Kirjoittaja: Lauri

Kilchoman 5 yo 2011/2016 for Bresser & Timmer, Cask #559, 58,2%

Maistelussa Kilchomanin single cask -pullote hollantilaiselle Bresser & Timmerille. Mielenkiintoista – etenkin, kun edellinen maistamani B&T-tynnyri oli niin loistava.

Kilchoman 5 yo 2011/2016 for Bresser & Timmer

(58,2%, OB for Bresser & Timmer, 22.9.2011–14.11.2016, Cask 559/2011, Oloroso Sherry Cask, 348 bts., 70 cl)

Tuoksu: Upea yhdistelmä hiilisavua ja suklaisuutta. Salmiakkia, lakritsia, kumia, hiukan nokea. Siirappisuutta, rusinaa, bbq-kastiketta. Todella runsas ja paksu kokonaisuus, jossa hyvin makea sherryisyys taittaa peistä kuivan ja lääkemäisen turvesavun kanssa. Herkkua. Vesilisä aukoo hiukan kermaa ja toffeeta.

Maku: Maukkaan suklainen ja napakan hiilisavuinen. Paksu ja täyteläinen. Salmiakki on jälleen pääosassa, rusinaisuus ja siirappi tulevat mukana. Suutuntuma on muhkean täyteläinen ja tekstuuri painava. Kaiken keskellä on tammisuutta, suolaisuutta, merellisiä piirteitä. Todella lähellä tynnyri #666:n luonnetta. Omenaisuutta, mausteisuutta, pientä sitruksisuutta. Jälkimaku kiertyy hienosti salmiakkisuuden ympärille. Turvesavua, hiiltä, nokea, kumia, suklaata, siirappia, makeaa kahvisuutta. Imelyyttä riittää, mutta sitä vastaan nousee suolaisuutta ja napakkaa mausteisuutta. Oivallinen, mutta korkeintaan keskipitkä finaali. Vesilisä saa tammen selvästi esille.

Arvio: Käytännössä yhtä erinomaista tavaraa kuin tynnyri #666. Ei pahaa sanottavaa. Savuisten sherryviskien ystäville silkkaa juhlaa. 89/100

Aberlour A’bunadh Batch #56, 61,2%

Lasissa on pitkästä aikaa Apunappia Aberlourilta, tällä kertaa pullotuserää 56. Nämä ovat siitä ihmeellisiä tuotteita, että vuodesta toiseen taso on melkeipä sama – eli korkea.

Aberlour A’bunadh Batch #56

(61,2%, OB, 2016, Batch #56, Oloroso Sherry Casks, 70 cl)

Tuoksu: Muhkean sherryinen ja suklainen. Mausteisuutta, kanelia, kuivakakkua, rusinaa. Kunnon taatelit. Luumuhilloa. Pientä tallisuutta ja satulaa. Siirappinen makeus on varsin muhkeaa ja leivosmaisuus jopa imelää, mutta napakka tammi pitää ryhdin kasassa. Houkutteleva tuoksu. Vesilisä availee kermaisia sävyjä.

Maku: Vahvan suklainen ja makean siirappinen. Tallisuutta ja nahkaisuutta, mausteisuutta ja kermaisuutta. Uunikypsää banaania, toskaomenaa, rusinaisuutta. Suutuntuma on täyteläinen ja painava. Kaiken järeän sherryisyyden keskellä silti huomaa, miten tammen aktiivisuus ja maltaisuuden napakkuus kertovat melko lyhyestä kypsytysajasta. Täyttä syvyyttä tämä ei ole vielä saavuttanut, mutta on vahva omassa sarjassaan. Jälkimaku alkaa tiukan tammisena, tumman suklaisena ja mausteisena. Rusinaa, luumua, kanelia, inkivääriä, neilikkaa, kahvia, maustepippuria. Keskipitkä, maukas finaali. Vesilisä tuo runsaasti kermatoffeeta pintaan.

Arvio: Oivallinen sherryviski, jälleen kerran. 87/100

Uisge 2017

Uisgesta on tullut perinne, joka ainakin jossain määrin määrittää omaa vuodenkiertoani viskiharrastuksen parissa. Tänä vuonna olin huolestunut pääsystäni paikalle, koska alkuviikolla flunssa uhkasi painaa päälle, mutta automaaginen parantuminen ehti sentään tapahtua edeltäväksi päiväksi. Pääsin kuin pääsinkin käyttämään pääsylippuni ja kokemaan tastingit, jotka olin ennakkoon ostanut.

Kaksipäiväiseksi vakiintunut Uisge 2017 järjestettiin siis tänä vuonna 10.–11. helmikuuta tuttuun tapaan Vanhalla ylioppilastalolla Helsingissä. Tänä vuonna käytössä oli Seamchip-lipunmyynti, josta sai QR-koodilliset liput ladattua puhelimeensa mukaan. Moni kyllä näytti tulostaneen paperilippujakin mukaansa. Kukin toimikoon tavallaan.

uisge-2017-007Vuoden ehdottomasti paras uudistus oli Seamchipin ladattava kortti, jolla viskien ostaminen käytännössä paikan päällä hoidettiin. Edeltävien vuosien juomalippuarkeista oli vihdoin päästy eroon, eikä arvokkaampien viskien ostamiseen tarvinnut enää pinota valtavaa määrää juomalipukkeita – pelkkä kortin näyttäminen lukulaitteelle riitti. Laite näytti myös jäljellä olevan saldon, mikä helpotti rahanmenon jatkuvaa arviointia. Mikäli kortille jäi päivän päätteeksi rahaa, se luvattiin antaa korttipantin kanssa tiskiltä takaisin, kun poistui paikalta (tämä ei kyllä Mushimaltin raportin mukaan tosielämässä toteutunut). Muilta osin maksusysteemi toimi tänä vuonna kyllä aivan loistavasti.

Osallistuin Uisgessa jälleen vain avauspäivään, mutta olin kerrankin ajoissa paikalla. Neljän pintaan salissa oli hyvin tilaa ja kaikkia viskejä vielä hyvin tarjolla. Lyöttäydyin kaverini seuraan ja ampaisin Highland Park -valikoiman ääreen. En ollut tosiaankaan ainoa, koska kyseisellä tiskillä oli lähes koko ajan jono.

uisge-2017-005Ensimmäisenä lasiini kaatui Highland Park 12 yo 2004/2016, Suomi 100, 59,2%. Sen väri oli selvästi vaaleampi kuin vieressä olleen Highland Parkin seurapullotteen, jonka olin ennättänyt jo pariin kertaan maistaa ennen Uisgea. Juhlapullote oli muutenkin sherryisyydeltään pykälän kevyempi kuin seurapullote – enemmän vahaisuutta, hunajaisuutta ja kermaisuutta, vähemmän suklaata ja tallisia sävyjä. Ihan hyvä viski tämäkin oli, mutta järkälemäinen seurapullote vie kyllä kaksintaistelussa minun pisteeni.

uisge-2017-006Highland Parkin juhlapullotteen jälkeen päätin maistaa värikkään kaksikon samalta tiskiltä: Highland Park 17 yo Ice Edition 53,9% ja Highland Park 15 yo Fire Edition 45,2% oli hyvä vielä maistaa suhteellisen tuoreella suulla. Näistä Ice Edition oli selvästi enemmän omaan makuuni kaikessa karkkisuudessaan ja vaniljaisuudessaan. Fire Editionin viinisyys ja nahkaisuus oli jo vähän liikaa, vaikka ei sekään mikään huono viski ole – portviinissä vain on omat haasteensa.

uisge-2017-021Salin päädyssä oli tutulla paikallaan Pikkulinnun tiski, ja sen ääressä olivat myös tutut, jatkuvat jonot. Markku Ristevirta ja Atte Erkkilä olivat tuoneet paikalle kiitettävän määrän Ardbeg-pulloja sekä mojovan kattauksen Blackadderin Raw Caskeja ja The Whisky Agencyn pullotteita. Ardbegin Provenancen tapaiset ääriviskit puuttuivat tällä kertaa joukosta, mikä oli rahanmenon kannalta ihan hyväkin asia.

Maistelin tiskiltä kaverini kanssa ristiin kaksi Ardbegin single caskia sieltä vanhemmasta päästä. Omaan lasiini pääsi Ardbeg 16 yo 1990/2007, Cask #86, 52,8% ja kaverini lasiin Ardbeg 16 yo 1992/2008, Cask #772, 55,7%. Valinnat menivät siinä mielessä oikein, että 1990 oli selvä suosikkini näistä kahdesta, kaikessa tylyssä jodisuudessaan ja pienessä bensaisuudessaankin. Vuoden 1992 single caskissa oli banaaninen ja aavistuksen makea vivahde, joka ei puhutellut minua ihan niin vahvasti tällä kertaa. Hyvä viski sekin totta kai oli.

uisge-2017-019Myöhemmin Pikkulinnun tiskillä tuli maistettua myös koko Uisgessa omaksi suosikikseni noussut Tomatin 45 yo 1966/2011, The Whisky Agency & The Nectar 46,1%. Sherryssä kypsynyt ikävanhus ei ollut ainakaan omaan suuhuni tippaakaan väsynyt, vaan mausteisuus ja öljyinen sherryisyys olivat mahtavasti auki. Itse asiassa viski oli niin tyylikäs, että sitä varten olisi ollut hyvä vetäytyä johonkin syrjäiseen nurkkaan istumaan ja askartelemaan viskin nyanssien parissa. En kuitenkaan tehnyt sitä, vaan jatkoin matkaa.

Olin ostanut etukäteen lipun Arran-tastingiin kahdesta syystä. Ensimmäinen syy oli, että vetäjäksi saatu tislaamolta Senior Brand Manager Louisa Young, joka on ollut pitkään mukana ja tuntee tislaamon läpikotaisin. Toinen syy oli, että olin juuri lukenut Neil Wilsonin tuoreen Arran-historiikin The Arran Malt. An Island Whisky Renaissance (Neil Wilson Publishing, 2016) ja halusin vielä syventää käsitystäni Arranin viskeistä käytännössä. Kirjoitan tuosta kirjasta tänne blogiinkin, kun vain ennätän.

uisge-2017-003

Louisa Young aloitti loppuunmyydyn tastingin yläkerran Hallintohuoneessa kello 17.00. Kokemus näkyi kaikessa: Young ei tarvinnut mitään esitysmateriaaleja, vaan pystyi pudottelemaan faktansa ja näkemyksensä täysin hakematta. Esitys oli harvinaisen luonteva ja sujuva, eikä suomalaiseen tapaan kenelläkään ollut mitään kysyttävää, vaikka kysymyksille olisi ollut paikkoja tarjolla.

Tastingin viskikattaus oli runsas ja varsin edustava. Sen verran Youngilla oli kokemusta suomalaisista, ettei ensimmäisen viskin maistelua tarvinnut paljon odotella. Arran Robert Burns Malt 43% oli itselleni entuudestaan tuttu viski. Young kuvaili sitä hyväksi aperitiiviksi, joka sopii myös cocktaileihin. Tislaamon väki suosittelee sitä esimerkiksi Burnito-nimiseen cocktailiin, joka on mallasviskipohjainen versio mojitosta. Kaikkineen Robert Burns Malt on noin seitsemänvuotiasta viskiä, siitä pääosa on ex-bourbonia ja pieni osa ex-sherryä.

Seuraavaksi maistetun Arran 10 yo 46% -viskin reseptiikka on varsin samanlainen kuin Burnsissa. Sekin oli itselleni entuudestaan tuttua viskiä ja muistutti hyvin siitä, miten kepeä perusluonne tisleellä on. Seuraavaksi maistettu Arran 18 yo 46% sisältää enemmän first fill bourbonia. Tuota viskiä en ollut aiemmin maistanut, mutta kokonaisuus vastasi hyvin odotuksiin. Tuoksu on nuorempia versioita banaanisempi ja hiukan syvempi. Mausta löytyi mausteista runsautta ja hedelmäisiä ulottuvuuksia entistä enemmän. Jälkimaku liikkui mausteisella ja hedelmäkakkuisella puolella. Parhaiten iän tuoman edun huomasi jälkimaun pituudessa ja syvyydessä.

Arranin 18-vuotias on Youngin mukaan koostettu vanhoista tynnyreistä, joissa oli mukana pajon nykyistä enemmän refill-sherryä. Tislaamon perustaja Harold ”Hal” Currie (1924–2016) oli kova vanhojen Macallanien ystävä ja hankki siksi paljon ex-sherrytynnyreitä varastoon. Nykyään taas bourbon barrelit valtaavat varastoissa alaa. Tynnyripuolella Arran panosti aikoinaan viimeistelyissä valtavasti kaikenlaisiin erikoistynnyreihin, erikoisimpana ehkä champagne barrique -tynnyrit. Nyt finistelyissä löytyy enää Amaronea, Sauternesia ja Portia. Youngin mukaan sekä Amarone-tynnyrit että Amarone Cask Finish -pullot loppuivat heiltä varastoista, koska vuonna 2014 oli huono sadonkorjuu Italiassa. Nyt tuote tekee paluun markkinoille tämän vuoden maaliskuussa.

uisge-2017-009Young käytti tilaisuutensa hyväkseen myös markkinoimalla vierailuja Arran. Arranilla on tehty paljon suunnittelua viskituristien ehdoilla: kaiken olennaisen pääsee tislaamolla näkemään ja lähestyminen on helppoa. Youngin mukaan tislaamolla käy 100 000 turistia vuodessa, mikä kuulostaa kyllä todella suurelta määrältä ainakin omiin korviini.

Mielenkiintoisena knoppitietona Young kertoi, että viime vuonna Arran teki ensimmäisen Local Barley -tisleen Arranin ohrasta. Yield ei ole niin suuri länsirannikon ohrassa verrattuna itään, josta suurin osa Arranin maltaasta tulee, joten paikallisesta ohrasta tehdyt viskit tulevat todennäköisesti jäämään erikoisuuksiksi myös heillä.

Perusviskien jälkeen tastingissa siirryttiin finistelyihin. Arran Sauternes Cask Finish 50% on kypsynyt seitsemän vuotta ex-bourbonissa ja viettänyt 12 kuukauden viimeistelyjakson Sauternes-jälkiruokaviinitynnyreissä. Tuoksu oli makean hedelmäinen ja pehmeän mausteinen, maussa oli hedelmämehua ja likööristä öljyisyyttä. Jälkimaku on mukavan nektarinen ja pehmeä, vaikka tätäkin viskiä rasitti ainakin omassa suussani pieni yleispätevyys. Olisin toivonut hiukan enemmän karaktääriä.

Arran Amarone Cask Finish 50% oli tämän tastingin ykköstykkejä. Viimeistelyssä Arran käyttää Allegrinin Amarone-tynnyreitä, joten se puoli on ainakin laadun osalta kunnossa. Youngin mukaan Arran on muutenkin ainoa tislaamo, joka käyttää säännöllisesti Amarone-tynnyreitä; muilla tislaamoilla Amaronet ovat vain erikoisuuksina. Viskin tuoksu oli kyllä varsin viininen ja pehmeän nahkainen, maku vielä nahkaisempi. Tanniinit olivat todella napakat ja pippurinen marjaisuus dominoi – tässä oli nyt sitä toivottua karaktääriä. Jälkimaku oli hehkuviininen ja tanniininen, varsin pitkä ja pippurinen. Oivallista viskiä kyllä.

Viimeisteltyjen viskien jälkeen siirryttiin vielä turpeisen Arranin äärelle. Machrie Moor 3rd Edition 58,5% oli turpeisuudeltaan 20 ppm ja erottui kaikkineen setissä melkoisesti joukosta. Youngin mukaan turpeiset Arranit olivat vuoteen 2009 saakka vain 14 ppm, kunnes fenolisuutta nostettiin 20 ppm:ään. Vuodesta 2010 lähtien mukana on ollut jopa 50 ppm:ää. uisge-2017-010Kaikkineen tässä Machrie Moorissa oli turvesavuisen new maken henki läsnä. Tuoksussa oli vegetaalinen turve ja maussa tietty makea raakuus, paljon suolaa ja sitruksisuutta. Jälkimaku jäi vähän ohueksi. Kaikkineen viski tuntui tämän kattauksen keskellä vähän kypsymättömän oloiselta.

Tastingin päätökseksi oli varattu yllätys: Arran 16 yo 2000/2016 Private Cask for Finland 49,8%. Viski on valittu Suomen Mallaswhiskyseuran matkalla, oloroso hogsheadista on saatu 180 pulloa ja tuote on tulossa Alkoon myyntiin vielä tänä keväänä. Nyt kyseessä oli kuulemma ensimmäinen kerta, kun tuota viskiä maistettiin tislaamon ulkopuolella. Tuoksu tuntui sherryiseltä ja kaakaojauhemaiselta, varsin suklaiselta ja rasvaiselta. Maussa sherry hallitsee melkoisesti. Kokonaisuus on rasvainen, varsin luumuinen ja tiivisrakenteinen, vaikka runko on suhteellisen kevyt. Jälkimaku on kahvinen ja sopivan kitkerä, pähkinäinen ja suklainen. Hyvä viski tuntui olevan kyseessä kaiken kaikkiaan.

Arran-tastingin ja loistavan Louisa Youngin jälkeen oli valmis pitämään ihan kunnon tauon (Young muuten jatkoi menestyksellisesti tastingeja vielä lauantainakin, Just Peat It! raportoi seuraavan päivän setistä). Päätin kokeilla ensimmäistä kertaa Vanhan Uisge-menua, jota olen kyllä monena vuonna katsellut sillä silmällä. uisge-2017-011Aiemmin olen kuitenkin tullut myöhemmin paikalle ja ehtinyt syödä jo ennen saapumista. Nyt sain buffetissa vatsani täyteen – ruoka oli hyvää ja sitä oli riittävästi (joskin Viskisiepon tavoin kuulin ympäriltäni muutamia valitteluita hinnasta, ja se oli toki buffetista melko lailla ylärajoilla). Kolmen vartin hengähdystauon jälkeen olin taas valmis maistelemaan muutaman viskin ennen illan viimeistä tastingia.

Tässä vaiheessa viimeistään tajusin, että tupa on täynnä. Salissa piti ihan tosissaan tunkea eteenpäin, jotta pääsi haluamilleen tiskeille. Viskien nyanssien aistimiseen olosuhteet eivät olleet varsinaisesti kaikkein otollisimmat. Itsekin siirryin enemmän seurusteluosastolle, kun tuntui, että jokaisen mutkan takana oli joku tuttu. Tuli siinä kyllä viskejäkin maisteltua. uisge-2017-014Teerenpeli Suomi 100 Juhlaviski 43% oli tuttua Teerenpeliä ja sopi hyvin ruokailun jälkeen vielä suhteellisen tuoreelle suulle. Irlantilaisen Whiskeyn Ystäville pullotettu Midleton 1997, Cask #52912 for IWY 57,5% olikin sitten jo varsin tykkiä tavaraa.

Myöhemmin illalla maistetuista mieleen jäivät muun muassa äärimmäisen ruutinen Mortlach 24 yo 1991/2015, Hart Brothers 51,6% ja turhat karstat aivoista räjäyttänyt Octomore 10 yo Second Edition 57,3%. Ehdin sentään vähän huilata, ennen kuin painuin illan päättäneeseen Valamo-tastingiin.

uisge-2017-002

Kello 21.00 alkoi yläkerran Hallintohuoneessa Arttu Taposen Valamo-tasting. Missasin syksyllä Punavuoren Ahvenessa järjestetyn tilaisuuden, jota ystäväni kovasti kehui jälkikäteen. Nyt pääsin suorittamaan asiaan kuuluvan paikon. Tupa ei ollut ihan täynnä, joten siinä saatiin hyvää keskusteluakin aikaan.

uisge-2017-018Aloitusviskiä arvottiin melkoisesti, koska periaatteessa savutisle olisi ollut oikea valinta, mutta se taas olisi sotkenut ajatukset savuttomien suhteen. Aloitukseksi valikoitu lennossa kattauksen iäkkäin viski eli käytännössä nuoriso-osaston viskari, Valamo 5 yo 2011/2016 Bourbon Hogshead 55,1%. Sen 725 pulloa on saatu kahdesta bourbontynnyristä, ja niistä pullosta 650 tulee myöhemmin tänä keväänä Alkoon myyntiin 50 cl:n kokoluokassa. Hinta kuulemma asettuu tasan sataan euroon.

Viisivuotiaan tuoksua hallitsivat hedelmäisyys ja mausteisuus. Kanelinen ja kardemummainen sävy tuntui varsin persoonalliselta – tällaisia muistan myös aiemmin maistamieni Valamon viskien olleen. Tuoksussa on hedelmäisyyttä, tölkkiananasta ja öljyisyyttä. Maku on ananaksinen ja mausteinen, varsin napakka. Jälkimaussa nuori ikä tuntuu, viski kuivuu pippurisesti ja varsin nopeasti. Kaikkineen tislaamo oli kuulemma toiminut vain neljä kuukautta, kun tämä on tislattu.

uisge-2017-015Taponen kertoi värikkäästi ja varsin rehellisesti Valamosta myös bisneksenä. Taustalla on Hermannin viinitilan toiminta ja siihen liittyvä sukupolvenvaihdos, jota viedään vaiheittain läpi. On siinä rahaakin tarvittu pitkin matkaa. Tislaamon koko budjetti oli 1,4 miljoonaa euroa, eikä kaikkia kustannuksia ole pystytty pitämään aisoissa – esimerkiksi viskivaraston budjetti meni kolmesataa tonnia leveäksi. Se on tämänkokoisessa bisneksessä valtava raha.

Toisena viskinä oli Valamo 4 yo 2012/2016 Bourbon Hogshead 58,5%. Refill-tynnyrien ansiosta tuoksu oli vielä viisivuotiasta enemmän korvapuustitaikinan hallitsema. Maku on pullamainen, piparkakkuinen ja kaakaojauhemainen. Voimakas jälkimaku tuntui hedelmäiseltä ja öljyiseltä, mutta pituus jäi taas varsin lyhyeksi.

uisge-2017-016Kolmantena oli vuorossa Valamo Savutisle 63,5%. Tisle oli tislattu Belgiassa savustetusta maltaasta, jossa on ollut fenoleita 35 ppm. Hiukan ummehtunut, vegetaalinen turpeisuus tuntui kyllä hallitsevalta. Kyseessä oli silti ihan maukas new make. Nämä uudet tisleet on nyt tehty eri tislaimilla kuin aiemmat, eli tisleen ominaisluonne tuntuisi olevan näissä hiukan erilainen kuin noissa neljä- ja viisivuotiaissa viskeissä. Korvapuustia ei ainakaan enää löytynyt.

Neljäntenä maistettiin Valamo Savutisle New Oak 8 kk 63,3%. Kyse oli muuten new maken kaltainen tisle, mutta kahdeksan kuukauden kypsytys uudessa tammessa oli tuonut melkoisesti väriä. Tuoksussa oli savun keskellä kuminen ja kuivan luumuinen vivahde – kaikkineen nenä tuntui varsin erikoiselta. Maku oli mausteinen ja kuivakkaan hedelmäinen, jälkimaku taas kuivan savuinen ja kireän hedelmäinen.

Viimeisenä vuorossa oli Valamo Kirkkoviini 1,5 yo 62%, joka oli turpeistamattomasta maltaasta tehty ja kirkkoviinitynnyrissä puolitoista vuotta kypsynyt tisle. Sen tuoksu oli viininen ja rusinainen, maku taas sokerinen ja imelä. Rusina dominoi kokonaisuutta, eikä jälkimaussakaan paljon muita sävyjä tuntunut löytyvän. Silti juoma oli niin erikoislaatuinen, että nostin sen loppuäänestyksessä hetken mielijohteesta omaksi suosikikseni.

uisge-2017-017Taposen mukaan heidän Muscat-tyyppinen kirkkoviininsä tehdään Unkarissa. Kirkkoviinitynnyreissä 220 litraa on isoin koko, mutta pienten tynnyrien päässä löytyy 30-litraisiakin versioita. Tuotannossa heillä on käytössä kumpiakin. Viskien puolella Taponen kertoi paljon myös kotimaisesta byrokratiasta ja alkoholilainsäädännöstä. Esimerkiksi viskeissä heillä on alkoholiprosenttina usein 58,8%, koska silloin tuotetta ei tarvitse rekisteröidä uudelleen Valviralle.

Taposen tastingin jälkeen olo oli täysin valmis. Eipä siinä kannattanut enää lähteä mitään maistelemaan, kun oli jo yli kuusi tuntia takana. Lähdin Vanhalta ylioppilastalolta hyvillä mielin. Olin tänäkin vuonna saanut enemmän kuin osasin odottaa: maistoin vinon pinon mielenkiintoisia viskejä ja tisleitä, kuulin kiinnostavia esityksiä, törmäilin tuttuihin ja kävin hauskoja keskusteluita. Mitäpä sitä enempää osaisi viskitapahtumalta odottaa. Toivottavasti nähdään taas ensi vuonna.

Edit 12.2.2017 kello 18.12: Lisätty Mushimaltin tekemä huomio Seamchip-kortin saldon palautusmahdollisuuden puuttumisesta. Edit 14.2.2017 kello 22.05: Lisätty Viskisiepon kuulemat huomiot buffetin hinnan kritisoinnista. Edit 15.2.2017 kello 23.05: Lisätty linkki Just Peat It! -blogiin Louisa Youngin lauantain tastingin osalta.

uisge-2017-004

Highland Park 13 yo 2002/2016 for SMWS & VYS 59,2%

Kohupullotteet kannattaa maistaa siinä vaiheessa, kun kohua ei enää kunnolla muista. Parin maistamiskerran jälkeen tuli aika kirjata mietteet ylös.

Highland Park 13 yo 2002/2016 for SMWS & VYS

(59,2%, OB for Whisky Clubs of Finland Suomen Mallaswhiskyseura & Viskin Ystävien Seura, 2002–2016, Cask No. 6367, 1st Fill European Sherry Hogshead, 306 bts., 70 cl)

Tuoksu: Raskaan sarjan sherrypommi. Makeaa sherryä, tummaa suklaata, kilokaupalla luumuhilloa ja kottikärryllinen kypsiä kirsikoita. Rusinaa, siirappia. Vahva ja aktiivinen tammisuus, hiukan nahkaa ja kellaria. Pieni nuotiosavuinen vivahde taustalla, mustaa teetä ja paahteisuutta. Varsin suoraviivainen kaikessa sherryssään. Vesilisä availee toffeeta ja kevyemmän sokerisia sävyjä.

Maku: Täyteläinen ja raskas. Makeaa sherryisyyttä, luumuhilloa, suklaata, taatelia. Kirsikat ovat jälleen näyttävästi esillä. Suutuntuma on painava ja mausteisuus muhkeaa. Tammi tuntuu aktiivisena ja mausteet vyöryvät joulukakun ja piparkakun mausteliemen kautta. Järeä on. Jälkimaku on siirappisen sherryinen ja raskaan suklainen, mausteinen ja pippurisen kihelmöivä. Piparkakkua, pähkinäisyyttä, luumua, kirsikkaa. Keskipitkä ja lopulta nahkaiseksi kääntyvä finaali. Vesilisä saa tiettyä puisevuutta pintaan.

Arvio: Muistuttaa hiukan aiemmin maistamaani Maxxium-pullotetta, mutta balanssi on tässä hiukan parempi ja jälkimaku pidempi. Näin järeä sherry syö ehkä osan tisleen ominaisluonteesta, mutta onhan tämä kyllä mieletön pommi. Nautin. 88/100

Springbank 18 yo for Suomen Mallaswhiskyseura 49,7%

Vihdoin pääsin maistamaan tämän Suomen Mallaswhiskyseuran 18-vuotisjuhlapullotteen. Oli kyllä jo aikakin.

Springbank 18 yo for Suomen Mallaswhiskyseura

(49,7%, OB for the 18th Anniversary of The Malt Whisky Association of Finland, Bottled 6/2016, 1st Fill Sherry Butt, 210 bts., 70 cl)

Tuoksu: Varsin omalaatuinen. Kynttilävahaa, omenaisuutta, kumia. Jännä rikkinen vivahde, ei missään nimessä huonolla tavalla. Metisyyttä, ruskeaa sokerisuutta, mausteisuutta. Kompleksinen kokonaisuus. Kristallisoitua hedelmää, persikkaa, päärynää, ananasmehua. Metallisuutta. Vesilisä avaa tuoksun ruohoisia ja mineraalisia puolia.

Maku: Maukkaan vahamainen ja runsaan hedelmäinen. Toffeeta, kermaisuutta, ruohoisuutta, klassisia Springbankin sävyjä. Rikkinen vivahde on edelleen läsnä, vaikka pysyykin taustalla. Suutuntuma on öljyinen ja varsin täyteläinen. Pieni tunkkaisuus tässä on ilman vesilisää. Jälkimaku on mausteinen, öljyinen ja runsas. Tammi ottaa kunnolla kiinni, hedelmäisyyttä riittää. Toffeeta, siirappia, maitosuklaata, maitokahvia. Ruohoisuutta ja yrttejä lopuksi. Varsin pitkä ja uljas finaali. Vesilisällä hedelmäisyys korostuu entisestään ja tammi vetäytyy taka-alalle, metisyys ja mineraalisuus vapautuvat.

Arvio: Omaperäinen ja mielenkiintoinen viski, johon saa vesilisällä paljon lisää ulottuvuuksia. 87/100

Lagavulin 1987/2003 Distillers Edition 43%

Valittelin jokin aika sitten, että intoni Lagavulinin Distillers Editioniin on päässyt viime aikoina lopahtamaan. Nyt eteen sattui vähän varhaisempi edustaja tuosta sarjasta, ja pääsin täysin yllättäen palaamaan menneisiin aikoihin.

Näiden pullojen hinnat ovat jo kauan sitten karanneet horisonttiin, mutta hintalappu on aina syytä kadottaa mielestä, kun maistelemaan ryhtyy.

Lagavulin 1987/2003 Distillers Edition

(43%, OB, 1987–2003, Batch No. lgv 4/491, Double matured in Pedro Ximenez Sherry Wood, 70 cl)

Tuoksu: Savua, pekonia, tervaleijonaa. Mahtava salmiakkisuus ja terva, suklaisuus ja yrttinen eleganssi. Kuivaa tammisuutta ja marjaisuutta. Sherryisyys on yhtä aikaa hallitsevaa ja tyylikkään kuivakkaa, kokonaisuus on erinomaisesti integroitunut. Savumakkaraa, hiukan hiilisyyttä, siirappia, kurkkupastillista raikkautta. Komea tuoksu, hienossa balanssissa.

Maku: Turvesavun ja tervaleijonan juhlaa. Todella upea sherryinen suklaisuus kohtaa omenaisen makeuden ja siirapin. Suutuntuma on täyteläinen ja kuivan mausteinen. Tammi tuntuu vahaiselta ja kuivalta, marjaisuus ja mausteisuus tuovat sävyjä valtavasti. Makea sherryisyys on upeasti integroitunut. Jälkimaku alkaa tervaleijonan ja sukulakun komennossa. Savu jää taka-alalle mutta leijuu hiilisenä kaiken yläpuolella. Omenaisuutta, mineraalisuutta, pientä hapokkuutta, eucalyptusta. Pitkä ja hienosti kuivuva finaali, jossa on alhaisista volteista huolimatta voimaa.

Arvio: Taivaallisen hyvä DE. Jos voimaa olisi vielä hiukan lisää, tajunta saattaisi hämärtyä. Loistava viski. 92/100

Mitähän mieltä muut ovat olleet? Whiskyfun 91/100. Whisky Monitor Database 89/100 (per 13).

Glengoyne Cask Strength Batch #3, 58,2%

Glengoynen CS-sarja on jatkunut varsin säännöllisesti vuositasolla. Olen aiemmin maistanut sekä Batch #1:n että Batch #2:n. Taso tuntui kakkoskierroksella säilyneen, joten maistetaan tämä kolmonenkin.

Glengoyne Cask Strength Batch #3

(58,2%, OB, NAS, +/-2014, 70 cl)

Tuoksu: Kermatoffeeta ja voita oikein olan takaa. Rasvaa riittää, samoin maltaisuutta ja siirappisuutta. Hiukan hapanta puuromaisuutta, heinäisyyttä, poltettua sokeria. Pistävä metallisuus, rautaa ja ummehtuneita sävyjä. Tölkkihedelmiä, persikkaa, makeaa appelsiinia. Pieni kitkerä vivahde taustalla. Vesilisä availee maitokahvia ja yrttisyyttä.

Maku: Kermaisuutta ja reipasta maltaisuutta. Toffeeta, ruskeaa sokeria. Viinimäiset tanniinit, melko vahvat mausteet tammisuuden mukana. Appelsiinia, karvasta pähkinäisyyttä, ruohoisuutta. Sherryvaikutus jää pieneen rusinaisuuteen ja siirappisiin vivahteisiin. Suutuntuma on melko täyteläinen. Heinäisyyttä, viljaisuutta, kuivaa hedelmää. Jälkimaku alkaa tallimaisilla ja nahkaisilla vivahteilla, kunnes varsinainen vyöry alkaa. Edelleen mukana on paljon voita, rasvaisuutta, kermatoffeeta ja maitosuklaata. Mantelimassaa, mausteisuutta, appelsiinia, karvautta, metallisuutta. Keskipitkä finaali. Vesilisä saa sokerisuuden pintaan.

Arvio: Mielenkiintoinen viski. Liikkuu osittain eri suuntaan kuin Batch #2, jossa sherryvaikutus oli vahvempi. Nyt mennään enemmän tisleen ehdoilla. 84/100

Wolfburn Aurora 46%

Varhaista, nuorta Wolfburnia – tällä kertaa ensimmäisen täyttökerran bourbonista ja oloroso-sherrytynnyreistä. Etiketissä kyllä lukee ”Sherry Oak”, mutta informoidut lähteet ovat todenneet, että mukana olisi myös tuota ex-bourbonia.

Pidin kovasti tislaamon ensimmäisestä ulostulosta: Hand Crafted ylitti odotukseni, joten mielenkiinnolla tämän maistan.

Wolfburn Aurora

(46%, OB, NAS, 2016, 1st Fill Bourbon & Oloroso Sherry Hogsheads, 70 cl)

Tuoksu: Maltainen, puuromainen ja hiukan ummehtunut. Juureksia kellarissa, multaa, kosteaa villasukkaa, märkää pahvia. Osin epämiellyttävä. Toisaalla taas omenainen, päärynäinen, kevyen rusinainen. Kuivattuja hedelmiä, viljaisuutta, kevyttä suolaisuutta. Turvesavu loistaa nyt poissaolollaan. Vesilisällä löytyy banaani.

Maku: Huimasti parempi kuin tuoksu. Maltaisuus ja viljaisuus ovat toki pääosassa, mutta tunnelma on raikas ja hedelmäinen. Tietty rapsakka merellisyys löytyy, mausteisuus ja tanniinit ovat varsin reippaita. Suutuntuma on keskitäyteläinen ja kihelmöivä. Hunajaisuus ja vaniljaisuus tulevat aktiivisen tammen kanssa voimalla läpi. Omena ja päärynä, ananas ja persikka maistuvat. Jälkimaku on happaman viljainen, hiukan rusinainen, mausteinen ja napakka. Ulottuvuuksia on niin niukasti, että ruohoisuus ja kukkaisuus lähinnä maistuvat. Finaali jää varsin lyhyeksi ja vaatimattomaksi. Vesilisä saa makean banaaniset sävyt pintaan.

Arvio: Ei oikein omaan makuuni millään tavalla. Tällaisesta tuoksusta toipuminen vaatii aina veronsa. Tisleen perusvire on edelleen lupaava, mutta kypsytyksen kanssa on oltava tarkkana. 78/100

Mitähän mieltä muut ovat olleet? Whiskyfun 83/100.

Bowmore Bw6, Elements of Islay 55,2%

Maistelussa on tällä kertaa Speciality Drinksin kuudes Bowmore-julkaisu Elements of Islay -sarjassa. Jälleen on tuttuun lääkepulloon pistetty elämän eliksiiriä.

Bowmore Bw6, Elements of Islay

(55,2%, Speciality Drinks, 2016, 70 cl)

Tuoksu: Hieno yhdistelmä herukkaa, hunajaisuutta ja turvesavua. Löytyy kirpeää omenaa ja limettiä, viherherukkaa ja minttua, hiukan trooppisia hedelmiä. Savu on kuivakkaa ja taittuu hiukan hiiliseksi, leijuu kauniisti vetten yllä. Suolaisuutta ja siirappista likaisuutta. Hieno! Vesilisä saa tiettyä karamellisuutta esiin.

Maku: Herukkainen ja kirpeä, savuinen ja omenainen. Hyvin linjassa tuoksun kanssa. Makeaa öljyisyyttä, trooppisia hedelmiä papaijan ja mangon säestyksellä. Suutuntuma on keskitäyteläinen ja hiukan vahaisuuteen taipuva, vaikka profiilissa ei olekaan mitään erityisen painavaa. Hiukan tervaa ja salmiakkia, kevyt hiilisyys savussa edelleen mukana. Savu sinänsä jää taka-alalle. Jälkimaku liikkuu tammisen vaniljaisuuden ja mausteisuuden maailmassa. Trooppiset hedelmät ovat edelleen läsnä, mutta suolaisuus ja kireä savuisuus, jopa tuhkaisuus korostuvat. Herukka, minttu ja likainen makeus nousevat lopuksi. Vesilisä tuo toffeen selvemmin pintaan.

Arvio: Trooppisen hedelmäinen, oivallinen Bowmore. Maku on hiukan suoraviivainen ja finaalin spektri varsin täsmällinen, mutta kaikki toimii hienosti yhteen. 88/100

Jarkko Nikkanen: Viski – parhaita viskejä

Jarkko Nikkasen kaksi aikaisempaa teosta, Viskien maailma (Readme.fi, 2014) ja Suuri viskikirja (Readme.fi, 2015), avasivat hienolla tavalla tien täysin suomalaisille viskiä ja viskin nauttimista käsitteleville kirjoille. Niitä edelsi Nikkasen yhdessä Mikko Honkasen kanssa kirjoittama Suomalainen viski ja viskikulttuuri (Readme.fi, 2013), josta täytyy vielä oma tekstinsä kirjoittaa tähänkin blogiin jossain vaiheessa.

nikkanen-viski-005Ennakoin Suuren viskikirjan jälkeen, että Black- ja White-teemaisten monumentaalisten teosten jälkeen tulisi vielä huipennuksena päätösosa, joka voisi olla teemaltaan Gold. Päätösosa tuli, mutta sävy on edelleen musta ja formaatti tällä kertaa selvästi pienempi kuin edeltäjissään. Toisaalta teos on näppärämpi kuljettaa mukana, toisaalta taas visuaalinen näyttävyys on vähän maltillisempaa.

Viski – parhaita viskejä (Readme.fi, 2016) täydentää aiempien teosten kokonaisuutta yli 450 makukuvauksella ja käy viimein läpi myös koko viskin valmistusprosessin alusta loppuun. Lisäksi kemian tohtori Jari Tuomisen osuus viskin aistimisesta on vielä edellisiäkin osia kattavampi ja perusteellisempi – ja sellaisenaan todella vaikuttava. Myös kotimaisten viskitislaamoiden esittelyihin on saatu vuosien saatossa lisää syvyyttä ja Ägräsin mukana myös monipuolisuutta.

Henkilöhaastatteluissa keskitytään tässä teoksessa paljolti sellaisiin viskimaailman toimijoihin, joiden tekemisistä en ollut joko kovin tietoinen tai joista ei ollut koskaan edes kuullut. Kirjan sivistävä vaikutus oli siis myös itselleni välitön.

nikkanen-viski-008Sisällöllisesti teos on jaettu selkeisiin osiin. Esipuheen ja viskimarkkinan nykytila-analyysin jälkeen käsitellään valmistus ja aistiminen – näillä riittää mittaa yhteensä liki 70 sivua. Seuraava osio paneutuu suomalaisiin viskitislaamoihin suurin piirtein samalla laajuudella. Väliin toki mahtuu myös runsaasti haastatteluosuuksia. Skotlantilaisten viskin makukuvauksia on noin 300 sivua ja muun maailman viskejä noin 70 sivua. Yhteensä 536-sivuinen tiiliskivi päättyy kaikki kolme teosta kattavaan viskihakemistoon ja kiitoksiin.

Valmistusta koskeva osuus etenee prosessien pääkohtien kautta, ja käsittelyssä on nimenomaan mallasviski. Maagiselle ppm-luvulle on oma sivunsa kuivatuksen kohdalla, samoin tislausprosessin muuttujille on varattu hiukan enemmän tilaa. Tynnyröinnissä käydään tynnyröintivahvuus keskimääräistä tarkemmin läpi, minkä lisäksi paneudutaan tynnyrin ja tisleen vuorovaikutukseen omalla sivullaan. Tynnyrikoot ja tammilaadut, täyttökerrat ja kypsytysajat saavat myös runsaasti tilaa. Pullotuksessa E150A eli viskin ainoa sallittu väriaine sokerikulööri saa oman sivunsa, samoin viime aikojen suuri puheenaihe ikämerkintä.

nikkanen-viski-003Aistimista käsittelevä jakso on teoksen mieleenpainuvinta ja vaikuttavinta antia. Kemian tohtori Jari Tuomisen osuudet ovat olleet valaisevia aiemmissakin Nikkasen teoksissa, mutta nyt laajuutta ja syvyyttä on vielä kosolti lisää. Luku alkaa analyysilla hajuaistin merkityksestä tastingissa. Molekyylien kiinnityminen hajureseptoireihin on näin viskiharrastajan näkökulmasta valtavan kiinnostavaa. Esimerkiksi itse olen havainnut vuosien saatossa, miten hajun havaitsemisen kynnysarvo omassa aistimuksessa on kehittynyt.

Todella mielenkiintoinen on taulukko, jossa on savuviskien yleisimpiä komponentteja eriteltynä: guajakoli, 4-methylguajakoli, o-kresoli, fenoli, 4-etyyliguajakoli, p-kresoli, m-kresoli ja 4-etyylifenoli. Eli molekyylitasolla savuviskissä ei olekaan kyse ihan pelkästä fenolista, vaan yhdisteitä on useita. Pitoisuudet vaihtelevat merkittävästi Tuomisen taulukoimien Laphroaigin, Highland Parkin ja savuttoman viskin välillä – ja savuttomassakin viskissä on siis mukana pieniä määriä näitä yhdisteitä.

”Oikein savuisessa viskissä guajakolin ja p-kresolin pitoisuudet ovat suuret ja samalla tasolla. Lisäksi niiden hajun kynnysarvot ovat matalammat eli ne antavat voimakkaan impaktin aistimukseen. Esimerkiksi ruisviskissä guajakolipitoisuus on samalla tasolla mutta p-kresolia on 100 kertaa vähemmän. Tämä voisi selittää osittain sen, että turpeen savuinen aistimus on vähän fenolisempi ja pistävämpi.”

Tuominen käy läpi myös yhdisteitä, jotka liittyvät savuisuuden lisäksi hedelmäisyyteen, kukkaisuuteen, mausteisuuteen ja muutamiin muihin viskiaistimuksiin. Esimerkiksi viskilaktoni on yhdiste, joka tuo viskiin kookoksen hajun. Amerikkalaisessa tammessa sen pitoisuus on suurempi kuin eurooppalaisessa tammessa.

nikkanen-viski-004Aistimista käsittelevän luvun jälkeen edetään suomalaisten viskitislaamoiden esittelyyn. Omat jaksonsa on Beer Hunter’silla, Teerenpelillä, Kyröllä, HDCO:lla, Valamolla ja nyt siis myös Ägräsillä. Kattavan viskitarjonnan puuttuessa Nikkanen käy makukuvauksissa läpi myös raakatisleitä, ginejä ja kaikenlaista muutakin bonanzaa, jota tislaamot ovat tuottaneet – jopa Helsinki Distilling Companyn akvaviitti on mukana.

Kirjan haastatteluosuudet alkavat jo tislaamoesittelyiden välissä. Kaikkineen kirjaa varten Nikkanen on haastatellut jälleen merkittävän määrän ihmisiä. Mukana ovat Teerenpelin brand ambassadorit Saara Repo ja Saila Ruohonen, Kyrön brand ambassador Jussi Viljala, Bacardi-Martinin brand ambassador Jarkko Issukka, Pernod-Ricardin brand ambassador Pekka Välitalo, Diageo Reserven brand ambassador Henri ”Henu” Lahti, Malt Whisky Yearbookin kirjoittaja Ingvar Rönde, The Famous Grousen Pohjoismaiden brand ambassador Peter Molander, Teeling Whiskey Companyn myyntipäällikkö Hugh MacGabhann, Jamesonin brand ambassadorit Caroline Maguire ja Daniel Ronan O’Shea sekä Beamin Pohjoismaiden brand ambassador Jonatan Östblom-Smedje. On nimittäin ambassadoreja poikineen!

nikkanen-viski-007En oikeastaan alan ulkopuolisena ole edes hahmottanut, että brändityötä tehdään näin laajalla rintamalla. Nikkanen antaa haastatteluiden kautta ammattikunnastaan varsin kattavan kuvan. Monilla on pitkä baarimestaritausta, ja he ovat sitä kautta päätyneet brändilähettiläiksi. Harva tuntuu tähdänneen kyseiseen työhön, mutta lopulta kehittyminen näyttää palkinneen monia.

Pienenä kritiikkinä voi toki esittää, että näin kirjamuotoon painetuissa haastatteluissa olisi ollut melkoisesti karsimisen varaa: monissa käydään kaikki mahdollinen lapsuudesta ja inttimuistoista lähtien läpi, kun keskimääräistä lukijaa varmasti kiinnostaa pääasiassa henkilön ura viskin parissa. Toki ne taustoittavat joskus hauskastikin, mutta kyllä 16 sivua kotimaisen brand ambassadorin haastattelua on jo hiukan liikaa. Tämä on toki vain vaatimaton oma mielipiteeni.

nikkanen-viski-006Kun Viski – parhaita viskejä on käynyt läpi viskin valmistuksen, aistimisen ja kotimaiset viskitislaamot, päästään varsinaiseen asiaan eli makukuvauksiin. Nikkanen on jälleen elementissään, kun päästään Ardbegin, Bowmoren, Lagavulinin ja muiden Islay-tislaamoiden parhaisiin viskeihin käsiksi. Tällä kertaa Ardbegin tuotannosta laajan esittelyn saavat eri vuosien Uigeadail-pullotteet sekä muutamat single caskit. Myös kaksi Provenancea saa osakseen sellaista ylistystä, että heikompaa voi hirvittää.

Viskien makukuvausten joukossa on jälleen suurempia ja pienempiä faktalaatikoita ja tietopläjäyksiä. Dalmoren King Alexander III:n taustatarina esitellään kattavasti, samoin Port Ellenin tarinalle on oma sivunsa, lisäksi Highland Parkin tuotantoa taustoitetaan omalla sivullaan… Nämä kaikki tuovat mukavasti rytmiä ja koukkuja kokonaisuuteen, joka on muuten rakenteellisesti melko toisteinen. Nikkasen kyky kaivaa nyansseja viskeistä on kyllä kiistatta ihailtava: muun muassa merivedessä huuhdeltu juuttikangas, hillottu kirsikka, vaniljamarenki ja uunissa kärähtänyt vaniljahyve ovat esillä.

nikkanen-viski-009Skotlantilaisten viskien jälkeen jäljellä on enää Muu maailma omana lukunaan, ja se on tässä teoksessa aiempia kapeampi. Vain Irlanti, Wales ja Yhdysvallat ovat esillä. Japani, Taiwan, Australia ja Uusi-Seelanti löytyvät siis ainoastaan aiemmista kirjoista. Muun maailman viskejä käsittelevä osuus jää kirjassa siis hiukan sivurooliin, vaikka keskeisiä viskejä on mukaan toki valittu niin Teelingiltä kuin esimerkiksi Jack Daniel’silta.

Tiettyä omaa linjaa Nikkanen kirjassaan vetää edelleen, kuten asiaan kuuluu. Tällä kertaa Hicks on saanut jopa oman kohtansa uusiin makukuvauksiin: Tuoksu, Maku, Hicks, Jälkimaku, Kommentti. Lisäksi panin merkille, että huomattavan moni viski toimii nimenomaan brunssiviskinä, mutta esimerkiksi lounasviskejä en löytänyt kirjasta ensimmäistäkään. Nämä seikat tietysti luovat kirjaan oman persoonallisen otteensa.

Pientä kieliasun onnahtelua harmittelin jo Viskien maailmassa ja Suuressa viskikirjassa, ja sama vaivaa ajoittain myös tätä teosta. Lauseenvastikkeiden perässä on pilkkuja, kongruenssivirheitä on siellä täällä, omistusliitteitä puuttuu – kaikenlaisia pieniä lapsuksia löytyy melko taajaan. Ne eivät teosta missään mielessä pilaa, mutta kaltaistani diletanttia tietysti aina harmittaa, että niitä on sinne jäänyt, kun ne olisivat olleet niin helposti korjattavissa.

nikkanen-viski-010Kirjan edeltäjiään pienempi formaatti on myös aiheuttanut kirjasimen voimakkaan pienentämisen. Nyt fonttia saa todella tihrustaa, etenkin mustaa taustaa vasten – valkoisella se sentään vielä toimii. Ikänäön vaivaamat pystyvät jo esipuheesta arvioimaan, kykenevätkö jatkamaan kirjan lukemista eteenpäin. Sen verran kuitenkin huomaan, että aiemmista teoksista poiketen kemistin kirjoittama osuus on kreditoitu kemistille myös kyseisen tekstin kohdalla – aiemmissa kirjoissahan vastaava tieto löytyi vain avauslehden copyright-kohdasta.

Kaikkineen Viski – parhaita viskejä vastaa hyvin odotuksiin. Sitä sopii hyvin pitää Gold-editiona Nikkasen trilogiassa, vaikka formaatti on tällä kertaa pienempi. Artikkeleissa riittää luettavaa pitkäksi aikaa, ja makukuvauksiin on aina hauska palata uudelleen. Kirjassa on myös lukuisa joukko sellaisia viskiharvinaisuuksia maisteltuna, että se kelpaa myös unelmointiin ja fiilistelyyn. Teos kuuluu aiempien kirjojen tavoin jokaisen suomalaisen viskiharrastajan kirjahyllyyn.