Maistetut

Kilchoman Loch Gorm 2017 Edition 46%

Vuonna 2017 Kilchoman julkaisi järjestyksessään viidennen Loch Gorm -julkaisun. Ikää tällä viskillä on noin kahdeksan vuotta.

Olen aina kovasti näistä Loch Gormeista pitänyt. Eri vuosien julkaisuissa on ollut myös pientä vaihtelua, mikä on pitänyt mielenkiinnon yllä. Ensimmäinen maistamani oli vuoden 2013 julkaisu, joka oli vielä vähän kypsymätön, mutta myöhemmin vuoden 2015 editio suorastaan räjäytti pankin. Myös vuoden 2016 versio oli aivan mainio.

Ja nyt sitten lasiin tätä uusinta versiota. Jälleen on olorosotynnyreissä ollut sen verran paljon tavaraa kypsymässä, että pullomääräkin on messevät 13 500. Vielä kun tämän saisi tynnyrivahvuisena, speksissä olisi kaikki kohdallaan.

Kilchoman Loch Gorm 2017 Edition

(46%, OB, 2009–2017, Oloroso Sherry Butts, 13500 bts., 70 cl)

Tuoksu: Tumman salmiakkinen ja hiilinen. Hiukan tunkkainen turvesavu hallitsee. Kumisaapas on jälleen esillä, samoin tiettyä suolaisuutta ja lääkemäisyyttä löytyy. Tummaa suklaata, ylikypsää luumua, rusinaa. Miellyttävä piparkakku erottuu joukosta. Hiukan rasvaisuutta ja nokea. Vesilisällä saa… kypsymättömyyttä, raa’ahkoa tammisuutta ja lihaisuutta.

Maku: Lääkemäinen, hiilisavuinen ja salmiakkinen. Rasvainen ja mukavan keskitäyteläinen suutuntuma, rungossa on hyvin ryhtiä. Suklaisuutta, hiukan siirappia, rusinaa, luumuhilloa. Hedelmäinen sherryisyys tuntuu, pieniä oloroso-nuotteja suorastaan. Pekonia. Melko reipas lääkemäisyys, yskänlääkettä ja yrttistä mausteisuutta on vaikka muille jakaa. Tammikin löytyy joukosta varsin pippurisena. Hiukan sekava kokonaisuus tällä kertaa. Jälkimaku alkaa todella pippurisena ja salmiakkisena. Tervaa, yskänlääkettä, tummaa yrttisyyttä. Tammea, nokea, suolaisuutta, raakakumia. Keskipitkä finaali. Vesilisä tuo lisää siirappia pintaan.

Arvio: Oikein maukas viski. Pientä sekavuutta, mutta yleisilme on edelleen oiva. 86/100

Lochside 1991/2008, Gordon & MacPhail 43%

Tällä kertaa lasissa on menneen maailman kaikuja vuonna 1992 toimintansa lopettaneesta Lochsiden tislaamosta. Gordon & MacPhail on pullottanut Connoisseurs Choice -sarjassaan refill-tynnyreitä oikein urakalla ja tasannut viskin 43:een tilavuusprosenttiin.

Lochsidea tulee sen verran harvoin enää vastaan, että on vaikea muodostaa ennakkokäsityksiä, millaisesta yksilöistä mahtaa olla kyse. Kokemukseni ovat tähän mennessä olleet voittopuolisesti myönteisiä, vaikka viimeksi maistettu Gordon & MacPhailin pullottama Reserve-sarjan Lochside 1991/2009 ei niitä onnistuneimpia ollutkaan.

Lochside 1991/2008, Gordon & MacPhail

(43%, Gordon & MacPhail, Connoisseurs Choice, 1991–2008, Refill Bourbon Barrels, 70 cl)

Tuoksu: Erittäin yrttinen ja mineraalinen. Minttua, sitruunamelissaa, salviaa. Vasta leikattua ruohoa. Suolakiveä, kamferia, tiukkaa viinirypälemäisyyttä, tölkkiananasta, sitruksisuutta. Maltaisuus tuntuu hiukan puuromaisena taustalla. Tammenkin tästä kyllä löytää, kuivana ja napakkana.

Maku: Sitruksinen, ruohoinen ja yrttinen. Vihreää teetä, kamferia, kuivaa omenaisuutta, vihreää viinirypälettä. Silti mukana kulkee kermainen makeus, joka muodostaa mielenkiintoisen vastaparin tämän mineraaliselle ja kuivan mausteiselle puolelle. Akaasiahunajaa, hunajakarkkeja. Suutuntuma on melko kevyt ja öljyinen. Tammi on edelleen mukana ja saa tämän tuntumaan varsin iäkkäältä viskiltä, kun sitruunamelissa ja minttu leijuvat pinnassa. Jälkimaku jää yrttisenä ja mineraalisena hiukan kevyeksi, vaikka ruohoisuus ja lakritsi ovatkin vahvasti läsnä. Minttua, kamferia, kuivaa sitruksisuutta. Keskipitkä finaali.

Arvio: Tasapainoinen ja aivan tyylikäs Lochside. Ei hienoimpien Lochside-julkaisujen joukossa missään nimessä, mutta todella yrttisenä ja mineraalisena hoitaa oman tonttinsa mukavasti. 84/100

Mitähän mieltä muut ovat olleet? Whiskyfun 80/100. Whisky Monitor Database 80/100 (per 1).

Glen Scotia 1972/2013, Malts of Scotland 44,9%

Glen Scotia on yksinäinen susi Mitchellien omistamassa Campbeltownin tislaamoskenessä. Nykyisellään Loch Lomond Groupille kuuluva, kaupunkirakennuksessa sijaitseva tislaamo on yksi Skotlannin pienimmistä: 500 000 litran vuosittaisesta maksimikapasiteetista tuotetaan vuosittain vain noin 20 prosenttia.

Glen Scotia on ollut tuotannoltaan epätasainen ja näin harrastajan näkökulmasta hyvinkin haastava tislaamo. Tällä kertaa maisteluun on valikoitunut saksalaisen Malts of Scotlandin poiminta vuoden 1972 tuotannosta. Sarjana on Diamonds, johon on yleensä päätynyt niitä parhaita tynnyreitä, joten odotukset ovat tällä kertaa melko korkealla.

Glen Scotia 1972/2013, Malts of Scotland

(44,9%, Malts of Scotland, Diamonds, 9/1972–4/2013, Cask No. MoS 13024, Bourbon Hogshead, 128 bts., 70 cl)

Tuoksu: Ikääntyneen viskin kuivaa hedelmäisyyttä, mentholia ja tiettyä pölyisyyttä. Tomusokeria. Metisyyttä, makeaa kurkkupastillia. Appelsiinia, banaania, tölkkiananasta, kookosta. Erittäin tyylikäs ja herkkä kokonaisuus, kukkainen ja vaniljainen. Vesilisä tuo kookoskermaista puolta pintaan.

Maku: Napakan tamminen ja jopa tiukka. Yllättävän tanniininen ja karhea erittäin kevyen tuoksun jälkeen. Mausteisuutta, kuivaa puuta, mentholia, sitruksista yrttisyyttä, kukkaisuutta. Suutuntuma on varsin kevyt ja hienon öljyinen. Omenaa, vaniljaa, kookosta, pientä suolaisuutta. Jälkimaku tuo esiin vielä paahteisenkin puolen, saksanpähkinää ja lakritsia. Erittäin metinen ja akaasiahunajainen vaihe lipuu vähitellen suolaisuuteen, mentholiin ja sitruksiseen kirpeyteen. Tammi tuntuu hiukan puisevana, tanniinit ovat jo kadonneet mutta mausteita riittää. Varsin pitkä ja kevyesti liukuva finaali. Vesilisä keventää tiukkuutta ja vapauttaa kermaisia nuotteja.

Arvio: Oikein hienostunut viski, mutta maussa pieni balanssin hakeminen leikkaa parasta terää. Herkkyydessään silti erittäin mielenkiintoinen. 88/100

Tobermory Batch #1, That Boutique-y Whisky Company 53,8%

Tobermory on yksi tämän blogin räikeimmin aliedustetuista viskeistä. Myönnän, etten ole koskaan päässyt siihen oikein sisään – yhteensä olen maistanut vuosien saatossa ehkä hädin tuskin viisi Tobermorya (Ledaigit ovat sitten asia erikseen).

Ajattelin korjata tilannetta ainakin hiukan. Nyt maistelussa on That Boutique-y Whisky Companyn Tobermory, ensimmäinen erä sitä sarjaa.

Tobermory Batch #1, That Boutique-y Whisky Company

(53,8%, That Boutique-y Whisky Company, NAS, 2013, 50 cl)

Tuoksu: Melko makea ja tunkkainen. Rusinaa, paksua hedelmäisyyttä ja hiukan outoa rasvaisuutta. Aseöljyä, autotallia, maalattiaa. Ylikypsää luumua. Hiivaleipää, hiivaisuutta, maltaisuutta. Varsin erikoinen kokonaisuus. Pihkaa, havuja, mausteisuutta, mutta hedelmä tässä tuntuu käyneeltä. Vesilisällä saa esiin vielä märkiä lehtiä.

Maku: Ryhdikäs, merellinen ja napakan mausteinen. Tuoksun kanssa maku on aivan eri sarjaa. Nyt on suolaa, raikasta sitruksisuutta, marjaisuutta. Vaniljaa ja hunajaakin löytyy. Suutuntuma on varsin kermainen, joskin pippurisuus tekee myös kihelmöivyyttä. Oliiviöljyä, hapokasta valkoviiniä, sitruksista olutmaisuutta. Jälkimaku on erittäin suolainen ja pirskahtelevan merellinen. Öljyisyyttä, sitruksisuutta, hapokkuutta, vaniljaa. Tammi kulkee reippaasti mukana, pippuria ja tanniinejakin riittää. Hedelmäkarkkeja, pientä hedelmäistä makeutta lopuksi. Melko pitkä finaali. Vesilisä korostaa kermaisuutta ja makeaa hedelmäisyyttä. Mukana tulee myös aivan loistava kiteinen hunajaisuus ja metinen kukkaisuus. Nam.

Arvio: Oudon tuoksun jälkeen maku saapui eri rekalla. Varsin mainio esitys, mutta osittain ilkeä tuoksu rokottaa valitettavasti tunnelmaa. 83/100

Bruichladdich 12 yo 2002/2015, Rest and Be Thankful 64,1%

Maistelussa mielenkiintoinen Bruichladdich vuodelta 2015. Pullottajana on uudehko Rest and Be Thankful, jonka takana on tietääkseni herefordilainen Fox Fitzgerald Whisky Trading Co Ltd. Yhtiö on hinnoitellut nämä Rest and Be Thankful -viskinsä kautta linjan varsin reippaalla kädellä.

Tässä Bruikan tapauksessa myös voltit ovat erittäin korkeat, jopa korkeammat kuin monilla muilla siinä vaiheessa, kun viskiä edes pistetään tynnyriin. Yleensähän moni vannoo 63,5%:n tynnyröintivoimakkuuteen, jotta tammesta saadaan paras irti, mutta tässä on pistetty paremmaksi.

Bruichladdich on käyttänyt paljonkin reipasta 70%:n tynnyröintivahvuutta, ja tässä yksilössä saattaisi olla juuri sellaisesta kyse. Kahdentoista vuoden jälkeenkin voltit ovat pysyneet todella korkealla.

Bruichladdich 12 yo 2002/2015, Rest and Be Thankful

(64,1%, Rest and Be Thankful, 20.7.2002–9.3.2015, Cask No. 588, Bourbon Cask, 233 bts., 70 cl)

Tuoksu: Viinirypäleitä, kiiviä, makeaa persikkaa, raikasta trooppista hedelmää. Cantaloupemelonia, vaniljaa, makeaa heinäisyyttä. Todella hedelmäinen tapaus, hunajainen makeus ja sauternesin kaltainen ulottuvuus vielä mukana. Tammi tuntuu aktiivisena ja voimakkaana kautta linjan. Kosteaa nurmikenttää, hapokkuutta. Vesilisä tuo mineraalisuutta runsaasti esiin.

Maku: Makean persikkainen, viinirypälemäinen, vaniljainen, öljyinen ja raikas. Todella hieno kaikin puolin, aivan parasta tämän tyylilajin Bruichladdichia. Kiiviä, omenaa, hunajaisuutta, kevyttä heinäisyyttä ja kukkaisuutta. Hapokkuutta, mineraalisuutta, hiukan sitruksisuutta. Suutuntuma on erittäin öljyinen ja äärimmäisen voimakas (vesilisä on kyllä tarpeen). Tammi ei aja yli, vaan tukee tätä hyvin. Jälkimaku on varsin ruohoinen, omenaisen paahtunut ja heinäisyydessään maanläheinen. Mineraalisuutta, valkoviinin hapokkuutta, hiukan suolaa. Melko pitkä, sitruksinen ja tamminen finaali. Vesilisä availee kermaisuutta ja saa hunajan vielä selvemmin pintaan.

Arvio: Varastossa kokeiltujen tynnyrinäytteiden ohella parasta maistamaani Bruichladdichia. Erittäin kova. 89/100

Mitähän mieltä muut ovat olleet? Whiskyfun 89/100.

Glendronach 24 yo 1993/2017 Cask #43, 59,2%

Glendronachin tuotannossa 15. tammikuuta 1993 on merkittävä päivä. Silloin on tislattu melkoinen määrä legendaarista tuotantoa, jota on sittemmin tuotu single caskeina markkinoille alkaen ykköstynnyristä.

Omalle kohdalleni sattuneista Glendronachin viskeistä suurinumeroisin tämän päivän tynnyri on ollut numero 38, kunnes tänä kesänä tislaamo toi myyntiin Batch No. 15:ssa numero 43:n. Suurella mielenkiinnolla sen nyt maistan.

Tynnyrityypiksi ilmoitetaan tällä kertaa suurpiirteisesti vain sherry butt.

Glendronach 24 yo 1993/2017 Cask #43

(59,2%, OB, 15.1.1993–5/2017, Batch No. 15, Cask No. 43, Sherry Butt, 588 bts., 70 cl)

Tuoksu: Kirsikkainen ja kahvinen. Kirsikkalikööriä, mausteisuutta, selvästi erottuvaa omenaisuutta. Huokuu voimaa. Intensiivinen rusinaisuus, hiukan luumuhilloa ja tummaa suklaata. Siirappisuuden, liköörin ja mausteisuuden ympärille rakentuva tuoksu, jossa ei tallia tai nahkaa oikeasti tunnu. Vesilisä tuo vaniljaa ja aavistuksen mentholia mukaan.

Maku: Kirsikkalikööriä, kahvisuutta, siirappia ja mausteita. Erittäin voimakas ja iskevä heti alkuun. Punaista omenaa, hiukan mansikkaa, vadelmamarmeladia. Suutuntuma on täyteläinen ja runko muhkea. Viikunaa, rusinaa, luumuhilloa. Tummaa suklaisuutta ja jopa hiukan yskänlääkettä ja lakritsia. Tammi on napakasti mukana, mutta sherryn tallisia sävyjä ei tunnu. Jälkimaku alkaa kahvisena, siirappisena ja tumman suklaisena, paahteisena ja mausteisena. Pippuria, espresson karvautta, tanniinisuutta. Kirsikka, yrtit, lakritsi ja saksanpähkinä maistuvat pitkään. Varsin pitkä finaali. Vesilisä vapauttaa kermaisuutta ja vaniljaa ja saa lopulta myös pienen tallisen ja nahkaisen sävyn tähän mukaan.

Arvio: Todella korkeaoktaaninen Glendronach. Suutuntuma on hetken aikaa kuin A’bunahdissa. Tuoksu ja maku liikkuvat kirsikkaisessa ja liköörisessä suunnassa, eikä tallinen sherrymeininki juuri tule esiin. Kaikesta huolimatta erittäin maukas ja painokas esitys. 89/100

Old Pulteney Pentland Skerries 46%

Old Pulteneyn majakkasarjan ex-sherryssä kypsynyt viski on nimeltään Pentland Skerries. Olen näitä Lighthouse Series -viskejä maistanut tähän mennessä vasta yhden, eikä valitettavasti kyseinen Duncansby Head tehnyt mitään lähtemätöntä vaikutusta.

Odotuksia ei siksi tähänkään paljon kohdistu, vaikka pidän kovasti Old Pulteneyn distillery characterista. Parhaimmillaan kypsytys tekee Pultikalle ihmeitä, heikoimmillaan luonne katoaa ja sekavuus lisääntyy – yhdessä kitkeryyden kanssa.

Old Pulteney Pentland Skerries

(46%, OB, NAS, +/- 2016, Travel Retail Exclusive, Lighthouse Series, Spanish Ex-Sherry Butts, 100 cl)

Tuoksu: Karamellia ja imelyyttä, maltaisuutta ja tunkkaisuutta. Likainen rasvaisuus, aseöljy ja puuroisuus ovat selvästi läsnä. Hiukan märkää pahvia. Maitosuklaata ja kirsikkaa runsaasti. Rusinavelliä. Hiukan on sekava ja kypsymättömän oloinen, ei lupaa paljoa. Vesilisä ei tuo paljon mitään esiin, uuniomenaa lähinnä.

Maku: Yllättävän paksu ja sherryinen. Siirappia, toffeefudgea, rusinaa, maitosuklaata. Runsasta mausteisuutta. Suutuntuma on paljon painavampi kuin tuoksu antaa odottaa. Maltaisuudessa on tietty tunkkaisuus silti mukana, puuro ja märkä pahvi eivät katoa mihinkään. Tammi puskee hiukan tanniineja mukaan. Joulukakkua, kanelia, maitokahvia. Pieni mineraalisuus ja suolaisuuden ailahdus tuntuvat. Jälkimaku alkaa hyvin mausteisena, piparkakkuisena ja siirappisena. Maitosuklaata, rusinaa, tammisuutta. Kevyttä suolaisuutta. Finaali jää melko lyhyeksi. Vesilisä tuo pienen kermaisen vivahteen mukaan.

Arvio: Hiukan sekava mutta karamellinen ja aivan maistuva viski. Kun ei paljon odota, ei suuresti pety. 80/100

Bowmore 11 yo 2001/2012, Jack Wiebers ’Wanted – Rabbit Franky The Möhre’ 54,3%

Lasissa tällä kertaa nuorehkoa Bowmorea ex-bourbonista. Pullottajana on Jack Wiebers Whisky World ja sarjana jälleen lännenmieshenkinen Wanted, josta olen pari Bowmorea jo maistanutkin. Etenkin kuulasprofiilinen Tattoo Doc jäi omaperäisenä herkkuna taannoin mieleen.

Tämän jänisviskin liikanimi on herättänyt kysymyksiä saksalaisillakin viskifoorumeilla – eikä vastauksia ole saatu. Jonkinlainen viskiharrastajien vapauttajahahmo tämä Franky on ja tekee hommiaan vain rahasta.

Bowmore 11 yo 2001/2012, Jack Wiebers ’Wanted – Rabbit Franky The Möhre’

(54,3%, Jack Wiebers, Wanted, ’Rabbit Franky The Möhre’, 2001–2012, Bourbon Cask, 228 bts., 70 cl)

Tuoksu: Tumman turvesavuinen, herukkainen ja sitruksinen. Nokinen ja likainen savuisuus vähän nokittaa hedelmäistä ja kirpeää puolta. Silti löytyy omenaa, aprikoosia, herkullisen sitruksisia ja mineraalisia nuotteja paljon. Marjaisuutta, merellisyyttä, hiukan salmiakkia ja tervaa. Nam. Vesilisä nostaa kuivaa tuhkaisuutta isompaan rooliin.

Maku: Todella salmiakkinen ja tumman savuinen tapaus. Mielenkiintoinen yhdistelmä, kun kirpeä omena, herukkaisuus ja napakka sitruksisuus tekevät ympärillä tuhojaan. Apteekin salmiakkia, suolaa, mineraalisuutta, tervaa. Suutuntuma on melko kevyt, mutta runko kantaa hyvin tämän makuprofiilin. Jälkimaku lähtee edelleen todella tummasävyisesti liikkeelle. Hiiltä, nokea, salmiakkia, suolaa. Tervainen ja merellinen puoli on vahvasti esillä. Lopussa sitruksisuus ja marjaisuus nostavat vielä päätään, mutta finaali jää korkeintaan keskipitkäksi. Vesilisä saa rungon tuntumaan heti paksummalta ja tietyn kermaisuuden esiin.

Arvio: Salmiakin ystävän ykkösviski. Hiukan erilainen Bowmore, en muista vastaavaa. Nuori ikä toki näkyy vielä etenkin jälkimaussa, mutta kokonaisuus on silti mainiosti kohdallaan. 86/100

The Macallan Edition No. 2, 48,2%

Macallanin toinen Edition-sarjan julkaisu tehtiin yhdessä El Celler de Can Roca -ravintolan omistajien Rocan veljesten kanssa. Joan, Josep ja Jordi Rocan katalonialaisravintolalla on kolme Michelin-tähteä ja prestiisiä enemmän kuin riittävästi. Macallanin Bob Dalgarnolle tällainen luksusherkkä kuvio sopii varmasti hyvin.

Dalgarno ja Rocan veljekset poimivat pullotetta varten liudan sherrytynnyreitä, joihin mahtui first filliä, refilliä, amerikkalaista tammea, eurooppalaista tammea, kaikenlaista. Tynnyrityyppejä oli yhteensä seitsemän kappaletta neljästä eri bodegasta/tuottajalta.

Edition No. 2 oli viime keväänä Japanissa todella himoittua tavaraa ja pullojen hinnat paikallisissa alkoholiliikkeissä aivan tapissa. Muualla into on ollut maltillisempaa – ja esimerkiksi Euroopassa tämä ei ole siis mitenkään loppumyytyä tavaraa.

Tänä syksynä nähdään jo Edition No. 3, jonka Dalgarno on rakennellut yhdessä parfymööri Roja Doven kanssa. Syyskuun alussa pitäisi tällaisen ihmejulkaisun saavuttaa viskihyllyt maailmalla, joten maistellaan tämä Edition No. 2 alta pois ja suihkutellaan Edition No. 3 sitten aikanaan kainaloon.

The Macallan Edition No. 2

(48,2%, OB, NAS, 2016, Limited Edition, 70 cl)

Tuoksu: Jännittävä yhdistelmä siirappisuutta ja suklaisuutta, kevyempää kuivakakkua ja mausteisuutta sekä irtonaista hedelmää. Uuniomenaa, mantelia, inkivääriä, vaniljaa, toffeeta, kevyitä ja kukkaisia sävyjä. Silti tietty tallinen ja nahkasatulainen sherryisyys leijuu pinnassa. Vesilisä avaa sitruksisen puolen tästä, hiukan limettiä ja ruohoisen yrttisiä sävyjä nousee esiin.

Maku: Suklaisuutta, maitokahvia, rusinaa, mausteisuutta. Tallinen ja nahkainen puoli on mukana, mutta paksummat sherrysävyt jäävät pimentoon. Suutuntuma on öljyssään hyvinkin mausteinen, pippurinen ja inkiväärinen, vaikka runko on korkeintaan keskitäyteläinen. Kuivahkoa maltaisuutta, hedelmäkakkua, uuniomenaa, tammisuutta, maapähkinää. Jälkimaku liikkuu kahvisella ja mausteisella puolella. Inkivääriä, kanelia, pähkinäisyyttä, vaniljaa. Toffeeta, hiukan yrttisyyttä, kevyttä multaisuutta, ruohoisuutta, piparkakkua. Keskipitkä finaali jättää kihelmöivän tuntuman. Vesilisä nostaa hedelmäisiä sävyjä paremmin pintaan.

Arvio: Hiukan kerrostuneen oloinen mutta muuten myönteinen yllätys. Erilaista sherryviskin tyyliä, jossa on toki haettu tammesta yksittäisiä äärielementtejä mutta jätetty myös tilaa tutkimiselle. 86/100

Mitähän mieltä muut ovat olleet? Whiskynotes 87/100.

Laphroaig Cairdeas 2017 Edition 57,2%

Laphroaigin Cairdeas-sarjan FoL-pullote vuoden 2017 Feis Ileen oli tynnyrivahvuinen Quarter Cask. Monille se oli välitön pettymys, koska massapullotteesta tuttu yllätyksettömyys ja viskin tiedetty nuori ikä painoivat vaakakupissa. Toisaalta eipä tullut viinitynnyrifinistelyitä tai ylimääräisiä kikkoja tällä kertaa.

Perinteisesti Laphroaigin Quarter Cask on siis kypsynyt noin viisi vuotta tuoreessa ex-bourbonissa ennen muutaman kuukauden viimeistelyä 125-litraisissa tynnyreissä, jotka ovat siis puolikkaita hogsheadeja.

Tästä Cairdeasista saadut tiedot viittaavat vahvasti siihen, että kyseessä on täysin sama viski mutta vain tynnyrivahvuisena. Eli mitään erillisiä batcheja ei ole rakenneltu eikä muutenkaan rikottu kaavaa. Tynnyreiden tosin luvataan kypsyneen täysin Warehouse No. 1:ssa, mitä ei kai voida sataprosenttisesti normaalipullotteen kohdalla varmistaa.

Olen Laphroaigin Quarter Caskista aina pitänyt, joten en voi tätä lähtökohtaisesti kyllä missään nimessä dissata.

Laphroaig Cairdeas 2017 Edition

(57,2%, OB, Feis Ile 2017, First Fill Maker’s Mark & Quarter Cask Finish, 70 cl)

Tuoksu: Makea ja savuinen, hyvin suoraviivainen ja koruton. Toisaalla tuntuu makea tammi, hunajaisuus ja vanilja, toisaalla taas lääkemäisyys, jodi ja tiukka turvesavu. Savusaunaa, koivuvihtaa, salmiakkia, yskänlääkettä, haavansidonta-aineita, mentholia, merellisyyttä. Tuttu ja… miellyttävä. Vesilisä availee omenaisuutta ja saa hedelmäisen puolen paremmin esiin.

Maku: Järeän savuinen ja kihelmöivän lääkemäinen. Hunaja jää tässä taka-alalle, mutta sulkeutunut ja osin makea hedelmäisyys aukeaa silti vähitellen. Omenaa, hiukan aprikoosia. Hiilinen savuisuus, antiseptiset aineet, mineraalisuus ja apteekin salmiakki ovat tuttuakin tutumpaa. Suutuntuma on keskitäyteläinen ja makeudessaankin kihelmöivä. Tammea, pippurisia mausteita, napakkaa yrttisyyttä. Suoraviivainen esitys. Jälkimaku alkaa mausteisena, ruohoisena ja erittäin savuisena. Lääkemäisyys, hapokkuus, mentholisuus, tietty maltainen karheus ja kipakan yrttiset piirteet leijuvat vetten päällä. Keskipitkä finaali ei pääse yllättämään. Vesilisä avaa makeutta, hiukan päärynämarmeladia ja kirpeää hilloisuutta.

Arvio: Suoraviivaisuudessaankin varsin tasapainoinen ja rehti savuviski. Saatan olla puolueellinen, koska tähän makuprofiiliin yhdistyy paljon omaa harrastusta, muistoja. Kovasti tämän kaltaisia nuoret Laphroaigit olivat myös tislaamon varastolla vuosi sitten, kun niitä tynnyreistä maisteltiin. Eikä tämä Cairdeas kyllä petä, vaikka kaikkein hienoin tai kompleksisin esitys ei missään nimessä ole kyseessä. Hyvää silti. 87/100