Tänä vuonna minulla oli mahdollisuus osallistua Uisgeen molempina päivinä 6.–7. helmikuuta. Toki torstaina en voinut olla kovin myöhään paikalla Vanhalla ylioppilastalolla, mutta ennätin silti kahteen tastingiin silloinkin.
Osallistuin heti viideltä Kirstie McCallumin vetämään Bunnahabhain-tastingiin. Kirstie oli ammattilainen ja veti asiallisen setin. Ainoastaan aikataulun hallinnassa jäi hiukan parannettavaa, koska ennen ensimmäistä maistoa piti jaksaa kolmen vartin luento. Välissä sentään testattiin tuoksuja porukalla ja jaettiin palkintojakin.
Tastingissa maisteltiin nykyisen rangen 12-, 18- ja 25-vuotiaat pullotteet sekä kevyesti turpeinen Toiteach. Setin huipennuksena oli 40-vuotias, joka oli varmaan monelle tärkein syy tulla mukaan. Kuuluin itsekin tuohon porukkaan, koska kyseistä pulloa en lähtisi ostamaan missään tapauksessa – yli kaksituhatta euroa on vain liian paljon. Ikäviski oli kiistatta erinomaista, ja vaikka se ei räjäyttänyt tajuntaa, tekihän se toki vaikutuksen. Muiltakin osin muistin taas, miten paljon pidän Bunnahabhainin nykytuotannosta, vaikka noita nuoria turpeistettuja versioita en arvostakaan ihan niin paljon.
Ennätin Tiedekuntasalista vain pyörähtämään alakerrassa, kun seuraava tasting alkoi jälleen samassa paikassa. Tupa tuli täyteen, koska lupauksissa oli Highland Parkin Valhalla-sarjan uuden pullotteen maailmanensi-ilta. Freyaa oli siis luvassa.
Martin Markvardsen veti Highland Parkin session sellaisella meiningillä, etten ole koskaan nähnyt viskikentillä mitään vastaavaa. Setti oli niin hauska ja lennokas, että täysi salillinen ihmisiä nauroi katketakseen. ”Sen tuulen takia Orkneyn ihmiset ovat niin lyhyitä, oikeastaan hobitteja. Ne katsovat teitä siellä lentokentällä, ja jos olette pidempiä kuin viisi jalkaa, teille pannaan betonikengät heti jalkaan, ettei tuuli vie teitä mukanaan”, Markvardsen kuvaili.
Highland Parkin tarjoamat viskitkin olivat kelvollisia. Maistoimme Warrior-sarjan Einarin ja Sveinin – nuo kaksi minulta oli vielä maistamatta. Ne olivat kevyempää keskitasoa kumpikin. Varsinainen tasting päättyi minulle jo tuttuun Lokiin, hyvä viski sekin. Lopulta lähdettiin ulos, se oli koko session varsinainen huipennus. Vuorossa oli Highland Park 15 yo Freyan maailmanensi-ilta, ja se toteutettiin Vanhan terassilla ulkona pakkasessa. Terassille oli viritetty lamput ja lakanat ja tuoreet kuuset.
Vihreän valon keskellä Markvardsen nostatti laseja ja hehkutti uutuuden voimaa. Vuodet first fill bourbonissa olivat tuottaneet oikein maukkaan viskin. Elämys ulkoilmassa oli tosin niin älytön, että itse Freya tuntui jäävän vähän sivuseikaksi. Sen jälkeen olin ensimmäisen päivän osalta valmis.
Perjantaina palasin suoraan jälleen kerran samaan Tiedekuntasaliin, jossa alkoi kuudelta Alasdair Dickinsonin vetämä Bowmore-tasting. Omissa silmissäni Dickinsonin paikka oli vaikea, koska Markvardsenin pidäkkeetön show oli tuoreessa muistissa. Keskityin juttujen sijaan enemmänkin viskeihin, joita oli katettu eteen viisi: 12 yo, 15 yo Darkest, 18 yo, 10 yo The Devil’s Casks ja 23 yo 1989 Port Matured.
Bowmoren viskikattaus oli hyvä, kokonaisuutena mielestäni tasokkaampi kuin Highland Parkin. Uusi The Devil’s Casks maistui edelleen erinomaiselta eikä uusi Port Matured jäänyt kuin millin verran vajaaksi siitä. Myös Bowmoren perussetti on maukas, ei pettänyt taaskaan. Ja lopulta huomasin naureskelevani myös Dickinsonin jutuille Glasgow’n baareista.
Bowmoren jälkeen painuin viimein kunnolla syventymään alakerran tarjontaan. Olin ehtinyt parhaat maistaa jo torstaina tastingien välissä, mikä oli onni, koska juuri nuo pullot olivat perjantaina nopeasti tyhjinä.
Erikoisuutena jäi mieleen konjakkitynnyrissä viimeistelty Glen Grant 35 yo 1975/2010, Douglas Laing Old Malt Cask 50%. Samalta tiskiltä maistettu Laphroaig 15 yo 1996/2012, Douglas Laing Director’s Cut 57,2% tuntui myös erinomaisen laadukkaalta tuotteelta. Näiden lisäksi vaikutuksen tekivät Glenfarclas 1996/2011, The Family Casks Release VII 55,6% ja The Glenlivet 19 yo 1994/2013 ’X(eres)’ 56%. Glenfarclas oli mainio ja erittäin persoonallinen Family Cask -esitys ja The Glenlivet jalostunut versio Nàdurran tyylistä.
Ohjelmapuoleenkin oli tänä vuonna panostettu, kun Highland Parkin järjestämässä Nordic Whisky Expert of the Year -kilpailussa taisteltiin viskitiedon mestaruudesta ja matkasta Orkneylle Highland Parkin vieraaksi kesäkuussa. Hauska kilpailu ja hyviä kysymyksiä. Olisin itsekin muutaman finaalikysymyksen tiennyt, mutta voittoon ei silti olisi ollut saumaa, sen verran vakuuttavasti voittaja hoiti homman kotiin.
Kaikkineen Uisgen viskeistä jäi ehkä hiukan tasapaksu olo, mutta tapahtuma oli silti onnistunut järjestelyiltään ja tunnelmaltaan. Edellisvuonna taisi olla viskipuolella enemmän todellisia helmiä tarjolla, mutta toisaalta hintatasokin oli tällä kertaa selvästi maltillisempi ja yläkerran rommivalikoima vähintään loistava lisä kokonaisuuteen. Ensi vuosi siintelee jo mielessä, ehkä silloin saadaan vihdoin se kolmaskin päivä mukaan.
