Maistetut

Octomore 6 yo 2007/2014, Rest and Be Thankful 64,5%

Maisteluun sattui mielenkiintoinen Octomore. Nyt on ainakin voltteja. Turvesavukin on taas tapissa. Jos tämä on yhtään samaa kaliiberia kuin taannoin maistelemani Rest and Be Thankfulin Octomore-pullote, ollaan kyllä jykevällä tontilla.

Octomore 6 yo 2007/2014, Rest and Be Thankful

(64,5%, Rest and Be Thankful, 19.12.2007–18.11.2014, Cask No. R0000016751, Sauternes Cask, 302 bts., 70 cl)

Tuoksu: Nyt on rakettibensaa! Tämän kanssa saa olla varovainen. Turvesavu on tuhkaista ja erittäin tiivistä. Haganol-salmiakki on voimakasta. Tammi puskee tiukasti läpi, pippurisena ja vähän sahanpurumaisena. Hedelmääkin löytyy, mutta Sauternes-kypsyneeksi tämä on jopa kuiva. Vesilisä avaa tuoretta ruohoa.

Maku: Mahtavan öljyinen ja painava. Erittäin runsas, tervaisen salmiakkinen ja räjähtävän savuinen makumaailma. Maussa Sauternes on selvästi mukana, hedelmäsiirappisena ja sopivan viinisenä. Suolaisia ja merellisiä piirteitä löytyy, samoin tietysti nokea ja hiiltä. Omenaa, persikkaa, hunajaisuutta, siirappia. Suutuntuma on erittäin paksu. Tammen balanssi on komea. Jälkimaku ampuu täydeltä laidalta turvesavua, hiilisyyttä, nokea, hedelmäsiirappia, aprikoosia, omenaa, sitruksisuutta – ja tietysti salmiakkia ja tervaa. Mahtavan muhkea, melko pitkä finaali. Nam. Vesilisä tuo herkästi outoa happamuutta ja heinäisyyttä.

Arvio: Järkälemäinen makujen ilotulitus. Savun läpi ammutaan ihan kaikkea, ja silti homma pysyy kiitettävästi kasassa. 88/100

Highland Park 13 yo 2003/2017 Sisu 60,2%

Erään koiran mukaan nimetty Sisu oli neljäs Suomen markkinoille pullotettu Highland Parkin single cask. Niistä neljästä se on ainoana selvästi peräisin refill-tynnyristä, ainakin merkintänsä mukaan.

Maistelin tämän pienestä lasista jo Uisgessa, mutta nyt on paneutuneemman arvion aika. Aiemmista single caskeista SMWS & VYS on edelleen ylittämätön ykkönen omissa listoissani. Sen perässä tulevat Sydäntalvi ja Suomi 100.

Laatu on ollut kautta linjan varsin hyvin kohdallaan, eikä Sisu tee siltä osin poikkeusta.

Highland Park 13 yo 2003/2017 Sisu

(60,2%, OB, 2003–2017, Cask No. 5324, Refill Puncheon, 390 bts., 70 cl)

Tuoksu: Turpeinen, toffeemainen ja kanervahunajainen. Salmiakkia, tammea, havuisuutta, nuotiosavua. Yrttilikööriä, kahvisuutta, tummaa mausteisuutta. Varsin tumma ja vaativa, mineraalinen ja nahkainen. Tummaa suklaata, kaakaojauhetta (Van Houten). Vesilisä aukoo eucalyptusta ja raikasta sitruksisuutta.

Maku: Muhkea, toffeemainen ja maukkaan salmiakkinen. Kuivempi kuin Sydäntalvi, mineraalisempi kuin seurapullote, pyöreämpi kuin Suomi 100. Hapokkaita ja happamia sävyjä, nuotiosavua, yrttilikööriä, tummaa suklaata, karvasta sitruksisuutta. Van Houten -kaakaojauhetta, mokkanahkaa. Suutuntuma on varsin täyteläinen ja napakka. Jälkimaku on kahvinen, salmiakkinen ja reippaasti kuivuva. Tanniiniset sävyt nousevat karheina, pippurisuus ja kaneli tulevat esiin. Kanervahunaja, tumma suklaa, hapahko sitruksisuus ja kuivakakku maistuvat. Nahkaisuutta, satulaisuutta. Melko pitkä finaali. Vesilisä pehmentää pippuria ja avaa kuivakkaa hedelmäisyyttä runsain mitoin.

Arvio: Maukas ja vähän veljiään kuivempi sherryttely. Vesilisä tekee tälle erityisen hyvää. 87/100

Ben Nevis 10 yo 46% (2017)

Ben Nevis uudisti perustuotteensa etiketin äskettäin. Innostuneiden arvioiden mukaan myös viskin laatu on kohentunut entisestään.

Whiskynotesin Ruben kertoo, että joidenkin lähteiden mukaan tässä kymppivuotiaassa on nykyisellään reippaasti myös 18-vuotiasta viskiä joukossa, ja sen avulla laatua on nostettu. Kyseessä on kuitenkin tislaamon ainoa virallinen julkaisu, jota tulee säännöllisesti markkinoille.

Itse olen pitänyt tästä tuotteesta pitkään ja käynyt tislaamollakin vanhempaa vuosikertaa nauttimassa.

Ben Nevis 10 yo (2017)

(46%, OB, 2017, 70 cl)

Tuoksu: Kuivakakkumainen, mineraalinen, vähän pölyinen ja antiikkinen. Kuivaa tammisuutta, vahaisuutta, ruohoisuutta, märkiä lehtiä. Maltaisuus on hiukan puuromaisena, suolan ja voin saattelemana mukana. Sitruksisuutta, hiukan banaania, minttua. Erittäin tyylikäs kokonaisuus. Vesilisä avaa hiukan nokisuutta.

Maku: Sitruksinen, napakan mausteinen ja varsin suolainen. Hapanta appelsiinia, mineraalisuutta, tanniinin karheutta, heinäisyyttä. Suutuntuma on keskitäyteläinen ja hyvin balanssissa. Tammi on aktiivista, nahkaista ja mausteisuudessaan oivallista. Sitruunaisuutta, pippuria, hiukan pähkinää. Fenolisuus tulee jostain taustalta, nokisuutta ja paahteisuutta. Jälkimaku on sitruksinen ja mausteinen. Suolaisuutta, mineraalisuutta, napakkaa yrttisyyttä, kovia toffeekarkkeja, vahaa. Herkullista antiikkisuutta ja kuivaa tammea. Finaali on melko pitkä ja pippurinen. Vesilisä saa eucalyptuksen nätisti esiin.

Arvio: Erinomainen peruspullote. Nyt on kyllä kohdallaan. 87/100

Mitähän mieltä muut ovat olleet? Whiskyfun 89/100. Whiskynotes 88/100.

The Macallan Edition No. 3, 48,3%

Macallanin Bob Dalgarno ja parfumööri Roja Dove ovat olleet yhdessä asialla ja pistäneet kasaan Edition No. 3 -pullotteen. Viime aikoina maistamistani uuden ajan Mäkkäreistä Edition No. 2 on ollut omassa lajissaan kenties paras, joten tätäkin kohtaan odotuksia löytyy.

Nyt on taas niin vino pino tynnyreitä vattauksessa mukana, ettei sieltä osaa oikein edes poimia mitään olennaista. Pääosa tynnyreistä on ollut ensimmäistä täyttöä, ja settiä on täydennetty refillillä. Mukaan mahtuu niin sherry butteja kuin puncheoneitakin, sekä eurooppalaisesta että amerikkalaisesta tammesta. Ex-bourbontynnyreitä löytyy niin barreleina kuin hogsheadeina, kaikki first filliä.

Tarvitaan kyllä melkoisesti loitsuja, että tällaisesta satsista saa tolkun. Tai sitten Dalgarnon ja Doven nokka on osunut oikeisiin tynnyreihin ja kokonaisuus toimii. Maistamalla se selviää.

The Macallan Edition No. 3

(48,3%, OB, NAS, 2017, European and American Oak Sherry Butts & Puncheons + Bourbon Barrels & Hogsheads, 250000 bts., 70 cl)

Tuoksu: Yllättävän tuhti, likainen ja maltainen. Karamellisuutta, tikkunekkua, hiukan kahvia, maapähkinävoita, voita, rasvaisuutta. Kanelia, kanervaisuutta, vaniljaa, hunajaa. Ylikypsää hedelmäisyyttä, sitruksisuutta, aktiivista tammisuutta. Vähän sekava. Vesilisä tuo vähän ruutisia ja poltettuja piirteitä.

Maku: Runsas, paksu ja voimakas. Edelleen siellä likaisella ja rasvaisella puolella, puuromaisen maltaisuuden ja nuoria Highland Parkeja muistuttavan kanervahunajan maisemissa. Uuniomenaa, kanelia, paahdettuja taateleita, pähkinäisyyttä. Suutuntuma on täyteläinen ja runko jämäkkä. Runsaasti aktiivista tammea ja mausteiden tulitusta. Hiukan pihkaisuutta, siirappia, rusinaa, ylikypsää sekahedelmää. Jälkimaku on heti alkuun todella mausteinen ja tanniininen, mutta karamellisuus ja maapähkinävoi tulevat pelastamaan. Kanelia, inkivääriä, tuttua kanervahunajaa, uuniomenaa. Melko pitkä finaali. Vesilisä korostaa rusinaa.

Arvio: Iha pätevä viski lajissaan, mutta pidin Edition No. 2:sta enemmän. Nyt on likaisuutta ja puuta vielä enemmän tiskissä. 85/100

Mitähän mieltä muut ovat olleet? Whisky Monitor Database 87/100 (per 1). Whiskynotes 87/100.

Laphroaig The 1815 Legacy Edition 48%

Laphroaigin kevätkaudella 2017 matkustajamyymälöihin lanseeraama The 1815 Legacy Edition on ilmeisesti melko pitkälle samaa tavaraa kuin aiempi An Cuan Mòr. Tynnyreinä on tiettävästi käytetty ensimmäisen täytön ex-bourbonia, ja kypsytystä on täydennetty uudella eurooppalaisella tammella.

Pullote on saanut melkoisen ristiriitaisen vastaanoton. Viimeistään Sergen rusikoinnin jälkeen huuto yltyi sellaiseksi, että siltä pitää mennä piiloon, kun tätä ryhtyy maistamaan.

Laphroaig The 1815 Legacy Edition

(48%, OB, NAS, 2017, Travel Retail Exclusive, 70 cl)

Tuoksu: Savuinen, kevyen tervainen ja varsin tamminen. Teroitettua lyijykynää, inkivääriä, erikoisen runsaasti currya ja kanelia. Sitruksisuutta, suolaisuutta, hiukan lääkemäisiä vivahteita ja kuivalihaisuutta. Vasta sahattua tammilankkua. Ohuemman oloinen kuin mainittu An Cuan Mòr. Vesilisä availee omenaisuutta.

Maku: Tuoksua paremmin kohdallaan. Silti runko on varsin ohut eikä suutuntuma ole järin vahva muutenkaan. Suolaisuutta ja turvesavua kyllä riittää, samoin kuivakkaa tammisuutta ja mausteiden kirjoa. Salmiakkia, pippurisuutta, rusinaisuutta, lääkemäisyyttä, hyvin kuivaa lihaisuutta myös. Tammi on mausteiden puolesta pinnassa ja tanniinit tuovat karheutta mukaan. Inkivääriä on runsaasti. Jälkimaku on tammen ja savun vuoropuhelua, jossa mausteisuutta riittää. Vähittäisen makeuden mukana tulee vaniljaa, hiukan hunajaa, rusinaa, keltaista luumua, suolaa, tervaa ja lääkemäisyyttä. Keskipitkä finaali. Vesilisä tuo limettiä ja vihreää omenaa pintaan.

Arvio: Ennemmin tätä juo kuin selkäänsä ottaa. 84/100

Mitähän mieltä muut ovat olleet? Whiskyfun 72/100.

Glendronach 20 yo 1996/2016 Cask #1485, 53%

Glendronachin varastoista löytyi 20-vuotias PX-tynnyrillinen viskiä vuodelta 1996 Batch No. 14:ään. Nyt huomaan, että näiden single caskien maistelut harvenevat, kun pullojen harmstraus yltyy maailmalla. Onneksi aina silloin tällöin tulee avattujakin vastaan.

Glendronach 20 yo 1996/2016 Cask #1485

(53%, OB, 16.2.1996–9/2016, Batch No. 14, Cask No. 1485, Pedro Ximénez Sherry Puncheon, 596 bts., 70 cl)

Tuoksu: Soijakastiketta ja suklaata, pekonia ja piimäkakkua. Lihaisuus on pinnassa (beef jerky). Riistaa ja punaviinikastiketta. Hiukan tervainen vivahde, aavistus ruutia myös. Lämmin imelyys hallitsee, ylikypsää hedelmää, luumukeittoa, siirappisuutta. Nahkaa, maakellaria. Vesilisä tuo mukaan mausteista keksisyyttä.

Maku: Siirappisen makea ja varsin lihaisa. Piimäkakkua, kuivattua luumua, rusinaa, suklaisuutta. Riistamainen lihaisuus ja tallinen puoli ovat vahvasti mukana. Suutuntuma on kermainen mutta tasapaino vähän hakee, jotain levotonta tässä on. Lakritsia, ruutisuutta, kinuskia. Rancio-meininkiä. Nahkaisuus on reipasta mutta tammi toimii hyvin. Jälkimaku liikkuu siirapin kautta soijamaiseen ja balsamicoa muistuttavaan suuntaan. Pekonia, beef jerkyä, rancio-tunnelmaa. Mausteisuus yltyy mukavasti, kanelin kautta edetään pippurisuuteen. Melko pitkä ja ryhdikäs finaali. Vesilisä avaa kinuskisuutta ja mausteita.

Arvio: Maukasta sherryherkuttelua. Hiukan balanssi tässä hakee, mutta kokonaisuus on kyllä oivallinen. 89/100

Bowmore 18 yo The Vintner’s Trilogy 52,5%

Bowmore julkaisi vuonna 2017 melko vähälle huomiolle jääneen The Vintner’s Trilogy -sarjan. Kolmen pullotteen setti koostui hiukan epäodotuksenmukaisesti 18-, 26- ja 27-vuotiaista julkaisuista. Niiden yhdistävänä tekijänä on jo nimensäkin mukaisesti viini, tarkemmin sanottuna pitkähkö jälkikypsytys aiemmin viiniä sisältäneissä tynnyreissä.

Tämä 18-vuotias on kypsynyt ensin 13 vuotta ex-bourbonissa ja sen jälkeen viisi vuotta ex-Manzanillassa. Sarjan 26-vuotias on jälkikypsytetty ranskalaisissa viinitynnyreissä ja 27-vuotias portviinitynnyreissä, mutta ne liikkuvat jo ihan eri hintaluokissa kuin tämä 18-vuotias.

Kuten muistamme, Manzanilla on finon tyyppistä väkevää espanjalaista viiniä, joka tarjoillaan yleensä viilennettynä ja pelittää kuivan ominaisluonteensa ansiosta hyvin muun muassa Serrano-kinkun ja muiden tapaspalojen kanssa. Pidän itse kovasti, mutta on aina vähän sattumankauppaa, miten sellainen tynnyri toimii yhteen viskin kanssa.

Bowmore 18 yo The Vintner’s Trilogy

(52,5%, OB, 2017, Manzanilla Cask Finish, 70 cl)

Tuoksu: Rypälemäinen, mineraalinen, hyvin omalaatuinen. Manzanilla todella löytyy, vaikka yleisilme onkin vuoropuhelua sokerisen makeuden, kuivahkon savun ja merellisen suolan kesken. Palvikinkkua, omenaa, banaania, vaniljaa. Tunkkaisuutta. Mielenkiintoinen, ei ihan helppo. Vesilisä avaa mangoa ja muuta trooppisen hedelmän sävykkyyttä.

Maku: Melko turvesavuinen, samaan aikaan sokerisen makea ja reippaan mineraalinen. Yrttisyyttä, suolaa, viinirypäleitä, hapokkuutta. Pippurisuus kihelmöi, mukana tulee inkivääriä ja tanniineja. Suutuntuma on keskitäyteläinen ja runko varsin tasapainoinen. Vihreää omenaa, appelsiininkuorta, trooppista hedelmää. Jälkimaussa tämä todella herää, mukaan tulee valtavasti lisää ulottuvuuksia. Pippurisuus, yrttisyys ja suolaisuus aukeavat, vihreä tee ja suklaisuus nousevat esiin. Kinkkua, maakellarimaisia sävyjä, hapokkuutta. Varsin pitkä finaali, joka kuivuu aivan hiekkapaperiksi. Vesilisä saa hedelmäisyyteen enemmän raikkautta.

Arvio: Todella mielenkiintoinen Bowmore, jossa on paljon tutkittavaa. Silti tässä on koko ajan pinnassa jotain vähän tekemällä tehtyä, rakenneltua ja Bowmoren ominaisluonteen osaksi piilottavaa, jotta voisin tästä täysillä innostua. Hyvä viski tämä silti omassa sarjassaan on, ehdottomasti: Manzanilla tulee monella tavalla esiin. 86/100

Mitähän mieltä muut ovat olleet? Whiskynotes 89/100.

BenRiach 15 yo Pedro Ximénez Sherry Wood Finish 46% (2015)

Aloitin aktiivisen viskiharrastuksen kevättalvella 2012, kun aiemmin satunnaiset tastingit ja kavereiden kesken tehdyt samplevaihdot muuttuivat yhtäkkiä säännöllisiksi. Tuolloin aloitetuista muistiinpanoista syntyi myöhemmin tämä blogi.

En koskaan ajatellut bloggaavani viskistä. Halusin vain saada muistiinpanot ylös sellaiseen muotoon, että niihin olisi helppo palata. Vähitellen ympärille alkoi kasautua muutakin viskiin liittyvää tarinaa, kun viskikirjallisuus ja tastingit tulivat kuvaan mukaan.

Kesällä 2014 näistä teksteistä tuli julkisia, vaikka pitää muistaa, että kävijämäärät olivat pitkään hyvinkin matalat. Nyt väkeä käy täällä jo vähän enemmän, vaikka markkinointi on edelleen kauniisti nollassa. En vieläkään ole mikään ”oikea” bloggari – postaan vain nuottejani tänne blogiin niin kuin ennenkin.

Alkujaan koko maistelunuottien kirjaaminen oli todella hapuilevaa, mutta sille oli tarve. Parikymmenen maistetun viskin jälkeen en olisi omassa päässäni enää pystynyt erottelemaan yhtä uusien viskien nyansseja niin, että olisin muistanut niistä jotain vielä jälkikäteen.

Omalle makumuistilleni oli välttämätöntä, että sain tuntemuksilleni sanat. Nykytutkimuksen valossa muistamisen ensimmäinen perussääntö kuuluu: Make strong connections.

Ensimmäinen varsinaisesti nuotittamani viski oli BenRiach 15 yo Pedro Ximénez Sherry Wood Finish 46%, ja se tapahtui päivälleen kuusi vuotta sitten. Sitä ennen oli toki paljonkin muistiinpanoja, mutta ne olivat vain hajanaisia merkintöjä ilman kunnon yritystä. Ensimmäiset niin sanotut nuotit keväällä 2006 sisälsivät lähinnä huomioita siitä, miten paljon kulloisessakin savuviskissä oli savua.

Kaikkien vuosien saatossa nauttimieni viskien jälkeen juuri tähän 15-vuotiaaseen PX-viimeisteltyyn Benkkuun oli verraten helppoa päästä käsiksi tänä päivänä. Onko tässä edelleen se karhunvatukka mukana, jonka silloin löysin?

BenRiach on muutenkin tislaamo, johon minulla on henkilökohtainen side. Olen käynyt tislaamolla, kiertänyt siellä kaikki paikat kilnistä lähtien ja maistellut varastossa tynnyrinäytteitä naama virneessä. Se oli hyvä päivä elämässä. Myöhemminkin olen halunnut pitää yllä jatkuvaa kokemusvirtaa tislaamon uusista julkaisuista, vaikka omistaja on jo vaihtunut ja hinnat kaikkialla noususuhdanteessa.

Tänään päätin siis juhlistaa näitä kuutta vuotta maistamalla suhteellisen tuoretta erää samasta BenRiachin viskistä, josta kaikki alkoi. Slàinte mhath!

BenRiach 15 yo Pedro Ximénez Sherry Wood Finish

(46%, OB, +/- 2015, PX finish, 70 cl)

Tuoksu: Mielenkiintoinen yhdistelmä bourbontynnyreiden tuomaa vaniljaa ja PX-tynnyrin suklaista makeutta. Hilloisuus ja sokerisuus on huipussaan. Vadelmaa, mustikkaa, viikunaa. Pähkinäisyyttä, piparkakkua, hedelmäteetä, hiukan yrttisyyttä, hunajaa. Kaunis! Vesilisä avaa vähän havuisuutta.

Maku: Hilloinen ja siirappinen, mutta tumman suklaan ja nahkaisuuden ote pitää tasapainon erinomaisena. Viikunaa, kuivattua luumua, rusinaa, hunajaisuutta ja vaniljaa. Suutuntuma on keskitäyteläinen ja tammi ryhdikästä. Hedelmätee on edelleen hyvin mukana, yrttiset sävyt tuovat särmää. Hiukan fariinisokeria ja piparkakun maustelientä. Jälkimaku liikkuu edelleen vahvan hilloisuuden saattelemana, luumuhilloa, appelsiinimarmeladia ja vadelmahilloa riittää. Piparkakkua, viikunaa, pähkinäisyyttä, mustaa teetä, hunajaa, vaniljaa, rusinaisuutta. Pitkä ja elegantti finaali. Vesilisä saa hiukan minttua ja kamomillaa esiin.

Arvio: Herkullinen ja tasapainoinen. Pidän edelleen kovasti. Ehkä sen karhunvatukan voisi tuoksusta oikein kovalla yrittämisellä vielä löytää, mutta kovin pinnassa se ei enää tänä päivänä ole. Parempi pitää kaunis muisto. 87/100

Mitähän mieltä muut ovat olleet? Whiskyfun 85/100. Whisky Monitor Database 88/100 (per 1).

Bowmore Bw7, Elements of Islay 53,2%

Elements of Islay -sarjan seitsemäs Bowmore-julkaisu on peräisin neljästä sherrytynnyristä.  Jokin aika sitten maistamani Bw6 oli niin ensiluokkainen viski, että tähänkin kohdistuu huomattavia odotuksia.

Sivumennen pitää myös mainita, että nykyäänhän nämä Elements of Islay -viskit, samoin kuin Single Malts of Scotlandit ja Port Askaig -viskit, ovat Elixir Distillersin brändejä. Mitään yrityskauppoja ei ole tehty, vaan Sukhinder Singhin ja hänen veljensä Rajbirin perustama ja omistama Speciality Drinks vaihtoi viime vuonna nimeä.

Bowmore Bw7, Elements of Islay

(53,2%, Elixir Distillers, 2001–2017, Four Sherry Butts, 50 cl)

Tuoksu: Tumman sherryinen, salmiakkinen ja lihaisa. Yllättävänkin lihaisa itse asiassa, chorizoa ja saunapalvia riittää. Tummaa suklaata, kuivattuja luumuja, hapanta sitruksisuutta. Kahvia, nahkaa, tammea, tupakkaa, paahteisuutta. Savua riittää, osin kitkerässäkin muodossa. Vesilisä tuo rasvaa ja pekonia pintaan.

Maku: Savuinen ja lihaisa, varsin painava ja sherryinen yleisilme. Kuivatut luumut, tumma suklaa ja kahvi ovat vahvasti läsnä. Pippurisuutta ja nahkaa. Suklaisesta painavuudesta huolimatta tässä on paljon varsin karvasta ja pähkinäistä luonnetta. Suutuntuma on varsin täyteläinen ja voimakas. Ylikypsää hedelmäisyyttä, rusinaa, pekonia, savumakkaraa, rancio-fiilistä. Erottuu selvästi vierellä verrokkina olleesta WoodWintersin vastaavan ikäisestä sherry-Bowmoresta, joka on pykälän hienostuneempi ja fokusoidumpi kaikin puolin. Jälkimaku tässä on todella raskas, rasvaisen suklainen ja pippurinen. Paahtuneisuutta, espressoa, tallisuutta, mokkanahkaa, kuivattuja hedelmiä. Mausteisuutta riittää, samoin suolaisuutta ja turvesavua. Pitkä, kitkeräksi käyvä finaali. Vesilisä tekee tästä vähän tunkkaisen.

Arvio: Lihaisa ja järeä sherry-Bowikka. Ei hienostunein, mutta voimakkuus tekee kyllä vaikutuksen. Silti WoodWintersin ”The Four” päihittää tämän juuri ratkaisevasti melkeinpä jokaisella osa-alueella, vaikka hyvää tämäkin on. 87/100

Mitähän mieltä muut ovat olleet? Whiskyfun 84/100.

Lagavulin 12 yo Special Release 2003, 57,8%

Lagavulinin 12-vuotias on ollut vuodesta toiseen laadukasta ja vahvaa savuviskiä. Nyt maistelussa on varhaisempaa tuotantoa, tarkemmin sanottuna 3rd Release. Kaksi ensimmäistä julkaisuahan tulivat markkinoille vuonna 2002 ja tämä kolmas vuonna 2003.

Monien mielestä nämä 12-vuotiaat ovat parantuneet vuosien saatossa. En osaa arvioida, kun vanhin tähän mennessä maistamani on ollut 10th Release vuodelta 2010. Se oli hyvä, suorastaan erinomainen. Myös uusimmat vuosittaiset julkaisut ovat olleet loistavia.

Näissä 12-vuotiaissa on ollut ensimmäisestä pullotteesta saakka etiketissä sitaatti skotlantilaiselta romaanikirjailijalta William Blackilta (1841–1898), otsikoltaan ”The Strange Horse of Suinabhal”. Olen sitä lainausta vuosien saatossa lukenut läpi ja miettinyt, mikähän kirjailija tämä Black mahtoi olla ja millaisesta teoksesta sitaatti mahtaa olla peräisin.

Päätin ottaa selvää. Löysin netistä hyvän vihjeen, jossa suurin osa selvityksestä oli jo tehtykin. Sen mukaan kyseessä on novelli, joka on oikeasti nimeltään ”The Strange Horse of Loch Suainabhal” ja löytyy William Blackin novellikokoelmasta Lady Silverdale’s Sweetheart and Other Tales (Sampson Lowe, Marston, Searle & Rivington, 1876).

Hankin teoksen sähköisen facsimilen käsiini ja luin tuon novellin. Siinä Alister-nan-Each alias Alister McLean kertoo Lontoossa asuvalle Miss Sheilalle kirjeitse Lewisin saarella Ulko-Hebrideilla kohtaamasta mustasta hevosesta. Hän pyrkii tällä kirjeellä pelastamaan maineensa, jonka John the Piper on valheillaan ja ivapuheillaan yrittänyt pilata.

Kokonaisuudessaan 24-sivuinen novelli sisältää melkoisesti viskinjuontia ja juopunutta porukkaa. Loch Suainabhal on siis sisäjärvi Lewisin saarella ja tapahtumien maantieteellinen keskipiste. Viereisen Skyen saaren viskituotantokin vilahtaa tekstissä, samoin Campbeltownin viskit.

Kovinta todistusta Alister antaa kuitenkin Lagavulinista. Näihin Lagavulinin 12-vuotiaiden etiketteihin painettu teksti kuuluu siis oikeasti näin, Alisterin itsensä kertomana:

I hef been in Isla more as three times or two times myself; and I hef been close by the Lagavulin distillery; and I know that it is the clear watter of the spring that will mek the Lagavulin whisky just as fine as the new milk.

Sen lisäksi Alister kertoo Lagavulinista seuraavaa keskustelussaan Aleck Cameronin kanssa:

And I went into the house, and Aleck Cameron he cries out to me, ”Gott please me, Alister-nan-Each! and hef you not gone on to Uig, when you waz having a bottle of Lagavulin whisky with you all the way?” And I sez to him, ”Aleck Cameron, it is a verra wise man you are, but you will know not any more of Lagavulin whisky as the children about the house; and I hef seen a strancher thing than Lagavulin whisky, and that is a great black beast that was on the shores of Loch Suainabhal, and you nor no other man ever sah such a thing; and it is the story of that black beast I will tell you now, if you will gife me a glass of whisky, for it is the worst night I hef had since ever I was born.”

Pitkä johdanto tähän maistoon, mutta joskus tämäkin oli tehtävä. Mielenkiintoinen novelli, 1870-luvun Stranger Thingsiä – kirjoitusasultaan luonnollisesti Strancher Things – ja samalla todellinen viskimaailman kuriositeetti.

Nyt siis Alister-nan-Eachin ja William Blackin malja.

And I said to myself, ”Alister, you are beginning to tremple, you must tek a glass of whisky to steady yourself, and you will go forward and see what the beast is.”

Lagavulin 12 yo Special Release 2003

(57,8%, OB, 2003, 3rd Release, 70 cl)

Tuoksu: Lihaisa ja turpeinen. Tervaisuutta, hiilisyyttä, savua, runsaasti kreosoottia. Suolaa, jodia ja antiseptisiä aineita riittää. Varsin kuiva yleisilme, uudempien pullotteiden raskas rasvaisuus ei tuoksussa juuri tunnu. Vaniljaa ja tammea on toki runsaasti. Hiukan bensiiniä ja sitruksisuutta. Vesilisä avaa ruohoisuutta.

Maku: Sitruunainen, turvesavuinen, merellinen ja tiivisrakenteinen. Kuivaa lihaisuutta, savumakkaraa, hiilisyyttä, runsaasti suolaa. Pieni merileväisyys ja omenaisuus pilkistävät, mutta lääkemäisyys ja jodi vievät voiton. Suutuntuma on silti hyvin täyteläinen ja painava, vaikka ilme on paljon kuivempi kuin uudemmassa tuotannossa eikä lihaisuudessa tunnu rasvaa ollenkaan. Aktiivista tammea, vaniljaa, aavistus toffeen makeutta. Vegetaalinen turpeisuus hallitsee haustalla. Jälkimaku avaa Tervaleijona-askin välittömästi, suola ja salmiakki nousevat esiin ja hunajainen makeus niitä tasapainottamaan. Kinuskia, vaniljaa, heinäisyyttä, sitruksisuutta, lakritsia, hiukan sinapinsiementä. Pitkä ja upea finaali. Vesilisä avaa lisää makeutta, etenkin jälkimakuun.

Arvio: Erinomainen viski. Jos pitää kovia valintoja tehdä, pidän silti muutamista 2010-luvun julkaisuista jopa vielä tätäkin enemmän. 91/100

Mitähän mieltä muut ovat olleet? Whisky Monitor Database 87/100 (per 6).