Skotlantilainen Iain Banks (1954–2013) tunnettiin säkenöivänä tieteiskirjailijana nimellä Iain M. Banks. Mainstreamissa hän esiintyi ilman M-kirjainta välissä, ja ehtipä hän kirjoittaa yhden non fiction -teoksen viskistäkin. Raw Spirit: In Seach of the Perfect Dram julkaistiin 2003.
Raw Spirit alkaa korostetusti toimeksiannolla, ja tämä sama sävy kulkee kirjassa alusta loppuun. Banks ei ole viskin asiantuntija, vaan hän suorittaa saamaansa toimeksiantoa viskikirjan kirjoittajana. Kun tekstiä lukee, vaikuttaa siltä, että oikeasti hän haluaisi kirjoittaa Irakin sotaa vastustavan pamfletin tai teoksen maailman hienoimmista autoista. Mutta eipä hätää: kukaan ei varmaan vastusta, jos hän ujuttaa nuo teemat viskikirjansa sisään.
Raw Spiritin kehyskertomuksena on sekalainen joukko tislaamovierailuita, joista muutamassa päästään sentään ihan aiheeseenkin asti. Huomattava osa kirjasta on kuitenkin George W. Bushin ja Tony Blairin hallintojen kritiikkiä, ärtynyttä murinaa Irakin sodasta (sinänsä aiheellista, mutta jossain muussa kontekstissa). Iloa elämään tuovat kuitenkin hienot autot, joilla Banks pääsee reissuillaan ajamaan (sinänsä sisällötöntä). Land Rover Defender 110 Country Station Wagon Td5, BMW M5 ja Jaguar Mark II 3.8 vuodelta 1965 saavat osakseen massiivista suistutusta, ja niiden hienouksia Banks kuvailee syvällisen intohimoisesti.
Kunpa sama intohimo kohdistuisi viskiinkin.
Banksin lähtökohta täydellisen viskin etsintään on alusta asti jotenkin teennäinen, aivan kuin hän ei uskoisi siihen itsekään. Maailman parhaan mallasviskin etsintä, onhan se oikeasti vähän lapsellista – yhden tietyn viskin nimeäminen sellaiseksi tällaisen autoilureissun lopuksi. Myös taustatyön heppoisuus ja jatkuva apologia siitä, että kyseessä ei ole tietoteos, rasittavat tekstiä. Banks antaa itselleen toistuvasti anteeksi, ettei jaksa syventyä aiheeseensa ja tehdä kotiläksyjään kunnolla.
Glenfiddich 21 yo Gran Reserva on Banksin mielestä hieno viski, samoin rakkaus Laphroaigiin on olevinaan hyvinkin syvällistä, mutta teoksen tislaamovierailuista ja maisteluista puuttuu löytämisen riemu. Viskistä itsestään ei tunnu löytyvän mitään. Ehkä se on sitten se Irakin sota, joka kaihertaa mieltä.
Totta kai Banks on ammattireiska, teksti juoksee kuin hevosvaljakko baijerilaisen urheiluauton konepellin alla. Silti sota ja nopeat autot eivät muodosta orgaanista kokonaisuutta viskin kanssa, niillä ei tunnu olevan mitään tekemistä keskenään. Asiat jäävät ilmaan roikkumaan eivätkä täyty merkityksistä. Huumori ja tekstin lennokkuus toki pelastavat paljon, mutta ihan kaikkea ei niilläkään saa korjattua.
’Banksy, what’s this about you writing a book about whisky?’¨
’It’s true. They’re going to pay me to drive around Scotland, or be driven around Scotland… whatever, visiting distilleries and drinking whisky.’
’So it wasn’t a joke?’
’No, not a joke.’
’And you’re sure it’s not a dream you’ve, like, mistaken for reality?’
’Definitely. I have a signed contract. Want to hear it rustle?’
’Just wanted to be sure. So, you’ll be wanting help with this…’
Raw Spirit kasvaa oikeastaan muistelmateokseksi ajalta, jolloin nyt jo edesmennyt kirjailija vieraili skotlantilaisissa tislaamoissa ja murehti modernia sodankäyntiä. Jos Raw Spiritin lukee sellaisena, ei pääse pettymään, ainakaan pahasti. Mieluummin suosittelen Banksin tuotannosta kuitenkin jotain muuta, esimerkiksi jotain Kulttuuri-sarjan teosta. Hän oli kiistatta parhaimmillaan muissa aiheissa kuin viskissä.
