Kirjoittaja: Lauri

Glendronach 23 yo 1993/2016 for The Nectar & LMDW 51,7%

Glendronachin vuosikerta 1993 herättää minussa varmaan ikuisesti suuria tunteita, joten tämä uunituore The Nectarin ja La Maison du Whiskyn yhteispullote on heti valtavien odotusten kohteena.

Parhaiden Glenkkujen tavoin tämäkin on kypsynyt koko ikänsä ex-sherryssä. Nyt ikää on 23 vuotta, mikä on pari vuotta enemmän kuin yleensä niiden kaikkein loisteliaimpien yksilöiden. Mutta maistetaan.

Glendronach 23 yo 1993/2016 for The Nectar & LMDW

(51,7%, OB for La Maison du Whisky & The Nectar, 19.2.1993–8/2016, Cask No. 447, Sherry Butt, 642 bts., 70 cl)

Tuoksu: Suklainen, siirappinen ja pehmeän tallimainen. Yllättävän makea, mutta nahkasatula, tammi ja mausteet antavat hienosti ryhtiä ja särmää. Uuniomenaa, kinuskia, maapähkinävoita. Pieni ruutisuus, hiukan palanutta puuta. Piimäkakkua, kuivattuja hedelmiä, luumua, lakritsia. Upea on. Vesilisä tuo mentholia ja pienen ruohoisen vivahteen.

Maku: Suklainen makeus ja tammisen napakka mausteisuus ottavat välittömästi yhteen. Kohtaamisesta nousee nahkaisuutta, tallisuutta, siirappia, kandisokeria, luumua, rusinaa. Suutuntuma on varsin täyteläinen, vaikka kaikkein tummimpaan ja tiivisrakenteisimpaan Glendronach-genreen tämä ei sukella. Balanssi on silti hieno, makea hedelmäisyys nousee komeasti järeän sherryn keskeltä. Jälkimaku on muhkean mausteinen ja herkullisesti kuivuva. Tumma suklaa, pieni lakritsisuus, nahkaisuus, talli, luumu, pähkinäisyys, ruuti, kaikki toimii upeasti. Erittäin pitkällisesti kuivuva finaali. Vesilisä ohentaa runkoa melko herkästi, kermaisuus korostuu.

Arvio: Erittäin tyylikäs, klassinen Glendronach. Suurherkkujen joukkoon välittömästi. 91/100

Glenfarclas 18 yo 43%

Glenfarclas toi tax free –myyntiin tällaisen viskin vuonna 2014. Profiili on hiukan kevyempi kuin 21 yo:ssa (joka sekin on varsin kepeä luonteeltaan).

Glenfarclas 18 yo

(43%, OB, +/- 2015, Travel Retail Exclusive, 100 cl)

Tuoksu: Vahvan maltainen, karamellinen ja persikkainen. Runsaasti suklaisuutta, vaikka yleisilme onkin kovin vaisu. Maltaisuus tuntuu lenseänä ja sherryisyydessä on kuminen vivahde. Uuniomenaa, rusinaa, neilikkaa, tammea. Tasapaino kohenee, kun viski saa hengittää aikansa.

Maku: Toffeemainen ja suklainen, kevyt kokonaisuus. Persikkaista makeutta, uuniomenaa, mangoa, imelää mehumaisuutta. Maltaisuus on edelleen kärjessä mutta ei kovin jalostuneesti. Tammisuus maistuu hiukan puisevana, mausteet tosin tukevat sitä. Suutuntuma on keskitäyteläinen mutta tekstuuri lopulta ohuehko. Jälkimaku happanee kovasti, tanniinit tulevat mukaan ja tammi kuivahtaa. Appelsiinia, karvasmantelia, mustaa teetä, kumimaisuutta. Lopuksi nousee mukavasti mausteisuutta ja tummaa suklaata, joka jättää keskipitkästä finaalista kuitenkin mukavan maun kielen päälle.

Arvio: Karvas ja vähän epäselvä tapaus. Ei omiin suosikkeihin, vaikka ei ole sentään mikään ihan huono. 80/100

Mitähän mieltä muut ovat olleet? Whisky Magazine 82/100 (Gavin D. Smith), 89/100 (Joe Bates).

Talisker 2000/2011 Distillers Edition 45,8%

Tämä oli viimeinen Taliskerin DE vanhalla etiketillä. Tulin kyllä jo aiemminkin huomanneeksi, että etiketin vaihtaminen uuteen muotoon ei vaikuttanut makuprofiiliin millään tavalla, vaan sherryisten piirteiden kuivuminen alkoi tulla kuvaan jo tämän vanhan etiketin aikoihin.

Talisker 2000/2011 Distillers Edition

(45,8%, OB, 2000–2011, Batch TD-S: 5NZ, Amoroso Sherry Casks Finish, 70 cl)

Tuoksu: Turvesavuinen, salmiakkinen ja kevyen viininen. Hiukan ohut ensivaikutelma. Marjaisuutta, omenahilloa, rusinaa. Hiilisyys ja apteekin salmiakki tuoksuvat. Suolaisuutta ja soijaa, pieni lihaisa vivahde. Pähkinäisyyttä, mausteita, selvästi erottuvaa tammisuutta. Vesilisä tuo raikkautta ja eucalyptusta esiin.

Maku: Öljyinen ja savuinen, salmiakkinen ja suolainen. Viinisyyttä ei erotu juuri ollenkaan, vaan pääosassa on mineraalinen ja pippurinen jytinä. Soijaa, balsamicoa, omenaviinietikkaa. Suutuntuma on öljyinen mutta runko tuntuu kevyeltä. Hiilisyyttä, salmiakkia, nokisuutta, tammea. Hiukan marjaisuutta, rusinaa, luumua. Jälkimaku on erittäin pippurinen ja suolainen, ollaan todella vahvasti Taliskerin ytimessä. Viinisyys tekee paluun ja luumu tuntuu korostuneelta. Mineraaliset ja hapokkaan hedelmäiset piirteet maistuvat vahvoina. Salmiakkia, hiukan lihaisuutta, napakkaa tammisuutta. Melko pitkä finaali. Vesilisä nostaa pientä makeutta taustalta.

Arvio: Klassisen Taliskerin piirteitä, mutta makuprofiilin ohentuminen vähän rokottaa tunnelmaa. Tuoksu ja jälkimaku ovat kuitenkin oivalliset. 86/100

Mitähän mieltä muut ovat olleet? Whiskyfun 85/100. Whisky Monitor Database 83/100 (per 6).

Fiona Rintoul & Konrad Borkowski: Whisky Island

Islayn saaresta on kirjoitettu monta kirjaa, ja syksyllä 2016 hyllyihin ilmestyi jälleen yksi uusi teos maagisesta paratiisisaaresta. Fiona Rintoulin tekstien ja Konrad Borkowskin valokuvien varaan rakentuva Whisky Island (Freight Books, 2016) on melko puhdasverinen kahvipöytäkirja. Se sopii paremmin nautiskeluun kuin nippelitietojen ammentamiseen.

Oma intoni tunnelmointiin oli tietysti korkealla, kun matka Islaylle oli vielä tuoreessa muistissa ja turvesavun tuoksun pystyi palauttamaan kirjan valokuvista helposti mieleen. Eikä kirjaan valitussa tietosisällössäkään ollut suurempaa vikaa, kun haastateltaviksi oli saatu Islayn viskibisneksen nimihenkilöitä Eddie MacAfferista Mickey Headsin kautta Andrew Browniin.

rintoul-borkowski-whisky-island-002Kaikkineen hiukan alle 200-sivuinen teos kattaa pintapuolisesti Islayn historian, maantieteen ja saaren kahdeksan toimivaa tislaamoa. Kirjan alkuun piirretyssä kartassa esiintyvät toiveikkaasti jo Gartbreckin ja Ardnahoen tislaamot muita hiukan kevyemmällä värityksellä. Omaa lukua tulevaisuudelle ei ole kuitenkaan kirjoitettu, vaan sisältö rajautuu olemassa oleviin.

Kirjan alussa ei jätetä mainostamatta Islayta lintubongarin paratiisina eikä unohdeta edes keskiaikaisia klaaneja, jotka pitivät saarella valtaa. Varsinainen viskiosasto kirjassa alkaa Bowmoren perustamisesta 1779, eikä sitä edeltäneitä aikoja juuri lähdetä arvuuttelemaan muuten kuin tislaustaidon saapumisreittien ja yleisesti tiedettyjen lainsäädäntömuutosten kautta.

Hiukan erikoisella tavalla näin tiiviiseen teokseen on mahtunut kuitenkin analyysi viskin maailmanmarkkinan nykytilanteesta, kun on ensin käyty läpi Ardbegin ja Bruichladdichin nousu synkkyydestä:

The period since has been a boom time, particularly for deluxe and specialist whiskies – though sales of the amber nectar did slump in 2015, not least because Russians gave it up. In the face of economic problems and changing mores, Russians have been turning away from booze, and whisky sales in the country fell by an incredible 95% in 2015.

Jokaiseen viskikirjaan kuuluu kuvaus viskin valmistuksesta, eikä sellaista ole unohdettu tästäkään teoksesta. Mukavalla tavalla Fiona Rintoul kuitenkin huomioi Islayn viskinvalmistuksen erityispiirteitä pienissä detaljeissa. Esimerkiksi jauhamisessa käytetään muualla Porteuksia, mutta Bruichladdichilla ja Ardbegilla on Bobyt – Ardbegin mylly vuodelta 1921 on vielä se kaikkein vanhin.

Myös Islayn ohra huomioidaan kertomalla, että Bruichladdich ja Kilchoman käyttävät sitä tuotannossaan, mutta yleisesti sitä pidetään haastavana, koska sen kosteuspitoisuus on normaalia suurempi. Lisäksi Rintoul huomauttaa tynnyröinnin kohdalla aivan oikein, että huomattava osa Islayn viskistä kypsyy oikeasti mantereella.

rintoul-borkowski-whisky-island-003Kun perusteet on saatu haltuun, Whisky Island etenee tislaamo kerrallaan loppuun. Luvut etenevät tavalla, joka ensin indikoi tislaamoiden perustamisvuosien mukaista järjestystä mutta joka lopulta paljastuukin Bowmoresta alkavaksi maantieteelliseksi kierrokseksi vastapäivään saaren rantoja pitkin: Bowmore, Laphroaig, Lagavulin, Ardbeg, Caol Ila, Bunnahabhain, Kilchoman, Bruichladdich.

Bowmoren kohdalla Eddie MacAfferin lausahdus pysäyttää heti: ”The distillery was built in the wrong place.” Hän viittaa vedenhankintaan, joka on Bowmorella poikkeuksellisen haastava. Laggan-joesta hankittava käyttövesi kulkee lähes kymmenen kilometrin mittaista minikanaalia pitkin tislaamolle. Vesi on onneksi loppunut tislaamon historiassa vain kerran, kesällä 2010. Se on melkoinen saavutus, kun vettä kuitenkin kuluu 1,4 miljoonaa litraa päivässä.

Bowmoresta täytyy huomioida vielä sekin, että tislaamon varastoissa Islaylla makaa noin 23 000 tynnyriä Bowmoren viskiä, ja tynnyreissä on yhteensä noin neljä miljoonaa litraa alkoholia. Yhteensä saarelle jää kypsymään 20–25 prosenttia kokonaistuotannosta. Kirjan kuvissa ei jätetä hyödyntämättä No. 1 Vaultsin valkopäätyisiä Mizunara-tynnyreitä, joita tuli itsekin siellä ihasteltua.

rintoul-borkowski-whisky-island-004Laphroaigilla Whisky Islandin tekijöitä on ollut vastassa varastomies Arthur Holyoake, jota ovat avustaneet varastomies David McLean ja mashman Sean McFarlane. Ammattireiskojen kyydissä on oltu. Jokaisen tislaamon kohdalla nostetaan kolme highlightia, jotka esimerkiksi Laphroaigista ovat seuraavat: ”floor maltings with peat-fired kiln, the still room with its ’magnificent seven’ stills, the ’Friends of Laphroaig’ plots”. Vastikään itse tislaamolla käyneenä pidän noita kyllä asianmukaisina nostoina. Samaten jokainen tislaamoluku päättyy pieneen tiivistelmään tislaamon historiasta.

Laphroaig-luvusta jää käteen muun muassa Holyoaken analyysi käsinleikatusta turpeesta. Siinä on hänen mukaansa riittävästi kosteutta, jotta siitä saadaan uunissa sopivan kylmää savua. Sitä taas ohra imee paremmin sisäänsä. Koneellisesti leikattu turve taas on pakatumpaa rakenteeltaan ja palaa liekillä, kuumempana ja kuivempana. Tästä varmasti näitä turpeistuksen eroja syntyy.

rintoul-borkowski-whisky-island-005Lagavulinilla kirjantekijöitä on isännöinyt Iain MacArthur, kukapa muukaan. MacArthurin mukaan Lagavulin ei käytä ollenkaan Islayn ohraa, koska sen kosteuspitoisuus on liian korkea heille. Islayn tislaamoksi Lagavulin kuljeskelee muutenkin sellaisia polkuja, joissa paikallisuus ei ole mahdottoman merkittävässä osassa – suurin osa Lagavulinista kypsyy mantereella, joten se siitä meri-ilman vaikutuksesta makuun. Toki saarellakin on vino pino Lagavulin-tynnyreitä: tislaamolla 7 000, Port Ellenissä 6 000 ja Caol Ilan varastossakin vielä 3 500. Siinä riittää MacArthurille työsarkaa.

rintoul-borkowski-whisky-island-006Ardbeg-luvussa on lähdetty pomomies Mickey Headsin matkassa kierrokselle. Mielenkiintoisena yksityiskohtana tulee ilmi muun muassa se, että washbackit vaihdetaan lahoamisen takia joka 20–25 vuosi. Puiset käymisastiat tuottavat sellaisen kypsymisen, joka tuo vierteeseen saippuaisen, vahamaisen rakenteen. Heads pitää sitä olennaisena Ardbegin luonteen kannalta. Ardbegilla on viisi varastoa, joista kolme on racked-mallisia ja kaksi dunnagea. Tislaamon pihalla on aina runsaasti tynnyreitä, ja kirjan mukaan Ardbegin työntekijät uskovat niiden pysyvän siellä juuri sopivan pehmeinä tulevaa käyttöä varten.

rintoul-borkowski-whisky-island-007Caol Ilaa kirjassa kierretään Justina MacLellanin kanssa. Liettualaissyntyinen MacLellan tuli aikoinaan Islaylle ja Caol Ilaan viimeisteltyään opintonsa suomen kielessä ja liettualaisessa filologiassa – tätä et muuten varmasti tiennyt. Sinänsä Caol Ila -luvussa ei suuria uusia tietoja tule esille, lähinnä vain tämän vuosikymmenen investointiprojektien tuloksia käydään läpi. Uusi mäskäysastia ja uudet washbackit ovat kaikki ruostumatonta terästä.

rintoul-borkowski-whisky-island-008Bunnahabhainin esittelyssä on mukana tislaamopäällikkö Andrew Brown, joka on hahmona mielenkiintoinen. Hän on aloittanut vuonna 1988 ja ehtinyt siitä lähtien kiertää tislaamossa kaikissa tehtävissä aina varastosta mäskäyksen ja tislauksen kautta vetovastuuseen koko hommasta. Brownin aikana Bunnahabhain on alkanut kokeilla myös turpeistettua mallasta. Kestää 12 tuntia puhdistaa koko tislaamo turpeisen erän jäljiltä puhtaaksi turpeistamatonta varten – likaista hommaa. Sen takia turve-erät tehdään kaikki yhden vuosittaisen jakson aikana.

rintoul-borkowski-whisky-island-009Kilchomanilla kirjantekijöitä ovat kierrättäneet perustaja Anthony Wills ja tuotantopäällikkö Robin Bignal. Jälkimmäisen herran tapasin reissullani itsekin. Kilchomanin kohdalla käy hyvin selväksi, että toisin kuin Lagavulinin tapauksessa, farmitislaamossa pyritään paikallisuuteen kaikessa. Ohra kerätään ikkunasta näkyviltä pelloilta ja lopputuote pullotetaan omalla linjalla tislaamossa. Tuotantoa on kasvatettu 150 000 litrasta 200 000 litraan, mutta kovin paljon varaa ei ole enää sen jälkeen sitä paisuttaa, jotta farmihenkisyys säilyy.

rintoul-borkowski-whisky-island-010Bruichladdich-luku päättää kirjan. Tislaamoa esittelee päätislaaja Adam Hannett, joka on saanut oppinsa itseltään Jim McEwanilta. Bruichladdich täyttää 220 tynnyriä viikossa ja kaikki kypsyy Islaylla, joten siinä suhteessa henki on sama kuin Kilchomanilla. Varastoissa on 60 000 tynnyriä, ja niistä 5 000 on yksityishenkilöiden omistuksessa. Se on hyvä muistutus siitä, miten tislaamotoiminnan alkutaival yleensä rahoitetaan – vuonna 2012 tynnyrimyynti loppui myös Bruichladdichilla. Botanist Giniä kyllä valmistetaan edelleen runsaasti, mikä on tuonut tasaista kassavirtaa jo pitkään.

Kaikkineen Whisky Island on mukavaa luettavaa, sujuvasti etenevää ja kuvallisesti komeaa. Konrad Borkowskin tyyli on ajoittain hiukan mainosmainen ja sliipattu, mutta visuaalista laatua kyllä löytyy vaikka muille jakaa. Kirjan leveä formaatti antaa myös upeasti oikeutta kuville. Kokonaisuutena kirjan parissa viihtyy, ja kunhan siltä ei odota suurta tietomäärää, ei siihen pahemmin pääse pettymäänkään. Suositellaan siis Islay-matkakuumeen nostattamiseen.

Ardmore Legacy 40%

Legacy julkaistiin 2014 korvaamaan Traditional Cask. Tisleestä 80 % on turpeista, 20 % ei-turpeista. Viimeistelyt on hoidettu QC-tynnyreissä.

Merkittävin muutos Traditional Caskiin verrattuna on volttien pudottaminen 46:sta 40:een. Samalla myös kylmäsuodatus on otettu mukaan. Lähtökohdat eivät siis ole mahdottoman lupaavat, mutta maistetaan.

Ardmore Legacy

(40%, OB, NAS, +/- 2015, Lightly Peated, Quarter Cask Finish, 70 cl)

Tuoksu: Toffeemainen ja likaisen oloinen. Reipasta maltaisuutta, aamiaismuroja ja weetabixia. Vihreää omenaa, hunajamelonia, hiukan appelsiiniakin, mutta niiden seurana mietoa turvesavua ja nokisuutta. Tammi paistaa myös selvästi läpi. Ruohoisuutta, kuivaa heinää. Varsin ohut.

Maku: Maltainen, karamellinen ja paahtunut. Turvesavu tuntuu nokiselta ja vähän päälleliimatulta. Vihreää omenaa, limettiä, ruohoisuutta. Tammi on aktiivista ja tuo kihelmöiviä mausteita mukaan, mutta tanniinien takia syvyyttä ei juuri tule. Suutuntuma on kevyt ja tekstuuri varsin ohut. Paahteisuus, musta tee ja kitkerät sävyt jäävät pintaan leijumaan. Jälkimaku on varsin kuiva ja mausteinen. Tammi piiskaa homman kasaan, vaikka vihreää omenaa, inkivääriä, ruohoisuutta ja pientä karamellin makeutta silti esiintyy. Turvesavu kulkee mukana myös loppusuoralla. Finaali jää melko lyhyeksi.

Arvio: Jää vieressä maistetun Traditional Caskin taakse kaikilla osa-alueilla. Maltaisuus ja tammisuus ovat hiukan yliohjautuvia, savu ei kaikilta osin tunnu integroituneelta eikä balanssi ole yleisesti ottaen aivan kohdallaan. 79/100

Mitähän mieltä muut ovat olleet? Whiskynotes 81/100.

Ardmore Traditional Cask 46%

Ardmore pelaa rohkeasti turpeella ja QC:llä. Maistoin tätä jo muutamia vuosia sitten ja pidin kokemuksesta, mutta nuotit jäivät kirjoittamatta. Nyt tuli aika maistaa tämä uudemman kerran.

Ardmore Traditional Cask

(46%, OB, NAS, +/- 2012, Peated, Finished in Quarter Casks, 70 cl)

Tuoksu: Ruohoinen ja kostean turpeinen. Märkiä lehtiä nuotiossa, pehmeää savua, maanläheistä tunnelmaa. Melko aktiivinen tammi on mukavasti balanssissa, vaikka yleisilme on kevyt. Hiukan eucalyptusta, kirpeää omenaa, selvästi erottuvaa vesimelonia. Päärynäkarkkeja, kurkkupastillia. Vesilisällä löytää mineraalisuutta.

Maku: Pehmeän turpeinen, vaniljainen, kuivan hedelmäinen ja hiukan hapokas. Savu on pehmeää ja tammi varsin mausteista ja tanniinista. Mainio tasapaino kaikesta huolimatta, kuivaan suutuntumaan ja hiukan ohueen tekstuuriin on saatu mahtumaan paljon hyviä asioita. Kirpeää omenaisuutta, persikkaa, kuivattua aprikoosia, ruohoisuutta, hiukan rasvaista happamuutta. Jälkimaku nostattaa kielelle eucalyptusta ja hiukan iäkkäämmistä viskeistä tuttua kurkkupastillisuutta. Toki tammen napakkuus, inkivääri, päärynä, aprikoosi ja muut hedelmät kertovat heti, että nuori viski on kyseessä. Keskipitkä finaali. Vesilisällä tulee hiukan tuhkaa pintaan.

Arvio: Oikein maukas, kevyt ja erilainen savuviski. Tietyt kurkkupastilliset sävyt muistuttavat hetkellisesti paljon iäkkäämpien viskien piirteitä. 84/100

Mitähän mieltä muut ovat olleet? Whiskyfun 83/100. Whisky Monitor Database 85/100 (per 4).

Glengoyne Cask Strength Batch #2, 58,9%

Glengoynen Cask Strengthin ykkösbatchistä laajalti pidettiin, joten sarja sai jatkoa vielä samaisena vuonna 2013. Itselleni ei se ykkönenkään tehnyt sen suurempaa vaikutusta, mutta ehkä pääsen tähän kakkossatsiin paremmin kärryille – maistetaan.

Glengoyne Cask Strength Batch #2

(58,9%, OB, Bottled 27.11.2013, 70 cl)

Tuoksu: Tuhdisti toffeefudgea ja heinäisyyttä. Maltaisuus on vahvasti pinnassa. Hunajaa, paahdettuja pähkinöitä, mehiläisvahaa. Tallimainen sherryhenkisyys ja hapokas purevuus. Ruohoisia ja kireän omenaisia sävyjä. Raakaa banaania. Kuitenkin siirappinen sherrykin on mukana. Vesilisä tuo voikeksiä ja riisimuroja pintaan.

Maku: Kermainen, mausteinen ja järeä viski. Edelleen maltaisuus on melko raakana kärjessä, samoin hapokkuus. Suutuntuma on täyteläinen mutta maku silti hiukan sulkeutunut. Hedelmäisyys jää kuivan omenan ja kitkerän appelsiinin tasolle. Toffeefudgea, maitosuklaata ja kuorrutettuja maapähkinöitä toki riittää, samoin ruohoisia ja hapokkaita piirteitä. Tammikin tuntuu aktiivisena, pippurisena ja inkiväärisenä. Jälkimaku ajaa maltaisuudella ja tammella heti aivan rajoille. Kuivumisen yhteydessä tanniinit, hapokkuus, kuiva sitruksisuus ja mausteet tekevät selvää jälkeä. Keskipitkä finaali. Vesilisä tekee todella hyvää, avaa reippaasti maitosuklaisuutta ja hillitsee happoja.

Arvio: Melkeinpä ykkösbatchin tasolla. Vesilisän kanssa tekee mieli pelata paljon. 84/100

Mitähän mieltä muut ovat olleet? Whiskyfun 87/100.

An Cnoc Cutter 46%

An Cnoc julkaisi Cutterin samassa sarjassa Rutterin, Flaughterin ja Tushkarin kanssa, koko setin turpeisimpana. Hitto näitä nimiä! Mutta jos ovat vähänkään samalla tasolla Peatlandsin kanssa, nimetkin kestää kyllä.

An Cnoc Cutter

(46%, OB, NAS, 2014, 20.5 ppm, 70 cl)

Tuoksu: Paksun turvesavuinen ja tuhkainen. Märkää nuotiota, kosteita lehtiä, pientä ummehtuneisuutta. Vegetaalisuus ja mineraalisuus ottavat mittaa toisistaan. Napakka sitruksisuus, raaka hedelmäisyys ja kuiva valkoviinisyys ovat tämän ytimessä. Hiukan lääkettä löytyy myös. Vesilisällä löytyy märkää ruohoa.

Maku: Varsin kuiva tapaus. Turvesavu on edelleen paksua ja runsasta, tuhkaisuus ja nokisuus korostuvat. Mineraalisuus ja sitruksisuus kietoutuvat öljyiseen profiiliin. Suutuntumassa on silti hiukan kapea tekstuuri, jossa suolaisuus nostaa veden kielelle. Raa’ahko hedelmäisyys ja nuorekas maltaisuus saavat tämän tuntumaan melko yksioikoiselta. Jälkimaku on edelleen hyvin tuhkainen ja suolainen, joskin kaiken mineraalisuuden ja tammen seasta löytyy lopulta myös hiukan passionhedelmää ja mangoa, pientä makeutta. Sitruksinen ja savuinen finaali on mittaluokkaa keskipitkä. Vesilisä tuo pintaan ummehtuneisuutta ja vegetaalisuutta.

Arvio: Kaikessa yksinkertaisuudessaan varsin maukas, kuiva savuviski. 83/100

Mitähän mieltä muut ovat olleet? Whiskyfun 86/100. Whisky Magazine 82/100 (Chris Goodrum), 76/100 (Martine Nouet).

Old Pulteney Clipper Round The World 46%

Tämä purjehduskisan mukaan nimetty pullote tuli Old Pulteneylta halvimpaan hintaluokkaan 2014. Mielenkiintoista, että pullomäärä on kuitenkin eksaktisti tiedossa – eli eräänlaista Limited Editionia on kaikesta huolimatta haettu. Odotuksia tätä kohtaan ei silti juurikaan ole.

Old Pulteney Clipper Round The World

(46%, OB, Bottled 7/2014, Commemorative Bottle, 16200 bts., 70 cl)

Tuoksu: Vaniljainen ja makea. Paksua omenamehua, hunajaisuutta. Silti myös tietty suolaisuus tulee kaikesta läpi. Rapsakkaa maltaisuutta, hiukan puuroisuutta myös. Ruohoinen vivahde. Kanervaisuutta, hiukan rasvaisuutta, paahteisia sävyjä. Simppeli mutta mukava tuoksu. Vesilisä avaa viinikumia ja piparminttuista karkkisuutta.

Maku: Omenamehua, pirskahtelevaa hapokkuutta, varsin napakka suolaisuus. Old Pulteneyn ominaisluonne tulee hyvin esille. Tammisuus tuntuu nuorekkaana ja erittäin aktiivisena, tanniinit purevat kiinni mutta mausteisuudessa on miellyttävä pehmeys silti mukana. Suutuntuma on keskitäyteläinen ja osin jopa kuiva. Jälkimaku lähtee rakentelemaan hapokkaan omenaisuuden, pehmeän vaniljaisuuden ja merellisen suolaisuuden kolmiyhteyden varaan. Kihelmöivä mausteisuus tuo mieleen makeisjauheen. Ruohoinen vivahde on mukana, samoin tammi puree loppuun asti. Keskipitkä finaali. Vesilisällä päärynä tulee esiin.

Arvio: Hiukan yksinkertainen ja selvästi nuori viski, mutta ei ollenkaan hassumpi. Ainakin Pultikan distillery character on tässä luonteenomaisella tavalla läsnä. 82/100

Mitähän mieltä muut ovat olleet? Whiskyfun 78/100.

Pittyvaich 25 yo 1989/2015, 49,9%

Takaisin arkeen ja raiteille, matka Islaylle on nyt takana ja loppuelämä edessä. Maailmalla jotkut julkaisevat juttuja Diageon uusista Special Release -pullotteista ja jotkut toiset kiisteltyjä listauksia maailman parhaista viskeistä.

Itse olen vaihteeksi aiemmin julkaistun Special Releasen ääressä.

Diageolta on saatu vain pari virallista Pittyvaichia aikojen saatossa, ja Pittyvaich-pullote Flora & Fauna -sarjassa on itse asiassa ainoa, jonka olen tislaamolta ikinä päässyt maistamaan.

Nyt lasissa on siivu 25-vuotiasta Pittyvaichia, joka on tislattu 1989 ja pullotettu 2015. Muistelen tislaamon profiilia hermostuneeksi, mutta mielenkiintoista päästä ottamaan tästä selkoa.

Pittyvaich 25 yo 1989/2015

(49,9%, OB, 1989–2015, Special Release, Refill Bourbon Hogsheads, 5922 bts., 70 cl)

Tuoksu: Kynttilää ja yrttisyyttä. Erittäin sitruksinen ja kirkkaalla tavalla kireä vaikutelma. Hapokkuutta, hiukan hapanta omenaa ja huonekaluvahaa. Tammea. Hiukan puuroisuutta ja hiivaista maltaisuutta, kaikkineen se hermostuneisuus ja epämääräisyys on läsnä, mitä odotinkin. Vesilisä aukoo raikkautta.

Maku: Öljyinen, ruohoinen ja vahamainen. Kynttilä on edelleen mukana, samoin tietty kompleksinen yrttisyys. Tammi tuntuu erittäin aktiiviselta ja kireältä, suu kuivuu oikein kunnolla. Sitruksinen ja hapokas puoli tukevat sitä entisestään. Suutuntuma on vahamainen mutta tekstuuriltaan hiukan ohut. Kurkkupastillia, mentholia ja anista löytyy. Jälkimaku liikkuu raa’an omenan ja banaanin välimaastossa. Hiukan melonin makeutta, mutta sitruksisuus ja tammisuus leikkaavat siltä siivet. Todella mausteinen ja minttuinen finaali, jossa mentholin ja aniksen sävyt maistuvat kyllä pitkään. Vesilisä tuo hunajaa pintaan ja keventää tammea.

Arvio: Kirkas, hapokas ja levoton viski. Sinänsä virheetön tuote, mutta nautiskelupuoli tällaisesta vähän jää puuttumaan, sen verran kireää on. 84/100

Mitähän mieltä muut ovat olleet? Whiskyfun 85/100. Whiskynotes 83/100.