Diageo

Blair Athol 27 yo 1988/2016, Signatory for TWE 55,7%

Maistelussa on tällä kertaa mielenkiintoinen, iäkäs Blair Athol 1980-luvun lopulta. Viski on kypsynyt kunnioitettavat 27 vuotta ja pistetty refill-sherrystä pulloon.

Blair Athol 27 yo 1988/2016, Signatory for TWE

(55,7%, Signatory for The Whisky Exchange, 14.10.1988–16.5.2016, Refill Sherry Butt, Cask No. 6845, 565 bts., 70 cl)

Tuoksu: Kahvia ja pähkinää. Kuivattua luumua, rusinaa ja melkoisesti märkiä lehtiä, kaarnaa ja maa-ainesta. Pieni poltettujen tulitikkujen ailahdus. Hedelmäkakkua, kuivattuja aprikooseja, tummaa yrttisyyttä, lakritsia, soijaa. Hedelmäisyys on jotenkin… konjakkimaista. Vesilisä korostaa syksyistä metsää ja multaisuutta. Itse asiassa tuoksu muistuttaa hyvän tislaamovaraston maalattiaa.

Maku: Nyt on tummaa. Tumma kahvisuus ja maanläheinen karheus ovat täysimääräisesti mukana. Tummaa suklaata, mustaherukkaa, minttua, herukkaisuutta. Oikeastaan tämä herukan, havuisuuden ja eucalyptuksen yhdistelmä on tässä aivan jumalainen. Suutuntuma on kermainen ja varsin jykevä. Mustaa teetä, luumuhilloa, paahtoleipää, appelsiinimarmeladia. Jälkimaku on varsin pippurinen ja tiukan tamminen, mutta espressossa ja mausteiden vyöryssä on oma jylhä vahvuutensa. Havuisuutta, märkiä lehtiä, eucalyptusta, akaasiahunajaa, mustaa teetä, herukkaa, lakritsia. Komea ja varsin pitkä finaali. Vesilisä saa kerman ja hedelmät pintaan.

Arvio: Hyvin erilainen sherrypommi. Pääosin hieno viski, hetkittäin jopa aivan loistava. Karheus ja metsäinen puoli tuovat tähän kosolti omalaatuisuutta ja jotain sellaista, minkä muistaa. 89/100

Mitähän mieltä muut ovat olleet? Whiskyfun 86/100.

Talisker 30 yo 2012 Edition 45,8%

Taliskerin 30-vuotiaat ovat jossain määrin kadonneet kartalta sen jälkeen, kun niiden voltit pudotettiin 45,8 %:iin vuonna 2011. Silti näitä julkaisuja tulee vuosittain, entistä kimaltelevammissa pakkauksissa, vaikka kukaan ei niitä erityisesti missään hehkuta.

Mielenkiintoista on päästä maistamaan tämä vuoden 2012 pullote. Iäkäs Talisker on kuitenkin aina iäkästä Taliskeria.

Talisker 30 yo 2012 Edition

(45,8%, OB, 2012, 3186 bts., 70 cl)

Tuoksu: Upea yhdistelmä kirpeää hedelmäisyyttä, herkkää metisyyttä ja tiivistä turvesavua. Hunajaa, anista, mentholia. Vanhoja kirjoja, antiikkihuonekaluja, vahaa, öljyä, hiukan pihkaisuutta. Merellisyyttä, suolaa, etäisesti myös tervaa ja salmiakkia. Todella syvä ja kompleksinen. Huh. Vesilisä avaa hiiltä ja kreosoottia.

Maku: Iäkkään viskin mentholinen herkkyys yhdistyy öljyiseen hedelmäisyyteen ja salmiakkiseen savuisuuteen. Komea balanssi, tuntuu vielä ikäistäänkin vanhemmalta viskiltä. Suutuntuma on jo melko kevyt mutta tekstuuri kantaa. Metisyyttä, kiteistä hunajaa, vahamaisuutta, hiukan suolaa. Kevyesti marjaisuutta ja sitruksisuutta. Jälkimaku alkaa komealla pippurisuudella. Turvesavu nousee selvästi esiin, hiukan hiilisenä ja tummana. Anista, hunajaa, tervaa, salmiakkia, öljyä, mineraalisuutta. Mentholin kirpeys pysyy mukana pitkän finaalin loppuun saakka. Wow. Vesilisä tuo trooppista hedelmää selvästi esiin.

Arvio: On kyllä hieno viski, ei tällaisia ihan joka päivä tule vastaan. Näiden arvostuksen pitäisi olla ihan jollain muulla tasolla. Hattu päästä. 91/100

Mitähän mieltä muut ovat olleet? Whisky Magazine 82/100 (Dave Broom), 86/100 (Martine Nouet).

Lagavulin 12 yo Special Release 2017, 56,5%

Lagavulinin 12-vuotias pysyy sitkeästi Special Releases -julkaisujen joukossa vuosittain. Näiden tasalaatuisuus on hämmästyttänyt vuodesta toiseen. Itse en ole ainakaan törmännyt vielä yhteenkään heikkoon esitykseen.

Pakko myöntää, että myös näiden pullotteiden tietty spartalaisuus viehättää: vähintään 12 vuotta, amerikkalaista refilliä, ei mitään kikkoja. Voltit ylös, kaikenlainen kuorruttaminen alas – aina toimiva resepti. Ja nyt siis käsillä jo 17:s vuosittainen julkaisu.

Lagavulin 12 yo Special Release 2017

(56,5%, OB, 2017, 17th Release, Refill American Oak Hogsheads, 70 cl)

Tuoksu: Makeaa turvesavua, merellisyyttä, mineraalisuutta ja sitruunaisuutta. Merilevää, mutaa, ostereita. Paksu öljyisyys hallitsee, mutta taustalla on mukavasti kirpeyttä ja maltaisia sävyjä. Tammi on vahvasti mukana. Hiiltä ja nokea. Valkopippuria ja suolaista voita. Vesilisä tuo vaniljaista makeutta ja hiukan lihaisuutta esiin.

Maku: Hiilisen rasvainen puoli on tällä kertaa pinnassa. Tuhkaa, nokea, runsasta turvesavua, salmiakkia, lääkettä. Suolaisuutta, mineraalisuutta, pippurisuutta. Sitruunaisuus on edelleen intensiivisesti läsnä. Suutuntuma on todella täyteläinen ja painavan öljyinen. Prosciuttoa, hapokkuutta, kirpeää omenaa. Jälkimaku liikkuu vielä pidemmälle nokisiin ja mineraalisiin syövereihin. Turvesavu pysyy tuhdisti läsnä, sitruunaisuus ja suolainen voi tekevät tehtävänsä. Tammea, maltaisuutta, merellisyyttä, öljyä. Hienosti etenevä ja keskittynyt loppuliuku. Varsin pitkä finaali. Vesilisä saa hedelmäisen makeuden pintaan.

Arvio: Edelleen loistavaa viskiä. Tällä kertaa pykälän makeampaa ja nokisempaa kuin yleensä, ilman massiivista lihaisuutta – mutta mineraalisuutta on sitten senkin edestä. 90/100

Mitähän mieltä muut ovat olleet? Whiskyfun 90/100.

Mortlach 18 yo 1998/2016, Signatory for TWE 55,8%

Maistelussa on tällä kertaa poikkeuksellisen mielenkiintoinen Mortlach. Kyseessä on 54 kuukautta ex-sherrytynnyrissä (Oloroso) jälkikypsytetty single cask. Väriä viski on ainakin ehtinyt saada siinä ajassa reippaasti.

Tällaisen tuotteen taustalla on tilanne, että tislaamolla on ollut alkujaan samana päivänä täytettyjä ex-bourbontynnyreitä (todennäköisesti kolme), joissa viskiä on ensin kypsytetty 13,5 vuotta. Sen jälkeen ne on koottu tähän Oloroso-tynnyriin numero #5, jossa viski on kypsynyt vielä tuon 4,5 vuotta.

Samanlaisia ”rakenneltuja” single caskeja on harrastanut myös moni muu, tunnetuimpana tänä päivänä varmaankin Glendronach, jonka keskimääräisestä sherrytynnyrissä kypsyneestä single caskista saadaan aina helposti yli 600 pulloa. Mikäli se viski olisi ollut siinä samassa tynnyrissä koko ikänsä, 20 vuodessa jäljellä olisi enää parin sadan pullon verran tavaraa, koska enkelit ottavat aina osansa.

Mortlachin tislaamo on varsin maskuliinisessa maineessa (”The Beast of Dufftown”) ja on tehnyt keskimäärin todella lihaisaa ja painavaa tislettä. Oma ylittämätön Mortlach-elämykseni on tähän mennessä ollut Keppana Kellarissa pari vuotta sitten maistettu vuoden 1978 Rare Malts -pullote.

Mortlach 18 yo 1998/2016, Signatory for TWE

(55,8%, Signatory for The Whisky Exchange, 12.5.1998–16.5.2016, Hogsheads + Sherry Butt Finish, Cask No. 5, 681 bts., 70 cl)

Tuoksu: Mielenkiintoinen, vahvan multainen ja napakan eucalytusmainen ensivaikutelma. Rommimainen sokerisuus ja voimakas Oloroso. Silti aavistuksen sulkeutunut. Nahkaisuutta, huonekaluvahaa, tammea, maakellaria, pähkinäisyyttä, hiukan marjaisuutta ja luumua, sitrusta taustalla. Vesilisällä löytää kuivalihan ja saa vielä vähän enemmän vahamaisia piirteitä auki.

Maku: Todella voimakas, suorastaan peto viskiksi. Painava öljyisyys ja Mortlachille leimallinen lihaisuus (beef jerky) tulevat täysillä päälle. Erittäin mausteinen, pippurinen, viikunainen, yrttinen ja paahdetun pähkinäinen. Oloroso maistuu osin kerrostuneena, mutta tämän voima puhuttelee lujaa. Hapahkoa sitrusta, tanniinisuutta, karvasta suklaisuutta. Samalla sitä vastaan löytyy makeaa siirappia ja tiettyä öljyistä imelyyttä. Jälkimaku puskee edelleen päälle kuin höyryjyrä. Pippurisuutta, tanniineja, silkkaa tammea. Eucalyptusta, lakritsia, suklaata, suolaisuutta, sikaria, pähkinää. Hieno makean ja mausteisen näytelmä. Pitkä finaali. Vesilisä tuo paahdetta paremmin esiin, tiettyä tupakkaisuutta jopa.

Arvio: Äärettömän iso Mortlach. Todella hieno elämys. 89/100

Mitähän mieltä muut ovat olleet? Whiskyfun 85/100. Whiskynotes 89/100.

Glen Spey 21 yo 1989/2010, 50,4%

Maistelussa on tällä kertaa todella mielenkiintoinen viski. Tämä melkoisia kehuja saanut 21-vuotias on yksi harvoista Glen Speyn tislaamopullotteista koskaan. Siitäkin huolimatta, että tislaamo on ollut suuren ja mahtavan Diageon ja sen edeltäjien omistuksessa vuosikymmenet.

Oma kokemukseni Glen Speyn tuotannosta on varsin ohut. Tislaamo liikkuu tutkan alapuolella eikä ole edes yrittänyt löytää tietään harrastajien viskilaseihin. Ehkä tämä Special Release jää aikakirjoihin.

Glen Spey 21 yo 1989/2010

(50,4%, OB, 1989–2010, First Fill American Oak, 5844 bts., 70 cl)

Tuoksu: Todella muhkea bourbonvaikutus. Marsipaania, pähkinäöljyä, vaniljaa, omenapiirakkaa. Luumua, aprikoosihilloa, kuivattua hedelmää. Tammi on läsnä vahvana ja vaativana, mutta kokonaisuus puhuttelee. Hunajaa, rusinaa, hiukan nahkaisuutta, vanhoja kirjoja, mausteita. Vesilisällä löytyy tuoretta hedelmää, kiiviä ja viinirypäleitä etenkin.

Maku: Paksun öljyinen ja mausteinen, vahvan tamminen ja hedelmäinen. Aprikoosia, appelsiinia, kuivattua omenaa, rusinaa. Hunaja ja pähkinä ovat mukana myös, samoin muhkea mausteisuus ja napakat yrtit. Suutuntuma on varsin täyteläinen ja vaikuttava. Tammessa on kookosta ja vaniljaa enemmän kuin laki sallii. Marsipaani ja menthol löytyvät myös. Jälkimaku on todella tamminen ja pähkinäinen. Kuivatut hedelmät ovat edelleen pinnassa, aprikoosi ja banaani etenkin. Kovia toffeekarkkeja, hunajaa, vihreää teetä, öljyisyyttä. Paahteisuus ja hapokkuus lisääntyvät lopuksi. Melko pitkä finaali. Vesilisä makeuttaa tätä selvästi, saa tiukan tammen aukeamaan ja nostaa tuoreita hedelmäisiä sävyjä pintaan.

Arvio: Erittäin vaativa ja samalla myös palkitseva viski. Eleganssia ja laatua loppuun asti, mutta kyllä näin totaalinen bourbonvaikutus myös vaatii, että sellaisista mauista nauttii. 89/100

Mitähän mieltä muut ovat olleet? Whiskyfun 90/100. Whisky Monitor Database 88/100 (per 5).

 

Mortlach 22 yo 1989/2011, Silver Seal 58,2%

Mortlach, tuo synkkien ja sateisten syysiltojen lihaisa herkku! Totta puhuakseni omat kokemukseni Mortlachista ovat olleet varsin ristiriitaisia. Eteen on joskus sattunut vähän vaatimattomampaakin tavaraa.

Maistelussa on tällä kertaa Mortlachia 1980-luvulta kunnianarvoisan Silver Sealin pullottamana. Spekseistä ei ole etiketissä tai muuallakaan tarkempaa tietoa, mutta ex-bourbontynnyri voisi olla ulkomuodon perusteella paras arvaus. Jos kyseessä on ex-sherry, täytyy olla noin kolmannen täyttökerran tynnyri kyseessä.

Mortlach 22 yo 1989/2011, Silver Seal

(58,2%, Silver Seal, 1989–12/2011, 70 cl)

Tuoksu: Makeaa sitruksisuutta, mineraalisuutta ja tuhdisti vaniljaa. Yrttejä, kireää mausteisuutta, hapokkuutta. Aprikoosia, hiukan mangoa, appelsiinin makeutta, kukkaisuutta. Tammi hallitsee melko reippaasti tätä, höylättyjä lankkuja. Hiukan yksioikoinen kokonaisuus. Vesilisä tuo tomusokerista makeutta.

Maku: Hedelmäisyys, vanilja ja tammi ovat vahvoina pinnassa. Todella napakka aprikoosi ja hapokas sitrus hallitsevat. Tammi on hiukan yliohjautuva, pippurisuus ja inkivääri tykittävät melkoisella voimalla. Suutuntuma on melko öljyinen ja kihelmöivän mausteinen. Limettiä, anista, hiukan sitä Mortlachista tuttua lihaisuuttakin. Ei oikein balanssissa. Jälkimaku huuhtoo taas melkoisella tammella ja mausteiden vyöryllä. Aprikoosia, limettiä, persikkaa. Vaniljaa, vaniljaa ja vaniljaa. Pippurinen ja inkiväärinen purevuus säilyvät melko pitkän finaalin loppuun asti. Vesilisä antaa paremmin tilaa leivosmaisuudelle ja sokerille.

Arvio: Ei oikein parhaita Mortlacheja missään suhteessa. Pätevä ja voimakas esitys, mutta ei missään nimessä odotusten veroinen kohtaaminen. 84/100

Lagavulin Triple Matured Edition 2013, 48%

Pöydällä on tällä kertaa Lagavulinin järjestyksessään toinen FOCM-erikoispullote. Ensimmäinen oli siis se vuonna 1995 tislattu ja vuonna 2008 pullotettu yksilö, joka oli kypsynyt täysin ex-sherryssä.

Tätä toista FOCM-julkaisua kritisoitiin aikanaan jonkin verran, koska kolmen tynnyrityypin ikämerkitsemätön sekoitus ei monien mielestä tuntunut lähtökohtaisesti riittävän aidolta. Tynnyreistä ei edes kerrota sen enempää tietoja – provenienssiä siis oikeasti vähän tästä puuttuukin.

Kyllä tälle silti aito mahdollisuus pitäisi antaa, koska harvemmin Lagavulinin tislaamolta mitään ihan kelvotonta markkinoille tuodaan.

Lagavulin Triple Matured Edition 2013

(48%, OB for Friends of the Classic Malts, Bottled 8.5.2013, 4500 bts., 70 cl)

Tuoksu: Muhkea, tervainen, salmiakkinen, savuinen ja lihaisa. Mineraalisempi ja hiukan sofistikoituneempi kuin moni Port Charlotte, mutta samalla tontilla liikutaan. Yllättävänkin vahva ja komea nenä. Savumakkaraa, nokea, lääkemäisyyttä, merellisyyttä. Viikunaa, rusinaa. Silkkaa laatua. Vesilisä tuo karamellin pintaan.

Maku: Mineraalinen, lääkemäinen ja odotettua ohuempi. Kevyen vahamainen profiili ei oikein jaksa kantaa tätä, vaan jotain olennaista hukkuu pippurisen ja aktiivisen tammen alle. Salmiakkijauhetta, hapokkuutta, tervaisuutta. Suutuntuma on hiukan ohut ja rungosta puuttuu sen yhden ratkaisevan pykälän verran ryhtiä. Silti sherryisen makeat, toffeemaiset nuotit soivat kauniisti turvesavun, savumakkaran ja merellisen öljyisyyden kanssa. Jälkimaku saa tämän tuntumaan varsin nuorekkaalta, turvesavussa on tiettyä paljautta ja tislemäisyys korostuu. Lääkettä, tuhkaa, hapokkuutta, paahtoleipää. Lääkettä, salmiakkia. Keskipitkä finaali. Vesilisällä tulevat esiin glaseeratut hedelmät.

Arvio: Hetkellisesti todella herkullinen Lagavulin, mutta maku jää hiukan jälkeen. Tuoksu on erinomainen, jälkimaussa on potentiaalia. Ei kaikkein tasapainoisimpia esityksiä. 85/100

Mitähän mieltä muut ovat olleet? Whiskyfun 82/100.

Lagavulin 16 yo 43% (2016)

Otin rinnakkaismaisteluun kolme Lagavulinin 16-vuotiasta. White Horse Distillers -pullote noin vuodelta 1998 oli luonnollisesti omaa luokkaansa, mutta myös Port Ellen -versioilla on omat tähtihetkensä. Käytännössä White Horsen erot vuoden 2008 Port Ellen -pullotteeseen jäivät yllättävän vähäisiksi.

Tastingin viimeinen sana jää Lagavulinin 200-vuotisjuhlavuonna pullotetulle 16-vuotiaalle. Tähän on lopulta tultu: melkein 30 vuotta pullote on ollut lähes täsmälleen samannäköinen, ja sisältö on silkkaa laatua edelleen.

Nykyisellään pahvipakkaus on musta, kun vielä White Horsen loppuaikoina se oli tummanvihreä. Kohokuviot ovat kuitenkin samat, etikettien leiska pääosin sama, kaikki paikallaan kapselin sinettityylittelyä myöten.

Lagavulin 16 yo (2016)

(43%, OB, +/- 2016, 70 cl)

Tuoksu: Makean turvesavuinen. Hunajaisia uunijuureksia, artisokkaa, merellisyyttä, suolaa. Selvästi eri viskiä kuin menneiden vuosien versiot. Pippurinen tammisuus tuo tähän purevan nuotin, balanssi vaniljaisen makeuden ja mineraalisen savun välillä toimii. Makea lääkemäisyys dominoi. Laatuviski edelleen, mutta eri.

Maku: Paksun öljyinen ja muhkean turvesavuinen. Makeus on tällä kertaa erilaista, hunajaista ja paahtunutta. Uunijuureksia, artisokkaa, hiukan lihaisuutta. Suutuntuma on erittäin painava ja täyteläisen öljyinen. Salmiakkia, tervaa, nokea. Muistuttaa tyyliltään hiukan nykyistä 12-vuotiasta Special Releasea, mutta pienemmällä voimalla. Jälkimaku on rasvainen, sitruksinen, hapokas, turvesavuinen, mineraalinen ja tamminen. Suolaa, merellisyyttä, pekonia, mausteisuutta. Mielenkiintoinen paahteisuus, suorastaan paahtoleipä. Paranee loppua kohti koko ajan. Varsin pitkä ja uljas finaali.

Arvio: Hyvin erilainen viski verrattuna menneisiin vuosiin. Laatua silti, kaikin puolin. Tämä on viski, jonka itse yleensä tilaan jälkiruoan jälkeen ruokaravintolassa, mikäli listoilta löytyy. 89/100

Mitähän mieltä muut ovat olleet? Whiskyfun 90/100.

Lagavulin 16 yo 43% (2008)

Rinnakkaismaisteluni Lagavulinin 16-vuotiaiden ääressä sisältää White Horse Distillers -pullotteen arviolta vuodelta 1998, vuoden 2016 nykypullotteen sekä tällaisen miniatyyrin, jonka julkaisuvuodeksi arvioin vuoden 2008.

Lagavulinin 16-vuotiasta tuli markkinoille noin 10 vuotta sitten paljon myös miniatyyrikoossa. Myös White Horse Distillersin loppuaikana nähtiin miniversioita.

Mikäli tämä todella on vuodelta 2008, perspektiiviä löytyy tässä tastingissa mukavasti kymmenen vuotta taaksepäin ja kahdeksan vuotta eteenpäin.

Lagavulin 16 yo (2008)

(43%, OB, +/- 2008, 5 cl miniature)

Tuoksu: Erittäin salmiakkinen ja kuivan turvesavuinen. Mineraalisuutta, tervaa, merellisyyttä, suolaa. Todella tasapainoinen ja intensiivinen kokonaisuus. Makeaa omenaa, hiukan sitruksisuutta, märkää laituria, merilevää. Öljyisyyttä, hunajaisuutta, tammista purevuutta. Komea tuoksu kaikin puolin.

Maku: Tervainen, salmiakkinen, tiukan turvesavuinen ja pykälän White Horse -versiota makeampi. Makeaa omenaa, sitrusta, hunajaa, hiukan imelyyttä. Suutuntuma on painavan öljyinen ja tammisuudessaan silti napakka. Balanssi on huippuluokkaa. Merellisyyttä, mineraalisuutta, refill-tynnyrien hienoa hapokkuutta. Silkkaa nautintoa. Jälkimaku liikkuu tervan ja lakritsin suuntaan, kunnes makea yskänlääkemäisyys ja hunajaisen pippurinen tammisuus tulevat vastaan. Mineraalisuutta, merilevää, nokisuutta, paahteisuutta, hapokkuutta. Pitkä ja tervaisuudessaankin vähitellen makeutuva finaali.

Arvio: Tämän pullotteen tuoksu ylittää White Horsen, mutta maussa White Horse nokittaa kevyesti. Tämä on kyllä loistava viski, oikeastaan niin loistava, etten osaa tämän jälkeen nähdä White Horse Distillers -sanoja sinänsä erottamassa huipputuotetta jostain muusta. 91/100

Mitähän mieltä muut ovat olleet? Whiskyfun 90/100. Whisky Monitor Database 86/100 (per 13).

Lagavulin 16 yo White Horse Distillers 43% (1998)

Rinnakkaismaistelussa on tänään kolme Lagavulinin 16-vuotiasta viskiä lähes 20 vuoden aikajänteeltä. Maistan vierekkäin White Horse Distillers -pullotteen noin vuodelta 1998 sekä kaksi ns. Port Ellen -aikakauden pullotetta, miniatyyrikokoisen arviolta vuodelta 2008 ja ihan uuden normaalikokoisen vuodelta 2016.

Tämä White Horse Distillersin pullote on kiistatta legendaarinen. Olen tämä taatusti aikoinaan maistanut, mutta en ole tajunnut siinä olevan mitään… erikoista. Viimeisen kymmenen vuoden aikana näitä ei ole juuri missään näkynytkään, joten nyt tuntuu todella juhlalliselta palata tällaisen ääreen.

Ensimmäinen nykymallinen Lagavulinin 16-vuotias julkaistiin vuonna 1988. Silloin sen etiketissä luki White Horse Distillers. Vanhimmissa, 1980-luvun lopun ja 1990-luvun alun pullotteissa on etiketissä kuningattaren sinetti – White Horse -aikakauden jälkeen sinetti vaihtui laivan kuvaan. Olennaista tuon aikakauden julkaisuille kuitenkin on, että pulloon on maalattu kullanvärisellä maalilla 1816 ja ISLA.

Kun 1990-luku kääntyi loppua kohti, maalatut sanat vaihtuivat kohokuvioon pullossa. Vuoden 1998 julkaisuerä oli viimeinen, jossa etiketin alalaidassa luki White Horse Distillers Glasgow. Olen melko vakuuttunut siitä, että nyt käsillä oleva White Horse -pullote on näitä viimeisten aikojen versioita. Etiketti vastaa määrityksiä ja kultamaalin sijaan kyljessä on kohokuviot.

Pullon pahvipakkauksessa on kannessa Classic Maltsin sinetti, mikä saattaa viitata aiempaankin ajankohtaan – tai sitten ei. Olkoon vuosi 1998 kuitenkin paras arvaukseni.

Lagavulin 16 yo White Horse Distillers

(43%, OB, +/- 1998, 70 cl)

Tuoksu: Savuinen, lakritsinen ja painavan öljyinen. Merellisyyttä, suolaisuutta, merilevää, märkää köyttä. Omalaatuinen kuminen vivahde. Hunajaisuus ottaa mittaa yskänlääkemäisyydestä, salmiakki ja terva miekkailevat hienosti kirpeän omenan ja sitruksisuuden kanssa. Kaunis yrttisyys, vaniljaisuus, tammi.

Maku: Erittäin tasapainoinen, täyteläinen ja kuivan savuinen. Yskänlääkettä, tervaa, salmiakkia, suolaa, kirpeää yrttisyyttä. Omenaa, heinää. Suutuntuma on öljyinen ja runsas, mutta sitä huolimatta tietty kuiva purevuus on tässä aivan omalla tasollaan. Mineraalisuutta, kuivaa tammea, sitruksisuutta, pippuria, hapokkuutta. To-del-la herkullinen. Jälkimaku on erittäin kihelmöivä, kuiva, tuhkaisen turvesavuinen ja napakan tamminen. Pippuria, suolaa, yrttisyyttä, kuivaa heinäisyyttä. Kurkkupastillia, mentholia, lääkemäisyyttä, merellisyyttä. Pitkä, hienosti viipyvä finaali.

Arvio: Kuivan savuinen, painokas ja vivahteikas viski. Huippulaatua menneiltä vuosilta. 91/100

Mitähän mieltä muut ovat olleet? Whisky Monitor Database 90/100 (per 10).