Saksalainen Walter Schobert on viskiasiantuntija, jonka nimi näkyy merkittävien auktoriteettien joukossa aika ajoin. Viimeksi törmäsin Schobertin nimeen Holger Dreyerin The Legend of Port Ellen -teoksessa – Schobert oli kirjan keskeisiä asiantuntijoita. Schobertin oman kirjallisen tuotannon merkittävimpänä teoksena pidetään The Whisk(e)y Treasury -nimistä kirjaa, jonka alkuteos Das Whisky-Lexikon ilmestyi saksankielisenä jo vuonna 1999.
Schobert (s. 1943) on toiminut johtajana Deutsches Filmmuseumissa Frankfurtissa ja elokuvatutkimuksen professorina muun muassa Heidelbergin yliopistossa. Lisäksi mies on julkaissut saksankielistä Whisky Watch -lehteä ja saanut jäsenyyden Keepers of the Quaichissa. Schobertilla on myös kakkosasunto Islayn saarella. Tämän teoksen esipuheessa Jim McEwan kertoo olleensa jo ensi tapaamisella äärettömän vaikuttunut Schobertin tietotasosta.
The Whisk(e)y Treasury (Angels’ Share, 2002) on muodoltaan oikeaoppinen viskisanakirja, joka käsittää yli 2 000 termiä selityksineen – Abbott’s Choicesta Yukon Jackiin. Tuntuu jotenkin luontevalta, että kaikista maailman ihmisistä juuri saksalainen professori tekee tällaisen opuksen. Neljäsataasivuinen kokonaisuus sisältää kaiken lisäksi erinomaisen lähdeluettelon.
Schobertin näkökulma on voimakkaasti tuotteissa, tuotemerkeissä ja yrityksissä. Huomattava osa teoksen hakusanoista on blendiviskejä, joiden merkittävyyden voi monessa tapauksessa myös kyseenalaistaa: Ben Roland, Carlton Club, Glamis Castle, Glenmoriston, Kings Scotch, Mena Dhu, Old House, Scottish Dance… Blendien maailma on niin sekalainen ja turbulentti, etten ole ihan varma, onko tällaisessa sanakirjaluetteloinnissa edes valtavasti mieltä.
Toisaalta Schobert on pommivarmasti saanut talteen paljon hakusanoja, joita ei missään muussa teoksessa ole. Myös tuntemattomien jenkkiviskien ja erikoisten viskicocktailien määrä pistää hakusanapuolella silmään. Ja jos kukaan ei olisi laittanut Glen Ogopolo -nimistä kanadalaista viskiä mihinkään sanakirjaan, miten kukaan sitä enää muistaisi?
Jos Schobertin teosta vertaa Gavin D. Smithin A – Z of Whiskyyn (pitäisi siitäkin jossain vaiheessa tehdä oma blogimerkintänsä), Schobert keskittyy todella paljon enemmän viskiin tuotteena. Smithin fokuksessa ovat erilaiset valmistusprosessit, historiallisesti merkittävät tapahtumat ja alkoholinkäyttöön liittyvä kielenkäyttö. Olisi vaikea nähdä, että Schobert kuvailisi tässä teoksessa samalla tavalla juopumiseen tai kankkuseen liittyvää sanastoa (smashed, wasted ja kaikki vastaavat ovat Smithillä mukana). Itse asiassa Schobert ei käsittele viskin juomista juuri ollenkaan, ellei viskilaseja ja dramia käsitteleviä kohtia oteta lukuun (niiden osalta Smith ja Schobert kertovat itse asiassa hyvinkin paljon samoja asioita).
Schobertin teoksen tietty salavihkainen hilpeys tulee siitä, millaisella tarkkuudella hän ujuttaa mukaan saksalaista viskikulttuuria. Erityisesti tämän saksalaisen viskin kohdalla hörähdin ihan rehellisesti nauruun:
Jacob Stück German whisky, made from Scotch malt whiskies and German grain distillates. Its producer, the Stück AG, which was based in Hanau and Berlin, made use of the success of →Racke rauchzart when launching its product. At its peak it managed to sell just 750,000 bottles, whilst its competitor Racke had a turnover of 3 million bottles in 1969. It disappeared from the market, but has not been forgotten, not least because of its presentation – a leather holster.
Schobert listaa melkoisella pieteetillä kaikki mahdolliset saksalaiset toimijat ja yritelmät. Täytyy toki muistaa, että hän on kirjoittanut teoksensa aikana, jolloin esimerkiksi Pohjoismaiden tislaamot ovat olleet vasta alkusuoralla. Mackmyrastakin on mukaan mahtunut vain hyvin lyhyt tieto, jonka mukaan vuonna 1999 aloittanut tislaamo on tiettävästi saanut ensimmäiset tisleensä kypsymään.
Kaikkineen Schobertin teos herättää kokonaisvaltaista kunnioitusta. Alkuteos on julkaistu vuonna 1999, aikana, jolloin Google oli ollut olemassa alle vuoden päivät. Schobert on koonnut kirjaansa valtavasti tietoa, jota saisi tänäkin päivänä etsiä KVG-metodilla pitkään internetin syövereistä, jotta siihen millään törmäisi. Sitä paitsi Schobert jaksaa sitkeästi kirjoittaa niin Jack Danielsin kuin The Glenlivetinkin historiasta – ja pitää faktoista kiinni.
Muutamia hakusanoja jäin toki kaipaamaan. Kun tislaamoiden nimistä puhutaan, Hosh olisi mielestäni ansainnut oman hakusanansa – nyt se mainitaan vain ohimennen Glenturretin kohdalla. Kenties 1700-luvun tislaamotoiminta on nostanut arvoaan ja kiinnostavuuttaan vasta viime vuosina, mene ja tiedä. Toisaalta Schobert on tehnyt Minmoresta oman hakusanansa, vaikka senkin olisi voinut samalla logiikalla niputtaa pelkästään The Glenlivetin kohdalle.
Toimintansa jo muinoin lopettaneita tislaamoita olisi myös suonut olevan teoksessa enemmän mukana. Nyt hakusanojen joukkoon on mahtunut Parkmore, mutta ei Polloa. Benachie löytyy, mutta ei Bon Accordia. Kaikkineen valtaosa Brian Townsendin Scotch Missed -teoksessa mainituista menneistä tislaamoista puuttuu tästä kirjasta, mutta se lienee ymmärrettävää, kun Schobertin sanakirjan alkuteos on julkaistu ennen tuota teosta.
Schobertin paras osaaminen tulee mielestäni esille viskiyhtiöiden ja tuotteiden parissa. Grand Metropolitanin ja Guinnessin yhdistyminen käydään läpi kummastakin kulmasta, samoin IDV ja UDV ja kaikki muut mahdolliset kirjanyhdistelmät, joita viskihistorian kuluneina vuosikymmeninä on nähty.
Ja tuotepuolella oikeastaan vasta tämä teos sai minut miettimään, miksi Diageon Distillers Edition pitää sisällään myös parin muun tislaamon tuotantoa eikä pelkästään The Six Classic Maltsia. Old Malt Cask -sarjan syntyperään tuli valoa, samoin Signatoryn Silent Stillsiin. Manager’s Dram ja The Family Silver tulivat myös esille omina sarjoinaan. Hauskana pidin myös sitä, että Schobert huomioi Rare Maltsin olevan haluttu sarja, jonka uudet julkaisut viedään käytännössä saman tien kauppojen hyllyistä.
Kokonaisuutena The Whisk(e)y Treasury on kunnianhimoinen ja huolella tehty sanakirja, jota voi toki tarkastella oman aikakautensa tuotteena. Viskiharrastajalle se tarjoaa kuitenkin jotain pysyvämpää, sarjan referenssipisteitä ja huolella dokumentoituja havaintoja. Lisäksi se avaa varsin vaikuttavia näkymiä viskeihin, tislaamoihin ja kaikkeen, mitä viskiteollisuudessa on tapahtunut vuosien saatossa. Tämän jälkeen ymmärrän Schobertin nauttiman arvostuksen täysin.
