttä puuromaisuutta, ruohoisuutta, kedon kukkia. Tuoretta tammea ja sahanpurua. Jyväinen ja hapokas maltaisuus puskee läpi, kovin hienostunut viski ei ole kyseessä. Päärynää, monihedelmämehua. Kaikkineen huomattavan ohut ja kevyt. Vesilisä tuo kepeää parfyymisyyttä.

Maku: Heinäisyys ja kevyt päärynäisyys ovat pinnassa. Nuorekas tammisuus tuo napakkaa mausteisuutta ja runsaasti vaniljakastiketta. Suutuntuma on silti yllättävän roteva ja öljyinen. Jyväinen alkoholisuus on kuitenkin sen verran ronskia, ettei maku pääse syvenemään missään vaiheessa. Kevyttä, mehumaista hedelmäisyyttä, aamiaismuroja, kuivakakkupohjaa. Jälkimaku tuo epämiellyttävän, liimamaisen vivahteen. Alkoholisuus korostuu, vanilja ja päärynä jäävät taustalle. Aavistus glyserolia. Valkoviinimäisyyttä ja hapokasta maltaisuutta loppuun asti. Lyhyt ja vaatimaton finaali. Vesilisällä makuun tulee lisää makeutta.

Arvio: Ikäistään paljon nuoremman oloinen viski. Suoraan sanottuna hyvin vaatimaton. Tällaisista viskeistä en ole koskaan oppinut pitämään, vaikka ei tämä silti mitenkään pilalla ole. 77/100

Mitähän mieltä muut ovat olleet? Whiskyfun 81/100. Whisky Monitor Database 80/100 (per 4).

Charles MacLean: Scotch Whisky. A Liquid History

Jos pitäisi valita hyllyyn yksi perusteos skotlantilaisen viskin varhaishistoriasta, valinta olisi omalla kohdallani itsestään selvä. Charles MacLeanin Scotch Whisky. A Liquid History (Cassell Illustrated, 2003) on niin vakuuttavasti tutkittu, huolella koottu ja tyylikkäästi kirjoitettu, että vastaavaan lopputulokseen yltäminen on kova haaste mille tahansa teokselle.

Nyt kun tuo tuli sanottua heti pois, voidaan mennä asiaan.

MacLeanin maine viskihistorioitsijana on sitä luokkaa, että Liquid Historyn kyytiin on helppo hypätä. Teoksen suuri ansio on Skotlannin 1700- ja 1800-lukujen viskitoiminnan syvällisessä kartoituksessa. Yllättävän paljon noina aikoina kuitenkin tapahtui, vaikka yleensä mieleen tulee vain muutaman tislaamon perustamisvuosi ja joitain yksittäisiä tapauksia – kuten vuonna 1826 toimeenpantu Excise Act, joka nitisti laittoman tislaamisen Skotlannissa lähes kokonaan. MacLean_Scotch_Whisky_A_Liquid_History_002MacLean on kaivanut noista vuosisadoista valtavasti tietoa ja saanut sen puettua sujuvasti luettavaan muotoon.

Totta kai MacLean lähtee kerimään tarinaansa kaukaa, niinhän viskihistoriikissa kuuluukin. Kelataan arabit, aasialaiset, kuninkaat, aqua vitaet ja uisgebaughit. Vähitellen 1700-luvulla päästään kotipolttoisten makuun, ja siellä syntyvät ensimmäiset tislaamoiksi kutsuttavat rakennukset Skotlannin maaperälle. Esivalta on heti ankarasti tislaajien kimpussa, ja vähitellen myös raittiusliike nousee. Siitä huolimatta ovelat kansanmiehet onnistuvat tiputtelemaan pillistä sen verran viinaa, että siitä riittää kerrottavaa myöhemmille sukupolville ihan viskihistoriikkiin saakka.

Suurena tapauksena MacLean nostaa esiin maailman ensimmäisen brändätyn viskin, vuonna 1853 lanseeratun Usher’s Old Vatted Glenlivetin. MacLean_Scotch_Whisky_A_Liquid_History_003Andrew Usherin perään syöksyvät markkinoille muun muassa John Dewar, Arthur Bell, Chivasin veljekset James ja John, Alexander Walkerin poika John Walker, George Ballantine, William Teacher – näin ensimmäiset viskidynastiat ovat valmiina. Blendiviski on päivän sana, ja kun viinikirva tekee tuhoa Ranskassa ja hyydyttää brandyn tuotanon, viskiparonien aika on vihdoin koittanut. Tasakokoiset lasipullot tulevat, massamarkkinat alkavat vetää, viskikuume kasvaa.

Sitten kävi, niin kuin tiedetään: kupla puhkesi Pattisonin veljesten aiheuttamaan kriisiin 1890-luvun alussa. Sitä ennen viskimarkkinat oli jo ehditty jakaa käytännössä Kolmelle Suurelle, jotka olivat James Buchanan & Co., John Dewar & Sons ja John Walker & Sons. Myöhemmin Kolmesta Suuresta tuli Viiden Suuren joukko, kun mukaan lisättiin vielä John Haig & Company sekä Mackie & Co. MacLean_Scotch_Whisky_A_Liquid_History_005Maailmansodat ja niiden välissä ollut Yhdysvaltain kieltolaki ravistivat Skotlannin viskiteollisuutta, mutta vanhimmat tislaamot selvisivät niistäkin. Suurin osa Campbeltownin tislaamoista ei selvinnyt.

Loistavana Case Studyna pidän kirjan lukua skotlantilaisen viskin vaiheista Italiassa. Samanlaisen olisin toivonut voivani lukea myös Single Malt Whisky. An Italian Passion -kirjasta, joka jätti olennaiset taustat kertomatta ja keskittyi lähinnä tunnelmointiin. MacLean kertoo, miten viski tuli Italiaan erittäin vahvasti liittoutuneiden joukkojen mukaan toisen maailman sodan lopussa, ja pian sen jälkeen Giovannino il camminatore (Johnnie Walker) oli kaikkien huulilla. Maahantuontiverkosto oli ollut olemassa jo ennen sotaa, ja kun agentuurit alkoivat kilpailla toisiaan vastaan, viski leimahti Italiassa isosti:

Firms which have been involved in the pre-war import trade re-established contacts with producers and new firms – such as D. & C. and Rinaldi in Bologna, Silver in Florence, Riviera (later Dateo) in Milan and Salengo (which became SPIRIT) – competed with one another to obtain brand franchises. The importance of these agents in developing the Italian market cannot be overemphasised. Wise brand owners gave them a free hand – it was impossible for outsiders to comprehend the complexities of the market place.

Noiden aikojen suuria persoonallisuuksia italialaisessa viskibisneksessa olivat muun muassa Enrico Wax, Giuseppe Soffiantino, Vito Bianchi ja Giovanni Ferraretto. Myöhemmin mukaan tulivat Gaetano Bandini (joka nosti J&B:n suosioon), Rino Mainardi ja Silvano Samaroli, Vittorio Salengo ja Luciano Gargano. Viskin markkinointiin pantiin miljoonia televisiomainoksissa ja printissä, samoin baarit ja viinakaupat saatiin voimakkaasti mukaan nostamaan viskiä esiin. Suurena tarinana MacLean kertoo vielä Armando Giovinettin vaiheet hissipojasta Famous Grousen maahantuojaksi ja lopulta Glen Grantin suuruuden tekijäksi Italiassa – Glen Grant on edelleen Italian myydyin viski.

Kirjan painopiste on niin voimakkaasti historiallinen, että 1900-luvun loppupuoliskosta ei jää enää kovinkaan paljon kerrottavaa. Kuvaavaa on, että ”The Renaissance of Single Malts” -luku alkaa, kun kirjaa on jäljellä enää kymmenen sivua. Jakson 1980–1994 mielenkiintoisimmat koukut liittyvät whisky lochin eli tislaamojen massasulkemisen lisäksi alkoholijättien yhdistymiseen eli niin sanottuun merger maniaan. MacLean_Scotch_Whisky_A_Liquid_History_004Kun Guinness ja DCL yhdistyivät, uusi yhtiö sai kesäkuussa 1987 nimen United Distillers – Diageon esiaste oli syntynyt. MacLean nostaa esiin niiltä ajoilta etenkin Ernest Saundersin, joka veivaili johtajana Guinnessin osakkeella niin ansiokkaasti, että päätyi petoksesta lusimaan.

MacLeanilla on myös hyvä ote viskin tuotemarkkinointiin eri aikoina. Kiinnostavana nostona pidän tarinaa Classic Malts -sarjasta, sen edeltäjästä ja sen myöhemmistä kilpailijoista. DCL julkaisi jo vuonna 1982 sarjan, jonka se nimesi ”Ascot Malt Cellariksi”. Kattaukseen kuului neljä single maltia ja kaksi blendiä: 8-vuotias Rosebank, 12-vuotias Linkwood, 8-vuotias Talisker ja 12-vuotias Lagavulin sekä Buchananin Strathconnan ja Haigin Glenleven. Kokonaisuus ei lyönyt läpi markkinoilla, mutta ajatus eteni kuuden vuoden ajan, ja sen seurauksena saatiin hyllyihin Classic Malts.

Alkuperäinen Six Classic Malts (Lagavulin, Talisker, Oban, Dalwhinnie, Cragganmore, Glenkinchie) syntyi United Distillers & Vintnersillä ajatuksesta, jolla ihmiset saatiin kokeilemaan erilaisia single malt -viskejä Skotlannin eri alueilta. Tuotteiden ikämerkinnät olivat väliltä 12–16 vuotta, niiden etiketit uusittiin ja niitä hyödynnettiin tislaamojen vierailukeskusten tarjonnassa aktiivisesti. Moni kuluttaja lopulta halusikin kokeilla niitä kaikkia, vaikka oli aiemmin tyytynyt kippaamaan vain yhtä merkkiä.

Classic Malts of Scotland -sarja tuotiin markkinoille vuonna 1988. UDV:n kilpailija Allied toi vuonna 1991 markkinoille oma versionsa vastaavasta sarjasta. ”Caledonian Maltsiin” kuului Tormore ja Miltonduff (kumpikin Speysidelta), Glendronach (Aberdeenshiresta) ja Laphroaig (Islaylta) – myöhemmin Scapa (Orkneylta) korvasi Tormoren, mutta se ei pelastanut sarjaa. Vielä vuonna 1994 Seagrams tuli ulos oman vastaavan kattauksensa kanssa. ”Heritage Malts” sisälsi pelkästään Speysiden alueen tuotteita, ja vaikka Longmorn, Glen Keith, Strathisla ja BenRiach ovat tuottaneet laadukasta viskiä, setti ei lähtenyt lentoon. Sekin kuopattiin vähin äänin.

MacLean_Scotch_Whisky_A_Liquid_History_006Tilanne kertoo hyvin siitä, että UDV:llä ja sittemmin Diageolla on ollut niin vahva asema markkinoilla, että yhtiö on voinut tuoda kauppoihin jokaiselta viskialueelta keskimääräistä laadukkaamman tuotteen (paitsi Campbeltownista, joka on vaiettu kuoliaaksi). Ja totta kai yhtiöllä on ollut myös markkinointikoneistossa sellainen dieseli jyskäämässä, ettei se ole hyytynyt ihan ensimmäiseen mäkeen. Joitain miljoonia puntia Classic Malts -sarjan markkinointiin on varmasti vuosien saatossa tullut pistettyä.

MacLeanin historiikki on sen verran painava teos, että siitä riittää pureksittavaa pidemmäksi aikaa. Jos jotain toivomisen varaa vielä jäi, yksilöiden tarinoiden erottumisen eteen olisi voinut tehdä hiukan enemmän, koska MacLean selvästi kulkee historiassa mieluummin yhtiöiden ja niiden omistajuuksien kautta. Myös selvemmin erottuvat tislaamohistoriikit olisivat elävöittäneet teosta kovasti. Kaikesta huolimatta vahvasta perusteoksesta on kyse. Jos 1700–1800-lukujen vaiheet Skotlannin viskiteollisuudessa kiinnostavat, tätä kirjaa ei voi ohittaa.

Arran 12 yo Cask Strength 52,8%

Arran on julkaissut tynnyrivahvuista 12-vuotiasta kaiketi vuodesta 2011 saakka. Pullotusvahvuudet ja erät vaihtelevat, tähän miniatyyriin on pakattu 52,8-volttista tavaraa.

Ilmeisesti tässä versiossa ei ole läheskään niin mojovaa osuutta järeitä sherrytynnyreitä kuin ihan ensimmäisissä batcheissa oli. No, maistetaan silti avoimin mielin.

Arran 12 yo Cask Strength

(52,8%, OB, +/- 2014, 5 cl miniature)

Tuoksu: Vaniljainen, heinäinen ja hedelmäisen raikas. Tuore tammisuus tulee nätisti esiin. Maltaista hapokkuutta, sitruksisuutta, kuivaa valkoviiniä (Grüner Veltliner). Makeus tulee esille, kun viski on ollut hetken lasissa – kermatoffeeta ja hunajaa. Mangoa, aprikoosia, hunajamelonia. Kokonaisuus on silti varsin kuiva. Mutta hieno! Vesilisä tuo lakritsia ja yrttejä esiin.

Maku: Maltainen ja hapokas, mukavan hedelmäinen ja napakka. Kuivan valkoviinin fiilis on läsnä, samoin heinäinen ja sitruksinen ulottuvuus. Tammi on varsin robusti, mutta toimii silti kokonaisuuden eduksi. Mango ja aprikoosi maistuvat, samoin limetti. Hedelmäteetä, yrttejä, reipasta mausteisuutta. Suutuntuma on kevyen öljyinen ja varsin kuiva. Jälkimaku alkaa erittäin paahteisena ja tyylikkäänä. Mustaa teetä, hunajaa, paahtoleipää, lakritsia. Yllättävänkin pitkä finaali, kuivuu komeasti. Vesilisä alkaa herkästi korostaa tämän kitkeriä piirteitä, hapanta appelsiinia.

Arvio: Todella suuri yllätys, en odottanut tältä oikeastaan mitään. Bourbonvaikutus on suuri ja suutuntuma napakan kuiva. Omassa sarjassaan erittäin hyvä viski. 87/100

Port Ellen 20 yo 1978/1998 Rare Malts 60,9%

Port Elleniltä julkaistiin kaksi Rare Malts -pullotetta, 20-vuotias ja 22-vuotias. Nyt maistelussa tuo 20-vuotias yksilö, jossa on tiettävästi hiukan enemmän bourbonkypsytyksen tuntua kuin 22-vuotiaassa. Arvostettuja viskejä kumpikin.

Port Ellen 20 yo 1978/1998 Rare Malts

(60,9%, OB, 1978–1998, Rare Malts Selection, 70 cl)

Tuoksu: Huikea heti kättelyssä. Suolainen ja tervainen, salmiakkinen ja savuinen kokonaisuus. Upea sitruksisuus, joka toimii hiukan siirappisen makeuden kanssa komeasti yhteen. Omenaa, ruohoisuutta, toffeeta. Sammunutta nuotiota, hiiltä ja tuhkaa. Pehmeä turvesavu. Tammi tuoksuu melko makeana ja tyylikkäänä. Merellisyyttä, kosteaa laituria ja märkiä köysiä, mineraalisuutta. Vesilisällä tulee sitruunalakritsi paremmin esiin.

Maku: Loistava pehmeys ja silti valtava voima – on tämä uskomaton viski. Mineraalinen, tamminen ja herkän sitruksinen. Savua ja salmiakkia riittää. Ruohoisuutta, merivettä, suolaa, jodia. Märkää kalliota ja merilevää. Omenaista hedelmäisyyttä. Suutuntuma on täyteläinen ja runsas, tammi upeassa balanssissa. Jälkimaku alkaa varsin paahteisena ja tyylikkään tammisena. Suolaisuus ja sitrus korostuvat. Salmiakkia, tervaa, makeaa tuhkaisuutta, maanläheisyyttä. Pitkä ja intensiivinen finaali. Huikea! Vesilisä tuo lisää hedelmäisyyttä ja karkkisia sävyjä.

Arvio: Loistelias viski, aivan omaa luokkaansa. Sanat loppuvat jossain määrin kesken. 95/100

Mitähän mieltä muut ovat olleet? Whiskyfun 91/100. Whisky Monitor Database 91/100 (per 8). Whisky Magazine 85/100 (Michael Jackson), 90/100 (Jim Murray).

Glenfarclas 1986/2012 Family Casks Release IX, 58,4%

Glenfarclasin Family Casks -julkaisujen suosio on kasvanut tasaisesti. Nyt maistelussa refill-sherryssä kypsynyt yksilö vuodelta 1986.

Glenfarclas 1986/2012 Family Casks Release IX

(58,4%, OB, 1986–21.2.2012, Refill Sherry Butt, Cask No. 4336, 574 bts., 70 cl)

Tuoksu: Rusinainen ja suklainen, hienon monitasoinen sherrytuoksu. Yrttisyyttä, kanelia, piparkakkua, luumuhilloa, viikunaa. Tammisuudessa on hienostuneen antiikkinen, nahkainen ja kuiva luonne. Pieni ummehtuneisuus tästä löytyy myös, aavistus rikkiä ja metallisuutta. Vesilisä korostaa rikkiä entisestään.

Maku: Nahkainen, tallinen ja erittäin voimakkaasti kuivuva. Sahapuru pölähtää melkein välittömästi, tanniinit liimaavat kielen kitalakeen. Maanläheisyyttä, heinää, rusinaa, viikunaa. Tammi ohjautuu yli, suutuntuma on mahdottoman kireä. Tummaa suklaata, kanelia, piparkakkutaikinaa, ummehtunutta nahkaisuutta, melko runsaasti rikkiä. Tasapaino on jossain määrin hukassa. Jälkimaku nostaa tumman suklaisen, rusinaisen ja sherryisen puolen hiukan paremmin esiin. Piparkakkua, viikunaa, rikkiä, karvautta, saksanpähkinää, vahvaa tammisuutta. Melko pitkä ja kovasti kuivattava. Vesilisä tuo sentään kermaisuutta ja auttaa kuivumisen oireisiin.

Arvio: Hyvistä lähtökohdista huolimatta tämä ei säväytä, koska rikkisyys ja tammi lyövät täysin yli. Suutuntuma kuivuu aivan liikaa. 84/100

Mitähän mieltä muut ovat olleet? Whisky Magazine 73/100 (Martine Nouet), 78/100 (Rob Allanson).

Springbank 2001 Batch No. 1, 55,3%

Springbank julkaisi vuonna 2009 tämän kahdeksanvuotiaan ihmeviskin, jota on paljon kehuttu. Ilmeisesti kyseessä on tislaamon oma Quarter Cask -kokeilu, siksi kahdeksan vuoden kypsytysaika on ollut riittävä.

Springbank 2001 Batch No. 1

(55,3%, OB, 2001–2009, Batch No. 1, Sherry & Bourbon Casks, 70 cl)

Tuoksu: Rasvainen, lihaisa ja yllättävän mineraalinen. Vahva suolaisuus ja sitruksinen kirpeys korostuvat tuoksussa. Palvikinkkua ja paistinrasvaa riittää, suolaista voita ja karamellisoituneita pannuvihanneksia. Yllättävän pirteä hedelmäisyys kaikesta rasvasta huolimatta, omena ja mango tuovat mukavasti raikkautta. Toffee ja tikkunekkumainen karamellisuus tuntuvat selvästi. Vesilisä nostaa esiin ruohoisuutta ja vaniljaa.

Maku: Paksu suutuntuma, silkkaa rasvaa ja toffeeta. Pehmeä, kasslerimainen lihaisuus maistuu, samoin suolaisuus ja sitruksinen mineraalisuus. Tuore tammi tuntuu voimakkaana, pippurisena ja tiukkana. Kirpeä limetti ja vihreä omena tuntuvat ryhdikkäinä, hapokkuutta riittää. Tiettyä kumisaapasta ja bensaisuutta löytyy myös, tasapaino ei ole ihan täydellinen. Jälkimaussa bensainen pistävyys korostuu. Mineraalisuus korostuu, samoin pippuri ja tammisuus, omena ja limetti. Ei kovin pitkä finaali. Vesilisä tuntuu yllättävästi suolan lisäyksenä.

Arvio: Pidin tämän tuoksusta paljon enemmän kuin mausta. Melko raaka kaveri vielä, vaikka peruselementit ovat toki erittäin toimivia. Kovin hienostunut viski ei tosiaan ole kyseessä. 86/100

Mitähän mieltä muut ovat olleet? Whiskyfun 89/100. Whisky Monitor Database 88/100 (per 5).

Lagavulin 12 yo Special Release 2014, 54,4%

Kun tämän kauden Baby Lagavulin -julkaisua vielä odotellaan, täytyi tarttua viimevuotiseen. Tästä aina suunnilleen tietää, mitä tulossa on. Olen pitänyt näistä aina valtavan paljon.

Lagavulin 12 yo Special Release 2014

(54,4%, OB, 2014, 14th Release, 31428 bts., 70 cl)

Tuoksu: Runsas mutta varsin kuiva turpeensavu, piparjuurta ja sinappisuutta. Hunajainen makeus ja merellinen suolaisuus samassa tuoksussa. Paahtopaistia, uunijuureksia, hiukan tuhkaisuutta ja hiilisyyttä. Karamellisoitunutta makeutta, vaniljaa, tuoretta tammisuutta. Hiukan kuivempi kuin edelliset editiot? Upea kokonaisuus kaikkineen. Vesilisä tuo sitruksista makeutta ja pehmeyttä.

Maku: Täyteläinen ja öljyinen, erittäin savuinen ja runsas. Bourbonkypsytys toimii puhtaasti ja tyylikkäästi, maussa on leveyttä ja syvyyttä. Kiteistä suolaisuutta ja jodia, antiseptisia aineita, tuhkaa ja hiiltä. Kuivalihaa. Hunajaista ja hiukan hedelmäistäkin makeutta. Tammi maistuu tuoreena ja siitä huolimatta tasapainoisena ja hienona. Suutuntuma on muhkean täyteläinen, ja vielä tässä iässä – on tämä mahtava viski. Jälkimaku on komean savuinen, makean turpeinen ja erittäin suolainen. Piparjuuritahnaa, sinappia, balsamicoa, soijaa, lakritsia. Sitruksista hedelmäisyyttä ja valkopippurista tammisuutta. Pitkä ja jykevä finaali. Vesilisä tuo metistä makeutta ja ruohoisuutta esiin.

Arvio: Loistava, loistava viski – etenkin tässä iässä. Aavistuksen kuivempi kuin pari aiempaa, mikä on oikeastaan vain hyvästä. Ikisuosikkini pelittää vuodesta toiseen, pakko nostaa hattua. 92/100

Mitähän mieltä muut ovat olleet? Whiskyfun 92/100. Whiskynotes 88/100.

Teaninich 23 yo 1973/1997 Rare Malts 57,1%

Teaninich on tislaamo, jonka nimi ei yleensä sano kenellekään oikein mitään. Myös oma kokemukseni sen tuotteista on ohuella pohjalla verrattuna moneen muuhun.

Teaninichiltä julkaistiin Rare Maltsissa viisi pullotetta, joista yksi oli kooltaan 20 cl. Kaikista on ilmeisesti jossain määrin pidetty. Maisteluun sattui vuonna 1997 isoon pulloon pistetty yksilö.

Teaninich 23 yo 1973/1997 Rare Malts

(57,1%, OB, 1973–1997, Rare Malts Selection, 70 cl)

Tuoksu: Omenainen, sitruksisen kirpeä ja hiukan suolainen. Eucalyptusta, yrttiteetä, sitruunamelissaa, aavistus laventelia. Herukkaisuutta, hapokkuutta. Raikas hedelmäisyys yhdistyy hienosti rasvaisuuteen ja tammisuuteen. Tammessa on vastasahatun tuntua ja samalla hienoa mausteisuutta. Vesilisä tuo marjoja paremmin esiin.

Maku: Rasvainen menthol on heti läsnä. Roimassa yrttisyydessään ja sitruksisuudessaan silti pehmeä ja monitahoinen. Tammi toimii hienosti, tuo mausteita ja syvyyttä. Lakritsia, yrttiteetä, appelsiinimarmeladia, omenaa, herukkaisuutta, paahtoleipää, hunajaa. Suutuntuma on todella öljyinen, yllättävän paksu ja täyteläinen. Jälkimaku on täynnä mentholia ja lakritsia, öljyisyyttä ja suolaisuutta. Teetä, paahteisuutta, punaista omenaa, kovia hedelmäkarkkeja, vadelmaa, yrttitippoja. Varsin pitkä ja kauniisti makeutuva finaali. Vesilisä pehmentää tammen otetta ja lisää hunajaisuutta ja tiettyä karkkisuutta.

Arvio: Upea yhdistelmä ryhdikästä yrttisyyttä ja pehmeän tammista syvyyttä. Lajissaan aivan loistava viski. 90/100

Mitähän mieltä muut ovat olleet? Whisky Monitor Database 88/100 (per 4).

Aberlour 26 yo 1988/2014, Jack Wiebers Old Train Line 52,9%

Aberlour-julkaisu saksalaisen Jack Wiebersin Old Train Line -sarjasta on kerännyt kehuja. Kiinnostavaa kohdata jälleen ex-bourbonissa kypsynyt Aberlour.

Aberlour 26 yo 1988/2014, Jack Wiebers Old Train Line

(52,9%, Jack Wiebers, Old Train Line, 5/1988–8/2014, Cask No. 05291, Bourbon Cask, 240 bts., 70 cl)

Tuoksu: Todella runsas, mausteinen ja vaniljainen. Voimakas omenaisuus, ruohoisuutta, kukkaisuutta, mehiläisvahaa. Upea tammisuus, tavallaan melkein päällekäyvä mutta hyvässä mielessä. Lakritsia, anista, apilankukkaa, metisyyttä. Hienon öljyinen ja aromikas. Vesilisä tuo ananasta ja hunajamelonia esiin.

Maku: Öljyinen ja varsin tiukka, tammi on jo todella rajoilla. Mausteisuus menee valkopippuriin ja inkivääriin asti. Vihreää omenaa, vaniljaa, vahamaisuutta. Suutuntuma on napakka. Kireä bourbonsävy, tölkkiananasta ja terävää puuta. Jälkimaussa ruohoisuus ja kukkaisuus nousevat jälleen, samoin hento lakritsi. Inkivääriä, pippuria, vaniljaista tammisuutta. Öljyisyys ja aromien kirjo ovat kiitettävällä tasolla. Erittäin mausteinen finaali on myös varsin pitkä. Vesilisällä tasapaino paranee ja hedelmäisyys nousee.

Arvio: Tuoksultaan likimain loistava mutta makunsa puolesta hiukan liian tamminen ja ärjy. 86/100

Stuart Delves, Jamie Jauncey & Damian Mullan (ed.): 26 Malts – Some Joy Ride

Jos saisit tehdä viskipullolle etiketin mutta et saisi mainita siinä tislaamon nimeä, millaisen tekisit? Tällaisen haasteen The Scotch Malt Whisky Society heitti 2000-luvun alussa 26 graafikolle ja 26 ammattikirjoittajalle, jotka valittiin tekemään etiketit 26 viskipulloon. Society julkaisi nuo pullot ja projektista kertovan kirjan vuonna 2005.

Stuart Delvesin, Jamie Jaunceyn ja Damian Mullanin toimittama 26 Malts – Some Joy Ride (Cyan Books, 2005) on todella erilainen viskikirja. Se tulee tavallaan tyhjästä. Kirjoittajat eivät Charles MacLeania lukuun ottamatta sano suomalaiselle lukijalle yhtään mitään, eikä graafikoissakaan ole yhtään tuttua nimeä. Delves_et_al_26_Malts_002Tosin hauskana yllätyksenä tekijäjoukosta nousee esiin suomalainen Nina Grönblom, jonka yhdessä Jules Hornen kanssa tekemä etiketti 41.33-pullotteeseen on mielestäni sarjan parhaita esityksiä.

Jossain määrin ärsyttävää on, ettei kirjassa ole kerrottu, minkä tislaamon tuotteista on ollut kyse – vain muutamassa tekstissä vilahtaa tislaamon nimi. Toisaalta se on SMWS:n hengen mukaista, toisaalta… vähän turhaa. Kun koodeja ei kuitenkaan muista ulkoa, koko ajan pitää käydä vilkaisemassa, mistähän viskistä tässäkin jutussa puhutaan lääkemäisenä tai vahamaisena. Sarjaan valitut viskit olivat siis nämä:

64.8 (Mannochmore 12 yo 57,2%)
29.44 (Laphroaig 13 yo 1991/2005, 58,4%)
2.62 (Glenlivet 16 yo 57,8%)
3.109 (Bowmore 12 yo 1992/2005, 60,7%)
44.29 (Craigellachie 11 yo 1993/2005, 59,7%)
4.104 (Highland Park 16 yo 1988/2005, 54,6%)
64.9 (Mannochmore 12 yo 56%)
3.105 (Bowmore 12 yo 54,8%)
3.108 (Bowmore 12 yo 1992/2005, 59,6%)
41.34 (Dailuaine 14 yo 59,8%)
122.10 (Loch Lomond/Croftengea 12 yo 60,5%)
41.33 (Dailuaine 14 yo 1990/2005, 60,4%)
37.26 (Cragganmore 18 yo 59,9%)Delves_et_al_26_Malts_005
55.15 (Royal Brackla 11 yo 58,4%)
77.10 (Glen Ord 17 yo 57,6%)
24.86 (The Macallan 20 yo 55,2%)
3.110 (Bowmore 12 yo 1993/2005, 63,6%)
2.63 (The Glenlivet 16 yo 1988, 59,8%)
53.92 (Caol Ila 25 yo 59,1%)
66.19 (Ardmore 20 yo 1985/2005, 54,1%)
77.11 (Glen Ord 17 yo 58,7%)
45.16 (Dallas Dhu 29 yo 1975, 49,2%)
37.27 (Cragganmore 19 yo 59,6%)
27.60 (Springbank 15 yo 1989/2005, 54,9%)
26.40 (Clynelish 12 yo 53,9%)
26.42 (Clynelish 12 yo 58,5%)

Jokainen pullotettiin hiukan poikkeavasti 50 cl:n koossa. Lisäksi erät olivat sen verran pieniä (155–445 pulloa), ettei noita lestejä ole juuri viime vuosina enää missään näkynyt. Esimerkiksi Whiskybasen tietokannassa on kuva ainoastaan viidestä 26 Malts -sarjan etiketistä (55.15:stä eli Royal Bracklasta, 24.86:sta eli The Macallanista, 27.60:sta eli Springbankista ja kummastakin Clynelishista, 26.40:stä ja 26.42:sta).

Viskivalinnat kuvaavat 26 Malts -hankkeen henkeä, josta huokuu tietty randomness, sattumanvaraisuus. On otettu, mitä on sattunut tulemaan. On kutsuttu kirjoittajia ja graafikoita ilmoittautumaan, on pistetty toisilleen tuntemattomat ihmiset pareiksi ja kaikille eteen jotain viskiä, mistä ei ole mitään tietoa. Ideassa on jotain viehättävää, mutta se on toisaalta tämän kirjan heikkous: kaiken näennäisen innostuksen välistä paistaa yhdentekevyys.

Delves_et_al_26_Malts_003Kirjan tekstit ovat suoraan sanottuna tylsiä. Kenelläkään ei ole näistä viskeistä oikein mitään sellaista sanottavaa, mikä ei kääntyisi joko a) oman erinomaisuuden ylistämiseksi tai b) saavutetun lopputuloksen apologiaksi. Yleensä tarinan kaava on vielä täysin samanlainen, väkisin väännetty kronologinen sepustus. On saatu hassu samplepullo, jolle on vähän naureskeltu. On käyty SMWS:n linnoituksessa saamassa maisteluoppia Annabel Meiklelta. On ideoitu vimmatusti, on väännetty ensimmäiset ideat paperille, on napattu jokin niistä ideoista, on hierottu etiketti valmiiksi. Ja sitten on ollut pakko kirjoittaa tämä selostus etiketin synnystä, kiviäkin kiinnostaa, hoh-hoi.

Rehellisesti sanottuna en pidä edes sarjan etikettejä keskimäärin kovinkaan vaikuttavina graafisina esityksinä. Vain muutamassa oivallus tuntuu sellaiselta, ettei se ole ollut parivaljakon puoliväkinäisessä ensitapaamisessa syntynyt ensimmäinen ja ilmeisin idea. Vaikka säkkipillit ja nummimaisemat puuttuvat, viskilasin ympärille on lähdetty todella monessa tapauksessa rakentamaan jotain ihan käsittämätöntä himmeliä. Graafikko olisi todennäköisesti halunnut heittää kirjoittajan kiusalliset runorimssut pois sotkemasta perusideaa, mutta projektin hengen mukaisesti ne säkeet on ollut sinne pakko työntää. Lopputulos on liian monessa tapauksessa kompromisseja ja kömpelyyttä, joka ei voi mitenkään kunnioittaa kyseiseen pulloon laitettua viskiä tai sen maistajan tyylitajua.

Delves_et_al_26_Malts_004Tie helvettiin on kivetty hyvillä aikomuksilla. Jos tällainen viskipullojen etiketteihin liittyvä semipinnallinen esitys vetää puoleensa, 26 Malts on ihan mukavaa selailtavaa. Ja varmasti se toimii jonkinlaisena lähihistoriallisena dokumentaationa siitä, miten vaikeaa on löytää jotain aidosti uutta graafista tai tekstillistä ideaa viskipullon etikettiin, kun siitä on ensin poistettu brändi ja tarina. Tämän jälkeen muistaa jälleen kunnioittaa ikonisia logoja ja sitä työtä, jota viskien tarinateollisuudessa on sitkeästi vuosikymmenien ajan tehty. Ihmisiä kunnioittavalle markkinoinnille on maailmassa aina paikkansa. Se ei perustu temppuihin eikä kikkoihin.