Charles MacLeanin päätoimittama World Whiskies julkaistiin alun perin vuonna 2009. Viime vuonna kirjasta saatiin uusi laitos, World Whiskies (Fully Updated by Gavin D. Smith, Dorling Kindersley, 2016), joka auttaa hyvin hahmottamaan, miten viskin maailma on muuttunut seitsemässä vuodessa.

Sinänsä World Whiskies on kirjana ennallaan. Sen sivuilla kolutaan läpi melkoinen määrä viskejä ympäri maailmaa, mutta huomionarvoista on, että määrä on pidetty kurissa. Tässä uudessa laitoksessa on hiukan yli 650 viskiä aiemman 701:n sijaan. Sekaan mahtuu niin mallasviskejä, bourboneita, blendejä, jyväviskejä ja paljon muutakin. Eroja esimerkiksi single malt- ja blended-viskien välillä ei erityisemmin korosteta, vaan An Cnoc ja The Antiquary ovat sulassa sovussa sivuilla vierekkäin siinä missä Teacher’s ja Teaninich sekä Old Parr ja Old Pulteneykin.

Teoksen varsinainen asiasisältö viskin historiasta ja tekemisestä jää käytännössä olemattomaksi. Viskien esittelyjaksoja katkovat aina sivun tai aukeaman kokoiset featuret, joissa esitellään niin turvetta, tynnyreitä, eri maiden viskinvalmistusta kuin vaikkapa Laphroaigin tai Macallanin metodiikkaa.

Olennaista kirjan luonteessa on, että se on nimenomaan ryhmätyön tulos. Kirjaa myydään päätoimittajansa Charles MacLeanin nimellä, mutta tämä uudistettu laitos on Gavin D. Smithin työn tulosta. Teoksen muut kirjoittajat ovat niinkin nimekkäitä tekijöitä kuin Dave Broom, Tom Bruce-Gardyne, Ian Buxton, Peter Mulryan ja Hans Offringa. Näin kovat nimimiehet olisi voinut mainita vaikka takakannessa, mutta kustantaja on päätynyt toisenlaiseen ratkaisuun.

Tämän toisen laitoksen lopusta löytyy kirjoittajaesittelyiden kohdalta pienellä painettu präntti, josta tekijöiden työnjako teoksen ensimmäisen laitoksen kirjoittamisessa selviää. Broom kirjoitti japanilaisesta viskistä, Tom Bruce-Gardyne taas teki Skotlannin mallasviskejä koskevat osuudet. Buxtonin vastuulla ovat olleet blendejä käsittelevät esittelyt ja kuvaukset. Peter Mulryan kirjoitti koko luvun irlantilaisesta viskistä, Hans Offringa taas luvun eurooppalaisesta viskistä. Charles MacLeanin omalla vastuulla ovat olleet kanadalaista, aasialaista ja australialaista viskiä koskevat luvut. Gavin D. Smith kirjoitti Yhdysvaltoja koskevan luvun ykköslaitokseen ja on nyt vastuussa kaikista muutoksista tähän kirjan toiseen laitokseen.

Kirjoittajajoukon monipuolisuus näkyy kirjassa lopulta hyvällä tavalla. Tyyli pysyy riittävän yhtenäisenä mutta monipuolisuutta ja näkemystä riittää joka lähtöön.

Teos alkaa hyvin kevyellä johdanto-osuudella, johon mahtuvat MacLeanin esipuhe, tiivis kuvallinen esitys viskin tekemisestä, pieni esittely eri viskityypeistä ja aukeaman esittely viskin nauttimisesta tuoksuineen ja makuineen.

Sen jälkeen siirrytään maa kerrallaan eteneviin viskiesittelyihin. Whiskies Worth the Wait -yläotsikon alla kokonaisuus on jaettu kahteen osuuteen, joista ensimmäinen tulee Key Nations: Scotland, Ireland, USA, Canada, Japan. Toisena on Rest of the World: Europe, South Asia, Australasia, Africa.

Key Nations haukkaa teoksen laajuudesta kolme neljäsosaa, joten tällainen kahtiajako ei tunnu oikein loogiselta. Sitä paitsi Kanada jää Key Nations -osuudessa vain kuuteen aukeamaan eikä pärjää laajuudessa enää edes Euroopalle. Ymmärrän, että historiallisista syistä tällainen asemointi on haluttu tehdä ja pitää Kanadan viskikulttuuri kiinni Yhdysvaltain kyljessä, mutta Kanada voisi tuntua eräällä tavalla mielenkiintoisemmalta, jos sitä ei aina upotettaisi USA:n jatkoksi.

Maittain etenevän viskiesittelyputken keskelle on saatu upotettua aukeaman kokoisia feature-osuuksia. Käytännössä niitä on kolmea tyyppiä: 1) All about… (peat, casks, etc.), 2) Whisky styles (Blends, Bourbon, etc.), 3) The secrets of… (Laphroaig, Yamazaki, etc.). Yhteensä viimeisen tyypin viskitislaamoesittelyissä käydään läpi kahdeksan nimekästä tislaamoa Skotlannista, Irlannista, Yhdysvalloista ja Japanista. Nuo tislaamot ovat Laphroaig, Macallan, Talisker, Bushmills, Midleton, Jack Daniel’s, Maker’s Mark ja Yamazaki.

Näiden featureosuuksien lisäksi hiukan monotoniseksi käyvää pullokavalkadia katkovat sivun ja aukeaman kokoiset valokuvat sekä viisi Whisky Tours -otsikolla tehtyä matkavinkkisivua. Viskimatkaan tarjotaan nopea päiväohjelma viidessä kohteessa: Speysidella, Islaylla, Irlannissa, Kentuckyssa ja Japanissa. Kirja päättyy viskikirjoille tyypillisiin, tyhjiin Tasting Notes -muistiinpanosivuihin, sanastoon, hakemistoon, lähdeluetteloon ja krediitteihin.

Yhteensä 352-sivuisena tämä World Whiskiesin toinen laitos on paksulle paperille neliväripainatuksella tehtynä erittäin jykevä paketti. Sisällöllisesti tällaisen teoksen ongelma tulee kuitenkin siitä, että kun kaikesta yritetään kertoa ainakin vähän, mistään ei kerrota oikein riittävästi. Lisäksi vaarana on, että esitellyt viskit muuttuvat epärelevanteiksi (myyntierät loppuvat, viskin tyyli muuttuu, sarjat pannaan uusiksi). Octomore Edition 07.1 ei liene mitenkään pysyvästi markkinoilla eikä ikämerkittyjen japanilaisten viskien esittely tässä palvele enää kuin keräilijöitä.

Suomalaisista viskeistä kirjaan on päässyt vain yksi viski, Teerenpelin 3-vuotias. Se tuntuu hiukan epäreilulta, kun vieressä esitellään niin Boxin, Hvenin kuin Smögeninkin viskejä – Mackmyra saa kokonaisen sivun itselleen. Myös Teerenpelin tuotekuvauksen tiiviys muistuttaa, miten raakaa editointia tällaisen kirjan tekeminen vaatii: ”A lot of grain (barley), vanilla, and oak wood with a slightly thick body.”

Kun tätä teoksen toista laitosta vertaa ensimmäiseen, voi nopeasti tehdä muutamia huomioita. Japanilaisten viskien esittely on saanut toisenlaisen (hieman nostalgisen) sävyn ja Whisky Tours -esittelystä on kadonnut vierailu Karuizawalla. Eurooppalaisten viskien osuus kirjassa on kasvanut määrällisesti aivan selvästi. Single malt -viskien painoarvo on kautta linjan kasvanut, ja kuvissa revitellään vähemmän blendejä kuin ensimmäisessä laitoksessa. Ladyburn 1973:n kaltaiset harvinaisuudet ovat antaneet kirjassa tilaa uudemmille viskeille.

Kaikkineen World Whiskiesin asema harrastajan viskikirjahyllyssä on kieltämättä melko haastava. Se ei kerro viskistä mitään sellaista, mitä moni muu teos ei tekisi syvällisemmin ja kattavammin. Sen viski- ja tislaamoesittelyt ovat rehellisesti sanottuna hiukan vaatimattomat. Se ei ole visuaalisestikaan aivan niin näyttävä, että se jäisi vahingossa sohvapöydälle. Silti sillä on varmasti paikkansa sellaisissa tapauksissa, joissa viskistä kiinnostunut haluaa saada nopeasti kuvan koko maailman viskeistä ilman, että joutuu lukemaan tuhansia sivuja kryptisiä makukuvauksia tai kattavia tislaamoesittelyitä.

World Whiskiesin yhteydessä täytyy vielä huomioida kirjan ensimmäisen laitoksen suomenkielinen versio, Maailman viskit (Readme.fi, 2010). Siinä kannessa on mainittu tekijöiksi Charles MacLean ja Jarkko Nikkanen, mutta sisäkannesta löytyvät Nikkasen sijaan aiemmin mainittujen viskikirjailijoiden nimet. Sisäliepeessä kerrotaan, että asiatekstin tarkistuksen ovat tehneet Jarkko Nikkanen ja Mikko Honkanen yhdessä. Sivut 332–339 ovat kuitenkin tekstiltään ja kuvitukseltaan Nikkasen käsialaa.

Noilla kahdeksalla sivulla esitellään Suomen viskitislaamot vuoden 2010 tilanteessa. Mukana ovat siis Old Buck ja Teerenpeli. Niiltä Nikkanen on poiminut viisi viskiä, joiden tuoksu- ja makukuvaukset ovat kattavasti mukana – siis selvästi kattavammin kuin minkään kirjan muun viskin kohdalla. Näiden jälkeen Alkon valikoimasta on mukana yksi sivu, joka mukavasti muistuttaa, että Arkadian Alkon viiden mallasviskipullon erikoisvalikoimassa edullisin tuote on kirjan kirjoitushetkellä ”Port Ellen 6th Release vuodelta 1978, hinnaltaan noin 260 euroa”. Kyllä tämä muisto aina hiukan kirpaisee. Kyllä olisi pitänyt ostaa silloin varastot täyteen.

Alkon jälkeen siirrytään Suomen viskiravintoloihin, jotka esitellään yhdellä sivulla. Nikkasen omille viskivalinnoille on varattu kolme sivua, joista ensimmäisellä esitellään perusteet ja kahdella seuraavalla itse valinnat kuvauksineen. Valitut edustavat varsin turvesavuista linjaa ja saavat kieltämättä veden kielelle – mitään Ardbegin Provenancen tai Bowmore 1968:n kaltaista kirjasta ei muualta löydykään.

Suomennoksena Maailman viskit lienee työnsä tehnyt eikä uusittua laitosta ole todennäköisesti syytä lähteä suomeksi rakentamaan. Silti vanha teos on hyvä muistutus siitä, mistä suomenkielinen viskikirjallisuus on ponnistanut. Eikä julkaisusta ole kuitenkaan kuin seitsemän vuotta. Viskin maailmassa se tuntuu juuri nyt ikuisuudelta.