The Balvenie 25 yo 1974/2000 Single Barrel 46,9%

David Stewartin vetämään Balvenie-tastingiin kuului myös tällainen herkku, single cask -pullote vuodelta 1974.

The Balvenie 25 yo 1974/2000 Single Barrel

(46,9%, OB, 2.8.1974–26.9.2000, Cask No. 10145, 70 cl)

Tuoksu: Iäkkään oloinen, kauniin tamminen ja kiteisellä tavalla hunajainen. Makeaa päärynää, apilankukkaa, metisyyttä, minttua, makeaa sitrusta. Hieno ja klassinen Balvenie-tuoksu. Marsipaania, vaahtokarkkia, vaniljaa, tomusokeria. Maltaisuuttakin löytyy, hienostuneesti. Tammi pysyy myös kuivana ja eleganttina, tuo hienosti mausteisuutta mukaan. Vesilisällä kevyttä limoncelloa ja vaniljajäätelöä alkaa löytyä.

Maku: Tumman yrttinen ja hunajainen, kuivan tamminen ja upean tasapainoinen. Vaniljaa ja sokerisuutta, hiukan rusinaa ja toffeefudgea. Sitruksisuus on makeaa ja liköörimäistä. Jännittävä pieni lihaisuus taustalla, tumma luumu ja rusinaisuus. Suutuntuma on öljyinen ja melko kevyt, joskin kantaa kokonaisuuden varsin täydellisesti. Jälkimaku tummuu entisestään, tulee jopa kevyen kahvisia sävyjä ja yrttisiä ulottuvuuksia mukaan. Makeaa sitruksisuutta, liköörisyyttä, yrttisyyttä. Pitkä ja komean tumma jälkimaku. Vesilisä keventää ilmettä ja korostaa makeita, metisiä piirteitä.

Arvio:  Tummasävyinen ja hienosti ikääntynyt viski. 91/100

The Balvenie 17 yo DoubleWood 43%

David Stewartin hienossa Balvenie-tastingissa maisteltiin 12-vuotiaan DoubleWoodin jälkeen tämä 17-vuotias.

The Balvenie 17 yo DoubleWood

(43%, OB, +/- 2015, American Oak and Sherry Oak, 70 cl)

Tuoksu: Hunajainen ja hedelmäinen. Tummempi ja syvempi kuin 12-vuotias. Päärynää, pehmeää yrttisyyttä, makeaa minttua. Viisi vuotta lisää ex-bourbonia tuntuu vaniljaisuuden ja tammisuuden syvenemisenä. Vihreitä kuulia, makeaa omenaa, apilaisuutta. Kaunis mutta silti aavistuksen raa’an oloinen. Vesilisä tuo ruohoisia sävyjä pintaan.

Maku: Hunaja on kärjessä, mutta tammen ote on voimakas, samoin tietty toffee ja tumma yrttisyys. Maltaisuus tulee hapokkaana läpi, suutuntuma on keskitäyteläinen ja reippaan mausteinen. Jälkimaku on metinen, kiteisen sokerinen, tamminen ja mausteinen. Kuivattuna hedelmäpaloja myslissä. Rusinaa, kuivaa luumua, toffeefudgea. Melko pitkä finaali. Vesilisä korostaa tiettyä kovaa puolta tästä.

Arvio: Rotevan mausteinen ja tyylikäs, toisaalta toivoisin vielä hiukan lisää tasapainoa. 85/100

Mitähän mieltä muut ovat olleet? Whiskyfun 78/100. Whisky Monitor Database 86/100 (per 5). Whisky Magazine 81/100 (Neil Ridley), 79 /100 (Rob Allanson).

Ardbeg Supernova SN2010, 60,1%

Ardbegin Supernova lanseerattiin vuoden 2009 kintaalla, ensin komitealle ja sitten yleiseen myyntiin. Sen jälkeen näitä jyrkästi turpeistettuja pullotteita on nähty enemmänkin – jonkinlaista kilpailuahan siinä käytiin Octomorea vastaan. Sittemmin Octomore meni menojaan ja Ardbeg palaili takaisin omaan (myöhempien aikojen) tyyliinsä.

Nyt maistelussa Supernovan vuoden 2010 versio. Jälleen väkivahvaa tavaraa prosenttien perusteella. Lisäksi turpeista löylyä pitäisi lyödä ilmeisesti 100 ppm:n voimalla.

Ardbeg Supernova SN2010

(60,1%, OB, NAS, Bottled 11.3.2010, 70 cl)

Tuoksu: Muhkea turvesavu tulvahtaa välittömästi nenään. Sen alla on varsin tuoreen, sitruksisen ja hiukan kermaisenkin oloinen viski. Unohtamatta valtavaa tervaisuutta ja salmiakkia, Fisherman’s Friend -pastilleja, suolaa ja jodia. Vihreää omenaa, vaniljaa, paahtoleipää. Paahdettuja juureksia hunajassa. Jotain muovistakin tässä on, tuorekelmua. Varsin nuoren oloinen kokonaisuus. Vesilisä avaa suolavetisen ja merellisen puolen.

Maku: Turvesavu iskee voimalla, mukana tulee kosolti tuhkaisuutta ja kireää hapokkuutta. Todella kuiva ote heti alkuun, rapisee suussa. Fisherman’s Friendia, tervaa, suolaisuutta. Tiukka tammisuus, tanniinit purevat kiinni. Raakaa omenaisuutta, palanutta lanttua. Vähitellen suutuntuma makeutuu kermaisemmaksi, mutta yleisilme on silti ilman vettä hyvin kireä. Jälkimaku höyryää samaa turvesavua, tuhkaisella ja hiukan happamalla kierteellä. Pistelevää pippurisuutta, chiliä. Hapanta sitruunaa, kireää tammea. Vesilisä nostaa esiin mukavasti sitruksisia sävyjä.

Arvio: Komea ja häpeilemättömän julma turvepommi, mutta sittenkin hiukan liian kireä ja yltiöpäisessä savussaan yksipuolinen Ardbeg omaan makuuni. 87/100

Mitähän mieltä muut ovat olleet? Whiskyfun 90/100. Whisky Monitor Database 87/100 (per 13). Whisky Magazine 80/100 (Dave Broom), 86/100 (Rob Allanson). Smoke On The Water, ”Turvesavuisuus hallitsee kokonaisuuta liikaa”.

Laphroaig 23 yo 1989, 48,9%

Laphroaig julkaisi tämän 23-vuotiaan nimenomaan Ruotsin, Norjan ja Suomen markkinoille. Olen tämän aiemminkin maistanut, mutta nyt tuli sopiva hetki kirjata muistelot ylös.

Laphroaig 23 yo 1989

(48,9%, OB,1989-2013, 1800 bts., 70 cl)

Tuoksu: Makean sherryinen, luumuinen ja suklainen. Turvesavua, makeaa tammisuutta, rusinaa. Suolainen, lakritsinen ote mukana, makeaa yskänlääkettä ja märkää köyttä. Kaunis yrttisyys, neilikkaisuus ja tikkunekun siirappinen makeus. Vesilisä avaa hedelmäisyyttä mukavasti.

Maku: Savuinen, siirappinen, suklainen ja hieno. Karvasta kahvisuutta, joka pelaa upeasti yhteen suklaisen makeuden kanssa. Lääkemäisyydessä on tumma sävy. Tammi tuntuu mausteisena ja napakkana. Suutuntuma on melko kuiva ja silti erittäin runsas. Jälkimaku hyökyy salmiakkisena ja paahteisena, suklaisena ja luumuisena. Hieno rusinaisuus, tammi ja marjat toimivat kauniisti yhteen. Varsin pitkä ja maukas finaali, salmiakkisessa savussaan. Vesilisä tuo mukavaa kermaisuutta makuprofiiliin.

Arvio: Herkullinen ja runsas Lappari, jossa on sävy kohdallaan. 90/100

Mitähän mieltä muut ovat olleet? Whiskyfun 86/100. Smoke On The Water, ”Tyylikäs ja hieno Laphroaig”.

Bowmore 16 yo 1989/2005, 51,8%

Bowmore julkaisi kolme omalla tavallaan samanhenkistä 16-vuotiasta vuosikertaviskiä vuosina 1989, 1990 ja 1991. Olen maistanut niistä sherrykypsytetyn ja ex-portviinissä kypsyneen. Nyt tuli vihdoin bourbonkypsytetyn vuoro.

Bowmore 16 yo 1989/2005

(51,8%, OB, 1989–2005, 134 Bourbon Casks, 70 cl)

Tuoksu: Erittäin pehmeä ja hedelmäinen. Persikkaa, makeaa sitrusta, ananasta, banaania. Vaniljaa ja hunajaa. Kevyt nuotiosavu taustalla, mieto heinäisyys. Tiettyä saippuaisuutta ja maltaista makeutta. Heinäisyyttä, ruohoisuutta. Kukkaisia sävyjä. Mieto laventeli taustalla. Tammikin on herkkää sorttia. Vesilisä tuo mukaan karkkista fiilistä.

Maku: Yllättävän saippuainen suutuntuma. Karkkisuus ja hedelmäinen hapokkuus ottavat yhteen, mutta jossain määrin hunajainen makeus ja mustaa teetä muistuttava karvaus ovat kaikesta huolimatta hiukan epätasapainossa. Makeaa heinäisyyttä. Hiukan salmiakkia ja tervaa. Maltaisuus on hapokasta sorttia. Tuoretta ananasta, aprikoosia, omenaa. Jälkimaku on makean hedelmäinen ja edelleen varsin saippuainen. Ananasta, banaania, heinää. Salmiakkia, laventelia, hiukan tervaa. Melko pitkä ja voimakas finaali. Vesilisällä karkkisuus nousee pintaan.

Arvio: Upean hedelmäinen mutta saippuaisuudessaan myös hiukan erikoinen yksilö. 85/100

Mitähän mieltä muut ovat olleet? Whiskyfun 80/100. Whisky Monitor Database 83/100 (per 18). Smoke On The Water, ”Tasapainoinen, erittäin herkullinen ja varsin puhdaspiirteinen Bowmore”.

Bowmore Claret 56%

Bowmore Claret on yksi kaikkien aikojen rajuimmista viskeistä, eikä sitä makuelämystä unohda yleensä kukaan. Jos sitä inhoaa, sitä todella inhoaa: esimerkiksi Serge Valentinin oksennusreaktiot ja 49 pistettä kertovat paljon.

Olen Claretia maistanut aiemminkin ja tiedän, mitä itse olen siitä mieltä – nyt halusin tehdä vihdoin kunnolliset muistiinpanot. Viski on siis viimeistelty Suntoryn omistaman Château Lagrangen punaviinitynnyreissä, on nahkainen ja äärimmäinen kaveri.

Bowmore Claret

(56%, OB, NAS, 1999, Finished in Bordeaux Red Wine Casks, 12000 bts., 70 cl)

Tuoksu: Laventelia, salmiakkia, viinisyyttä. Huikea, aivan huikea. Nuotiosavua, marjaisuutta, kirpeää hilloisuutta. Punaherukkaa, viinirypäleitä, makeaa omenaa. Kunnolla viinistä nahkaisuutta. Eucalyptusta, mineraalisuutta, suolaisuutta, merellistä otetta. Tervaisuutta. Hieno yhdistelmä makeaa viinisyyttä ja savuista suolaisuutta. Vesilisä keventää herukkaisuutta nätisti.

Maku: Viininen, turpeinen ja laventelinen. Apteekin salmiakkia, suolaisuutta, tervaa. Punaisia marjoja, intensiivistä herukkaa. Tammisuus kuivattaa suuta juuri sopivan napakasti, nahkaisuus on kohdallaan. Suutuntuma on erittäin täyteläinen ja vaikuttava. Jälkimaku puskee viinisyyden ja turvesavun kautta salmiakkiin ja marjaisuuteen. Makeaa tervaisuutta, raikasta eucalyptusta, runsaasti mausteita. On kyllä hieno, huh huh. Makean ja suolaisen, salmiakkisuuden ja viinisyyden kamppailu jatkuu erittäin pitkään. Loistelias finaali. Vesilisä tuo lisää pehmeän viinisiä piirteitä mainiosti esiin.

Arvio: Aivan loistava viski. Vaikea keksiä, miten ex-punaviinitynnyreissä viimeistellystä viskistä voisi saada paremman. 93/100

Mitähän mieltä muut ovat olleet? Whiskyfun 49/100Whisky Monitor Database 76/100 (per 8)Smoke On The Water, ”Mainio, erilainen Bowmore”.

The Macallan 30 yo Sherry Oak 43%

Kerta kiellon päälle, ja pari vielä varmuudeksi. Macallan Oscuro oli niin luja pettymys, että pakko oli jotain Macallania vielä lasiin löytää. Nyt kokeillaan kolmekymppistä. Josko nyt osuisi maaliin.

The Macallan 30 yo Sherry Oak

(43%, OB, +/- 2005, 70 cl)

Tuoksu: Suklainen ja mausteinen, erittäin intensiivinen ja runsas. Nyt on homma kohdallaan. Luumuhilloa, rusinaa, tummaa suklaata, joulukakkua, neilikkaa, yrttisyyttä. Kermaisuutta ja maltaisuutta, hienostuneen kuivakkaa tammisuutta, antiikkinahkaa ja herukkaisuutta. Marjaisuudessa on nätti kirpeys mukana. Tiettyä mineraalisuuttakin löytyy. On kyllä upea.

Maku: Kepeä ja runsas. Tammi on vahvasti pinnassa, kuivana ja kauniina. Yrttisyyttä, rusinaa, makeaa sitruksisuutta, mineraalisuutta. Hieno eucalyptus. Sherryisyys on kuivan pähkinäistä ja vain hennosti suklaista. Suutuntuma on kermainen ja miellyttävä, mutta huomattavan kevyt silti. Jälkimaku alkaa hienosti tammella ja rapealla maltaisuudella. Tumma suklaa, luumu, kirsikka ja lakritsi ovat läsnä. Pähkinäisyyttä, paahtoleipää, hilloisuutta. Komea ja erittäin pitkä finaali, joka kuivuu hienosti niin, että mineraalisuus ja minttu korostuvat loppua kohti.

Arvio: Nyt on Macallan kohdallaan. Kepeys ja helppous ovat kerrankin toimivia piirteitä. 90/100

Mitähän mieltä muut ovat olleet? Whisky Monitor Database 89/100 (per 1).

Highland Park Cask Strength Edition 56%

Highland Park teki Ruotsin markkinoille tällaisen jännittävän piccolo-pullon vuonna 2013. Tuote sisältää tynnyrivahvuista viskiä, jonka kypsytysajasta tai -tavasta ei tiedetä paljon mitään. Maistetaan pois.

Highland Park Cask Strength Edition

(56%, OB for Sweden, NAS, 2013, 35 cl)

Tuoksu: Muhkea kanervahunaja! Hienosti on voimaa ja syvyyttä, makeuttakin riittää. Maltaisuus on runsaana esillä, samoin turpeisuus tuntuu selvästi. Tikkunekkua, siirappia, joulukakkua, suklaista sherryisyyttä. Havuja, yrttistä liköörimäisyyttä, makeaa ja mausteista tammisuutta. Tiettyä konerasvamaista likaisuutta. Mineraalista, eucalyptusmaista raikkautta sen vastapainona – hieno yhdistelmä. Vesilisä tuo vaniljaista ja omenaista puolta esiin.

Maku: Maltainen, turpeinen ja kihelmöivän mausteinen. Kanervahunaja on voimakkaasti läsnä. Suutuntuma on erittäin täyteläinen, siirappinen suorastaan – vaikka mausteet kihelmöivätkin komeasti. Luumua, suklaata, rusinaa. Konerasvan likaisuus on edelleen mukana. Jälkimaku hyökyy voimalla, mausteisena ja kanervaisena. Siirappisuutta, ylikypsiä sekahedelmiä, tummaa paahteisuutta, salmiakkia, runsasta turvesavua, nahkaista tammisuutta, yrttejä (minttua). Finaali jatkuu tyylikkäänä huomattavan pitkään. Vesilisä vapauttaa lisää hunajaisia ja uuniomenamaisia piirteitä.

Arvio: Todella maukas Highland Park, jossa viskin ominaisluonne on hienosti pinnassa. Iso myönteinen yllätys. 90/100

Mitähän mieltä muut ovat olleet? Whiskyfun 90/100. Whisky Monitor Database 87/100 (per 4).

Glenmorangie Burgundy Wood Finish 43 %

Glenmorangien valikoimassa oli monenlaisia finistelyitä jo ennen nykyistä aikakautta ja mielikuvituksellisesti nimettyjä pullotteita. Nyt käsissä ex-punaviinissä ilmeisesti muutaman kuukauden ajan viimeistelty viski.

Glenmorangie Burgundy Wood Finish

(43 %, OB, NAS, +/- 2005, 70 cl)

Tuoksu: Erittäin hedelmäinen, omenaa ja ananasta, punaisia viinirypäleitä ja hunajamelonia. Varsin makea ja miellyttävä, raikas ja kevyt. Tammi tulee tyylikkäästi läpi. Maltaisuus on hapokasta ja rapeaa, muromaista. Marjaisuutta, mustikkaa ja punaherukkaa. Hilloisuutta. Pieni viinisyys on mukana.

Maku: Reippaan mausteinen ja marjaisa. Omenan hapokkuutta, ananasta ja hiukan kireää aprikoosia. Maltaisuus on runsasta ja osin hallitsevaakin. Tammikin potkii, kiristää nahkaisena. Selvästi enemmän viinistä otetta kuin tuoksussa. Kuivattuja luumuja, rusinaa. Suutuntuma on varsin kepeä. Jälkimaku kuivahtaa kunnolla, siinä viinisyys jo korostuu. Hapanta nahkaisuutta, kireää maltaisuutta. Ruohoista, mausteista otetta. Melko lyhyt finaali.

Arvio: Kauniin tuoksuinen mutta kovin kepeä viski. Silti tavallaan mainio omassa lajissaan. 82/100

Mitähän mieltä muut ovat olleet? Whiskyfun 72/100. Whisky Monitor Database 77/100 (per 8).

Sir Robert Bruce Lockhart: Scotch

Viskikirjallisuuden suuriin klassikoihin kuuluu ehdottomasti Sir Robert Bruce Lockhartin Scotch. The Whisky of Scotland in Fact and Story (Putnam, 1951, 8th Edition 2011, The Angels’ Share). James Bondin esikuvana pidetty kirjoittaja sukeltaa syvälle lapsuutensa Skotlantiin ja kiteyttää hienosti tilanteen, jossa skotlantilainen viski oli 1950-luvun alussa.

Käsiini sattunut kirjan kahdeksas laitos on päivitetty vuonna 2011. Esipuheen on kirjoittanut Dave Broom, mutta mukana on myös seitsemännen laitoksen esipuhe Sir Robert Bruce Lockhardin pojalta Robin Bruce Lockhartilta – päivätty 1995. Lisäksi kustantaja, itsekin viskikirjailijana kunnostautunut Neil Wilson sanoo esipuheissa sanottavansa teoksesta.

Lockhart_Scotch_003Klassikon asema on perusteltu, totta kai. Kolme viskikirjaa 1900-luvun alusta kuuluu tähän kaanoniin: nuo kaksi muuta ovat Aeneas MacDonaldin Whisky ja Neil Gunnin Whisky and Scotland. Niiden avulla on mahdollista kurkistaa, miltä viski ja viskikulttuuri näyttivät Skotlannissa noihin aikoihin.

Sir Robert Bruce Lockhartin (1887–1970) teoksessa kaikkein hienointa on sen henkilökohtainen ote, tietty lennokas rehellisyys ja vilpitön omakohtaisuus. Balmenachille on omistettu kokonainen luku, koska tislaamo on kirjoittajan suvun perua.

Klassikkokirjan suuriin klassikkotarinoihin kuuluu ehdottomasti kertomus tislaamon perustamisesta. Pian vuoden 1823 viskiasetuksen jälkeen kaksi excise officeria sattuu kyselemään, mikä mahtaa olla rakennus, jonka James Macgregor on pystyttänyt maatilalleen.

’What will that be?’ asks the excise officer.

’Oh,’ says my great-grandfather, ’that’ll just be the peat shed.’

Nothing more was said, and the two men went back to the house for another dram and a talk about the crops and the prospects of the harvest. Then as the gauger took his leave, he said quietly:

’If I were you, Mr Macgregor, I’d just take out a license for yon peat shed.’

Balmenach perustetaan vuonna 1824, ja niin James Macgregorista tulee yksi ensimmäisistä laillisen tislaamon omistajista Skotlannin Ylämaalla. ”My great-grandfather inherited the grit; and to ’guts’ added vision, ability and an immense capacity for hard work”, Lockhart kuvailee. Muutenkin hän kertoo mielenkiintoisesti siitä, millaisena muistaa Balmenachin ja sen tuotantoprosessit omasta lapsuudestaan.

Myös kalastuksella on oma sijansa teoksessa. Speysidea ei mainita kertaakaan, koska alue on kirjoittajalle Strathspey. Hän muistelee, miten alueen jokivesissä sai kalastaa lohta ja taimenta melko vapaasti hänen lapsuudessaan – toki täytyy muistaa, että kyse ei ollut silloinkaan ihan kenestä tahansa.

Kaikkineen viskiparonit ja viskiteollisuuden kiemurat saavat huomattavasti tilaa kirjassa. Tarina alkaa viskin juurista, ja suoraselkäinen Lockhart myöntää heti, ettei hän ole sen alan tekninen asiantuntija. Kun taustat on käyty nopeasti läpi, tulee vuoroon Glenlivetin ja herooisen George Smithin tarina, taistelu ensimmäisestä laillisesta tislaamosta laittomien viinanpolttolaitosten keskellä. Balmenachin jälkeen Lockhart kertoo Strathspeyn hienoista ihmisistä ja elämästä Skotlannin viskialueella. Etenkin hän muistelee ihmetystään dramming-kulttuurin ääressä lapsena, kun hänelle aukesi, ettei kyse olekaan omistajan laupeudesta vaan tislaamohenkilökunnan rutiinista viinanhimon kanssa.

Lockhart_Scotch_002Omat lukunsa saavat myös jyväviski ja kysymys siitä, mikä oikeastaan on viskiä. Jo niissä alkaa vilahdella DCL:n kaltaisia toimijoita, ja varsinaisesti teoksen toimiala-analyysi pääsee vauhtiin kokonaisuudessa viskiparoneista. ”Big Five” eli Dewarit, Walkerit, James Buchanan, Haigit ja Mackiet saavat runsaasti tilaa elämäntarinoilleen. Ja kun ne on kerrottu, tulee vielä erillinen Amalgamation-luku, jossa käsitellään paljolti myös DCL:n syntyä. Lockhart haluaa selvästi selittää, miten skotlantilainen viskiteollisuus on syntynyt ja ketkä sitä ovat hallinneet. Ehkä hän on brittiagenttina ottanut haltuun tällaisen kyvyn hahmottaa monimutkaisia kokonaisuuksia ylätasolta – mene ja tiedä. Kirjan loppuun mahtuvat vielä luvut kieltolaista, viskin skotlantilaisuudesta ja viskin nykytilasta.

Todella erikoisena ratkaisuna pidän sitä, että kirjan myöhemmissä laitoksissa on alettu lisäillä mukaan tuoreita tietoja viskiteollisuuden luvuista. Keskeltä Lockhartin tekstiä törröttää muun muassa tietoja skottiviskin myynnistä kotimarkkinoilla vuonna 1993 – eikä näitä lisäyksiä ole ainakaan tässä kahdeksannessa laitoksessa mitenkään eroteltu alkuperäisestä, vuoden 1951 kokonaisuudesta. Niitä tulee itse sieltä poimineeksi, ja vaikutelma on todella häiriintynyt. Milloin puhuu Sir Robert, milloin joku muu? Kenen etuja palvelee tuoda näitä ”tuoreita” lukuja mukaan, kun ne kuitenkin vanhenevat nopeammin kuin Lockhartin tuottama historiallinen teos? Toisaalta näinä aikoina ajantasaisia lukuja on niin helppo saada, etten ehkä osaa katsoa asiaa enää 1990-luvun näkökulmasta. Mutta silti kritisoin tapaa, jolla uutta tietoa on ujutettu vanhan sekaan.

Kirja on täynnä anekdootteja, jotka lähes kaikki viskikirjailijat ovat sittemmin siteeranneet. Tuskin kovin moni niistä on Sir Robert Bruce Lockhartin omaa käsialaa, mutta teoksen arvoa lisää tällainen dokumentaarisuus. Yksi klassisista herkuista on tämä kasku:

I remember a Highland saying of those days: ’One whisky is all right, two is too much, and three is too few.’ Two makes you want another and after three you can’t stop.

Teoksen eetos on kieltämättä mielenkiintoinen. Lockhart selvästi arvostaa kovaa työtä tehneitä miehiä, jotka ovat rakentaneet viskiteollisuudesta niin merkittävän niin lyhyessä ajassa. Hän nautiskelee Tommy Dewarin kaltaisen myyntireiskan ylivertaisesta nokkeluudesta, Peter Mackien hulluudesta (”one-third genius, one-third megalomaniac and one-third eccentric”) ja William Rossin hurjasta voimasta, jolla Ross sai aikanaan DCL:n pomomiehenä Dewarit ja Haigit saman pöydän ääreen.

Scotch on sen verran mahtavaa luettavaa, että tekee välittömästi hankkia käsiin Lockhartin klassinen omaelämäkerta, Memoirs of a British Agent. Näistä kuvioista se James Bondin ekstravagantti viskinjuontikin nähtävästi tulee – hienointa olisi nähdä 007 tietysti Balmenachin eikä niinkään maksetun Macallanin ääressä.

Kaikkineen Scotch. The Whisky of Scotland in Fact and Story on ehdottomasti lukemisen arvoinen klassikko jokaisesta viskihistoriasta kiinnostuneelle.