Helsingin Puotilassa sijaitseva Olutravintola Pikkulintu on ollut viskiharrastukseni kannalta keskeinen paikka. Siksi oli erityisen hienoa tavata muita viskibloggareita Pikkulinnun nykyisen ravintoloitsijan Atte Erkkilän vetämässä tastingissa lauantaina 17. maaliskuuta 2018. Paikalle pääsivät itseni lisäksi Mushimaltin Nikolas, Smoke On The Waterin Hannu, Viskisieppo eli Mika, Whiskybloke eli Jari sekä Finwhiskyn Juhis.
Ajatus oli maistaa Aten henkilöhistoriasta muutama tärkeä viski ja jutella niiden ääressä Pikkulinnun vaiheista ja nykytilasta sekä etenkin siitä, mihin suomalainen viskikulttuuri on menossa ja mitä kotimaisesta viskiskenestä vielä puuttuu. Tällä ajatuksella mentiin – ja pysyttiin jopa ihan asiassa.
Ensimmäisenä maistettiin The Glenlivet 18 yo 43%. Atte lähti Haapavedeltä nuorena miehenä ja päätyi aikanaan Jyväskylään Public Corneriin töihin. Sieltä matka jatkui Helsinkiin ja kalaravintoloihin, joista Punavuoren Ahvenessa alkoi varsinainen syventyminen savuisiin viskeihin. Sieltä Atte eteni muutaman mutkan kautta Pikkulintuun, jossa aloitti kuusi vuotta sitten.
Vuoden 2017 alussa Pikkulinnun perustaja Markku Ristevirta siirtyi ravintola-arjesta taustalle ja keskittyi Juomatalo Pikkulinnun maahantuonti- ja jakelutoimintaan. Siinä vaiheessa ravintolatoiminta siirtyi Maltilla Oy:lle, jota Atte Erkkilä vetää (”kun katsot seuraavana päivänä tilitapahtumia, voit miettiä, miten maltilla olit taas liikkeellä”). Toki Markku on edelleen vahvasti monessa läsnä, ja onhan Markun autotalli se paikka, josta monenlaista maagista viskilaatikkoa edelleen löytyy.
The Glenlivet on Pikkulinnussa nyt näkyvissä kabinetin seinällä, jossa aiemmin oli kilpailevan viskibrändin hirvenpää. Glenlivetin 18-vuotias oli edelleen vallan maukasta – ja erittäin laadukas nollaviski tällaiseen maisteluun. Sen jälkeen siirryttiin maistamaan itsellenikin tärkeä The Balvenie 21 yo Portwood 40%. Se oli Atelle viski, joka jäi käteen Jyväskylän ajoilta. Samalla se muistuttaa, että viski on myös jotain muuta kuin turvesavua.
Samanlainen elämys se oli aikanaan myös minulle. Tällä kertaa maisteltiin hyvinkin uutta erää, joka tuntui kyllä nyt harvinaisen toimivalta (viimeksi maistelin sitä David Stewartin vetämässä tastingissa pari vuotta sitten). Portviinisyys oli pykälää aiempaa raikkaampaa, kaikessa tuntui upea metisyys ja Balvenien klassinen hunajaisuus. Samalla itsekin muistelin tätä siirtymää savuisista viskeistä savuttomiin, koska niinhän se suomalaisilla viskiharrastajille yleensä menee: Ensin innostutaan Laphroaigista tai Lagavulinista tai Ardbegista. Sitä polkua kuljetaan niin pitkälle, että turvesuo alkaa upottaa ja sukelletaan syvälle eli yleensä Octomoreen saakka. Kun PPM-urheilu on nähty, alkaa pitkä matka savusta pois. Joskus menee paljonkin aikaa, ennen kuin savuviskit alkavat taas kiinnostaa. Monilla siihen väliin tulevat vahvan sherryiset viskit.
Siksi oli luontevaa, että seuraavana maistovuorossa oli Aberlour A’bunadh Batch #17, 60,2%. Olen aiemmin maistanut Pikkulinnussa Batch #6:n Aten itsensä suosituksesta vuodenvaihteen tienoissa 2014. Se oli erinomainen erä, mutta tämä Batch #17 oli kyllä mahdollisesti parasta A’bunadhia, mitä olen koskaan maistanut. (Toisaalta en ole Viskisiepon tavoin kuitenkaan ollut mukana vielä Batch #1:n aikoihin.)
Tässä vaiheessa käytiin keskustelua siitä, mitä sherryviskeille on vuosien saatossa tapahtunut: miten sherrytynnyrit ja niiden luonne ovat muuttuneet, miten amerikkalainen tammi on tullut niin isosti kuvaan mukaan, miten viimeistelyt ovat lyhentyneet, miten sherryviskit ovat muuttuneet. A’bunadh Batch #17 on hyvä muistutus siitä, millaisia parhaat sherrytynnyrit aikoinaan olivat ja mitä ne tekivät viskille.
Ensimmäiset omat muistoni Pikkulinnusta ajoittuvat kevääseen 2006. Tässä suhteessa olin paikalle kokoontuneista todellinen nöösi, koska esimerkiksi Viskisieppo oli vieraillut paikalla jo pian avaamisen jälkeen vuonna 2000 ja Smoke On The Waterin Hannu vähän myöhemmin. Muistan, miten keväällä 2006 olin pahassa savuviskijumituksessa ja ensimmäistä kertaa Pikkulinnussa, jonka maine oli kiirinyt tuttujen kautta korviini. Sain houkuteltua kaverini mukaan tälle lähiöretkelle. Kaverini maistoi silloin Macallania, koska hänen appiukkonsa oli kova Macallan-fani ja oli suositellut siitä kiivaasti. Omaan suuhuni tällainen Macallan ei ymmärrettävästi maistunut paljon miltään, kun nautin siinä parhaillaan jotain Ardbegia ja pääni oli täynnä turvesavua.
Kävin ensimmäisellä viskimatkalla Skotlannissa tuona samana syksynä 2006, mutta sielläkään maailmani ei viskin parissa avartunut. Vielä syksyllä 2009 olen muistiinpanojeni mukaan ollut Pikkulinnussa juomassa pelkästään savuviskiä. Ilta alkoi silloin Laphroaigin vanhahkolla 18-vuotiaalla ja eteni muutaman Lagavulinin kautta Ardbegin Supernovaan. Mentiin vielä monta vuotta, ennen kuin savu alkoi hälventyä.
Aten neljäs viski oli BenRiach 27 yo 1984/2012 Cask #4050, 52,2%. Se oli juoma, joka oli palauttanut uskon savuviskiin ja siihen, että niissä voi olla muutakin kuin pelkkää savua. Tunnistin tämän ajatuksen, koska vietin itsekin savuviskistä vieroittautumisen jälkeen pitkään aikaa sherryjyrien kanssa ja etsiskelin vähemmän savuisia savuviskejä. Näiltä ajoilta on peräisin Bowmoren voimakas vetovoima. Vuonna 2013 kävin Skotlannissa, ja silloin pääsin BenRiachin tislaamolle. Niiltä ajoilta juuri tällaiset kohtalaisen turvesavuiset mutta voimakkaan hedelmäiset viskit tulivat tärkeiksi.
Pikkulintu on ollut minulle viime vuosina paikka, jossa käyn nauttimassa erityisesti sellaisia viskejä, joita en ole koskaan aiemmin päässyt maistamaan. Sen verran kiihkeä Pikkulinnun-kävijä olen, että ajantasainen viskilista on valokuvina tallessa puhelimessani, ja kun paikalle menen, tiedän aina suurin piirtein, mitä pyrin nauttimaan, jos vain listan rivit ja hyllyjen sisältö täsmäävät. Usein suunnitelmani kuitenkin muuttuvat, etenkin silloin, jos hyllyyn on tullut uusia viskejä, joita ei aiemmassa viskilistassa vielä ole ollut.
Viidentenä ja viimeisenä viskinä oli tällä kertaa Ardbeg An Oa 46,6%. Se oli edelleen viskinä ihan kohtalaisen hyvä uusi Ardbeg, mutta tislaamon nykytila ja laatutason dramaattinen romahtaminen puhuttavat harrastajia aina, kun tällaisten ääreen kokoonnutaan. Pikkulinnussa se näkyy myös viime vuosina julkaistun Ardbegin kysynnässä: aiemmin ne vietiin käsistä, nyt niitä saa myymällä myydä. Myös viskin juomisen fokus on viime vuosina levinnyt käsiin, eikä ole enää vain yhtä tai kahta viskiä tai viskityyliä, jota lähes kaikki nauttisivat.
Se leimaa tällä hetkellä koko viskiharrastusta Suomessa: uudet kotimaiset tislaamot keräävät faneja, jotkut puritaanit jahtaavat vain vanhoja pullotteita, jotkut fanittavat jenkkiviskejä, löytyy irkkuviskiporukkaa, joillekin kelpaavat jopa jyväviskit, kaiken maailman ginit ovat nousseet julkisessa arvostuksessa viskin rinnalle tai jopa ohi. Homma on levinnyt käsiin, ja voi olla, että kun hinnatkin vielä nousevat koko ajan, keskimääräinen syventyminen voi monella jäädä vähän kauhomisen tasolle – missä ei sinänsä ole toki mitään vikaa. Kukin tyylillään.
Pikkulinnussa hylly koostuu edelleen skotlantilaisesta mallasviskistä. Atte pyrkii pitämään valikoiman edelleen noin viidessä sadassa viskissä. Jenkkejä ei ole yhtään eikä irkkujakaan kuin pari. Näin St. Patrick’s Dayn iltana irkut jätettiin hyllyyn, ja se sopi minulle. Olen siinä mielessä rajoittunut henkilö, etten tosiaan erityisemmin pidä irkkuviskistä, bourbonista, ruisviskistä tai paljon mistään muustakaan sen tyylisestä juomasta. Ne jäävät juomatta, jos ei ole kohteliaisuudesta pakko. Jos viski on acquired taste, minulla acquisition näiden juomien suhteen on edelleen tapahtumatta – ja olen tilanteeseen ihan tyytyväinen. Olen kuitenkin yrittänyt, tietäkää se, olen yrittänyt kovasti.
Pikkulintu jatkaa elämäänsä Puotilan vanhalla ostarilla. Jos kaupunki haluaa ostarin purkaa, ravintola on ostettava sieltä ulos. Siinä mielessä viskiharrastajan päivät tuntuvat turvatuilta. Myös Atte Erkkilä on sitoutunut vahvasti missioonsa, eikä konsepti ole muuttumassa drinksubaariksi. Nyt on toki aktivoiduttu, ja esimerkiksi sosiaalisessa mediassa Pikkulintu on ottanut vahvan presenssin. Itsekin seurailen heidän Facebook-postauksiaan tiiviisti.
Pikkulinnun tastingtoiminta on viime aikoina ollut mielestäni kovassa iskussa, ja nerokkaana ideana pitämäni Esko Valtaojan Kosmos ja viski -tasting oli tosiaan oikeastikin nerokas. Paikalle mahtui 26 ihmistä, mutta peräti 40 jäi jonoon. Syksyllä Valtaojan kanssa saadaan sentään jatkoa, ja ideoita sinkoilee nyt voimakkaasti sekä olut- että viskipuolella. Mielenkiintoista on myös nähdä, mitä uusi alkoholilaki tuo vielä tullessaan, kun ulosmyynnin ja muiden uusien asioiden lupaprosessit saadaan läpi. Pikkulinnun tulevista viskitastingeista itseäni jäivät kiinnostamaan etenkin viskien ja juustojen sekä viskien ja viinitynnyrien yhdistelyt. Myös muuan köyhäilytasting vaikutti idean tasolla jännittävältä.
Itselleni viskinörttinä Pikkulintu pysyy paikkana, johon palaan säännöllisesti. Olen vähän huono käymään tastingeissa, mutta kun Pikkulinnun hyllyssä on aina jotain, mitä voi haaveilla joskus maistavansa, matkoja Puotilaan riittää jatkossakin. Tämä taisi yhdistää koko paikalle tullutta bloggariporukkaa, vaikka harrastamisen ja blogien elinkaarten vaiheet vaihtelevatkin. Toiveita Pikkulinnun laajentumiselle ja sivukonttoreille totta kai esitettiin, samoin erilaisille Pikkulinnun erikoisemmille tastingeille ja tapahtumille Puotilan ulkopuolella. Olen blogin pitäjänä niin orientoitunut puhtaasti itse viskiin, että en osaa oikein toivoa mitään erityistä häppeningiä. (Totta kai salaa toivon, että tulen yllätetyksi.)
Suomalaisesta viskiskenestä puuttuu totta kai paljon, mutta paljon siitä johtuu regulaatiosta, johon emme voi suoraan vaikuttaa. Olisi hienoa saada maistaa viskiä, ennen kuin ostaa pullon. Olisi hienoa voida ostaa pullo viskitapahtumasta mukaan. Olisi hienoa, jos voitaisiin keskustella vapaammin ja kertoa viskistä ilman pelkoa siitä, että viranomainen puuttuu heti asiaan. Mutta kun Suomessa ollaan, näiden asioiden kanssa eletään. Jos puhutaan periaatteessa mahdollisista asioista, itse toivoisin Suomeen lisää viskiblogeja, lisää viskiaiheista kirjoittamista, uutta elämää foorumipuolelle, Allt Om Whiskyn kaltaista kausijulkaisua, uusia kirjoja, enemmän tastingtoimintaa, enemmän viskin puolestapuhujia, enemmän huumoria, enemmän avointa suhtautumista harrastukseen ja harrastajiin.
Suurkiitos Pikkulinnulle ja Atte Erkkilälle tastingista ja tapaamisesta, oli ilo ja kunnia. Ja viskibloggaajille kiitos, erityisesti tapaamisen organisoineelle Mushimaltille. Viskiä on juotu ja hauskaa on ollut.
Viskikonttori 