Uisgesta on tullut perinne, joka ainakin jossain määrin määrittää omaa vuodenkiertoani viskiharrastuksen parissa. Tänä vuonna olin huolestunut pääsystäni paikalle, koska alkuviikolla flunssa uhkasi painaa päälle, mutta automaaginen parantuminen ehti sentään tapahtua edeltäväksi päiväksi. Pääsin kuin pääsinkin käyttämään pääsylippuni ja kokemaan tastingit, jotka olin ennakkoon ostanut.

Kaksipäiväiseksi vakiintunut Uisge 2017 järjestettiin siis tänä vuonna 10.–11. helmikuuta tuttuun tapaan Vanhalla ylioppilastalolla Helsingissä. Tänä vuonna käytössä oli Seamchip-lipunmyynti, josta sai QR-koodilliset liput ladattua puhelimeensa mukaan. Moni kyllä näytti tulostaneen paperilippujakin mukaansa. Kukin toimikoon tavallaan.

Vuoden ehdottomasti paras uudistus oli Seamchipin ladattava kortti, jolla viskien ostaminen käytännössä paikan päällä hoidettiin. Edeltävien vuosien juomalippuarkeista oli vihdoin päästy eroon, eikä arvokkaampien viskien ostamiseen tarvinnut enää pinota valtavaa määrää juomalipukkeita – pelkkä kortin näyttäminen lukulaitteelle riitti. Laite näytti myös jäljellä olevan saldon, mikä helpotti rahanmenon jatkuvaa arviointia. Mikäli kortille jäi päivän päätteeksi rahaa, se luvattiin antaa korttipantin kanssa tiskiltä takaisin, kun poistui paikalta (tämä ei kyllä Mushimaltin raportin mukaan tosielämässä toteutunut). Muilta osin maksusysteemi toimi tänä vuonna kyllä aivan loistavasti.

Osallistuin Uisgessa jälleen vain avauspäivään, mutta olin kerrankin ajoissa paikalla. Neljän pintaan salissa oli hyvin tilaa ja kaikkia viskejä vielä hyvin tarjolla. Lyöttäydyin kaverini seuraan ja ampaisin Highland Park -valikoiman ääreen. En ollut tosiaankaan ainoa, koska kyseisellä tiskillä oli lähes koko ajan jono.

Ensimmäisenä lasiini kaatui Highland Park 12 yo 2004/2016, Suomi 100, 59,2%. Sen väri oli selvästi vaaleampi kuin vieressä olleen Highland Parkin seurapullotteen, jonka olin ennättänyt jo pariin kertaan maistaa ennen Uisgea. Juhlapullote oli muutenkin sherryisyydeltään pykälän kevyempi kuin seurapullote – enemmän vahaisuutta, hunajaisuutta ja kermaisuutta, vähemmän suklaata ja tallisia sävyjä. Ihan hyvä viski tämäkin oli, mutta järkälemäinen seurapullote vie kyllä kaksintaistelussa minun pisteeni.

Highland Parkin juhlapullotteen jälkeen päätin maistaa värikkään kaksikon samalta tiskiltä: Highland Park 17 yo Ice Edition 53,9% ja Highland Park 15 yo Fire Edition 45,2% oli hyvä vielä maistaa suhteellisen tuoreella suulla. Näistä Ice Edition oli selvästi enemmän omaan makuuni kaikessa karkkisuudessaan ja vaniljaisuudessaan. Fire Editionin viinisyys ja nahkaisuus oli jo vähän liikaa, vaikka ei sekään mikään huono viski ole – portviinissä vain on omat haasteensa.

Salin päädyssä oli tutulla paikallaan Pikkulinnun tiski, ja sen ääressä olivat myös tutut, jatkuvat jonot. Markku Ristevirta ja Atte Erkkilä olivat tuoneet paikalle kiitettävän määrän Ardbeg-pulloja sekä mojovan kattauksen Blackadderin Raw Caskeja ja The Whisky Agencyn pullotteita. Ardbegin Provenancen tapaiset ääriviskit puuttuivat tällä kertaa joukosta, mikä oli rahanmenon kannalta ihan hyväkin asia.

Maistelin tiskiltä kaverini kanssa ristiin kaksi Ardbegin single caskia sieltä vanhemmasta päästä. Omaan lasiini pääsi Ardbeg 16 yo 1990/2007, Cask #86, 52,8% ja kaverini lasiin Ardbeg 16 yo 1992/2008, Cask #772, 55,7%. Valinnat menivät siinä mielessä oikein, että 1990 oli selvä suosikkini näistä kahdesta, kaikessa tylyssä jodisuudessaan ja pienessä bensaisuudessaankin. Vuoden 1992 single caskissa oli banaaninen ja aavistuksen makea vivahde, joka ei puhutellut minua ihan niin vahvasti tällä kertaa. Hyvä viski sekin totta kai oli.

Myöhemmin Pikkulinnun tiskillä tuli maistettua myös koko Uisgessa omaksi suosikikseni noussut Tomatin 45 yo 1966/2011, The Whisky Agency & The Nectar 46,1%. Sherryssä kypsynyt ikävanhus ei ollut ainakaan omaan suuhuni tippaakaan väsynyt, vaan mausteisuus ja öljyinen sherryisyys olivat mahtavasti auki. Itse asiassa viski oli niin tyylikäs, että sitä varten olisi ollut hyvä vetäytyä johonkin syrjäiseen nurkkaan istumaan ja askartelemaan viskin nyanssien parissa. En kuitenkaan tehnyt sitä, vaan jatkoin matkaa.

Olin ostanut etukäteen lipun Arran-tastingiin kahdesta syystä. Ensimmäinen syy oli, että vetäjäksi saatu tislaamolta Senior Brand Manager Louisa Young, joka on ollut pitkään mukana ja tuntee tislaamon läpikotaisin. Toinen syy oli, että olin juuri lukenut Neil Wilsonin tuoreen Arran-historiikin The Arran Malt. An Island Whisky Renaissance (Neil Wilson Publishing, 2016) ja halusin vielä syventää käsitystäni Arranin viskeistä käytännössä. Kirjoitan tuosta kirjasta tänne blogiinkin, kun vain ennätän.

Louisa Young aloitti loppuunmyydyn tastingin yläkerran Hallintohuoneessa kello 17.00. Kokemus näkyi kaikessa: Young ei tarvinnut mitään esitysmateriaaleja, vaan pystyi pudottelemaan faktansa ja näkemyksensä täysin hakematta. Esitys oli harvinaisen luonteva ja sujuva, eikä suomalaiseen tapaan kenelläkään ollut mitään kysyttävää, vaikka kysymyksille olisi ollut paikkoja tarjolla.

Tastingin viskikattaus oli runsas ja varsin edustava. Sen verran Youngilla oli kokemusta suomalaisista, ettei ensimmäisen viskin maistelua tarvinnut paljon odotella. Arran Robert Burns Malt 43% oli itselleni entuudestaan tuttu viski. Young kuvaili sitä hyväksi aperitiiviksi, joka sopii myös cocktaileihin. Tislaamon väki suosittelee sitä esimerkiksi Burnito-nimiseen cocktailiin, joka on mallasviskipohjainen versio mojitosta. Kaikkineen Robert Burns Malt on noin seitsemänvuotiasta viskiä, siitä pääosa on ex-bourbonia ja pieni osa ex-sherryä.

Seuraavaksi maistetun Arran 10 yo 46% -viskin reseptiikka on varsin samanlainen kuin Burnsissa. Sekin oli itselleni entuudestaan tuttua viskiä ja muistutti hyvin siitä, miten kepeä perusluonne tisleellä on. Seuraavaksi maistettu Arran 18 yo 46% sisältää enemmän first fill bourbonia. Tuota viskiä en ollut aiemmin maistanut, mutta kokonaisuus vastasi hyvin odotuksiin. Tuoksu on nuorempia versioita banaanisempi ja hiukan syvempi. Mausta löytyi mausteista runsautta ja hedelmäisiä ulottuvuuksia entistä enemmän. Jälkimaku liikkui mausteisella ja hedelmäkakkuisella puolella. Parhaiten iän tuoman edun huomasi jälkimaun pituudessa ja syvyydessä.

Arranin 18-vuotias on Youngin mukaan koostettu vanhoista tynnyreistä, joissa oli mukana pajon nykyistä enemmän refill-sherryä. Tislaamon perustaja Harold ”Hal” Currie (1924–2016) oli kova vanhojen Macallanien ystävä ja hankki siksi paljon ex-sherrytynnyreitä varastoon. Nykyään taas bourbon barrelit valtaavat varastoissa alaa. Tynnyripuolella Arran panosti aikoinaan viimeistelyissä valtavasti kaikenlaisiin erikoistynnyreihin, erikoisimpana ehkä champagne barrique -tynnyrit. Nyt finistelyissä löytyy enää Amaronea, Sauternesia ja Portia. Youngin mukaan sekä Amarone-tynnyrit että Amarone Cask Finish -pullot loppuivat heiltä varastoista, koska vuonna 2014 oli huono sadonkorjuu Italiassa. Nyt tuote tekee paluun markkinoille tämän vuoden maaliskuussa.

Young käytti tilaisuutensa hyväkseen myös markkinoimalla vierailuja Arran. Arranilla on tehty paljon suunnittelua viskituristien ehdoilla: kaiken olennaisen pääsee tislaamolla näkemään ja lähestyminen on helppoa. Youngin mukaan tislaamolla käy 100 000 turistia vuodessa, mikä kuulostaa kyllä todella suurelta määrältä ainakin omiin korviini.

Mielenkiintoisena knoppitietona Young kertoi, että viime vuonna Arran teki ensimmäisen Local Barley -tisleen Arranin ohrasta. Yield ei ole niin suuri länsirannikon ohrassa verrattuna itään, josta suurin osa Arranin maltaasta tulee, joten paikallisesta ohrasta tehdyt viskit tulevat todennäköisesti jäämään erikoisuuksiksi myös heillä.

Perusviskien jälkeen tastingissa siirryttiin finistelyihin. Arran Sauternes Cask Finish 50% on kypsynyt seitsemän vuotta ex-bourbonissa ja viettänyt 12 kuukauden viimeistelyjakson Sauternes-jälkiruokaviinitynnyreissä. Tuoksu oli makean hedelmäinen ja pehmeän mausteinen, maussa oli hedelmämehua ja likööristä öljyisyyttä. Jälkimaku on mukavan nektarinen ja pehmeä, vaikka tätäkin viskiä rasitti ainakin omassa suussani pieni yleispätevyys. Olisin toivonut hiukan enemmän karaktääriä.

Arran Amarone Cask Finish 50% oli tämän tastingin ykköstykkejä. Viimeistelyssä Arran käyttää Allegrinin Amarone-tynnyreitä, joten se puoli on ainakin laadun osalta kunnossa. Youngin mukaan Arran on muutenkin ainoa tislaamo, joka käyttää säännöllisesti Amarone-tynnyreitä; muilla tislaamoilla Amaronet ovat vain erikoisuuksina. Viskin tuoksu oli kyllä varsin viininen ja pehmeän nahkainen, maku vielä nahkaisempi. Tanniinit olivat todella napakat ja pippurinen marjaisuus dominoi – tässä oli nyt sitä toivottua karaktääriä. Jälkimaku oli hehkuviininen ja tanniininen, varsin pitkä ja pippurinen. Oivallista viskiä kyllä.

Viimeisteltyjen viskien jälkeen siirryttiin vielä turpeisen Arranin äärelle. Machrie Moor 3rd Edition 58,5% oli turpeisuudeltaan 20 ppm ja erottui kaikkineen setissä melkoisesti joukosta. Youngin mukaan turpeiset Arranit olivat vuoteen 2009 saakka vain 14 ppm, kunnes fenolisuutta nostettiin 20 ppm:ään. Vuodesta 2010 lähtien mukana on ollut jopa 50 ppm:ää. Kaikkineen tässä Machrie Moorissa oli turvesavuisen new maken henki läsnä. Tuoksussa oli vegetaalinen turve ja maussa tietty makea raakuus, paljon suolaa ja sitruksisuutta. Jälkimaku jäi vähän ohueksi. Kaikkineen viski tuntui tämän kattauksen keskellä vähän kypsymättömän oloiselta.

Tastingin päätökseksi oli varattu yllätys: Arran 16 yo 2000/2016 Private Cask for Finland 49,8%. Viski on valittu Suomen Mallaswhiskyseuran matkalla, oloroso hogsheadista on saatu 180 pulloa ja tuote on tulossa Alkoon myyntiin vielä tänä keväänä. Nyt kyseessä oli kuulemma ensimmäinen kerta, kun tuota viskiä maistettiin tislaamon ulkopuolella. Tuoksu tuntui sherryiseltä ja kaakaojauhemaiselta, varsin suklaiselta ja rasvaiselta. Maussa sherry hallitsee melkoisesti. Kokonaisuus on rasvainen, varsin luumuinen ja tiivisrakenteinen, vaikka runko on suhteellisen kevyt. Jälkimaku on kahvinen ja sopivan kitkerä, pähkinäinen ja suklainen. Hyvä viski tuntui olevan kyseessä kaiken kaikkiaan.

Arran-tastingin ja loistavan Louisa Youngin jälkeen oli valmis pitämään ihan kunnon tauon (Young muuten jatkoi menestyksellisesti tastingeja vielä lauantainakin, Just Peat It! raportoi seuraavan päivän setistä). Päätin kokeilla ensimmäistä kertaa Vanhan Uisge-menua, jota olen kyllä monena vuonna katsellut sillä silmällä. Aiemmin olen kuitenkin tullut myöhemmin paikalle ja ehtinyt syödä jo ennen saapumista. Nyt sain buffetissa vatsani täyteen – ruoka oli hyvää ja sitä oli riittävästi (joskin Viskisiepon tavoin kuulin ympäriltäni muutamia valitteluita hinnasta, ja se oli toki buffetista melko lailla ylärajoilla). Kolmen vartin hengähdystauon jälkeen olin taas valmis maistelemaan muutaman viskin ennen illan viimeistä tastingia.

Tässä vaiheessa viimeistään tajusin, että tupa on täynnä. Salissa piti ihan tosissaan tunkea eteenpäin, jotta pääsi haluamilleen tiskeille. Viskien nyanssien aistimiseen olosuhteet eivät olleet varsinaisesti kaikkein otollisimmat. Itsekin siirryin enemmän seurusteluosastolle, kun tuntui, että jokaisen mutkan takana oli joku tuttu. Tuli siinä kyllä viskejäkin maisteltua. Teerenpeli Suomi 100 Juhlaviski 43% oli tuttua Teerenpeliä ja sopi hyvin ruokailun jälkeen vielä suhteellisen tuoreelle suulle. Irlantilaisen Whiskeyn Ystäville pullotettu Midleton 1997, Cask #52912 for IWY 57,5% olikin sitten jo varsin tykkiä tavaraa.

Myöhemmin illalla maistetuista mieleen jäivät muun muassa äärimmäisen ruutinen Mortlach 24 yo 1991/2015, Hart Brothers 51,6% ja turhat karstat aivoista räjäyttänyt Octomore 10 yo Second Edition 57,3%. Ehdin sentään vähän huilata, ennen kuin painuin illan päättäneeseen Valamo-tastingiin.

Kello 21.00 alkoi yläkerran Hallintohuoneessa Arttu Taposen Valamo-tasting. Missasin syksyllä Punavuoren Ahvenessa järjestetyn tilaisuuden, jota ystäväni kovasti kehui jälkikäteen. Nyt pääsin suorittamaan asiaan kuuluvan paikon. Tupa ei ollut ihan täynnä, joten siinä saatiin hyvää keskusteluakin aikaan.

Aloitusviskiä arvottiin melkoisesti, koska periaatteessa savutisle olisi ollut oikea valinta, mutta se taas olisi sotkenut ajatukset savuttomien suhteen. Aloitukseksi valikoitu lennossa kattauksen iäkkäin viski eli käytännössä nuoriso-osaston viskari, Valamo 5 yo 2011/2016 Bourbon Hogshead 55,1%. Sen 725 pulloa on saatu kahdesta bourbontynnyristä, ja niistä pullosta 650 tulee myöhemmin tänä keväänä Alkoon myyntiin 50 cl:n kokoluokassa. Hinta kuulemma asettuu tasan sataan euroon.

Viisivuotiaan tuoksua hallitsivat hedelmäisyys ja mausteisuus. Kanelinen ja kardemummainen sävy tuntui varsin persoonalliselta – tällaisia muistan myös aiemmin maistamieni Valamon viskien olleen. Tuoksussa on hedelmäisyyttä, tölkkiananasta ja öljyisyyttä. Maku on ananaksinen ja mausteinen, varsin napakka. Jälkimaussa nuori ikä tuntuu, viski kuivuu pippurisesti ja varsin nopeasti. Kaikkineen tislaamo oli kuulemma toiminut vain neljä kuukautta, kun tämä on tislattu.

Taponen kertoi värikkäästi ja varsin rehellisesti Valamosta myös bisneksenä. Taustalla on Hermannin viinitilan toiminta ja siihen liittyvä sukupolvenvaihdos, jota viedään vaiheittain läpi. On siinä rahaakin tarvittu pitkin matkaa. Tislaamon koko budjetti oli 1,4 miljoonaa euroa, eikä kaikkia kustannuksia ole pystytty pitämään aisoissa – esimerkiksi viskivaraston budjetti meni kolmesataa tonnia leveäksi. Se on tämänkokoisessa bisneksessä valtava raha.

Toisena viskinä oli Valamo 4 yo 2012/2016 Bourbon Hogshead 58,5%. Refill-tynnyrien ansiosta tuoksu oli vielä viisivuotiasta enemmän korvapuustitaikinan hallitsema. Maku on pullamainen, piparkakkuinen ja kaakaojauhemainen. Voimakas jälkimaku tuntui hedelmäiseltä ja öljyiseltä, mutta pituus jäi taas varsin lyhyeksi.

Kolmantena oli vuorossa Valamo Savutisle 63,5%. Tisle oli tislattu Belgiassa savustetusta maltaasta, jossa on ollut fenoleita 35 ppm. Hiukan ummehtunut, vegetaalinen turpeisuus tuntui kyllä hallitsevalta. Kyseessä oli silti ihan maukas new make. Nämä uudet tisleet on nyt tehty eri tislaimilla kuin aiemmat, eli tisleen ominaisluonne tuntuisi olevan näissä hiukan erilainen kuin noissa neljä- ja viisivuotiaissa viskeissä. Korvapuustia ei ainakaan enää löytynyt.

Neljäntenä maistettiin Valamo Savutisle New Oak 8 kk 63,3%. Kyse oli muuten new maken kaltainen tisle, mutta kahdeksan kuukauden kypsytys uudessa tammessa oli tuonut melkoisesti väriä. Tuoksussa oli savun keskellä kuminen ja kuivan luumuinen vivahde – kaikkineen nenä tuntui varsin erikoiselta. Maku oli mausteinen ja kuivakkaan hedelmäinen, jälkimaku taas kuivan savuinen ja kireän hedelmäinen.

Viimeisenä vuorossa oli Valamo Kirkkoviini 1,5 yo 62%, joka oli turpeistamattomasta maltaasta tehty ja kirkkoviinitynnyrissä puolitoista vuotta kypsynyt tisle. Sen tuoksu oli viininen ja rusinainen, maku taas sokerinen ja imelä. Rusina dominoi kokonaisuutta, eikä jälkimaussakaan paljon muita sävyjä tuntunut löytyvän. Silti juoma oli niin erikoislaatuinen, että nostin sen loppuäänestyksessä hetken mielijohteesta omaksi suosikikseni.

Taposen mukaan heidän Muscat-tyyppinen kirkkoviininsä tehdään Unkarissa. Kirkkoviinitynnyreissä 220 litraa on isoin koko, mutta pienten tynnyrien päässä löytyy 30-litraisiakin versioita. Tuotannossa heillä on käytössä kumpiakin. Viskien puolella Taponen kertoi paljon myös kotimaisesta byrokratiasta ja alkoholilainsäädännöstä. Esimerkiksi viskeissä heillä on alkoholiprosenttina usein 58,8%, koska silloin tuotetta ei tarvitse rekisteröidä uudelleen Valviralle.

Taposen tastingin jälkeen olo oli täysin valmis. Eipä siinä kannattanut enää lähteä mitään maistelemaan, kun oli jo yli kuusi tuntia takana. Lähdin Vanhalta ylioppilastalolta hyvillä mielin. Olin tänäkin vuonna saanut enemmän kuin osasin odottaa: maistoin vinon pinon mielenkiintoisia viskejä ja tisleitä, kuulin kiinnostavia esityksiä, törmäilin tuttuihin ja kävin hauskoja keskusteluita. Mitäpä sitä enempää osaisi viskitapahtumalta odottaa. Toivottavasti nähdään taas ensi vuonna.

Edit 12.2.2017 kello 18.12: Lisätty Mushimaltin tekemä huomio Seamchip-kortin saldon palautusmahdollisuuden puuttumisesta. Edit 14.2.2017 kello 22.05: Lisätty Viskisiepon kuulemat huomiot buffetin hinnan kritisoinnista. Edit 15.2.2017 kello 23.05: Lisätty linkki Just Peat It! -blogiin Louisa Youngin lauantain tastingin osalta.