Kuukausi: heinäkuu 2015

Convalmore 36 yo 1977/2013, 58%

Nyt on käsissä dream dram. Diageon edellinen Special Releases -sarjassa julkaistu Convalmore oli taivaallista tavaraa, ja moni on ollut sitä mieltä, että tämä on vieläkin parempi.

Käsittämätöntä, että alkoholiprosentti on näin korkealla, kun on todellisesta ikäviskistä kuitenkin kyse. Suomeksi: tynnyreiden on täytynyt olla erinomaisia.

Convalmore 36 yo 1977/2013

(58%, OB, Special Releases, 1977–2013, Refill American Oak, 2680 bts., 70 cl)

Tuoksu: Minttua, katajaa, tammisuutta, hunajaa. To-del-la intensiivinen tuoksu. Tammi on erittäin kuivaa ja muhkean mausteista, menee läpi kaikesta. Mehiläisvahaa, toffeeta. Savun aavistus, tippa yrttistä lääkettä. Karamellisoituja hedelmiä, sitruksisuutta, kiteistä sokeria, pihkaa. Huh huh. Vesilisä avaa hienosti kukkaisuutta ja ruohoisia sävyjä.

Maku: Voimakas ja tiivisrakenteinen. Minttuinen ja tamminen yleisilme, aivan mahtava. Tammi maistuu tyylikkäänä ja rouheana, mausteisena ja hallitsevana. Vahamainen suutuntuma on loistelias. Hunajaa, sokeria, toffeefudgea, vaniljaa. Herukkaisuutta, sitrusta, pihkaisuutta. Yrttistä lääkemäisyyttä, edelleen. Tammi kyllä hallitsee palettia. Jälkimaku iskee kuin miljoona volttia, kiteisen hunajaisella ja vahvan mausteisella aloituksella. Minttu ja eucalyptus ovat tiivisti läsnä. Sitruksisuutta, toffeeta, havuisuutta, yrttiteetä, kovia päärynäkarkkeja, vaniljaa, aavistus savua. Erittäin pitkä. Wow. Vesilisällä tulee Pectus-pastilleja pintaan.

Arvio: Aivan loistava viski, mestaruussarjan tavaraa. Silti nuorempi versio pysyy itselläni kärjessä, sen tammisuus ja vahamaisuus ovat jopa vielä vähän lähempänä täydellisyyttä. 93/100

Mitähän mieltä muut ovat olleet? Whiskyfun 94/100. Dramming 86/100.

Teerenpeli Distiller’s Choice Portwood Finish 43%

Teerenpelin Distiller’s Choice -sarjan Kaski oli erinomainen esitys. Valitettavasti sitä seurannut Äes ei enää samalla tavalla sävähdyttänyt. Hosan maistoin talvella Uisgessa, mutta tämän Portwood Finishin jätin silloin väliin. Nyt tuli sopiva tilaisuus suorittaa paikkaus.

Teerenpeli Distiller’s Choice Portwood Finish

(43%, OB, NAS, 2015, Portwood Finish, Limited Edition for Tallink Silja Line, 50 cl)

Tuoksu: Portviini kohtaa saippuaisen, heinäisen maltaisuuden. Vahva mustaherukkainen marjaisuus, mustikkaa, hiukan puolukkaakin. Puuromaista maltaisuutta, varsin nuorekas sävy kaikkineen. Vastasahattua tammilankkua, mietoa mausteisuutta. Vesilisä nostaa herukkaa pintaan.

Maku: Marjaisa ja maltainen. Noudattelee varsin hyvin tuoksun sävyjä. Mustaherukkaa, punaherukkaa, mustikkaa, puolukkaa, vähän mansikkaa. Kotiviinihenkinen viritys. Suutuntuma on varsin kevyt, portviinin ansiosta myös vähän nahkea. Eucalyptusta, anista, vihertävää yrttisyyttä. Tammisuus on rapeana läsnä koko ajan. Maltaisuus tuntuu myös heinäisenä ja puuromaisena. Jälkimaku alkaa tammen komennossa, viinisyyttä ja marjaisuutta riittää. Yrttisyyttä, vihreää teetä. Melko lyhyt finaali. Vesilisällä löytyy ripaus lakritsia.

Arvio: Marjaisa ja kepeä, maltainen ja aavistuksen nahkainen. Ei nostata suuria tunteita. 82/100

Bowmore 17 yo White Sands 43%

Maistelussa Bowmoren nykyisen Travel Retail -peruskolmikon ainoa ikämerkitty tuote, vähintään 17-vuotiasta viskiä sisältävä White Sands. Black Rock oli syvä pettymys, ja vaikka Gold Reef täältä blogista vielä puuttuu, olen senkin maistanut: ei mikään kovin kummoinen sekään.

Bowmore 17 yo White Sands

(43%, OB, +/- 2015, Travel Retail Exclusive, Matured in Ex-Bourbon Casks, 70 cl)

Tuoksu: Miedon herukkainen ja sitruksinen, trooppisen hedelmäinen. Suolaisuutta ja tammisuutta, vihreää omenaa ja hilloisuutta. Hiukan vaniljaa, muuten kuiva vaikutelma. Nuotiosavua, tuoreita koivunlehtiä. Pieni bensainen sivuääni. Ei mikään ihan killeri tuoksu kyllä, varsin ohut ja mitäänsanomaton.

Maku: Raikkaan hedelmäinen, kevyen herukkainen ja hiukan kovalla tavalla bourbonhenkinen. Kevyttä savua, mineraalisuutta, hiukan anista. Tammi tuntuu mausteisena ja vaniljaisena, puisevuus on jossain määrin pinnassa. Savuisuus on kevyttä ja pysyy taustalla. Suutuntuma on varsin kevyt ja silti ihan mukavan öljyinen. Vihreää omenaa, limoncelloa, limettiä. Jälkimaku alkaa tammisena ja öljyisen sitruksisena, jatkuu omenaisena ja hunajaisena, kunnes sitruksinen ja herukkainen kirpeys nousevat. Lopussa on jo hyvin paahteisuutta, hedelmäteetä ja tammen otetta. Keskipitkäksi finaali kuitenkin jää, eikä mikään ilotulitus ole kyseessä.

Arvio: Pieni pettymys, erittäin kevyt viski lajissaan. 84/100

Mitähän mieltä muut ovat olleet? Whisky Monitor Database 89/100 (per 2). Smoke On The Water, ”Suuri pettymys”.

The Macallan Oscuro 46,5%

Kerta kiellon päälle: petyin jo The Macallanin Travel Retail -valikoimista Whisky Maker’s Editioniin ja Estate Reserveen, mutta nyt lasiin päätyi vielä yksi Mäkkäri sieltä tax free -osaston kalliimmasta päästä.

Oscurossa on sekoitettu vuosien 1987–1997 välillä tislattuja viskejä. Etiketin mukaan tynnyreinä on jälleen käytetty sherry seasoned oak casks -osastoa eli puuteknologian puolelle on menty, huljutettu sherryä eurooppalaisessa tammessa ja todennäköisesti myös varsin pienissä tynnyreissä. Iso osa tynnyreistä on ollut first filliä, mikä on tietysti tällaisissa tapauksissa luonnollista.

Yleinen epäilys tätä kohtaan on suuri, mutta maistetaan.

The Macallan Oscuro

(46,5%, OB, NAS, Travel Retail Exclusive, +/- 2015, 70 cl)

Tuoksu: Taatelia, luumua, viikunaa, suklaata. Oikein roteva sherrytuoksu. Tallia, satulaa. Vieno lakritsi. Ylikypsiä sekahedelmiä, hiukan pekonia, siirappisuutta, toffeefudgea. Varsin herkullinen tuoksu. Vesilisä avaa mausteisuutta mukavasti.

Maku: Sherryisen makea mutta tuoksuun nähden yllättävän ohut. Tekstuuri on huokoinen, vaikka makupaletissa puskee suklaata ja taatelikakkua. Rusinaa, mausteisuutta, kanelia. Maltaisuus tulee happoisena ja hiukan karvaana läpi. Tammi tuntuu yllättävän kireänä. Jälkimaku on alkuun jopa häiritsevän karvas ja hapan, maltaisuus ja sherry eivät oikein keskustele keskenään. Tummaa suklaata, saksanpähkinää, kuivaa hedelmäkakkua. Melko pitkä finaali, mutta loppunousu jää puuttumaan. Vesilisä tuo suutuntumaan kermaisuutta, mutta syvyyttä tähän ei saa mitenkään.

Arvio: Nykypäivän Mäkkäriä hiukan runsaammassa ja suklaisemmassa muodossa. Helppoa juotavaa, sitä tällä on ilmeisesti tavoiteltu. 86/100

Alan Keegan: Scotch in Miniature

Miniatyyrit ovat viskipiireissä ihan oma maailmansa. Ian Buxton on antanut arvokkaan neuvon kaikille, jotka harkitsevat aloittavansa miniatyyrien keräilyn: se on oudon addiktoivaa, älä ihmeessä aloita (tuhannen taalan vinkki löytyy kirjasta 101 Legendary Whiskies).

Keegan_Scotch_In_Miniature_004Kun asian pitää mielessä, Alan Keeganin Scotch in Miniature. A Collector’s Guide to Whisky Miniatures (Famedram, neljäs laitos, 2001) on oikeastaan aika hauska pieni kirja. Aiemmissa kirjan laitoksissa – ensimmäinen vuodelta 1982 – oli pystytty luettelemaan kaikki myynnissä olleet viskiminiatyyrit, mutta 2000-luvun alussa peli oli lopullisesti menetetty, kun viskivalikoimien määrä räjähti käsiin. Siitä tulee minityyrien keräilyä käsittelevään kirjaan hassu pohjavire. Neuvotaan keräilemään, mutta ei enää pystytäkään kertomaan, mitä keräiltävissä on. Vuonna 1996 julkaistun kolmannen laitoksen jälkeen kirjan ajatus on päässyt hiukan karkaamaan.

Keegan kuitenkin esittelee miniatyyrien maailmaa ja niiden keräilyä paneutuneella otteella. Esimerkiksi minien laittaminen esille kuuluu yhden luvun aiheisiin. Lisäksi hilpeyttä nykylukijassa herättää, kun Keegan suosittelee pahvisen kortiston luomista miniatyyrien tietojen arkistointia varten.

En ollut tietoinen, että pikkupulloissa on ylipäänsä olemassa ”true miniature” -kategoria. Sillä Keegan tarkoittaa minejä, jotka ovat oikeiden viskipullojen pienikokoisia kopioita:

”There is a special satisfaction to be had from possessing these replicas, particularly if the shape of the larger bottle or the design of the label is pleasing or unusual.”

True miniaturet ovat minien keräilijöiden maailmassa halutuimpia, mikä on sinänsä ymmärrettävää. Se ulkopuolelle jäävät sellaiset viskit, joiden laatu voi olla melkein mitä vain, koska miniatyyri on itse ainoa lopputuote. Sellaisten massamarkkinat eivät ole kummoiset.

Keegan luettelee teoksessa muutamia mahdollisia lähtökohtia minien keräilyyn:

  1. Concentrate on ’official’ bottlings by the proprietors of the distilleries.
  2. Collect a miniature on each distillery.
  3. Expand to collecting each strength and age available.
  4. Concentrate on the products of a particular merchant.
  5. Buy any miniature containing malt from a particular distillery or group.
  6. Collect ’true’ miniatures only.
  7. Confine your interest to miniatures produced by blending companies with their own product label.
  8. Specialise in miniatures used for product promotion.
  9. Seek out commemorative labels.

Kiinnostavana yksityiskohtana Keegan kertoo United Distillersin (nykyisen Diageon) Flora & Fauna -sarjan miniatyyreista. Niitä on olemassa kolme: Aberfeldy, Blair Athol ja Clynelish. En tiennyt niiden olemassaolosta. Olin luullut, ettei sarjasta tehty minejä ollenkaan, kun niitä ei ole missään näkynyt. (Huono selitys, tiedän!)

Keegan_Scotch_In_Miniature_003Tässä tulee ilmi se, mistä Ian Buxton varoittelee. Miniatyyreistä tulee helposti koukuttavia keräilykohteita, kun pulloja on tehty alun perinkin vähän ja harvinaisuuksien liikkuminen markkinoilla on nihkeää. Tuhannen euron miniatyyri on mielestäni todella jotain, missä ei ole mitään järkeä. Silti tietyistä mineistä maksetaan sellaisia summia. Täysikokoisissa keräilypulloissa on kuitenkin nauttimisen mahdollisuus ystävien kanssa, kun riittävästi aikaa on kulunut ja tekee mieli juhlistaa jotain juhlistamisen arvoista tapahtumaa. Miniatyyreissä normaali kokoluokka on kuitenkin vain viisi senttilitraa, eikä sillä vielä kuuhun mennä.

Keeganin kirja on varsin kepeää luettavaa. Alkupuolella kerrotaan yleispäteviä faktoja mineistä, loppupuolella esitellään yleisellä tasolla skotlantilaisten tislaamoiden minivalikoimista. Kaikkineen kirjasta jää kaipaamaan sellaista mehustelujaksoa, jossa olisi kerrottu maailman harvinaisimmista ja halutuimmista miniatyyreistä – niistä mainitaan vain ohimennen.

Keegan_Scotch_In_Miniature_002Kunnon tarinointi esimerkiksi Usher’s Old Vatted Glenlivet -miniatyyristä olisi ollut paikallaan, koska kirjan ongelmana on tietty yleispätevyys. Näin kiihkeässä aiheessa olisi luullut, että siitä olisi ollut verraten helppoa viedä tekstiä radikaasti pidemmälle. Lisäksi olisin mieluusti lukenut hiukan enemmän pohdintaa minien kokoluokista. Viisi senttiliraa on normi, mutta mistä se on peräisin? Ja miksi kymmentä senttilitraa kutsutaan nimellä double double? Siitäkään Keegan ei kerro mitään. Double doublea ovat käyttänyt muun muassa Glenmorangie ja Glenrothes. Sen sijaan Keegan kyllä mainitsee maailman pienimmät miniatyyrit micro-minin ja piccolon ohimennen, mutta ei kerro niiden kokoluokkaa.

Silti kirjalla on paikkansa, jopa tällä vajavaisen oloisella neljännellä laitoksella. Olen korkkaillut vuosien saatossa varsin huomattavan määrän minejä, mutta silti kirjassa oli paljon sellaista, mistä en ollut tietoinen. Mitäpä sitä viskikirjalta muutakaan toivoisi kuin sivistävää vaikutusta. No, ehkä isompaa ja näyttävämpää ulkomuotoa ehkä. Scotch in Miniature on hädin tuskin korttipakkaa suurempi kirja, horjuvalla piirroskuvituksella. Sympaattista sekin.

Talisker Friends Of The Classic Malts 2013, 48%

Diageo pullotti tällaisen FOCM-yksilön vuonna 2013 nimenomaan Ison-Britannian, Sveitsin ja Saksan markkinoille. Siinä tuoksuu ajan henki. Nykymaailmassa ei enää riitä double maturation, pitää olla triple.

Tässä tapauksessa triplakypsyttely tarkoittaa, että viski on levännyt ensin refillissä (Refill Casks), sen jälkeen ex-bourbonissa (American Oak Hogsheads) ja lopuksi vielä viimeistelymielessä ex-sherryssä (Refill European Oak).

Kombinaation onnistuminen on aina vaakalaudalla, kun muuttujia laitetaan jonoon noin paljon. Ja tässä tapauksessa kypsytysaikaa on jäänyt varmaan noin 10–12 vuotta, mikä ei ole vielä kovin paljon.

Talisker Friends Of The Classic Malts 2013

(48%, OB for The Friends of the Classic Malts, 2013, Triple Matured Edition, 9000 bts., 70 cl)

Tuoksu: Runsaan savuinen ja melko makea ensivaikutelma. Siirappista hedelmää, hunajaa, suklaisuutta. Huomattavan paksu turpeisuus, lakritsia ja hiukan tervaa kyljessä. Kosteita laiturinlankkuja, märkää köyttä, meriveden huuhtomaa kalliota. Silti outo viinisyys tästä pistää hiukan läpi, jokin musteinen ja hiukan jalohomeinen tammisuus, lyijykynä. Vesilisä tuo kuitenkin nättiä sitrusta esiin.

Maku: Paksun turpeensavuinen ja siirappisen makea. Suklaisuus on erittäin vahvasti pinnassa. Suutuntuma on kihelmöivä mutta tekstuuri paljastaa, että tasapaino ei ole ihan kunnossa. Hyvän taliskermaisuuden eli meriveden, pippurin ja napakan savun ympärillä on paljon viinisiä ja suklaisia elementtejä, jotka eivät ihan toimi. Turpeisuus jyllää, esiin tulee musteisuutta, lakritsia, luumuhilloa, sitruksisuutta. Jälkimaussa tulee kuitenkin mukavasti vaniljaista ja omenaista puolta mukaan, kokonaisuus avartuu kivasti. Hilloa, salmiakkia. Varsin luja tamminen mausteisuus ja pippuri seuraavat melko pitkään loppuun asti. Vesilisä tekee tälle hyvää, korostaa sitruksisia ja suolaisia piirteitä.

Arvio: Mihin kaikkia niitä erilaisia tynnyreitä on tarvittu? Taliskerin omat piirteet ovat tässä parasta. Häiriöäänistä ja varsin korostuneesta turpeisuudesta huolimatta ihan juotava viski on sentään kyseessä. 85/100

Mitähän mieltä muut ovat olleet? Whiskyfun 80/100.

The Macallan Estate Reserve 45,7%

Estate Reserve pullotettiin vahvuudella 80 UK Proof ja asemoitiin The Macallanin laajan tax free -valikoiman high endiin. Kypsytys ”sherry seasoned hogsheadeissa” kuulostaa taas siltä, että puuteknologiaa on käytetty kosolti.

En osaa odottaa tältä mitään. Mäkkärin nykytuotanto on ollut yhtä pettymysten sarjaa, ja pahimmat tapaukset ovat löytyneet juuri täältä Travel Retail -puolelta.

The Macallan Estate Reserve

(45,7%, OB, NAS, +/- 2015, The 1824 Collection, Travel Retail Exclusive, Sherry Seasoned Hogsheads, 70 cl)

Tuoksu: Nahkainen ja tallihenkinen sherryisyys on pinnassa. Satulaa, multaisuutta, ummehtunutta kellarimaisuutta. Maltaisuus tuntuu raskaana ja tunkkaisena. Ylikypsiä sekahedelmiä, rancion tuntua. Luumua, rusinaa, suklaakastiketta. Napakat mausteet, teroitettua lyijykynää. Silti hiukan ohut kokonaisuus. Vesilisällä tietty käynyt fiilis lisääntyy, ummehtuneisuus tulee selvemmin pintaan.

Maku: Sherryisyys yliohjautuu, tallimaisuus jättää alleen todella paljon sävyjä. Ylikypsät sekahedelmät, luumu ja rusinat maistuvat korostuneesti. Karvasta appelsiinia. Maltaisuus on edelleen varsin tunkkaista. Suutuntuma ei ole ollenkaan niin täyteläinen kuin toivoisi, tasapaino on hiukan hukassa. Jälkimaussa homma alkaa toimia paremmin, siirapin ja mausteiden läsnäolo vahvistuu. Tammi tuntuu tuoreena, mutta suklaa ja luumu pitävät kokonaisuutta pystyssä. Karvautta, pähkinäisyyttä, kitkerää teemäisyyttä. Ohenee keskipitkän finaalin loppua kohti selvästi. Vesilisä nostaa mausteita ja helpottaa kireyttä.

Arvio: Tasapaino-ongelmista kärsivä sherryttely, joka jää pykälän verran Rubyn taakse. Runkoa ja luonnetta tämä kaipaisi kipeästi lisää, koska lähtökohdat ovat todella lupaavat. 85/100

Mitähän mieltä muut ovat olleet? Whiskyfun 83/100. Whisky Monitor Database 85/100 (per 3). Whisky Magazine 85/100 (Rob Allanson), 75/100 (Dominic Roskrow). Whiskynotes 82/100.

Laphroaig Cairdeas 2014, 51,4%

Friends of Laphroaigille tehty Cairdeas vuodelta 2014 on kypsynyt ex-bourbontynnyreissä  ja Amontillado-sherrytynnyreissä. Viski on tiettävästi noin kahdeksanvuotiasta.

Laphroaig Cairdeas 2014

(51,4%, OB, 2014, First Fill Bourbon Casks & Amontillado Hogsheads, 28254 bts., 70 cl)

Tuoksu: Hiilisavuinen, kuivan lääkemäinen ja melko rusinainen. Mielenkiintoinen sherryisyys, kuivattuja sekahedelmiä ja käristettyä pekonia, jotain siirappistakin tuntua. Ylipäänsä hunajaista ja vaniljaista makeutta, makeaa yskänlääkettä. Melko reipas tammisuus, sahattua lautaa. Vesilisä avaa runsaasti omenaisuutta.

Maku: Alkuun varsin makea ja kireän sekahedelmäinen, rusinainen ja siirappinen, kunnes kuiva hiilisavu ja napakka lääkemäisyys alkavat vallata alaa. Salmiakkia, suolaisuutta, merellisyyttä, karvasta appelsiinia, pähkinää. Lääkkeessä on tuoksua paljon kuivempi, antiseptinen ote. Nuorekkaan turvemonsterin uunijuuresmaisuutta. Suutuntuma on keskitäyteläinen ja mausteinen. Pekonia, savumakkaraa, napakkaa tammisuutta. Balanssi on hyvä, kitkerä hedelmäisyys ja makea tammi toimivat hyvin yhteen. Jälkimaku alkaa turpeisena ja salmiakkisena. Hiilisavua, tuhkaa, pähkinää, karvautta, tammea, rusinaa. Keskipitkä finaali. Vesilisä korostaa hedelmäisyyttä, omenaa ja sitrusta.

Arvio: Erittäin maukas viski, jonka nuorekkaat piirteet toimivat odottamattoman hyvin. Jälkimaku jää vain hiukan ohueksi. Siihen jos olisi saanut hitusen lisää ryhtiä, oltaisiin jo mestaruussarjan puolella. 89/100

Balblair 1989/2012, 46%

Balblairin miniatyyrisetin iäkkäin on vuonna 1989 tislattu yksilö (nuoremmat olivat siis vuosilta 1997 ja 2002). Kyseistä 1989-vuosikertaa on pullotettu jo kolme erää, tämä on siis se viimeisin. Olen maistanut tätä aiemminkin, mutta seuraavan vuoden puolella pullotettuna, täysikokoisena versiona.

Balblair 1989/2012

(46%, OB, 1989–2012, 3rd Release, Bourbon Barrels, 5 cl miniature)

Tuoksu: Hunajainen, öljyinen, metinen. Mehiläisvahaa, kovia hedelmäkarkkeja, kukkaisuutta, kiteistä sokerisuutta. Tammisuus on melko kuivaa ja mausteista. Omenaa ja vaniljaa löytyy, mutta muuten tuoksu tuntuu hiukan ohuelta. Kevyttä valkoviinimäisyyttä, muromaista maltaisuutta. Vesilisä nostaa apilaisuutta ja ruohoisia sävyjä.

Maku: Huima parannus tuoksusta, maussa on syvyyttä ihan toisella tavalla. Hunajaisuus tuntuu todella intensiiviseltä, suutuntuma on tiiviin öljyinen ja roteva. Maltaisuus on kehittynyttä, tammessa on kuivan vahamainen ote. Vanilja ja omena maistuvat, samoin tietty kiteinen sokerisuus. Jälkimaku alkaa varsin tammisena ja tanniinisena, hedelmäteetä riittää. Vähitellen hunajainen ja toffeemainen makeus nousee, mausteet alkavat purra oikein kunnolla. Erittäin hieno yrttisyys. Karamellisoituja sitrushedelmiä, omenaa, pientä kitkeryyttä, appelsiinikuorta, hapokasta maltaisuutta. Melko pitkä finaali. Vesilisällä esiin tulee muromaisuutta.

Arvio: Tämä Balblair on selvästi jo matkalla kuninkuusluokkaan. Silti pientä epäkypsyyttä on havaittavissa, tuoksu etenkin tuntuu vielä melko raa’alta. 85/100

Mitähän mieltä muut ovat olleet? Whiskyfun 85/100. Whisky Monitor Database 84/100 (per 1).

Balblair 1997/2013, 46%

Balblairin miniatyyrisetin keskimmäisenä maistovuoron saa vuonna 1997 tislattu yksilö. Tämä kuuluu ilmiselvästi Balblairin vuosikertajulkaisujen keskisarjaan.

Jotenkin nämä kevyen keskisarjan Balblairit ovat olleet itselleni aina tietynlaisia väliinputoajia, vaikka kelvollisina niitä pidänkin. Mutta iäkkäämpien Balblairien sykähdyttävyydestä ollaan vielä kaukana.

Balblair 1997/2013

(46%, OB, 1997–2013, 2nd Release, 5 cl miniature)

Tuoksu: Todella päärynäinen, erittäin raikas. Pehmeää mausteisuutta, mietoa yrttisyyttä, freesiä sitruksisuutta. Kukkaisuutta, nestesaippuaa. Mukava ruohoisuus. Kanelipullaa, vaniljakastiketta, hunajaa. Kevyttä tammisuutta. Vesilisä saa tietyn puuroisen maltaisuuden paistamaan läpi.

Maku: Raikas ja roteva. Öljyinen rakenne tekee tästä melkein pureskeltavan. Silti päärynäisyys, vaniljaisuus ja sitruksisuus tuovat mainiota tuoreutta makuun. Tammi on melko pinnassa, sahattu lauta tuntuu enemmän kuin tuoksussa, ja mausteita riittää. Hapokasta maltaisuutta, appelsiininkuorta, hedelmäteetä, hunajaisuutta. Jälkimaku on täynnä teetä ja sympatiaa. Päärynää, omenaa, kukkaisuutta, vaniljaa, ruohoisuutta, apilaa, hunajaa. Melko napakat tanniinit ja mausteinen tammisuus ovat mukana loppuun asti. Keskipitkä finaali on kaikkineen varsin hyvin balanssissa. Vesilisällä tietty kiteinen, vaalea sokerisuus tulee esille – toimii hyvin.

Arvio: Miellyttävä yllätys, selvä parannus nuoremmasta kollegasta. 83/100

Mitähän mieltä muut ovat olleet? Whiskyfun 83/100. Whisky Monitor Database 87/100 (per 1).